Miksi pyhität sapattia

Sapatin pitäminen on vain puhetta, jolla halutaan erottautua muista. Aivan naurettavaa kuvittelua, että lepäämällä pääsisi taivaaseen. Yrittäkää nyt edes MUISTAA ellensapatti, te huonomuistiset adventisit.

MUISTA, MUISTA, MUISTA ... ei ole maailmassa mitään tärkeämpää kuin makaaminen.

Sangen mielenkiintoinen asia esitettynä.

Voisiko sitä ajatella jokainen, että Jumala on pyhittänyt jotakin ihmistä varten ja ihminen saa ottaa siihen osaa.
No miten se ihminen ottaa osaa, on eroittaa jotakin sitä varten mitä on pyhitetty.
Eli kyse on erottamisesta jotain varten.
Se, että mitä pyhitetään ja eroitetaan olisi todistusarvoltaa kullanarvoinen, jos sen ajatuspohja on Raamatullinen ja samanmielinen kuin mitä Jumala on sanonut. Sitten, jos se on Raamatullinen, kirkastaa se sitä ajatusta, minkä alkuperäinen Pyhittäjä on siihen asettanut.
Sillä on kaikessa lopullinen arvo, mistä luotu kannattaa pitää kiinni armonmatkalaisena.
Arvon hinta näkyy sen tuomasta siunauksesta.
Työ on pantu syrjään, kun koska Raamatun mukaan otsa hiessä leipää ansaitaan, mutta pyhkäistään hiki karpalot pois ja lähdetään sanan kuuloon.
Siinä on eroitetun ja pyhitetyn päivän tuoma hyöty luodulle. Sana tuo mukanaan tiedon armosta ja rakkaudesta, siellä jaetaan ja saadaan.
Siellä voidaan itkeä ja iloita.
TS. Siunauksestahan kaikessa on loppujenlopuksi kysymys.

Kristus on pyhittänyt ja siunannut sapatin jo maailman ensimmäisen viikon eli luomisviikon lopuksi.
Hän, Kristus, Luojamme, vrt. Kol.1:14-17, pyhitti ja siunasi seitsemännen päivän lepopäiväksi, jolloin hän tarkoitti luotunsa erityisellä tavalla jättämään kaikki omat tekemisensä ja hiljentymään tutkimaan Luojansa ja samalla Lunastajansa valtavia tekoja.

Minä siis osallistun mielelläni siihen sapatin pyhyyteen ja siunaukseen, jonka Kristus on sille asettanut, koska rakastan Häntä, joka on lahjoittanut verellään minulle ikuisen pelastuksen. Siksi tahdon rakkaudesta myös pyrkiä elämään hänen pyhän tahtonsa mukaan, jonka hän on ilmoittanut Sanassaan ja laissaan.

Tottakai samalla tiedostan, etteivät sapatin pyhittämiseni kuten muidenkaan käskyjen pitämiseni tuo minulle itsessäni mitään pelastuksen ansiota vaan yksin Kristuksen ristinuhri ja Jumalan armo, mutta ei oma ansiontavoittelu olekaan tässä kyseessä vaan Jumalan kunnioitus ja vastarakkaus Kristukseen, minun Herraani ja Jumalaani.

Se, miten sitten käytännössä pyhitän sapattia on Pyhän Hengen eli sitä kautta Vapahtajani äänen kuulemista ja sen tottelemista.
Olennaista on tietenkin se, että ansiotyö on poissa kuvioista sapattina kuten muutkin eli omat fyysiset työt. Sensijaan lähimmäisen hätätilanne voi ja saa aina kumota jopa täysin tuon työstä pidättäytymisen sapattina, jos kristillinen rakkaus sitä vaatii.
Muuten sapatti on minulle jumalanpalveluspäivä, Raamatun tutkimisen päivä, hengellisen kirjallisuuden ja hengellisen musiikin soittamisen ja kuuntelun päivä yms.

joka sen pyhitti!

Jumala loi maan ja kaiken mitä siinä on kuudessa päivässä, mutta seitsemännen päivän Hän lepäsi, niin Jumala siunasi ja pyhitti setsemännen päivän!

Jumalan pyhitys pysyy iäti, riippumatta siitä, että kunnioittavatko ihmiset Jumalaa, vai eivät. Niin silti se minkä Jumala on kerran pyhittänyt on iäti pyhä. Sillä Jumalassa ei ole muutosta eikä vaihteen varjoa.