Olisiko aika?

Pysähtyä ja suorittaa ihan kunnon itsetutkiskelua kaikkien palstalaisten?
Kun lueskelee kirjoituksia ja kommentteja, tulee elävästi eteen kristikunnan ja koko maailman hajaannus. Näinkin pienessä piirissä se tekee pahaa jälkeä. No, voihan sanoa, että maailma on pahan vallassa tai peräti saatanan vallassa. Ei selitä asiaa mielestäni. Vähimmin sen takia, että saatanankin heprealaiset ottivat leasingille uskontoonsa vasta joitakin tuhansia vuosia sitten babylonialaisilta. Että se saatanasta.

Mutta siitä itsetutkiskelusta. Tahdonko minä, että minulle tehtään niin kuin minä teen toiselle? Tahdonko todella, että minua haukutaan, nimitellään, syytetään milloin minkin belsebubin omaksi ja niin edelleen?

Jo Konfutse opetti aikoinaan (n. 500 ekr)

»Tottele taivasta ja seuraa sen hallitsijan järjestystä. Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Tee toiselle mitä haluaisit hänen tekevän itsellesi; äläkä tee toiselle mitä et toivoisi tehtävän itsellesi. Tarvitset vain tämän lain; se on kaiken muun perusta ja pääohje. Hyvät teot palkitse hyvillä teoilla, mutta älä koskaan kosta vääryyttä».

Tämä(kin) opetus on kopioitu Raamattuun lähes sanasta sanaan. Jos Raamattuun uskoo ja sen sanoman pitää totena, niin miksi ei sitten sitä noudata? Miksi?

Mikään Luoja, (Jumala) tai hänen henkensä ei varmasti kehoita ketään tekemään edellä olevien opetusten vastaisesti.

Jos sinä, lajitoverini ja kanssakulkijani olet päinvastaista mieltä, niin olisi suotavaa, että perustelisit sen hyvin. Ei muutamalla irrallisella Raamatun jakeella tai sillä, että "minusta tuntuu," vaan kokonaisella opilla Raamatusta.
16362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jumala on toimissaan täysin suvereeni.

2. Kun. 19:35
Niin Herran enkeli lähti yöllä liikkeelle ja löi assyrialaisten leirissä kuoliaaksi satakahdeksankymmentäviisituhatta miestä. Kun eloon jääneet heräsivät aamulla, kaikkialla lojui ruumiita. [1. Makk. 7:41; 2. Makk. 8:19]

Äänestä
  • ja kuka on perustanut koko maanpiirin?

    Jos hän ajattelisi vain itseänsä ja palauttaisi luokseen henkensä ja henkäyksensä,
    niin kaikki liha yhdessä menehtyisi, ja ihminen tulisi tomuksi jälleen.

    Job 34:13-15

    Äänestä

jotta ihmiset saisivat kokea saman Hengen puhdistuksen, joka
minutkin ahtaassa portissa puhdisti. Mutta koska koko maailma
on Saatanan ihmisoppien vallassa niin vain harvojen kohdalla
pelastus toteutuu, koska Jumala on jättänyt kaikki totuudesta
luopuneet Saatanan haltuun:

"Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti.
Siksi he myös yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle
siihen saakka, kun Jumalan sanat toteutuvat.

Nainen, jonka näit, on se suuri kaupunki, joka hallitsee kaikkia
maan hallitsijoita."

Ja tuo suuri kaupunki on Vatikaani: "Suuri Babylon, maailman
porttojen ja iljetysten äiti."

Portot ovat seurakuntia ja iljetykset heidän ihmiskäsin rakentamiaan temppeleitä.

Äänestä
  • Täyttä paskaa TS.

    kokeile tätä;
    >Pysähtyä ja suorittaa ihan kunnon itsetutkiskelua kaikkien palstalaisten?

    Äänestä

  • puhu. kirjoitti:

    Täyttä paskaa TS.

    kokeile tätä;
    >Pysähtyä ja suorittaa ihan kunnon itsetutkiskelua kaikkien palstalaisten?

    ahtaassa portissa jo 20 vuotta 4 kuukautta ja yksi päivää sitten.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    ahtaassa portissa jo 20 vuotta 4 kuukautta ja yksi päivää sitten.

    nykyään pitää hoitaa päivitys.

    Äänestä

..vajavuuteni hetken tutkiskeltuani itseäni. Lisään tähän sen takia, että päivittäinen itsetutkiskelu on tietysti tarpeen vain meille, jotka emme vielä ole täydellisiksi tulleet.

Äänestä
  • johon ei enää yksikään Jumalan paaduttama harhaoppinen pysty.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    johon ei enää yksikään Jumalan paaduttama harhaoppinen pysty.

    ...tiedä noista jumalista kun niitä on liian paljon ja hyvin monista oikein kuvakin tehty. Luoja, Äärettömyys, Elämä, se sopii paremmin. Ihan ilman välikäsiä. Niitä ei suuri Luoja tarvitse, eikä ole koskaan tarvinnut. Ihmisellä vaan on sellainen mielikuvitus, joka kehittelee eri aikoina erilaisia, omaan käyttöön sopivia uskontoja. Ja sanopa jos sellaisessa pääsee vielä johtajaksi, niin on lampaita ympärillä. Enemmän tai vähemmän, mutta kuinka se hiveleekään egoistista ihmistä...

    Äänestä

  • lakkiluke kirjoitti:

    Jos ihminen saa armolahjan,
    se täytyy käyttää oikein tai se tuhoaa käyttäjänsä.
    Totuuden henki on Jumalan ruoska,
    jos käyttää sitä väärin,
    totuus on kuin Bumerangi, tulee takaisin.

    Useimmin kun saa totuuden hengen,
    sitä käytetään ruoskimaan ristin kantajaa.

    TS,lle sanoi papin rouva totuuden; että kun Jumala ei puhu hänen miehelleenkään, ja se sentään on pappi.
    Tämä pappi tietää, että jos Jumala alkaisi puhumaan niin se puhuja on saatana.

    Koska Jumala on luvannut että hän puhuu sanansa kautta.
    Ja sana on Raamatussa, Raamattu on totuuden kirja.

    Äänestä

  • saa armolahjan, kirjoitti:

    Pistää kampaamattoman tukan entistäkin pörrömmälle;

    Totuuden henki??? eikös kristinuskossa ole selvästi Pyhä kolminaisuus? Isä. Poika ja Pyhä Henki.

    Mistä siihen on neljäs ilmestynyt? (sanahelinää??)

    Totuuden henki ruoskii ristin kantajaa? Jokin uusi oppi??

    Jos Jumala alkaa puhua, niin äänessä onkin saatana?? Ei ole kristinuskon mukainen päätelmä.

    Raamattu on totuuden kirja. Kyllä. Sille, joka uskoo niin. Kuitenkin muistettakoon se tutkittu totuus, että Raamattu on lähes kokonaan kokoelma paljon itseään vanhempaa kirjallisuutta.

    Tällaisia tuli näin aamuvarhaisella mieleen. Pitää miettiä. Ei ole tarkoitus loukata, eikä provosoida. Ai, niin. Bumerangista vielä, eiköhän valhekin tule bumerangin lailla takaisin, eli pilkka osuu omaan nilkkaan..

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    johon ei enää yksikään Jumalan paaduttama harhaoppinen pysty.

    Matteus 18

    Vertaus armottomasta palvelijasta

    21 Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" [18:21,22: Luuk. 17:4]

    22 "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus.

    23 "Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset.

    24 Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia*. [18:24,28: Talentti oli tuon ajan suurin rahayksikkö. Se vastasi] [18:24-27: Luuk. 7:41,42]

    25 Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava.

    26 Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.'

    27 Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.

    28 "Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria*. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!'

    29 Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.'

    30 Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.

    31 "Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken.

    32 Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit.

    33 Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' [Matt. 6:12; Ef. 4:32; Kol. 3:13]

    34 Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. [Matt. 5:25,26]

    35 "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi." [Sananl. 21:13; Sir. 28:2-5; Matt. 6:14,15; Mark. 11:25; Jaak. 2:13]

    Äänestä

Ajan viisautta, á la Trubaduuri.

Käännösvirheet seuraavat kyllä kääntäjiään hamaan
hautaan asti aina , koskien tosiaankin kaikkien
käännettyjen teoksien kääntäjiä ja kuinka monta heitä onkaan ja heitä, jotka ovat myös virheellisesti kääntäneet, käyttäen raamatunkin tekstejä joskus tukenaan.
Siis.
Tämä koko nykyinen suomenkieli tukeutuu vain vääriin käännöksiin ja sana lainoihin. ;) Tosin, Konfutse ei varmasti opettanut nuinkaan. Sillä kyllä tietyt yleiskäytössä olevat sanat ja käsitteet ovat täällä suomessa syntyneet vasta
useita satoja vuosia hänen jälkeensä. Kuten esim. sana lähimmäinen, kuten sana saatanakin, joka on käännös ja laina seemiläisestä sanasta štn jolla vain tarkoitettiin jotakin vastustajaa yleisesti.

Äänestä
  • Kielet ovat kieliä ja suomenkieli vilisee mm. lainasanoja.
    Mihin dokumentoituun tietoon perustat väitteesi, että Konfutse ei noin opettanut? Kiinnostaa.

    Tuohon otsikkoon liittyen: Minä ehdotin, siis ehdotin itsetutkiskelua palstalaisille. Luen itseni joukkoon mukaan. Kysymys sinulle; tutkiskeltuasi ITSEÄSI, tulit siihen johtopäätökseen, että m i n u l l a ei ole jalat maassa? :))
    No, tuo oli nyt väkinäistä aamuhuumoria, koska vasta yksi kupillinen kahvia on tullut juotua.

    Äänestä

  • lakkiluke kirjoitti:

    Kielet ovat kieliä ja suomenkieli vilisee mm. lainasanoja.
    Mihin dokumentoituun tietoon perustat väitteesi, että Konfutse ei noin opettanut? Kiinnostaa.

    Tuohon otsikkoon liittyen: Minä ehdotin, siis ehdotin itsetutkiskelua palstalaisille. Luen itseni joukkoon mukaan. Kysymys sinulle; tutkiskeltuasi ITSEÄSI, tulit siihen johtopäätökseen, että m i n u l l a ei ole jalat maassa? :))
    No, tuo oli nyt väkinäistä aamuhuumoria, koska vasta yksi kupillinen kahvia on tullut juotua.

    Miten hänkään on voinut opettaa jotakin sellaista jota hän ei tiennyt olevan olemassakaan. Riittää nytkin vastaukseksi. Suomi on todella niitä harvoja kieliä jossa on myös sellaisia sanoja ja sanontoja joita ei voi löytää muista kielistä ollenkaan. *'Jalat maassa' on sekin sanonta! ;)
    Nyt varmaan huomaat, ettei ne ainakaan suussasi olleet. ;)

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Truba, olet mainio "sanaseppä." Ei, ei olleet jalat suussa kun postilaatikolla kävin, mutta oli "tuli persiissä," ettei kahvivesi kiehu yli. (pannukahvit)

    Pian lähden lenkille ja juoksen "mahanalus jalkoja täynnä" kunnes on "hiki hatussa." Ja jos oikein tiukalle ottaa, niin "repiydyn" murjuuni "viimeisillä voimillani." Kaiken tämän jälkeen "rohmuan vielä jotain pientä mahan pöngäksi" ja "alan värkkäillä rätinkejä saadakseni ryynejä henkeni pitimiksi."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lakkiluke kirjoitti:

Pysähtyä ja suorittaa ihan kunnon itsetutkiskelua kaikkien palstalaisten?
Kun lueskelee kirjoituksia ja kommentteja, tulee elävästi eteen kristikunnan ja koko maailman hajaannus. Näinkin pienessä piirissä se tekee pahaa jälkeä. No, voihan sanoa, että maailma on pahan vallassa tai peräti saatanan vallassa. Ei selitä asiaa mielestäni. Vähimmin sen takia, että saatanankin heprealaiset ottivat leasingille uskontoonsa vasta joitakin tuhansia vuosia sitten babylonialaisilta. Että se saatanasta.

Mutta siitä itsetutkiskelusta. Tahdonko minä, että minulle tehtään niin kuin minä teen toiselle? Tahdonko todella, että minua haukutaan, nimitellään, syytetään milloin minkin belsebubin omaksi ja niin edelleen?

Jo Konfutse opetti aikoinaan (n. 500 ekr)

»Tottele taivasta ja seuraa sen hallitsijan järjestystä. Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Tee toiselle mitä haluaisit hänen tekevän itsellesi; äläkä tee toiselle mitä et toivoisi tehtävän itsellesi. Tarvitset vain tämän lain; se on kaiken muun perusta ja pääohje. Hyvät teot palkitse hyvillä teoilla, mutta älä koskaan kosta vääryyttä».

Tämä(kin) opetus on kopioitu Raamattuun lähes sanasta sanaan. Jos Raamattuun uskoo ja sen sanoman pitää totena, niin miksi ei sitten sitä noudata? Miksi?

Mikään Luoja, (Jumala) tai hänen henkensä ei varmasti kehoita ketään tekemään edellä olevien opetusten vastaisesti.

Jos sinä, lajitoverini ja kanssakulkijani olet päinvastaista mieltä, niin olisi suotavaa, että perustelisit sen hyvin. Ei muutamalla irrallisella Raamatun jakeella tai sillä, että "minusta tuntuu," vaan kokonaisella opilla Raamatusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu