Ministerit Juha Korkeaoja ja Paula Lehtomäki kirjoittavat tämän päiväisessä Hesarissa maatalosutukien asemasta Meksikon WTO-kierroksella. Suuret tuottajamaat kuten USA, Australia, Argentiina ja Brasilia ovat vaatineet maataloustukien lopettamista ja tuontitullien poistamista. EU haraa Ranskan johdolla vastaan. Ministerimme eivät osaa oikein päättää kirjoituksessaan, onko EU:n tukipolitiikka kehitysmaiden vinkkelistä hyvä vai huono asia. Kuitenkin nämä tietävät, että maataloustukipolitiikkaa kannattaa puolustaa, koska se on hyvä asia. Eivät paljon vaivaudu perustelemaan, miksi se on niin hyvä asia. Näillä maatalosuväen edustajilla alkaa olla vetelät housuissa, kun EU itse on ottanut maatalouden tukipolitiikan haltuunsa ja ajaa omat tulkintansa läpi. Toisaalta sitten tämä WTO-prosessi vetää samaan vähätukiseen suuntaan.
Esko Aho ja Heikki Haavisto toimivat isänmaan parhaaksi, kun he houkuttelivat Keskustaväen EU-sopimuksen taakse hiukan epätarkkojen argumenttien perusteella. Se että kansallisesta maataloustuestamme päätetään Brysselissä, on isänmaan parhaaksi siunautuva teko. Näin kepulien iltalypsypolitiikalle ei anneta edes mahdollisuuksia. Se parantaa luonnollisesti poliittista yleisilmapiiriä. Se että Aho ja Haavisto ehkä vähän juksasivat, on vaan tarkoitus pyhittää keinot politiikkaa, jota Keskustassa ja hiihtäjien parissa on iät ajat harjoitettu. Aholle voitaisiin myöntää jokin pro Finlandia -palkinto tämän saavutuksen johdosta. Keskusta voisi antaa hänelle jonkin "Olitpa ovela ukko" - jussipatsaan näyttelijänlahjoistaan.
Mutta kuten Bernstein jo sanoi: Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike. Nyt liikutaan oikeaan suuntaan maataloustukien osalta.
Esko Aho ja Heikki Haavisto toimivat isänmaan parhaaksi, kun he houkuttelivat Keskustaväen EU-sopimuksen taakse hiukan epätarkkojen argumenttien perusteella. Se että kansallisesta maataloustuestamme päätetään Brysselissä, on isänmaan parhaaksi siunautuva teko. Näin kepulien iltalypsypolitiikalle ei anneta edes mahdollisuuksia. Se parantaa luonnollisesti poliittista yleisilmapiiriä. Se että Aho ja Haavisto ehkä vähän juksasivat, on vaan tarkoitus pyhittää keinot politiikkaa, jota Keskustassa ja hiihtäjien parissa on iät ajat harjoitettu. Aholle voitaisiin myöntää jokin pro Finlandia -palkinto tämän saavutuksen johdosta. Keskusta voisi antaa hänelle jonkin "Olitpa ovela ukko" - jussipatsaan näyttelijänlahjoistaan.
Mutta kuten Bernstein jo sanoi: Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike. Nyt liikutaan oikeaan suuntaan maataloustukien osalta.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Taas on niin viisasta juttua että rohkenen kysyä sulta, mitä käytännössä tapahtuisi ja mitä siitä seuraisi, jos kaikki maataloustuet lopetettaisiin?
Vastaan samalla Lukija Y:n kommentteihin. En ymmärrä väitettä siitä, että ruuan hinta nousisi meillä Suomessa. Jos tuotannon painopiste siirretään sinne, missä tuotetta kyetään edullisimpaan ja kilpailukykyisimpöään hintaan tuottamaan, se yleensä kaikkien muiden tuotteiden kohdalla laskee hintaa. Markkintalouden avoimella kilpailulla on yleinen taipumus sovittaa hinnat kysynnän ja tarjonnan mukaisiksi. Miksi maataloustuotteet olisivat joku poikkeus pääsäännöstä? Jos meillä kyetään markkinahintaan tuottamaan maataloustuotteita, niin siitä vaan. Uskon, että myös pystytään. Esim. metsäsienillämme voisi olla laajammatkin vientimarkkinat kuin vain Italian herkkusuiden pöydissä. Tuki kangistaa aina mielen ja kekseliäisyys ei saa ansaitsemaansa valtaa. Siksi meille pitää tulla mies Italiasta saakka, joka keksii viedä suomalaisia tatteja tonnikaupalla Italiaan.
Suomalainen metsänkasvatus kannattaa varmasti ilman tukea kuten näkyy. Metsän kasvun suhteen meillä on otolliset olosuhteet ja siihen pitää jatkossakin keskittyä. Mutta onhan se jo nähty, että suomalainen vehnä ei pullataikinaksi kunnolla nouse, brasilialainen sisäfilee on paljon kotimaista edullisempaa samoin kuin tanskalainen joulupossu.
NL-kaupan kultaaikoina meillä kukoisti vielä sukkahousu- ja muu tekstiiliteollisuus. Tämä teollisuudenala on vähitellen ajatteu alas ja tuotanto siirretty halvan työvoiman maihin. Tottakai tuli työttömiä. Vähän pidemmällä sihdillä oli hyvä, että työttömiä tuli. Teollisuutta piti kehittää kuten teki Nokia. Piti uskaltaa uusille urille, sellaisille, jotka edellyttävät suurta koulutuspääomaa ja osaamista. Jälkiteolliset yhteiskunnat hakeutuvat nimenomaan tällaisille jatkojalostuksen ja erityisosaamisen alueille, jos luonnonolosuhteet ovat tavanomaista karummat. Sveitsiläinen kelloseppäteollisuus on oivaltanut tämän jos yli sata vuotta sitten. Vuoristossa kun ei paljon viljellä tai kalastella. Sveitsi olikin sitten yhteen aikaan maailman vauraimmaksi valtioksi arvioitu. Eli pääomia ja työvoimaa pitää vapauttaa kannattamattomista elinkeinoista kannattaviin. Tämähän on kaikkien kehittyneiden valtioiden suuntana. Jos me eläisimme MTK:n toivoiden mukaan, olisimme vieläkin 30-50-lukujen suomalaisessa maalaisidyllissä. Se etu siitä ehkä olisi, että työvoima virtaisi nyt meitä vauraampaan Viroon päin.
Elintarviketeollisuus ehkä vähän kärsisi maataloustukien vähentämisestä, mutta ei niin paljon kuin uskotellaan, koska se saisi raaka-aineita muualta samaan markkinahintaan. Saksalainen kauppketju Lidl on tästä hyvä esimerkki. Se kilpailuttaa tuottajia ja ostaa sitten jättieriä sieltä, missä hinta on halvin. Siiden tämän Lidlin edullisuus ennen kaikkea perustuu. Saksalaiset tulivat tässäkin ja näyttivät, miten homma hoidetaan.
Eikä maataloutta tarvitse millään kertarysäyksellä ajaa alas. Sopeuttaminen länsimarkkinoihin olisi pitänyt vaan aloittaa paljon aiemmin. Tässä MTK on parhaansa mukaan pyrkinyt estämään luonnollista ja suotuisaa kehitystä kangistaen taloutta haja-asutusalueilla yhden sektorin eli maatalouden hyväksi.
Jos ulkomainen ruoka on likaista ja epäterveellisempää kuin meikäläinen, se tulee kyllä pystyä jollain lailla osoittamaan. Tämähän on sitten meikäläinen kilpailuvaltti, jonka pitäisi ilman mitään tukia taata tuotteiden menekki. Itse en ole havainnut tilastoja, että sairastavuus esim. Etelä-Euroopan maissa olisi meikäläistä suurempaa.
Ruotsissa oli kesällä iso erä tanskalaista salmonellan saastuttamaa kepappilihaa. Kävitkö hakemassa?
Siitä vaan elintarvikkeiden maahantuontifirma pystyyn.
Onko sinulla kielessäsi makunystyröitä? Onko sinulla sydäntä? Tiedätkö mitä tarkoittaa kansanperinne?
Säälin sinua.
Kansanperinne tuskin on sitä, että hevosvaltaisesta maataloudesta siirryttiin konevaltaiseen. Tai sitä että kanojen vapaasta liikkuvuudesta siirryttiin häkkikanaloihin. Tai sitä heinäseivpäistä siirryttiin heinäpaaleihin. Tai sitä että lypsylehmiä ei lypsetä käsin. Tehomaatalous ilkkuu ja haistattaa pitkät koko ajan kansanperinteille.
Kielessä on makunystyröitä. Ne kertovat mm. sen, että nykyajan uudet perunat maistuvat vanhoille vetisille, kun ne on apulannannalla pakkokasvatettuja. Sydänkin on tallella, kun ajattelen myös maaseutuihmisten parasta eli kehitystä tulevaisuutta ajatellen. Aivopestykin olen, sillä otan vastaan mieluusti järkeviä ehdotuksia ja puntaroin niitä. En jähmety entiseen vain sen vuoksi, että näin on ollut iät ja ajat.
Kenkuttaako sua kun joku sua säälii?
Jos suomalaisten viljelijöitten väitteet ulkolaisen ruuan huonosta hygieniasta pitävät paikkaansa, niin kuinka ulkomaalaiset ovat ylipäätään voineet selvitä hengissä?
Selitys niitten tottumisestakin ontuu, koska minäkin olen edelleen hengissä. Voiko siitä, että istun edelleen tätäkin kirjoittamassa, päätellä jotakin tuollaisten väitteiden esittäjien omasta päättelykyvystä?
Lainaus Mielipidepankin kirjoituksesta: "USA, Australia, Argentiina ja Brasilia ovat vaatineet maataloustukien lopettamista ja tuontitullien poistamista." Mitä tällainen kehitys sitten saisi aikaan? Maataloutta harjoitettaisiin markkinahinnoin ja vapaan kilpailun ehdoilla. Kuluttajahinnat nousisivat! Tullit pois! Maatalous siirtyisi niille alueille, jossa se on olosuhteiden osalta edullisinta, eikä se olisi Suomessa. Ehkä lihakarjan kasvatusta niityillä kuten Viertolan isäntä Aleksis Kiven härkäkohtauksessa. Ehkä ei maidon tuottaminenkaan olisi kokonaan pois laskuista. Mutta entä viljelyskasvit? Peruna voisi olla kilpailukykyinen. Viljanviljely siirtyisi muille maille ja moni muu kasvien viljely. Vain rippeet jäisivät. Tuollainen päätös olisi tappiollinen Suomelle. Tulisi paljon uusia työttömiä. Vaikka "työvoima ei enää olekaan valtion erityisessä suojeluksessa", tulee myös työttömille taata jonkinlainen toimeentulo. Ei vaikuta hyvältä kehitykseltä Suomen kannalta. Ilmeisesti maatalouden tukeminen on Suomen (ja Ranskan) kannalta hyvä asia. Ilmeisesti maatalouden tukemisesta ei voida luopua länsimaissa ilman suuria ongelmia. Kannattaa Mielipidepankinkin olla tyytyväinen, kun saa halpaa ruokaa, eikä tarvitse ostaa moninverroin kalliimpaa, ilman tukia ja tulleja tuotettua, ja kaukaa tuotua ruokaa, jonka laadusta ei voi mennä takuuseen. Mieluummin syödään halpaa ja laadukasta kotimaista ruokaa, vaikkapa luomuruokaa, josta tiedetään, mistä se on, ja siinä sivussa maksetaan tuottajille maataloutukea!
Mielipidepankki ajattelee usein oikeansuuntaisesti, mutta tässä asiassa on mielestäni haksahtanut pahasti toiveajattelun ja epärealismin puolelle. Mihinkäs panet ne uudet työttömien joukot? Entisten työttömien lisäksi?
"kun saa halpaa ruokaa, eikä tarvitse ostaa moninverroin kalliimpaa, ilman tukia ja tulleja tuotettua"
Tyhjästäkö ne tukimarkat tipahtaa?
Ettei vaan olisi samasta pussista kotoisin byrokratiakulut päälle. Ei kuluttajalle tule ainakaan kalliimmaksi maksaa ruokansa suoraan kaupan kassalla kuin kierrättää osa hinnasta jonkun tukibyrokratian kautta.
OJ viisaana miehenä tietää, että ruoan hinta todella nousisi rajusti nykyisestä, mutta unohtaa kokonaan, mitä haitallisia sivuvaikutuksia maatalouden tuen lopettaminen ja tuonnin vapauttaminen poistamalla kaikki tullit maataloustuotteilta, todennäköisesti aiheuttaisi.
Maaseudun autioituminen, asutuksen keskittyminen kaupunkeihin, työttömyyden paheneminen kestämättömälle tasolle, sosiaaliset ongelmat, köyhälistön määrän kasvu, sosiaalimenojen lisäys, rikollisuuden kasvu, yhteiskunnan sisäisten ristiriitojen kasvaminen hallitsemattomalle tasolle. Pieni näennäinen hyöty saattaisi aiheuttaa massiivisia ongelmia koko yhteiskunnassa. Tähän suuntaan ollaan menossa, mutta sitä kehitystä pitää estää ja jarruttaa, eikä edesauttaa sen toteutumista. Pahinta on tuo suurien joukkojen syrjäytyminen työelämästä ja järjestyneestä yhteiskunnasta. Työtä ei riitä läheskään kaikille, siis sellaista työtä, josta maksetaan palkkaa. Vapaaehtoistyötä kyllä löytyy. Toivooko OJ tällaista kehitystä?
mihin suuntaan tosiaan liikutaan ja kenenkä etuja silmällä pitäen, tuossa kuvausta WTO:n puuhista,
http://www.sci.fi/~tumakaup/10_VELKA.HTM
Sivuhuomautuksena
http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/6.maaliskuu/GLOBE998.HTM
Pikku provo, mutta osuu aika oikeaan
http://www.utu.fi/agricola/nyt/arvos/tekstit/53.html
Tuossa sekä Mielipidepankki että joku toinen pitivät maataloustukien lopettamista vähäisenä asiana, joka lähinnä vain laskisi elintarvikkeiden hintaa, ja olisi edullista kuluttajille. Tuollaisella vapaalla kilpailulla olisi Suomelle valtavat vaikutukset. Ei se ole noin yksinkertaista. Vaikutukset koskevat koko yhteiskuntaa, eikä suinkaan vain positiivisessa mielessä. Taisi unohtua, että mm. Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja USA:ssa maksetaan valtavia summia maataloustukea. Ei Suomi voi yksipuolisesti luopua tukien maksamisesta - on oltava samassa veneessä. Jos kaikki luopuisivat samanaikaisesti, se todennäköisesti ei olisi Suomen etu. Suomi ei pärjäisi siinä vapaassa kilpailussa. Suomen maaseutu entisestään autioituisi ja kuihtuisi. Työttömiä ja tarpeettomia suomalaisia olisi tuollaisen kehityksen edetessä yhä enemmän. Luin tuossa esitetyt viitteet - siellähän sanottiin mm.: "Kirjoittajat ovat erityisen huolissaan siitä, että globaalin talouden pyörittämiseen tarvitaan vain viidennes maailman väestöstä. Loput 80 prosenttia syrjäytyy työelämästä turruttavan massaviihteen suurkuluttajiksi tai populististen ääriliikkeiden perässäkulkijoiksi". Itse olen aprikoinut mielessäni samansuuntaista kehitystä, mutta en noin radikaalia. Kun tekniikka ja automaatio edelleen kehittyvät, on selvää, että näillä työajoilla läheskään kaikkia ei tarvita työelämässä - se on fakta. Tämä on se suuri ongelma, joka myös Mielipidepankin tulisi tunnistaa siksi suureksi ongelmaksi, joka meillä on edessä väistämättä. Tehokkuus, automaatio, globalisaatio ja vain suppean ja lyhytnäköisen ajattelun mukaan toimiminen vain nopeuttavat tuota kehitystä. Leivän hinta ei olisi siinä se tärkein asia, vaikka sekin voisi esim. tuplaantua. Kaaos siitä tulee, ellei sitä ryhdytä hyvissä ajoin torjumaan! Leivän hinta nousisi, mutta se on pientä sen rinnalla, mitä kaikkea muuta yhteiskunnassa tapahtuisi. Tuo "muukin" on välttämättä otettava huomioon, tai ei hyvä seuraa! Demokratiassa enemmistö ei ota noita faktoja huomioon - ja huonolta näyttää.
Polkupyörääkin keksintönä vastustettiin aikoinaan vimmatusti. Sen pelättiin rapauttavan väestön fysiikan täydellisesti ja sen seurauksena metsäsavotoista ei tulisi mitään, kun tukkijätkät lihoisivat pyörän selässä ja Suomen metsäteollisuus romahtaisi.
Lukija Y:n näkemys asiasta on asiallinen, mutta spekulatiivinen ja mustavalkoinen. Ykkösasia globaalisti maataloustukien purkamisessa ja suojatullien poistamisessa on järkevään kehitysapupolitiikkaan siirtyminen. Tällainen merkitsee sitä, että pakolaisvirrat alkavat tyrehtyä, kun kehitysmaille annetaan mahdollisuus tulla toimeen ja kasvattaa elintasoaan. Nykyisin tukipolitiikka on merkinnyt jopa sitä, että kehitysmaihinkin on dumpattu maataloustuotteita, jotta niiden oma tuotanto ei nousisi kilpailukykyiseksi. Kehitysmaiden talouksien nousu merkitsisi valtaisia kerrannaisvaiktuksia koko maailmantaloudelle. Ei ole mitään syytä olettaa muuta kuin, että nuo kerrannaisvaiktukset ovat valtaosin myönteisiä. Tällä on mm. huumerikollisuutta alentava vaikutus, kun joidenkin kehitysmaiden viljelijöiden ei tarvitse keskittyä pelkästään hampun ja unikon viljelyyn. Kehitysmaiden talouksien kasvaessa, niiden markkinat kasvavat myös kehittyneiden maiden silmissä. Kaakkois-Aasian kehitys on selkeä ennakkonäkymä siitä, mitä talouden noususta globaalisti voi seurata.
Globaalit vaikutukset ovat mielestäni yksinomaan tai valtaosin erittäin myönteisiä. Entä sitten Suomen näkökulma, josta Lukija Y on huolissaan? Kuten olen jo aiemmin sanonut maataloustukien vähentäminen merkitsee pääomien ja työvoiman vapautumista tuottaville tai muuten tarpeellisille aloille (kuten palveluelinkeinoihin vanhusväestön suuntaan). Maatalosutukien vähentäminen merkitsee myös sitä, että maatalouselinkeinon harjoittajien tulee kehittää osaamistaan. On selviä merkkejä siitä, että erityistuotteille ja pitkälle jalostetuille tuotteille on kehittyneissä maissa markkinoita ja kasvavaa kysyntää. Bulkkituotannosta pitää vaan siirtyä erityisosaamiseen. Viinintuottajamaissa erikoistuminen yhden tuotteen osalta voi tarkoittaa pelkästään vuosikertoja, paikkakuntia, tuotanto- ja säiltystapoja. Jos tämä on mahdollista viinin osalta, niin miksei muidenkin tuotteiden. Otetaan esimerkki vaikka kalastuksesta. Meillä on aivan loistavia purkitettuja kalatuotteita, joita kuitenkin löytyy kaupan hyllyiltä vähän mutta korkeaan hintaan. Tässä on kyse kilpailun ja markkinointiosaamisen puutteista, ei paljon muusta. Samoin meillä on huonosti ymmärretty sienten merkitys ruuanlaitossa. Kuten sanoin Italiassa ja Saksassa tatit ja kanttarellit ovat kulinaristien herkkutuotteita. Meillä väheksytään näiden merkitystä ja niitä pidetään lähes torimummojen kauppatavarana. Marjat jäävät myös valtaosin metsiimme, vaikka niillekin tuntuu olevan markkinoita sekä koti- että ulkomailla. Marjaviinitilat ovat maaseutumatkailuyritykset ovat oikeansuuntaisia viritelmiä erikoistumisen suuntaan. Jos meillä ei aleta ja pian tehdä jotain näiden asioiden suhteen, käy vielä niin, että venäläiset keksivät viedä markkinat nenämme edestä.
Maaseutu tarjoaa hyvät edellytykset myös muulle toiminnalle. Puunjalostusteollisuutemme sahatavaran puolelle on melko surkeaa. Kyse ei ole huonosta laadusta vaan surkeasta muotoilusta. Tässä olisi paljon puuhastelua. Huonekalumme kelpaisivat varmasti myös maailman markkinoilla, kun muotoilu saataisiin houkuttelevaksi ja asiakkaiden viehtymyksiä vastaavaksi. Maaseutu tarjoaa paikan myös etätyön tekemiselle ja tätäkin voitaisiin joillain aloilla suosia ja kehittää. Maanviljelyn tukemisesta voitaisiin vähin erin siirtyä maisemanhoidon tukemiseen. Tämä alunperin brittiläinen näkemys on saanut EU:n piirissä uutta tuulta, mikä on onni ja autuus kaikille.
Maatalosutukien vähittäinen alasajon ei siis tarvitse suinkaan tappaa maaseutua ja aiheuttaa työttömyyttä. Jokainen ymmärtää kyllä asian toisin päin. Jos joku keksisi, että työttömyyden hoitamiseksi ja maaseudun elävöittämiseksi Suomessa pitää aloittaa vahvasti tuetun viinin- ja banaaninviljely, ehdottajaa pidettäisiin ihan kahelina. Mutta sitä joka vaatii tuottamattomien toimintojen vähentämisestä, pidetäänkin myös melkein yhtä ymmärtämättömänä. Eikö tämä ole ristiriitaista?
Yhteiskunnallisten vaikutusten suhteen on järkevää suosia pienasutusmuotoja. Tästä lienemme samaa mieltä. Keinoista olemme eri mieltä. Minusta tähän tavoitteisiin voidaan päästä ja järkevämpää päästä muilla keinoin kuin maataloutta tukemalla. Minusta maaseutuväkikin voisi tuntea enemmän omanarvontuntoa, jos toiminnot olisivat kilpailukykyisiä eikä pääosin muiden veronmaksajien maksamia. Kun maaseutu keksii tuottavat elinkeinonsa, se elävöityy itsestään. Nyt tilanne monissa kunnissa on kädestä suuhun elämistä. Se käsikin on toisen käsi. Tarvitaan enemmän luovaa hulluutta. Meidän mielestä varmaan joku Saudi-Arabia on hulluja pullollaan, kun ostavat meiltä laivalasteittain pullotettua vettä. Me emme käsitä sitä, että joku arvostaa tavallista vettä ihan eri tavalla kuin me, joilla ei ole siitä puutetta. Hyödyntäkäämme siis niitä luonnonvaroja, joista meillä ei ole eikä tule puutetta.
Nimenomaan kokonaisuuden kannalta on tarpeen vähentää maatalouden tukemista globaalisti. Ei Suomi suinkaan tähän kaadu. Me jos kuka olemme hyötyjiä tässä, jos älyämme vapaaehtoisesti sopeutua riittävän ajoissa väistämättömään. Pitäkäämme mielessämme vain se, että Puolan tie ei ole meidän tiemme. Ennustan, että Puolasta tulee vielä merkittävä kiviriippa koko Euroopalle. Ja vain maatalosutukien takia, joita mekin joudumme kasvattamaan, jotta puolalaiset saisivat tasvertaisen erän tukia valtavalle maataloudelleen.
Vallitseva globaali ja globalisoituva talous ei todellakaan tuo hyvinvointia kaikille, ei edes Yhdysvaltoihin joka siitä eniten tällä hetkellä hyötyy, vaan merkit 80-20 yhteiskunnasta vain vahvistuvat
http://www.secondharvest.org/whoshungry/working_poor.html
Jo hieman vanhempi Ojapellon kirjoitus tuohon polkupyörävertaukseen liittyen, samalla omalla tavallaan myös aiheesen seurauksista
http://www.helsinki.fi/agora/vara/talous/amerikkakritiikki.html
Sekä pätkä nykymallisen globalisaation vaikutuksista Itä-Euroopan maiden talouksiin,
http://gamma.nic.fi/~otammile/Chossudovsky.htm
Maatalousministeri Juha Korkeaoja joutuu vielä kertomaan totuuden Esko Ahon hallituksen 141-artiklan neuvottelujen epämääräisyyksistä kotikaupungissa Kokemäellä ilmestyvän ja lähikunnissa (12 kpl) jaettavan SataSeutu -lehden uutisten johdosta.
Satakunnassa keskustelun käynnistänyt uutinen on tässä:
" Raskas tehtävä kertoa totuus EU-maatalousneuvotteluista
Mistään ”ministerin ensimetreillä hutkimisesta", kuten Satakunnan Kansan Hannu Aaltonen 17.8.2003 epäili, ei ole kysymys, kun SataSeudussa on pyydetty nykyiseltä maatalousministeriltä totuutta 141 –neuvotteluista.
Esko Ahon keskustavetoinen hallitus ei kertonut aikanaan totuutta Suomen kansalle, miten maataloudellemme käy EU-aikana. Toivottavasti totuus uskalletaan kertoa viimeistään nyt. Maataloutemme kansallisista tuista ei päätetä Suomessa vaan Brysselissä.
Keskustelun herättämiseksi SataSeutu julkaisee katkelmia Suomen ensimmäisen EY-virkamiehen Antti Kuosmasen kirjoittamasta EU-neuvotteluja käsitelleestä kirjasta. Kuosmanen on neuvotteluihin osallistuneena käyttänyt kirjan lähdeaineistona omia neuvottelumuistiinpanoja ja ministeriöiden asiakirjoja.
Ennen EU-kansanäänestystä vuonna 1994 ei Suomen neuvotteluja EU:n kanssa oltu käyty loppuun. Vääntö näyttää edelleen jatkuvan. Tämän vuoden loppuun mennessä joutunemme nielemään alenevan kansallisen tukitason. Juha Korkeaoja on vaatinut näiden tukien nostamista.
Lainaus Antti Kuosmasen kirjasta koskien EU-neuvottelua 1.3.1994:
” Olimme kaikki tässä vaiheessa nälkäisiä ja valvotun yön ja useita päiviä kestäneen yhtämittaisen hermojännityksen takia uupuneita. Jo sovitut ja vielä sopimatta olevat asiat alkoivat mennä sekaisin ja maltti papereiden valmistelussa jälleen kadota. Maaliskuun ensimmäisen aamun sarastaessa pidetyssä kokouksessa EU:n troikan kanssa ministerimme eivät saaneet enää aloitetta käsiinsä Pangaloksen kanssa, mutta eivätpä näyttäneet saavan enää Saksa ja Belgiakaan.
Näytti, että pää oli tullut vetävän käteen. Jopa Pertti Salolainenkin oli jo valmis tunnustamaan, että neuvottelutulosta ei tällä yrittämällä syntyisi. Neuvoston vanhassa rakennuksessa meille osoitettu rähjäinen toimistohuone oli täydellisessä sopusoinnussa vallinneen tunnelman kanssa. Norjan neuvottelijoiden yhtä ankeat toimistotilat vastapäätä omiamme olivat siinä vaiheessa jo tyhjentyneet heidän neuvottelujensa keskeydyttyä. Ne olivat kolkko, konkreettinen todiste epäonnistumisesta, joka näytti olevan meidänkin kohtalomme.
Veli Sundbäck'in pyynnöstä olin laatinut lyhyen puheen pidettäväksi siinä istunnossa, jossa tämä jouduttaisiin toteamaan. Se oli parin kappaleen pituinen. Siinä olisi sanottu, että Suomi on kuluneiden päivien aikana osoittanut päättäväisyytensä pyrkiä positiiviseen lopputulokseen tekemällä maatalouteensa ja elintarviketeollisuuteensa syvällisesti vaikuttavia myönnytyksiä. Se hetki oli nyt tullut, ja ellei EU hyväksyisi sillä hetkellä pöydällä olevaa viimeisintä kompromissitekstiä, olisi pakko todeta neuvotteluissa tällä yrittämällä epäonnistutun. Sain luonnoksesta Veliltä hyvän arvosanan: "Euroopan paras draftaaja". Sitä on pidettävä todisteena hänenkin kestokykynsä rajallisuudesta, sillä ei tuo teksti jälkeenpäin arvioiden kovin ihmeellisen puhetaidon muistomerkki olisi ollut.
Sitä puhetta ei kuitenkaan tarvinnut koskaan pitää. Saksalaisilta tuli viesti, että he halusivat vielä kerran tavata suomalaiset katsoakseen, voitaisiinko kuitenkin päästä eteenpäin. Kun palaveriin menneitä ei kuulunutkaan takaisin, arvasimme me muutkin, että neuvottelut olivat lähteneet uudelleen liikkeelle.
Se oli oikea arvaus, sillä siitä hetkestä alkoikin lopullisten kompromissien etsintä, jonka tuloksena löytyivät pohjoisen tuen luvallisuutta koskevat sanonnat, joiden varaan ratkaisu voitiin rakentaa.”
” Suomen puolella jouduimme vielä päättämään mitä tehdä, kun selvää vihreätä valoa ei kuulunut Helsingistä. Loppujen lopuksi sitä ei odotettu, vaan päätettiin, että neuvotteluvaltuuskunta, jolle oli annettu valtuutus ja velvoite neuvotella liittymissopimus, myös voi itse päättää tuloksen hyväksymisestä ja alistaa sen sitten sellaisenaan asettajalleen. Muodollisesti siihen oli täysi oikeus, mutta sellaisen päätöksen tekeminen kysyi silti kanttia. Kuuden maissa illalla asia oli selvä."
Maratonin tulokset
"Jäsenyysneuvottelujen tärkein asiakirja ei ollut pituudella pilattu: vajaat kaksi liuskaa. Tästä seurannut väistämätön ylimalkaisuus ja epämääräisyys aiheutti myöhemmin vaikeuksia. Toisaalta: tällaisia ovat hyvin usein tulokset kovimmista neuvotteluista. Meillä oli sentään paperi. Eräillä hakijamailla maratonistunnon tärkeimmät tulokset olivat pelkästään suulliset.”
”Suomen EU-jäsenyyden kohtalon kannalta tärkeimmät kolme lausetta määrittelivät pohjoisen tuen alueen ja sen, mitä voitiin tehdä mikäli pohjoinen tuki ja EY:n maatalouspolitiikan välineet yhdessä eivät riittäisi.
Ensimmäisessä sanottiin:
"Jäljelle jääviä vakavia vaikeuksia varten harkitaan turvautumista kansalliseen suoraan tukeen."
Toisessa sanottiin:
"Suomen maatalouden yhteiseen maatalouspolitiikkaan integroitumisen helpottamiseksi koko maa saa pohjoista, kansallista ja/tai yhteisön tukea."
" Kaikilla sanoilla ja välimerkeilläkin oli raskaasti ladattu merkityssisältö edellä olevissa lauseissa. Oikeastaan pitäisi tarkastella alkukielistä tekstiä, jotta vivahteet tulisivat esille."
”Kautta ja- ja tai-sanojen välissä oli kaikkein tärkein yksityiskohta. Tällä kieliopillisesti kyseenalaisella tempulla nimittäin kierrettiin tulkintaongelma siitä, voiko koko Suomessa soveltaa vakavien vaikeuksien voittamiseen tarkoitettua tukea. Edellähän totesin, että EU-puolella oli syntynyt väärinkäsitys, jonka mukaan emme tavoitelleetkaan Etelä-Suomeen muuta kuin joko LFA- tai pohjoista tukea. Kun lopulta jouduimme luopumaan tästä vaatimuksesta, olisi Etelä-Suomi ilman vakavien vaikeuksien tukea jäänyt vain EY:n maatalouspolitiikan tavanomaisten tukien varaan.
Ilmaisu "ja/tai" salli tulkinnan, että vakavien vaikeuksien tukea voitiin maksaa koko maassa, ja siten siitä tuli viimeinen puolustuslinja, josta Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi riippumaan."
Korttitalo huojuu (s. 122), Antti Kuosmanen jatkaa kertomustaan pari päivää maratonistunnon jälkeen:
"Ennen minkäänlaisen liittymissopimuksen aikaansaamista oli kuitenkin päästävä monen esteen yli. Maratonistunnon tulos oli paperille pantunakin kuin korttitalo huteralla pöydällä, jonka jalkoja potkittiin joka puolelta. suomessa näkyi selvästi, että varsinkin Heikki Haavisto oli äärimmäisen kovassa paineessa omassa puolueessaan, maatalouspiireistä puhumattakaan. EU:n puolella taas alkoivat operaatiot sen tekemien myönnytysten vesittämiseksi.
Ensimmäinen hälyttävä asia tuli tietoomme pari päivää maratonistunnon jälkeen. Kävi ilmi, että komissio oli EU:n neuvostossa maratonistunnon aikana luvannut, että kaikki Suomelle sallitut kansalliset maataloustuet olisivat alenevia ja siirtymäkauden tukia. Tämä lupaus oli tiettävästi tehty, jotta eräät vastahakoiset jäsenmaat saataisiin suostumaan maratonistunnon tulokseen. Mistään tällaisesta ei suomalaisille ollut hiiskuttu sanaakaan neuvottelujen aikana, ja jos olisi hiiskuttu, neuvottelutulos olisi varmaan jäänyt syntymättä, sillä tuo lupaushan näytti vesittävän täydellisesti saavutetun kompromissin ytimen.
Asia ei onneksi päässyt koskaan julkisuuteen, mutta se hermostutti pahasti suomalaisia aina pääministeriä myöten. Selitykseksi saatiin komissiosta, että kyseinen komission julistus ei sitonut Suomea; se oli EU:ssa tyypillinen tapa päästä yli hankalasta tilanteesta.”
Antti Kuosmanen kertoo kirjassaan sivulla 39:
"Maratonistunto oli neuvottelujen ehdoton huipentuma, vaikka neuvottelut eivät siihen päättyneetkään. Niiden jälkeinen vaihe oli taas laskusuhdannetta kahdestakin syystä. Ensinnäkin EU juuttui sisäisiin kiistoihin määrävähemmistökynnyksen takia (siitä on enemmän luvussa 32) ja toiseksi jouduttiin sopimustekstien laadinnan yhteydessä yllättäen käymään tiukka taisto jo kerran sovittujen asioiden puolustamiseksi EU:n avaamisyrityksiä vastaan. Neuvottelujen lopullinen päättäminen 12.4.1994 tapahtuikin vähemmän sydämellisissä merkeissä, kuten myös käy vielä ilmi.
Maatalouteen liittyvät ongelmat eivät jättäneet neuvottelijoita rauhaan varsinaisten neuvottelujen päätyttyäkään, sillä aina vuoden loppuun saakka jouduttiin käymään tiukkaa vääntöä niin sanotun kansallisen paketin hyväksymisestä. ”
” Maatalousneuvottelutuloksetkin oli näin saatu kirjoitetuksi liittymisasiakirjoihin. Maatalousneuvottelujen tarina ei kuitenkaan loppunut siihen. Seuraavaksi alkoi taistelu niin sanotusta kansallisesta tukipaketista."
Niinpä! Paketin sisältö oli vielä auki, sillä viisi päivää kansanäänestyksen jälkeen (perjantaina 21.10.1994)
hallituksen EU-ministerivaliokunta hyväksyi LOPULLISEN ESITYKSEN EU:lle lähetettäväksi!
Virkamiesten illuusio
Kursorisesti:
Maatalouskomissaari Renè Steichenin kirje ministeri Pesälälle syyskuun puolivälissä 1994 tulkittiin myönteiseksi arvioksi, että lisähinnat tulisivat hyväksytyiksi.
Suora sitaatti:
"Tältä pohjalta valmisteltiin tarvittavat kansalliset lakiesitykset, joissa pääasiallisiksi tukimuodoiksi siirtymäkaudella todellakin valittiin lisähinnat. Maatalousministeriö saattoi lokakuun alkupuolella 1994 julkisuuteen tämän aikomuksen samoin kuin muut keskeiset kansallista pakettia koskevat suunnitelmat."
Kursorisesti: Ja sitten tuli tieto, että komissio hyväksyykin lisähintojen muodossa maksetun tuen vain maidolle.
Suora sitaatti:
"Pahaksi tilanne pääsi, kun tieto komission kielteisestä kannasta tuli julkisuuteen. Joko komissaari Steichen tai joku hänen virkamiehensä oli puhunut ohi suunsa suomalaiselle lehtimiehelle. Kotimaassa nousi kova häly siitä, että komissio ei hyväksyisikään kansallista pakettia, vaikka maatalousministeriö oli juuri tiedottanut, että kaikki on hyvällä mallilla. Kansanäänestys lähestyi ja tunteet kävivät kuumina."
Sitaatti toisesta kappaleesta s.130:
"Suomessa ei kuitenkaan voitu tässä vaiheessa hyvitellä Steichenia. Hallitus ei voinut kasvojaan menettämättä perua julkisuuteen toimitettua suunnitelmaa kansallisen paketin täytäntöönpanosta. Erkki Liikanen onnistui taivuttelemaan komission kiistämään, että julkisuuteen päässyttä väitettyä lausuntoa olisi annettu. Komissio totesi keskustelujen paketista jatkuvan ja uskovansa, että myönteiseen ratkaisuun päästään. Hallitus ilmoitti, että tukipaketin vaatimien toimenpiteiden valmistelu jatkuisi suunnitellulla tavalla."
” Episodi oli erityisen kova paikka maatalousministeri Mikko Pesälälle, joka ei noina päivinä tainnut nauttia herrana olemisesta. Siltä ainakin vaikutti käydessäni hänen luonaan, kun hän virkamiehineen valmistautui omaan tiedotustilaisuuteensa asiasta.
Eroilmoituskin oli lähellä, mikäli jo julkaistuja suunnitelmia olisi muutettava. Koetin rauhoitella; ei pidä puhua erosta, se vain pahentaa tilannetta."
******
Jatkuu seuraavassa SataSeudussa "
--
SataSeutu palaa asiaan tänään keskivikkona 10.9.
Kuten SataSeudun uutisesta käy ilmi, ei 141 -tuella ole lypsäjiä. On vain Suomen EU-neuvottelujen aikaisia huijauksia!
Jo on kumma ellei asiasta nouse mekkala valtakunnan tasolla. Edellä mainituista "neuvottelutuloksista" vastaa ensisijaisesti silloinen pääministeri Esko Aho.
Toiset tarkemmin tukiasioista tietämättämät kauhistelevat Suomen maataloustukien suuruutta.
Tosiasia on se, että Euroopassa ne maat, jotka saavat parhaat sadot saavat suurimmat tuet. Näin Suomenkaan maatalous ei pärjää ilmantukia.
Toinen tosiasia on se, että maataloustuotteiden maailmanmarkkinahinta sen paremmin kuin EU:n markkinahintakaan ei ole todellisiin tuotantokustannuksiin perustuva hinta.
Historiaa:
EU:ssa tapahtui vuoden 1993 alusta maatalousreformi, jossa ACA-järjestelmästä siirryttiin CAP-järjestelmään.
CAP-järjestelmässä tuottajahinta romahdutettiin ja tuottajahinnan meneys kompensoitiin viljelöijälle yksikkötuella esim. hehtaaria tai lehmää kohti.
Mitä suurempi tulo tuotteesta oli vuonna 1992 sitä suurempi on yksikkötuki.
ACAsta CAPiin siirtyminen oli erittäin hyvä keino luoda suomalaiselle kuluttajalle EU-myönteisiä mielikuvia ja vakuuttaa EU:n edullisista elintarvikkeista.
CAP-tuet ovat Suomessa kuitenkin paljon huonommat kuin vanhoissa EU-maissa, koska Suomessa sadot ovat pienemmät.
Joten miten Suomessa ylipäätään voi olla maataloutta ilman tukia, koska tuet USAssa ja EUssa ovat suuria ja ylijäämien dumppaus kehitysmaihin ei perustu todellisiin tuotantokustannuksiin?
Tuilla vääristellyt dumppaushinnat ovat alle kehitysmaiden tuotantokustannusten!
Eilen TV 1:n OBS kertoi asiasta.
Pelkistys:
Jos maataloustuet poistettaisiin koko maailmasta, elintarvikkeiden hinta NOUSISI todelliselle tasolle.
Maataloustukien perusajatus oli alunperin taata elintarvikkeiden kohtuullinen kuluttajahintataso.
Nyt globaalit kasvottomat markkinavoimat hallitsevat maailman elintarviketeollisuutta pitäen USAn ja EUn maataloustuottajia renkeinään - maksavat tuotteesta mitä armollisesti parhaakseen katsovat ja pitävät tuotantoa yllä tukien avulla.
Jatkoa edelliseen uutiseen.
SataSeutu -lehden uutinen keskiviikkona 10.9.2003 sivu 10:
” 141 - maatalousneuvottelujen taustat julki
Jatkoa edellisestä SataSeudusta
EU-liittymisneuvotteluihin osallistunut Antti Kuosmanen paljastaa tuhotussa kirjassaan EU:n kanssa käytyjen maatalousneuvottelujen todelliset taustat.
Suomen ja EU:n tulkintaerimielisyys 141-pykälästä paljastui Antti Kuosmasen mukaan neuvoteltaessa edellisen kerran vuonna 1999 141-sopimusten jatkamisesta.
Antti Kuosmasen kirjan mukaan todellisuus kuitenkin valkeni pääministeri Aholle ja keskeisille ministereille jo ”pari päivää" maratonistunnon jälkeen hyvissä ajoin ennen EU-kansanäänestystä vuonna 1994, mutta Kuosmasen mukaan se ei onneksi koskaan joutunut julkisuuteen.
SataSeutu kertoo nyt millainen maratonistunnon neuvottelutulos oli.
Antti Kuosmanen paljastaa myös, että maatalouden lisähinnat elivät syksyllä 1994 virkamiesten illuusioina niin, että sen mukaan hallitus teki maataloustulolain.
Maatalouskomissaari Rene Steichen kertoi vahingossa 7. lokakuuta 1994 suomalaiselle toimittajalle, ettei Suomi saa maksaa lisähintoja kuin maidolle.
Kuosmanen kertoo: "Itse asian kannalta vakavaa oli, että komissaari Steichenin yleisluontoiseen hyväksyvään arvioon tukipaketista ei todella ollutkaan sisältynyt lisähintojen hyväksyminen. Suomalaiset olivat kuvitelleet, että näin keskeisen asian oli täytynyt olla mukana kyseisessä arviossa, mutta niin ei vain ollut. Virkamiesten myönteiset arviot olivat olleet heidän omiaan."
Kuosmanenhan kirjoitti myös: "Erkki Liikanen onnistui taivuttelemaan komission kiistämään, että julkisuuteen päässyttä väitettyä lausuntoa olisi esitetty. Komissio totesi keskustelujen paketista jatkuvan ja uskovansa, että myönteiseen ratkaisuun päästään. Hallitus ilmoitti, että tukipaketin vaatimien toimenpiteiden valmistelu jatkuisi suunnitellulla tavalla."
Episodi oli erityisen kova paikka Kuosmasen mukaan ” maatalousministeri Mikko Pesälälle, joka ei noina päivinä tainnut nauttia herrana olemisesta. Siltä ainakin vaikutti käydessäni hänen luonaan, kun hän virkamiehineen valmistautui omaan tiedotustilaisuuteensa asiasta."
Suora sitaatti EU-neuvotteluihin osallistuneen avustajan kirjasta:
"Tuon kokouksen yhteydessä näet saivat Brysseliin Pesälän sijasta matkustaneet suomalaisvirkamiehet selvää vihreää valoa lisähinnoille. Lähestyvä kansanäänestys taisi taas säikäyttää.
Tämän kummempaa selvyyttä ei komissiolta ennen kansanäänestystä saatu kansallisen paketin hyväksyttävyydestä. Jos olisi tiedetty, millainen prosessi asiasta nousee, ei selvyyttä ehkä olisi alettu hakeakaan. Voi kysyä, olisiko keskustan enemmistöä saatu jäsenyyden kannalle, jos etukäteen olisi tiedetty, miten hankalaksi tämä asia muodostuu. Kansanäänestyksen tulos oli ehkä ollut toisenlainen, jos hallitus olisi kaatunut kesällä 1994 tai jos sen rivit olisivat pahasti rakoilleet myöhemmin syksyllä."
Satakunnan Kansan tuolloin julkaistun uutisen mukaan maatalousministeri Mikko Pesälä kertoi eduskunnan täysistunnossa kaksi päivää ennen kansanäänestystä, ettei lisähintojen suhteen ole epäselvyyksiä.
Kuitenkin vasta viisi päivää kansanäänestyksen jälkeen, perjantaina 21.10.1994 hallituksen EU-ministerivaliokunta hyväksyi asiakirjan ”EHDOTUS MAATALOUDEN KANSALLISEKSI TUEKSI SIIRTYMÄKAUDEN AIKANA".
Kyseinen asiakirja löytyi Ulkoministeriön arkistosta, koska Kuosmasen antoi tämän jutun kirjoittajille vinkin kirjassaan: "Kansallisesta tukipaketista neuvoteltiin vielä loppuvuodesta".
Ulkoministeriön Tietopalvelusta lähetettyjen asiakirjojen mukaan sopimus kansallisesta tukipaketista ei ollutkaan valmis vielä kansanäänestyspäivänä, sunnuntaina 16.10.1994.
Muistin virkistämiseksi palautamme mieliin, mitä kansalta kysyttiin kansanäänestyksessä 16.10.1994: Pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unioniin neuvotellun sopimuksen mukaisesti?
Mikä olikaan neuvoteltu sopimus?
Voi jopa sanoa, että kysymyksen kolme viimeistä sanaa "neuvotellun sopimuksen mukaisesti" tekevät kansanäänestyksestä vaalipetoksen!
141-artiklan neuvottelutulos
Maratonistunnon neuvottelutulos oli asiakirja, jonka molemmat neuvotteluosapuolet saivat ymmärtää haluamallaan tavalla. Kerromme nyt ensimmäisenä lehtenä, mitä Antti Kuosmanen kertoo tuhotussa kirjassaan sivulla 119. Suora sitaatti:
" Maratonin tulokset: Jäsenyysneuvottelujen tärkein asiakirja ei ollut pituudella pilattu: vajaat kaksi liuskaa. Tästä seurannut väistämätön ylimalkaisuus ja epämääräisyys aiheutti myöhemmin vaikeuksia.
Toisaalta: tällaisia ovat hyvin usein tulokset kovimmista neuvotteluista. Meillä oli sentään paperi. Eräillä hakijamailla maratonistunnon tärkeimmät tulokset olivat pelkästään suulliset.
Muodoltaan paperi oli luettelo muutoksista EU:n viimeisimpään, 28.2.1994 esittämään tarjouspaperiin. Muutokset olivat kaikki parannuksia Suomen kannalta."
Kuosmanen jatkaa: "Ensinnäkin EU paransi rahatarjoustaan. Alkuperäinen 725 miljoonan ECUn tarjous nousi 855 miljoonaan. Tästä tosin oli nelisensataa miljoonaa silmänlumetta. Todellistakin korvausta suorastavhintasopeutumisesta oli parannetussa tarjouksessa kuitenkin 457 miljoonaa ECUa eli noin kolme miljardia markkaa. Se oli ehkä noin neljännes välittömän hintasopeutumisen kustannuksista ja alle tavoitteen, mutta lohtua saatiin siitä, että summa oli suurempi kuin yhdelläkään muulla hakijamaalla. Sikäli kuin periaatteet lämmittivät, voitiin voittona pitää myös EU:n perääntymistä vaatimuksestaan, että hakijamaat maksavat yksin välittömän hintasopeutumisen kustannukset."
"LFA-alueeksi tuli 85 % Suomen maatalousmaasta, ja paperissa vahvistettiin, että kyse olisi vuoristo-LFA:sta." Tuonnempana (Kuosmasen kirjassa) ilmenee, että "EU yritti livetä tästä sitoumuksesta, mutta kyllä se selvästi oli paperiin näin kirjoitettu."
"Suomen EU-jäsenyyden kohtalon kannalta tärkeimmät kolme lausetta määrittelivät pohjoisen tuen alueen ja sen, mitä voitiin tehdä mikäli pohjoinen tuki ja EY:n maatalouspolitiikan välineet yhdessä eivät riittäisi. Pohjoisen tuen alueen määrittely ei muuttunut siitä, mitä EU oli jo tarjonnut maratonistunnon alla. Se ulottuisi 62. leveyspiiriin asti ja pieneen siihen liittyvään alueeseen etelämmäksikin. Myös tuen ehdot pysyivät sen viimeisen tarjouksen mukaisina: kaikki 62. leveyspiirin yläpuolella olevat alueet luvattiin mukaan.
Seuraavaksi tulivat avainasemassa olevat kaksi lausetta.
Ensimmäisessä sanottiin "Jäljelle jääviä vakavia vaikeuksia varten harkitaan turvautumista kansalliseen suoraan tukeen."
Toisessa sanottiin: "Suomen maatalouden yhteiseen maatalouspolitiikkaan integroitumisen helpottamiseksi koko maassa saa pohjoista, kansallista ja/tai yhteisön tukea.
Kaikilla sanoilla ja välimerkeilläkin oli raskaasti ladattu merkityssisältö edellä olevissa lauseissa. Oikeastaan pitäisi tarkastella alkukielistä tekstiä, jotta vivahteet tulisivat esille. (“For the remaining serious difficulties, recourse to national direct aid will be considered. In order to facilitate the integration of Finland into the common agricultural policy, the whole of Finland will be eligible for Nordic, national and/or Community support."). "For the" merkitsi, että kyse ei ollut teoreettista vaan määritellyistä ja siis tunnustetuista vaikeuksista (tämä nyanssi ei ole helposti käännettävissä). Ilmaisu "will be" merkitsi, että harkinta tullaan suorittamaan; valinnanvaraa ei siis ollut. Parempi olisi kannaltamme ollut sanoa "permitted"n (sallitaan) eikä "considered" (harkitaan), mutta näin pitkälle ei EU taipunut.
Toisessa lauseessa avainilmaisut olivat "integroimisen" (the integration) ja "ja/tai" (and/or). Yritimme vaihtaa "ihtegroimisen" "osallistumiseksi" (participation), mutta se ei onnistunut.
Kautta ja- ja tai-sanojen välissä oli kaikkein tärkein yksityiskohta. Tällä kieliopillisesti kyseenalaisella tempulla nimittäin kierrettiin tulkintaongelma siitä, voiko koko Suomessa soveltaa vakavien vaikeuksien voittamiseen tarkoitettua tukea. Edellähän totesin, että EU-puolella oli syntynyt väärinkäsitys, jonka mukaan emme tavoitelleetkaan Etelä-Suomeen muuta kuin joko LFA- tai pohjoista tukea. Kun lopulta jouduimme luopumaan tästä vaatimuksesta, olisi Etelä-Suomi ilman vakavien vaikeuksien tukea jäänyt vain EY:n maatalouspolitiikan tavanomaisten tukien varaan. Ilmaisu ja/tai salli tulkinnan, että vakavien vaikeuksien tukea voitiin maksaa koko maassa, ja siten siitä tuli viimeinen puolustuslinja, josta Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi riippumaan."
Näin jälkikäteen herää kysymys: Millainen oli Suomen liittymisasiakirjan julkisuus?
Keskeinen EU-virkamies Antti Kuosmanen kirjoitti seuraavan UM:n arkistosta saamamme muistion:
"ULKOASIAINMINISTERIÖ 22.4.1994
Kauppapoliittinen osasto
Toimisto 20/MK
EU-ministeri ryhmä 25.4.1994
LIITTYMISASIAKIRJOJEN JULKISTAMINEN/TAUSTAA"
Sitaatti kohdasta 2:
"Liittymisasiakirjat EY-kielillä ovat kaikkien saatavissa EU-neuvoston lehdistötoimistossa."
ja kohdassa 3:
"Norjassa liittymisasiakirjat on annettu englanninkielisinä suurkäräjille, puolueille sekä JAA- ja EI-liikkeille. Norjankielinen versio on luovutettu suurkäräjille 19.4.1994 maininnoin, että käännös ei ole vielä lopullinen. Kummankin version tarkastaminen on käynnissä."
Kohta 4: "Suomessa englanninkielinen sopimusversio on jaettu hallituksen jäsenille ja eduskunnalle. Sopimusta ei ole annettu lehdistölle tai muille tahoille.
Sekä englanninkielinen että suomenkielinen sopimusversio ovat viranomaisten tarkastettavina. Ruotsinkielinenä sopimusversiona käytetään Ruotsin tekstiä.”
Tämä Kuosmasen muistio käsiteltiin hallituksen EY-ministeriryhmän kokouksessa 25.4. 1994.
Kohta 1:
"Todettiin. että EU-liittymisasiakirjat ovat julkisia kun ne
on allekirjoitettu. Ulkoministeriö voi vastedes jakaa englanninkielisiä. yhä tarkistettavana olevia asiakirjoja. Suomenkielistä sopimustekstiä jaettaan vasta kun se on virallisesti vahvistettu. Suomenkielisistä liittymisasiakirjoista kootaan kirja, jota jaetaan viranomaisille ja etujärjestöille ja myydään yksityisille kansalaisille."
Sarkistisesti voi todeta, että norjalaiset, jotka keskeyttivät maratonneuvottelunsa, saivat lukea sopimuksen omalla kielellään ja äänestivät jäsenyyttä vastaan.
Suomen kansalainen sai lukea sopimuksen vasta vuonna 1996, jolloin kirja on painettu suomeksi! Siis kaksi vuotta sopimusneuvottelujen jälkeen.
Kirja on "Asiakirjat Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisestä Euroopan unioniin". Luxemburg: Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto, 1996, ISBN 92-824-1410-8.
Kuosmanen kiittelee Erkki Liikasta, Veli Sundbäckiä, Antti Satulia, Esko Hamiloa, Eikka Kososta, Bo Göran Erikssonia, Lasse Aarniota, Niilo Jääskistä, Esa Härmälää ja Jarmo Vaittista, jotka ystävällisesti suostuivat lukemaan Kuosmasen kirjan käsikirjoituksen kokonaan tai osaksi.
"Lopuksi ansaitsevat kiitoksen myös kustantajani Kustannusosakeyhtiö Ultima Thulen omistajat puheenjohtaja Matti Vuoria ja hänen isänsä professori Pekka Vuoria, jotka uskoivat tähän hankkeeseen niin paljon, että ottivat taloudellisen riskin kirjan kustantamisesta."
Jokainen pohtikoon, miksi Kuosmanen joutui hätäisesti tuhoamaan kirjansa, kun sitä jo ehdittiin myymään muutama kappale!
Kiitos Antti Kuosmaselle, että kirjoitti kirjan, joka kertoo vaietut asiat. Kirjasta on saatavilla englanninkielinen versio, mutta ei suomenkielistä.
Satakuntalainen maa- ja metsätalousministeri on tätä taustaa vastaan voittaja, jos Suomi kykenee säilyttämään nykyiset 141-tukensa lähivuosina. Ja mikäli tuet pienenevät, ei syy ole nykyisessä ministerissä, vaan vuosina 1993-1994 EU-neuvotteluihin osallistuneissa virkamiehissä esim. MTK:n nykyinen puheenjohtaja Esa Härmälä ja Esko Ahon johtaman hallituksen nimeämissä poliittisissa neuvottelijoissa.
Tosiasiat olisi pitänyt kertoa kansalle jo ennen EU-kansanäänestystä "
Onko kukaan huomannut sellaista ilmiötä suomalaisissa turisteissa, jotka ulkomaanreissuillaan käyvät torilla kauhistelemassa vaikkapa paikallisia lihankäsittelymentelmiä, jossa kärpäset pörräävät pölyn keskellä lihakimpaleiden ympärillä ulkona auringonpaisteessa puupöydillä.
Kukaan turisti ei ikimaailmassa uskoisi pystyvänsä syömään moisesta lihasta valmistettua ruokaa. Kuitenkin ulkomailla on tapana mennä tämän jälkeen kulman taakse lähimpään ravintolaan syömään annokset. Ja siinä vaiheessa ei ole yleensä mitään väliä mistä liha on tullut kunhan annokset on halpoja.
Ostaisitko siis myös Suomessa lihaa jonne kärpäset on jo käyneet munimassa (sehän ei haittaa jos ruoka kypsennetään hyvin) jos se vaikka lisäksi olisi saman hintaista kuin brasiliassa ?
Hygienisia asioita ei tule väheksyä, mutta ei niitä ole syytä suurennellakaan. Suomessa on elintarvikkeiden tuotevalvonta, joka pyrkii pitämään huolta ruuan syömäkelpoisuudesta. Lisäksi kansalaiset ovat varsin valistuneita ruuan säilytys- ja valmistustapojen suhteen. Pohjois-Afrikan maassa tai kehitysmaissa voit kyllä joutua syömään samaa lihaa, jota kärpäset ovat käyneet tutkimassa. Ei ole kuitenkaan mitään syytä olettaa, että joutuisit monessakaan Euroopan maassa syömään sen "epäpuhtaampaa" ruokaa kuin Suomessa. Brasilialainen tuontiliha ostetaan Suomeen todennäköisesti ihan muualta kuin paikallisilta kauppatoreilta. Eiköhän meikäläiset ostajat pidä myös huolta siitä, ettei liha ole valmiiksi raakapilaannututtua auringossa.
Mitä sitten tulee kärpäsen muniin ja heisimatoihin, niin meistä suomalaisistakin itseni mukaan lukien suuri osa syö mieluusti ja suorastaan ahmien esim. kalasta tehtyjä ruokia. Jokainen kalankäsittelypuuhissa ollut tietää, että kärpäset haluavat tulla uteliaina seuraamaan tapahtumaa. Jokainen kalankäsittelyä harrastanut tietää, että joidenkin järvikalojen sisuksista löytyy matoja ja että näitä kaloja on turvallista syödä vasta, kun ne on kypsennetty tai graavisuolattu. Ei meikäläinenkään kalakauppias mahda torilla mitään, jos kärpäslauma päättää munia johonkin tarjolla olevaan kalaan. Mutta kyllä ne kaupaksi käyvät siitäkin huolimatta.
Luettuani huolella mielipidepankin kirjoitukset, tulin siihen tulokseen, että noista näennäisperusteluista huolimatta, ei tilanne mene käytännössä noiden toiveajattelujen mukaan. Ne ovat ilmassa leijuvia harhakuvia, ei niin tapahdu. Uskon totuuden olevan paljon pahempi. Työn tehokkuus kasvaa, automaatio lisääntyy, ihmistyön osuus pienenee. Syntyy suuri joutilaiden muodostama kansanosa, massatyöttömyys, yhteiskunnallisia ongelmia, taantumista. Se kehitys jo näyttää alkaneen, merkit ovat jo nähtävissä. Kestää vielä kauan ennenkuin se on kehittynyt hyvin pahaksi ongelmaksi. Mutta se on edessä. Suomen maatalouden alasajo olisi yksi osa tuota negatiivista kehitystä. Sitä ei voi pysäyttää, kun on tuolla tavalla ajattelevia ihmisiä vielä aivan liian paljon. Kyllä omavaraisuus maataloustuotteissa Suomessa on mielestäni hyvä asia. Meillä vielä tarvitaan maataloutta. Vai erikoistua? Saa sitä erikoistua, mutta se on pieni apu. Kyllä maaseutu tyhjenisi tuolla ohjelmalla, ja eurooppalaiset johtajat kävisivät metsästämässä hienoine aseineen ja konjakkeineen, visakoivusta tehtyine aseen tukkeineen yms. Suomi muuttuisi Euroopan keskusten "takamaaksi". Herrat kävisivät täällä mm. kaatamassa karhuja, ja ottaisivat sen päälle pienet konjakkiryypit pikareistaan.
Kuka sanoo, että ostajat on meikäläisisiä ?
Siinähän se ero onkin jos teet itse on käsittely aivan eri kun jos ostat kaupasta. Suomessa on nykyään katkeamaton kylmälinja lihan ja kalan kulkiessa käsittelylaitoksilta kaupan tiskille. Sen jälkeen se yleensä katkeekin. Monellakaan kuluttajalla ei ole kaupassa mukanaan kylmälaukkua tai kassia jolla ostokset pitäisi kuljettaa omaan jääkaappin, ettei ainekset pilaantuisi (tai pitäiskö sanoa huononisi yhtään).
Tämän luulisi olevan entistä tärkeämpi seikka lämpimistä maista lihaa tai kalaa tuotaessa. Mutta epäilen vahvasti toimiiko se ulkomailta tuodun lihan kanssa niin.
Suomalainen kuluttaja ajattelee vain hintaa jos ostaa ulkomaista lihaa. Suomessa on rikollista toimintaa, jos lihan kylmäketju katkeaa ja voi olla aivan varma ettei kukaan osta sinulta enää sitä lihaa jonka kylmäketju on katkennut. Ulkomaisen tavaran osalta tätä ongelmaa ei ole. Voi vain toivoa. Mutta tämä seikka on ainakin yksi syy mikä vääristää lihan hinnan kilpailutilannetta.
Miksi siis Suomessa ei voitaisi myydä myös laillisesti lihaa, jota on ensin pidetty kärpästen syötävänä ja auringon paisteessa jos sitä kerran tuodaan ulkomailtakin myytäsväksi ? Luulisin, että se pystyisi kilpailemaan vastaavan ulkomasen kanssa aivan hyvin.
Ei Suomi nykyiselläänkään mikään Euroopan keskipiste ole. Jos eurooppalaisia saadaan houkuteltua edes karhujahtiin, niin hyvä sekin.
Ykköstavoite maatalouden alasajossa ei suinkaan ole omavaraisuudesta luopuminen. Ensiksi on päästävä eroon ylituotannosta. Suomessa tuotetaan edelleen maataloustuotteita yli oman tarpeen. EU:ssa ylituotantoa on paljonkin ja vientituilla tuotteita sitten dumpataan mm. kehitysmaihin. EU ajautuu ennen pitkää konkurssiin, ellei maatalosutukia leikata. Nyt ollaan vaiheessa, jossa tukia ei haluta enää korottaa. Puolan ja muiden uusien jäsenmaiden tullessa leikkikehään mukaan, tukiaiskustannukset jyräävät meitin yli, ellei vastaiskua tehdä. Me suomalaiset muiden mukana olemme sitten maksumiehinä näiden uusien jäsenmaiden tukemisessa. On täysin älytöntä tukea puolalaista maataloutta. Paljon järkevämpää on pakottaa puolalaiset kehittämään talouttaan monipuolisemmaksi ja teknologisesti edistyksellisemmäksi.
Suomessa on varmasti hyvä pitää yllä jonkinlaista maataloutta, mutta omavaraistaloutta saati sitten ylituotantoa me emme tarvitse. Kriisiaikoihinkaan on tässä turha vedota, sillä silloin loppuu ensin traktoreista löbö ja sitten vasta jyvät laareista. Tulevaisuuden menestysmaanviljelijät ryhtyvät viimeistään nyt jalsotamaan tuotteitaan ja erikoistumaan tuotteisiin, joista markkinoilla on odotettavissa kysynnän kasvua. Tässä pitää ottaa Nokia-strategia käyttöön. Eli bulkista eroon sitä mukaa kuin sen tuottaminen käy kannattamattomaksi ja panostukset tuotekehitykselle ja pitkälle jalostetuille osaamisalueille.
Kun Suomeen tuodaan lihaa esim. Brasiliasta, se tuskin makaa jossain tavallisessa kontissa laivan ruumassa. Kyllä kai jo täkäläinen ahtaaja osaa erottaa sen, missä paketissa elintarvikkeita tuodaan. Alkuperämaan olosuhteista ei tietysti välttämättä ole niin suuria takuita, ellei siellä vallitse joku vastaava laadunvalvontasertikaatti. En jaksa oikein uskoa, että esim. Norjasta tai Islannista tuodun kalan kylmäkuljetusketju jossain katkeaisi ennen kaupan tiskille tuloa. On tietysti tuotteita, jota jo maun takia on syytä välttää erityisolosuhteissa, vaikka olisi minkälainen kylmäkuljetusketju. Esim. kotimaista siikaa ei pahemmin kannata ostaa 30 asteen helteillä, koska on todennäköistä, että kalan tuoreus kärsii jo verkoissa ollessaan.
Kotimaisuus voi olla kilpailuvaltti. Annetaan kuluttajien päättää maksavatko he hinnan myös turvallisuustekijöistä. Jos ulkomainen liha tai kala havaitaan epäterveelliseksi tai muuten huonolaatuiseksi, tuotevalvonnan tulee tietenkin informoida tällaisesta kuluttajia. Täytyy varmaan säälitellä niitä ihmisressukoita ulkomailla, jotka ei pääse nauttimaan suomalaisen ruuan puhtaudesta. Ettei vaan koko puhtaus olisi suomalaisten keksimä myytti, kun muutakaan ei keksitä.
Pystyykö siis suomalaiseen virkamieheen luottamann enemmän kuin brasilialaiseen ? Siitähän se on kiinni pystyykö tuotevalvontavirasto vahtimaan sitä turvallisuutta. Epäilen, että tuontilihan kohdalla saattaa olla vähän niin tai näin.
En puhukkaan lihan kuljetuksen aikaisesta mätänemisestä vaan siitä brassitilalla taphtuvasta teurastamisesta ja lihankäsittelystä.
Kalaverkko ei ole muuten hetitappava saalistusväline. Ts. kala ei ala heti mätänemään vaikka tarttuisikin verkkoon ja 30 asteen helteelläkään ei ole aivan suoraan vaikutusta veden lämpötilaan. Siika on tosin herkkä kala, mutta heti aamulla katsotut verkot kyllä pitävät siian tuoreena.
Ellei kuluttajalla ole mukanaan kylmälaukkua on myös aika turhaa puhua saaliskalan kohdalla heti kylmään saamisesta.
Kiinnitin huomiota Mielipidepankin erääseen toteamukseen: "On täysin älytöntä tukea puolalaista maataloutta.". Jos nyt Puola hyväksytään EU:n täysivaltaiseksi jäseneksi, totta kai sille pitää antaa tasavertaiset oikeudet mm. Suomeen verrattuna. Eihän niin epäoikeudenmukainen saa olla. Tosin alussa Puola selviytynee tarvittaessa hieman alemmilla tukimäärillä kuin länsimaat, kun siellä on totuttu elämään matalammalla elintasolla. Turhasta ylituotannosta on tietysti päästävä Suomessa, tuotanto suunnilleen omavaraisuusrajan mukaan tai hivenen alle. Kun EU:ssa hintataso on tukien avulla painettu alas, ei edes Puola pysty kestävästi tuottamaan maataloustuotteita EU:N markkinoille kannattavasti ilman tukia. Liian suuria tukia on tietysti alennettava, jos niitä on vaikkapa Suomessa. Kohtuullinen toimeentulo myös maatalousammatin harjoittajille. Mielipidepankin neuvot maatalouden monipuolistamiseksi ja tehostamiseksi lähinnä hymyilyttävät. Niissä realismi on totaalisesti heitetty romukoppaan. Ei kai hän itsekään usko niihin, kun on noinkin viisas mies. Vai on älytöntä tukea Puolalaista maataloutta? Mehän olemme kohta samaa valtiota EU-yhdysvaltiossa. Meidän eri osien pitää tukea toinen toistamme. Varsinkin Puola on kovin maatalousvaltainen maa edelleenkin. Se olisi katastrofi Puolalle. Vai sienien keräilyyn pitäisi siirtyä!?? Taisi siinä mennä huumorin puolelle!
Miksi ihmeessä puhutaan niin suurella paatoksella suomalaisen ruuan puhtaudesta. Puhtauden puolesta puhujina ovat yleensä juuri maanviljelijät. Kuitenkin heidän omistamissaan jalostuslaitoksissa tuotteet pakataan juuri sieltä halpamaista tuotuihin elintarvikepakkauksiin, joiden valmistusympäristö ei lähellekkään täytä niitä vaatimuksia joita asetaetaan vastaavalle pakkaustuotannolle suomessa. Mitä hyödyttää pakata puhdas hygieenisesti tuotettu ja jalostettu tuote kyseenalaiseen pakkaukseen. Todellisuudessahan pakkuksessa olevat epäpuhtaudet saastuttavat siihen säilötyn elintarvikkeen hetkessä sille hygienia tasolle joka on myös pakkauksessa. Tässä meidän tulisi myös ottaa mallia Saksasta. Siellä kuluttaja on opetettu siihen että kotimainen tuote on kotimainen viimeistä piirtoa myöden. Luulisi olevan muös maataloustuottajan etu että varsinkin puukuitua sisältävät pakkaukset olisivat kotimaisia koska silloinhan se olisi monta kertaa lähtöisin myös maatilalta jonka toisena tuotantohaarana on juuri metsätalous. Mielestäni vain sataprosenttiset kotimaiset tuotteet ansaitsisivat avainlippu tunnuksen jolloin me kotimaista todellisuudessa hakevat kuluttajat saisimme sitä mitä haluamme vaikka vähän kalliimpaan hintaan.
En tarkoittanut suinkaan sitä, että Puola pitäisi asettaa maataloustukien vuoksi epätasa-arvoiseen asemaan. Tällaiseen asemaan EU on kyllä yrittänyt Puolan asettaa, koska EU:n talousmiehet osaavat laskea kustannuksia. Puolalle tarjottiin muistaakseni alunperin neljäsosa siitä tuesta, mitä vanhoille jäsenmaille tukiperusteyksikköä vastaan maksetaan. Tarkoitukseni oli tietenkin sanoa, että Puolan ja muiden uusien jäsenmaiden maataloustuet kasvattavat EU:n kustannuksia holtittomasti. Tämä on EU:ssakin havaittu ja se on pakottanut nähtyihin toimiin. Kun Puolan ja muiden uusien jäsenmaiden maataloutta tuetaan tasa-arvoisesti muiden EU-maiden saamiin tukiin verrattuna, se merkitsee kasvavia jäsenmaksukuluja muissa EU-maissa. Siis me suomalaisetkin joudumme jatkossa maksamaan mm. puolalaisille tukeakseen heidän maatalouselinkeinoaan. Suomalalaisesta näkökulmasta itsekkäästi katsoen tämä ei varmasti ole hyvä asia. Meille olisi parempi pyrkiä vähentämään maatalosutukia koko EU:n alueella. Jos haluamme rahaa muualle lahjoittaa, niin se voisi tapahtua esaim. niin, että tuissa säästynyt raha annettaisiin kehitysapuna maatalosuelinkeinoa harjoittaviin maihin (esim. traktoreina ja muina työkoneina). Tällä tavoin nämä kehitysmaat, joissa on hyvät luonnonolosuhteet, alkavat tuottaa meille nykyistä halvempaa ruokaa ostettavaksi.
Vääristit asioita myös näiden sienten kohdalla. Sienet olivat esimerkki siitä, kuinka maaseutuelinkeinoja voitaisiin monipuolistaa. Ei niillä koko maataloutta voi tietenkään korvata. Tänään aamulla tuli teeveestä ohjelmaa lohjalaisesta maatalousyrittäperheestä. Heillä oli neljä eri sektoria, omenantuotanto ja sihen liittyvä viini- ja siiderituotanto, vehnänviljely, metsänhoito ja maatilamatkailu. Näistä isäntä kertoi, että muista paitsi vehnänviljelystä voisi saada itsenäisenäkin kannattavan tuotantolinjan. Ilmeisesti hän tarkoitti kuitenkin, että lähinnä omenatarhaus ja siihen liittyvä viinintuotanto elättäisivät yksin koko perheen, jos siihen puoleen satsattaisiin vielä tukevammin. Tässä oli kyse maataloustilasta, joka jatkojalostuksella ja tuotekehittelyllä on onnistunut tekemään itsestään ilmeisen kannattavan. Tälla tavoin maatilojen ei tarvitse heittäytyä kannattamattoman viljelyn tai eläintenpidon armoille. Toiminta on hajautettu ja painopiste on markkinaehtoisessa toiminnassa. Ja vielä sienistä. Eivät ne mikään vitsi ole. Miksi olisi? Suomellahan olisi hyvät edellytykset nousta sienten tuotannossa aivan johtavaksi valtioksi. On maita, joiden koko maatalous voi olla pitkälti banaaninviljelyn tai oliivituotannon varassa. Miksi sienet eivät voisi nousta merkittäväksi "uustuotteeksi" maailmalla, jos markkinointi osataan tehdä. Näinhän on käynyt jo Italiassa. Tatteja menee sinne niin paljon kuin vaan löytyy koreihin. Luonnonsienitoiminnan oheen voi tietenkin perustaa kasvatussienitoimintaa, jota jossain määrin onkin. Miksi tällaista pitäisi väheksyä? En oikein ymmärrä. Voi olla, että tässäkin virolaiset ja venäläiset ehtivät meidän edelle. Jo nyt meille tuodaan paljon saarenmaalaista kanttarellia.
Puola tarvitsee tukea lisää, koska sen elintarviketuotannon tämän hetkinen taso ei ole EU-direktiivien mukainen. Tuotantotason ja laadun kohottaminen ja ylläpitäminen vaatii rahaa aivan eri mitoissa kuin vain tuottaminen. Suomessa tuotantotaso ja laatu on pidetty maailmankin tasolla huipussaan kiitos omien virkamiehien ja kuuluisan suomalaisen kateuden voimin. Laatu ei kuitenkin ole koskaan ilmaista.
Jos nyt sanoo, että "on täysin väärin tukea puolalaista maataloutta" , niin kai sitä silloin myös tarkoittaa. Ei sitä voi juuri ymmärtää väärin. Sienien keräily, käpyjen keräily ja viinin tuotanto ja vastaavat, ovat hyviä olemassa, mutta ne voivat työllistää maatalousväestöstä ehkä noin 0,5 %. Mielestäni ymmärsin varsin oikein nuo ilmaisut. Ei niillä maatalousväkeä laajassa mitassa työllistetä. Kyllä minun mielestäni Suomen on tuotettava lähes 100 prosenttisesti omat elintarvikkeensa. Etelän hedelmiähän tietysti tarvitaan, appelsiineja jne... Ainakin minä suostun vaikka maksamaan siitä hyvästä vähän enemmän. Näin Suomi pysyy terveenä. Maisemanhoitajan toimenkuva ei istu suomalaiseen mentaliteettiin. Kyllä nuo ajatukset edelleen näyttävät haihattelulta. Ei niillä maatalouden ongelmia noin kokonaisuutena ratkaista.
Turhaa kinastelua muiden maiden maataloustuista ja kärpäsenmunista!
Ottakaa ihmeessä kantaa SataSeutu -lehden uutisiin. SataSeutu kertoo ensimmäisenä lehtenä Suomen EU-neuvottelujen aikaisista huijauksista.
Kyseessä ei ole vain Suomen maatalouden kohtalo, vaan suomalaisen ruuan kohtalo, Suomen elintarviketeollisuuden ja elintarviketyöläisen kohtalo.
Näistä taas seuraa Suomen kansantalouden kohtalo ja hyvinvointiyhteiskunnan alasajo verokertymän vähetessä ja valuutan siirtyessä pois maasta.
Saman asian eri puolia tässä tarkastellaan. Jos vaikka joku huijasi neuvottelujen aikaan, on siinäkin tapauksessa jatkettava eteenpäin. Parhaat neuvottelijat sinne hoitamaan asioita. Sen aikaisten "syyllisten" esiin kaivaminen on vain eräs säie. Asia on kuitenkin hoidettava. Mikä tässä nyt on sitten se kaikkein tärkein asia? Erilaisten näkökohtien esittäminen on luvallista.
en tarkoittanut vastata Lukijalle Y.
Lukija Y:n kirjoitukset ovat asiallisia.
Erilaisten näkökohtien esittäminen on jopa suotavaa. Näin lukijat saavat sellaistakin tietoa, josta vaietaan.
En kuitenkaan ymmärrä, että jotkut kaikkitietävät vesittävät asioita, joista eivät todellisuudessa mitään tiedä.
Mollattavia ja parjattavia ovat maatalous ja sen saamat tuet.
Parjaajia ovat kaikkitietävät EU-fanaatikot.
SataSeudun päätoimittajalle pitää nostaa hattua.
Paine Suomen eliittiä kohtaan kasvaa!
Asian eteenpäin vieminen johtaa syyllisten vastuuseen saattamiseen ja EU-kahleista irtaantumiseen.
SataSeudun uutisia ei kukaan pysty kyseenalaistamaan. Eivät edes nuo kaikkitietävät.
"...alkavat tuottaa meille nykyistä halvempaa ruokaa ostettavaksi..."
KUVOTTAVAA!
Olisi duunarin unelma olla tattien tuottaja: sesonkiaika kaksi viikkoa!
tässä "metsänviljelyhommassa" käydä jokamiehenoikeuksien? Tuli vain mieleen, että siinä vaiheessa kun "puolukat ovat mun metsässä ja sienet kanssa"...