Kysymys

Lähempänä pakanat ovat taivaanjuhlia kuin tämän palstan tekopyhät,
jotka sanovat itseään kristityiksi, vaikka eivät ole.
Saatanan synagogaa he ovat. Lue jatkoksi Roomalaiskirjeen 2. luku.

Pakanat tuomitaan omantuntonsa ja tekojensa mukaan, siis sen mukaan, miten ovat maan päällä eläneet suhteutettuna siihen valoon, minkä ovat saaneet. Apt 2:14-16. "Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki. 15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä - 16 sinä päivänä, jolloin Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan."

...on aina ollut, on ja tulee jatkossakin olemaan vain yksi ja sama ihmistä korkeampi voima. Olkoon Luoja jos joku nimi pitää olla.

Sitä varten ihmisellä on omatunto, että hän osaisi elää niin kuin on tarkoitettu ihmisen elää. Omatunto on sydämen ääni. Melkein kaikissa uskonnoissa viitataan suoraan tai epäsuorasti siihen, että ihminen on Luojansa kuva, osa suurta kaikkeuden kokonaisuutta, siis kuin Luojansa kuvia. Mutta koska ihmisellä on vapaa tahto toimia, monesti tuo kuva on turmeltunut, vääristynyt.

Tuomitaan ja miten tuomitaan, se on mysteerio. Uskonnot, jotka ovat ihmisen keksimiä selityksiä asioille, joita ei tunneta, antavat monenlaisia tulkintoja. Jokainen voi esittää oman näkemyksensä asiasta, tuomiosta. Mutta olisi asiallista myös kertoa, että se on vain esittäjänsä subjektiivinen mielipide asiasta, koska se perustuu uskoon, luuloon tai olettamukseen.

Usko on ihan eri asia kuin uskonto. Kuten ovat hengellisyys ja uskonnollisuuskin eri asioita. Hengellinen herääminen, oivallus ei ole sama kuin uskonnollinen herääminen ja hengellistä heräämistä ei voi toiselle edes selittää vaan se on itse koettava. Monet luulevat olevansa hengellisiä, vaikka todellisuudessa ovat uskonnollisia, siis jonkin uskonnon omaavia.

Kun yksilö kokee uskonnollisen heräämisen, hän tulee ikäänkuin humalaan, hurmokseen. Siitä seuraa pakonomainen tarve alkaa julistaa ja käännyttää, muuttaa toisia mieleisekseen. Olisi hyvä ymmärtää, että muutoksen voi tehdä vain itselleen, eikä toisia tulisi alkaa patistaa muuttumaan sellaiseksi kuin itse haluaa. Näemme helposti vikoja toisissa, mutta emme itsessämme. Kun näemme toisen viat, todellisuudessa näemmekin vain itsemme.
Näin on asia minulle auennut ajan ja etsimisen myötä. Sitä mieltä olen myös, että minkä tahansa asian yksipuolinen etsiminen ei voi johtaa kokonaisuuden ymmärtämiseen, vaan valmiiksi jonkun esittämään niin sanottuun totuuteen.

Jopa intiaaneilla oli esimerkiksi tällainen näkemys ennen kristinuskon tuloa:

"En etsi voimaa ollakseni veljeäni etevämpi, vaan voittaakseni suurimman: oman itseni.
(Sioux)"