Argumentti A: (1)Ihminen käyttää aivojaan, hänelle sanotaan sinä hullu.
"Yleisesti" minutkin voidaan todentaa tyhmänä ihmisenä, enkä koe tuota todentamista edes kovin merkittävänä pointtina. Olen kirjani kirjoittanut ja itse tyytyväinen. Asiaa voidaan tukeuttaa/riitauttaa sillä, että en ole kyvyllinen suorittamaan mitään professuuria, vaikka sellainen olisikin minusta ollut kovin hauskaa ajanvietettä.
Yllä ole oleva teksti on eräänlainen "vitsi", mikä naurattaa tietynlaista huumoria ymmärtävää genreä, kukapa sitä naama vakavana jaksaisikaan asioita kirjoittaa. Olisikohan se todella hauska vitsi? Voitaisiinko siitä sanoa tämä on todellinen totuus? Sitäkin, todellakin sitäkin.
Kertoakseni siis ymmärryksen mahdollisesta kiertokulusta on sen alkupäätelmä ja syventyminen oltava esillä. Lähdin siis pohjaamaan selostetta esittämälleni argumentille. Mikä voidaan toimittaa uudenlaiseksi toisella kappaleella, vaikka oletustotuusarvo pysyykin samana eli ihmisen puheet on hulluutus. Voisiko tuo asia olla ainainen absoluuttinen totuus, kun voisi luulla ihmisen sanovan muutakin, kun vain höpön, pöppöä.
Jos hän pystyy sanomaan viisauksia, ensimäinen argumentti muodostuu epätodeksi ja niille on keksittävä laajempi alainen nimittäjä. Ihminen siis voi puhua puppua ja argumentti B: Ihminen saattaa sanoa myös viisauden aivojensa avulla.
Olisko yhteenvetona oppimiaan rajallisia viisauksia puhuva tyhmyri? Halutaanko argumentit riitauttaa keskenään. Halutaanko puhua kuten minusta paljon puhutaan epäpäteviä lausuntoja antavana ihmisenä. Nämä asiat luovat toki mahdollisuudet, jotka voidaan myös lukea ylä-asteen äidinkielen kirjasta eli vuorovaikutuksen tapahtumat. Olisiko se itsestään selvyys? Lihasta syntynyt mahdollistuma?
Mikä sanoma taas ei olisi tätä lihallista mahdollistumaa, kun sana tulee ulos älynliikkeiden vauhdista. Näin voidaan valmistaa totuuksia asioiden taakse.
--
Itse en ollut vastarannan kiiski, mutta miksi olisin myöhemmin hypännyt ulos astiasta ja nähdäkseni astian silmieni edessä. Voimme toki puhua öljylampuista, mutta emme voi puhua astiasta tällaisessa kyseenalaisessa merkityksessä. Mikä on ns. "sanomatta jättämisen hinta"? Luonnollisena reaktiona voisi syntyä passiivis-agressiivista patoutumaa, jos asiankuva olisi otollinen sellaiselle.
"Kemiallis sementtinen" kalloni ilmaisee asiaa, jonka tiedän epätodeksi, mutta myös rakenteellisesti muokattavaksi. Tietysti suoranainen yhteenlaskuhan olisi tässäkin tapauksessa vain pettymys pidemmän ymmärryksen jäädessä kukkumaan kuin käki toiseen maailmaan.
Voinko tietää? - En voi tietää. Voinko silloin tietää kukaan muukaan? , joka katsoo itsensä ihmiseksi.
"Yleisesti" minutkin voidaan todentaa tyhmänä ihmisenä, enkä koe tuota todentamista edes kovin merkittävänä pointtina. Olen kirjani kirjoittanut ja itse tyytyväinen. Asiaa voidaan tukeuttaa/riitauttaa sillä, että en ole kyvyllinen suorittamaan mitään professuuria, vaikka sellainen olisikin minusta ollut kovin hauskaa ajanvietettä.
Yllä ole oleva teksti on eräänlainen "vitsi", mikä naurattaa tietynlaista huumoria ymmärtävää genreä, kukapa sitä naama vakavana jaksaisikaan asioita kirjoittaa. Olisikohan se todella hauska vitsi? Voitaisiinko siitä sanoa tämä on todellinen totuus? Sitäkin, todellakin sitäkin.
Kertoakseni siis ymmärryksen mahdollisesta kiertokulusta on sen alkupäätelmä ja syventyminen oltava esillä. Lähdin siis pohjaamaan selostetta esittämälleni argumentille. Mikä voidaan toimittaa uudenlaiseksi toisella kappaleella, vaikka oletustotuusarvo pysyykin samana eli ihmisen puheet on hulluutus. Voisiko tuo asia olla ainainen absoluuttinen totuus, kun voisi luulla ihmisen sanovan muutakin, kun vain höpön, pöppöä.
Jos hän pystyy sanomaan viisauksia, ensimäinen argumentti muodostuu epätodeksi ja niille on keksittävä laajempi alainen nimittäjä. Ihminen siis voi puhua puppua ja argumentti B: Ihminen saattaa sanoa myös viisauden aivojensa avulla.
Olisko yhteenvetona oppimiaan rajallisia viisauksia puhuva tyhmyri? Halutaanko argumentit riitauttaa keskenään. Halutaanko puhua kuten minusta paljon puhutaan epäpäteviä lausuntoja antavana ihmisenä. Nämä asiat luovat toki mahdollisuudet, jotka voidaan myös lukea ylä-asteen äidinkielen kirjasta eli vuorovaikutuksen tapahtumat. Olisiko se itsestään selvyys? Lihasta syntynyt mahdollistuma?
Mikä sanoma taas ei olisi tätä lihallista mahdollistumaa, kun sana tulee ulos älynliikkeiden vauhdista. Näin voidaan valmistaa totuuksia asioiden taakse.
--
Itse en ollut vastarannan kiiski, mutta miksi olisin myöhemmin hypännyt ulos astiasta ja nähdäkseni astian silmieni edessä. Voimme toki puhua öljylampuista, mutta emme voi puhua astiasta tällaisessa kyseenalaisessa merkityksessä. Mikä on ns. "sanomatta jättämisen hinta"? Luonnollisena reaktiona voisi syntyä passiivis-agressiivista patoutumaa, jos asiankuva olisi otollinen sellaiselle.
"Kemiallis sementtinen" kalloni ilmaisee asiaa, jonka tiedän epätodeksi, mutta myös rakenteellisesti muokattavaksi. Tietysti suoranainen yhteenlaskuhan olisi tässäkin tapauksessa vain pettymys pidemmän ymmärryksen jäädessä kukkumaan kuin käki toiseen maailmaan.
Voinko tietää? - En voi tietää. Voinko silloin tietää kukaan muukaan? , joka katsoo itsensä ihmiseksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
- Juoksu päättyy murtumaan, he kääntyvät kohti kuolemaa. Aamujen elähdyttävä kokemus ja asioiden uudet tiet heille valkenevat. Totuus salaa jalkansa, mutta esiintyy olemassa olevana mahdollisuutena, mihin tarttuvat erilaiset ideat heidän voitokseen tai tappiokseen.
Emme ole valinneet tuota teoreettista muutoksen kautta uuteen päätymisen kehäpyörintää ja sen synnyttämiä totuuksia. Olemme tulleet elämään sitä todeksi, mutta kuinka pitkään? Ja ainahan se on sama, kun se ilmoittaa mahdollisuuden tehdä erilaisia asioita. Ne ovat kuin sisällä, vaikka niistä pyörii "totuus" karkuun koko ajan, että sitä ei voida saavuttaa.
Voiko kuitenkaan toiselle enää mennä sanomaan suurempaa tyhmyyttä, kun sanoa: "sinä et tiedä". Ihminen tekee silloin itsestään täyden pellen, kun ehdollistaa silloin toisen totuuden olemassa olemisen mahdollisuuden ja yksinkertaistaa totaalisesti itsensä.
Voítaisiinko tilanteessa olla taas yksioikoisia ja sanoa, että asia pätee aina. Voisiko olla olemassa toinen asia, joka ylittää tämänkin lausunnon, joka yksinkertaisuudessa koskee toki kahden ihmisen välistä väittelyä.
Voisimme toki ilvehtiä loputtomiin pienillä pilkkakirveillämme, koska lopuksi voidaan aina lausua vanhoollisesti: "eteenpäin elävän mieli". Totaaliset käsitykset ja niiden auki laukaiseminen on eräänlainen mystisyys, mikä vaati varmasti pidempää/tarkempaa tutkimista.