Tiedoksi

Vanha liitto, jonka merkkinä oli sapatti, on väistynyt pois tarpeettomana ja uuden liiton tilalle on tullut EU lakeineen ja säädöksineen.
195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

- Ei ole minulla rohkeutta nostaa kansakuntaa toistaan vastaan. Tunnistivat minut ihmisestä syntyneeksi. Julistivat minut tyhmyydeksi, joka ei voisi olla mitään merkittävää.

- Mitä sinä selostat? , kysyi teinin hento pää.
- Ei kait se väärin ole, että et ymmärrä, isällinen hahmo vastasi ja kääntyi seinää kohden sängyllään. Hän jatkoi hiljaisella äänellä voimallista paatostaan:
- Yliopiston valot keimailevat katkeruuden eri sävyissä. Ei se, että olisi edes mitään todellista halua lukea itseään professorin kanssa samaan kastiin.

- Miksi sitten?
- Älyn voiton vuoksi, jota en tarvitse

- Miksi "nauttisit" tasoista ja saavutuksista. Miksi välittäisit siitä, jos he olisivat viroissaan aivan "täydellisiä", niin hyvin kuin suhteellisuudessaan siihen kykenevät orientoitumaan.

Jälleen he tulivat nettiläiset ja sanoivat:
- Emme ymmärrä mitä sinä puhut. Kuinka asian saattaisit kertoa yksinkertaisemmin?

- En voi valitettavasti auttaa asiassa. On ihmisen itsensä löydettävä tie ja totuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


adventisteille kirjoitti:

Vanha liitto, jonka merkkinä oli sapatti, on väistynyt pois tarpeettomana ja uuden liiton tilalle on tullut EU lakeineen ja säädöksineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu