Tunnistiko Martti Luther pedon ?

ylifariseus_1

Ilmestyskirja 13:15 Kertoo: Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin, ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.

Martti Luther tunnisti pedon, mutta saattoiko Luther käsittää, että pedon kuva voisi puhua.

Lutherin aikana kaikki oli vain kuvannollista puhetta, ja saattoi merkitä mitä tahansa Raamatun vastaista.
Meidän aikanamme peto eli antikristus voi puhua television kuvaruudun välityksellä, niin, että voisimme sanoa pedon kuvan puhuvan ruudun välityksellä.

Peto on hallitsija, joka saa ihmeillään tulenkin lankeamaan alas taivaasta ihmisten nähden. Pedon luku 666 hallitsee kaikki elämän alueet, pankkikortista lähtien ja on uskonnollisten ja taloudellisten, sekä taiteen ja tieteen keskeinen vaikuttaja.

Televisio kuva kuvaa hyvin niitä näkemyksiä, joista monet profeetat ovat puhuneet, myös Juutalainen pappi ja näkijä Nostradamus ennusti Raamatun pohjalta: Ihmisruumiita voi äärettömiin lähettää, ainoastaan etupuoli tulee näkyviin ja se on selvä kuvaus televisiosta.

Televisiota on kauan pidetty pedon merkkinä, mutta pedolla on myös muita ulottuvaisuuksia, kuten peto menee Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa jumala, muuttaen ajat ja lain.
Lisäksi peto pukeutuu helakan punaan ja purppuraan, joka on katolisen kirkon tunnusväri, asuen kaupungissa, jossa on seitsemän kukkulaa, eli Rooma.

Luther tunnisti paavin antikristukseksi, joka surmasi Jumalan pyhiä, ja myöskin Lutheri joutui vainon kohteeksi. Luther eli aikana jolloin ei television välityksellä voinut kuunnella paavin puheita, kuten meillä nykyisin on mahdollista.

Käsittiköhän Luther, että pedon kuvan voisi kuulla puhuvan ihmisen äänellä, ja näkyä samalla kuvassa.

Lutherin jälkeen peto on saanut kuolinhaavan, jonka paranemista saamme seurata puhuvan kuvaruudun välityksellä, todellisena, eikä kuviteltuna toteutumisena ajassamme ekumenian puitteissa.

Toistuuko pedon historia ajassamme ?

51

627

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palstaa seur.

      että välillä oikea kristitty kirjoittaa asiallisesti ja totuudenmukaisesti luterilaisuudesta, eikä aina vain luterilaisuutta pilkkaavat rienaajat.

      • erehdyit

        Puhuja taisi olla adventisti, joka puhuu profeetta ellenin suulla.

      • erehdyit kirjoitti:

        Puhuja taisi olla adventisti, joka puhuu profeetta ellenin suulla.

        huonompi sanoja ollutkaan, kun se noin hyvin on tarttunut ylifariseuksenkin päähän. Kun et sinä kirjoituksessani mitään väärää nähnyt, niin saattataisi olla hyödyllistä sinullekin lukea hänen kirjoituksiaan.

        ylifariseus ottaa kyllä sanoja, niin Katolisilta, Mormooneilta kuin Helluntailaisiltakin, jotka ovat Raamatun mukaisia, ja ohittaa ne lauseet, jotka eivät tuo lisävaloa uskovien elämään.

        Ei ole viisasta loukata kenenkään uskonnollista näkemystä, vaan johdattaa kaikkia uskovia kohti suurempaa valoa ja totuutta heidän uskossaan.

        Jos näet oikeassakin väärää, niin mitä kohti olet menossa ??

      • ei erehdy
        erehdyit kirjoitti:

        Puhuja taisi olla adventisti, joka puhuu profeetta ellenin suulla.

        1845-vuoden virsikirja, jossa sanoma pedosta.

        Virren numero 240. säkeistö 6. Nuori, wanha, waimo ja mies, Sen tietämän pitää sangen, Ett' lesabel' ja Babulon myös, On maahan langenn', Kuin oli kunnias', tek' itsens wiisaaks', Wallits' ylpeytens, wallas', JUMALAN KÄSKYI WASTAAN RÄYSKYI, Rauwenn' on jo ite se altans.

        12. Me rukoilem' sua, Jesu Christ', Pääst' meit' pahan Paavin orjuust', Kuin on se Antichristus wissist', Meit' kerit' sen kowast' koiruust: O Herra Christ'! Sinä olet wissist', Kuin yksinäs woit meit' auttaa! Synninst' estä, hädäst' päästä, Piinas ja kuolemas kautta!

      • sitä henkeä itse
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        huonompi sanoja ollutkaan, kun se noin hyvin on tarttunut ylifariseuksenkin päähän. Kun et sinä kirjoituksessani mitään väärää nähnyt, niin saattataisi olla hyödyllistä sinullekin lukea hänen kirjoituksiaan.

        ylifariseus ottaa kyllä sanoja, niin Katolisilta, Mormooneilta kuin Helluntailaisiltakin, jotka ovat Raamatun mukaisia, ja ohittaa ne lauseet, jotka eivät tuo lisävaloa uskovien elämään.

        Ei ole viisasta loukata kenenkään uskonnollista näkemystä, vaan johdattaa kaikkia uskovia kohti suurempaa valoa ja totuutta heidän uskossaan.

        Jos näet oikeassakin väärää, niin mitä kohti olet menossa ??

        Adventistien kelkkaan kun joutuu, menee loppukin sekaisin.
        Itse asiassa tässä porukassa itsessään elää vahvana antikristuksen henki.
        Mitä tarkoitan?
        Antikristuksen henki on Kristuksen asemaa vastaan, hänen asemaansa ainoana sovittajana.
        Ellenin opetukset ovat niin kiinni itsevanhurskaudesa ja lain hurskaudessa, että sitä voi pitää antikristillisenä.
        Kuten tiedämme, jehkut ovat adventiestien haaraosasto.
        Sen sijaan, että luotettaisiin sanaan, luotetaan oikein tekemiseen ja
        tekniseen suorittamiseen.

      • kelkka...
        sitä henkeä itse kirjoitti:

        se sinua kuljettaa ja mihin suuntaan ?

      • sanan puhua
        erehdyit kirjoitti:

        Puhuja taisi olla adventisti, joka puhuu profeetta ellenin suulla.

        1.Joh.2:3. Ja siitä me tiedämme Hänet tuntevamme, että pidämme Hänen käskynsä.
        4. Joka sanoo: Minä tunnen Hänet, eikä pidä Hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.

    • lknt

      Ennen pedon kuva oli ontto ja sen sisällä oli tuollainen puhuja, jonka nimi oli Baldur. Sellaisia oli Babyloniassa. Historiaan on jäänyt todistus, sanonta: puhua palturia eli valhetta.

    • lknt

      Kyllä Uskonpuhdistus oli se, joka haavoitti yhtä pedon päätä. Mutta nyt näyttää tuo kuolonhaava parantuneen ja Lutheria ajavat alas.

    • Luther tunnisti

      pedon, mutta nykyajan nuoriso ei taida enää tunnistaa.

      • 1234567---

        Eivät tunnista suurin osa petoa, viekkaasti osattu häivyttää pois. Siksipä suuret ja pienet sankoin joukoin kumartavat petoa.

    • näki sen

      tunsi hyvinkin, näki sen peilistä partaa ajaessaan

    • HomosteluOnLuonnotonta

      Ketkä murhaa eniten ihmisiä ja miksi?

      • eikö.murhaajahenkiset

        Selitäppä itse ketkä murhaa eniten ihmisiä ?

    • Lutherin pdon näkemisestä en tiedä mutta yhdellä keväisellä lapinreissulla tuli Saariselällä karhu vastaan ja kyllä pelotti perkeleesti.

    • Lutherin mielestä koko Ilmestyskirjan sisällyttäminen Raamattuun oli kyseenalaista.

    • Järkiintykää

      Mikä ihme tauti se on, kun menneisyyden henkilöissä nähdään vasta tulevaisuudessa ilmestyvä peto?
      Ilmestyskirjahan kertoo tapahtumista, jotka ovat vielä edessäpäin kuten tuo petokin nousee näyttämölle vasta joskus tulevaisuudessa.

      • Eiköhän Johanneksen Ilmestyksen kirjoittaja kirjoitellut vain omasta ajastaan ja sen uhkakuvista. Kyllä niissäkin oli ihan tarpeeksi, kun ajattelee ajan suurvaltapolitiikkaa ja sitä, miten se vaikutti tavallisten ihmisten elämään.
        Ilmestyskirjallisuus oli muotia noina aikoina.

      • Järkiintykää
        jjeeves kirjoitti:

        Eiköhän Johanneksen Ilmestyksen kirjoittaja kirjoitellut vain omasta ajastaan ja sen uhkakuvista. Kyllä niissäkin oli ihan tarpeeksi, kun ajattelee ajan suurvaltapolitiikkaa ja sitä, miten se vaikutti tavallisten ihmisten elämään.
        Ilmestyskirjallisuus oli muotia noina aikoina.

        Onko tämäkin siis historiaa ja jo tapahtunutta? Ilm 20: 1-5

        1 Sitten minä näin enkelin tulevan alas taivaasta kädessään syvyyden avain ja suuret kahleet.
        2 Hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on Paholainen ja Saatana, sitoi sen tuhanneksi vuodeksi
        3 ja heitti sen syvyyteen, jonka hän sulki ja lukitsi sinetillä lohikäärmeen jäljestä, ettei se enää eksyttäisi kansoja, kunnes ne tuhat vuotta ovat kuluneet loppuun. Tämän jälkeen se on päästettävä irti vähäksi aikaa.
        4 Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. Minä näin myös niiden sielut, jotka oli teloitettu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
        5 Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat kuluneet loppuun. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.

    • Jos nuo näyt tai unet ovat todella koettuja, ne on koettu ennen kirjoittajan kuolemaa. Jos ne ovat tarkoituksellista kirjallisuutta, ne ovat niinikään tosiasia kirjallisuutena. Johanneksen Ilmestys on siis olemassa ja sen on sisällytetty - tosin ei aivan yksimielisesti - kristittyjen Raamattuun. En ole väittänyt sen olevan historinkirjoitusta. En usko sen myöskään olevan tulevaisuuden ennustusta.

      Jos Herman Paimenta luettaisiin yhtä ahkerasti, niin minkähänlaisia visioita nykyihmiset sen perusteella kehittelesivät?

      • OllakoVaiEi

        " En ole väittänyt sen olevan historinkirjoitusta. En usko sen myöskään olevan tulevaisuuden ennustusta."

        Onko ilmestyskirja sitten vain satua, jota ei ole koskaan tapahtunut, eikä tule myöhemminkään tapahtumaan?

      • OllakoVaiEi kirjoitti:

        " En ole väittänyt sen olevan historinkirjoitusta. En usko sen myöskään olevan tulevaisuuden ennustusta."

        Onko ilmestyskirja sitten vain satua, jota ei ole koskaan tapahtunut, eikä tule myöhemminkään tapahtumaan?

        En käyttäisi sanaa "satu". Vaikuttavaa ja taitavaa kuvausta omassa genressään, aikuisille tarkoitettua.

      • OllakoVaiEi
        jjeeves kirjoitti:

        En käyttäisi sanaa "satu". Vaikuttavaa ja taitavaa kuvausta omassa genressään, aikuisille tarkoitettua.

        Siis kuitenkin varrattavissa vaikka AkuAnkkaan tai vastaavaan jota ei ole koskaan tapahtunut eikä tule myöhemminkään tapahtumaan?

    • tosiaankin

      Ilm.13:1. Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.
      2. Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
      3. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.
      4. Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"
      5. Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.
      6. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.

      Luvussa 17 kerrotaan että seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, viitaten seitsemän kukkulan kaupunkiin, Roomaan.

      Rooman paavi sai suuren vallan kun viimeiset areiolaisvallat alueelta kukistettiin 538.
      Neljä'kymmentä kakksi kuukautta on 1260 päivää, mikä profetioissa merkitsee vuotta. Tullaan siis vuoteen 1798, jolloin Napoleon otti paavin vangiksi, mutta tämä kuolinhaava alkaa olla parantunut ja paavi alkaa saada valtaa jälleen.

    • pahamunkki

      Peto olisi ollut Lutherin katsellessa peiliin. Kirkonmiehen saatanalliset säkeet olivat siksi kauheat ja aikaa myöten ne vaikuttivat koko kristikunnan mädättämiseen kohden uskonsotia jaHolokaustia .
      Olisi hän voinut nähdä peilissä myös kasvojensa sijaan uskonveljensä Hitlerin pedon kasvot.

      • tosiaankin

        Lutherin periaate oli Raamattu uskon ohjeena. Ilman häntä mekään kenties emme saisi tutkia vapaasti Raamattua.
        Se etä Luther ei kaikessa ollut oikeassa, on tietysti valitettavaa. Juutalaisetkaan eivät olleet oikeassa vaatiessaan Jeesusta tapettavaksi.
        Samoin näissä keskusteluissa aina silloin tällöin julistetaan kuolemantuomioita eriuskoisille!

      • Gredinta

        Tietenkään ei olisi ollut sotaa katolisten ja protestanttien välillä, jos ei olisi ollut protestantteja.
        Silloin ehkä puhuttaisiin latinaa ja käytäisiin ripittäytymässä ja maksettaisiin kymmenyksiä kirkolle.

      • hyhyyyhyyhyhygtgt
        tosiaankin kirjoitti:

        Lutherin periaate oli Raamattu uskon ohjeena. Ilman häntä mekään kenties emme saisi tutkia vapaasti Raamattua.
        Se etä Luther ei kaikessa ollut oikeassa, on tietysti valitettavaa. Juutalaisetkaan eivät olleet oikeassa vaatiessaan Jeesusta tapettavaksi.
        Samoin näissä keskusteluissa aina silloin tällöin julistetaan kuolemantuomioita eriuskoisille!

        Luther oli kaikessa oikeassa kun katsoo pedon eli lutherin näkökulmasta ja tulevan pedon Hitlerin näkökulmasta.
        Nyt kun luterilainen pakkovalta on yleisen demokratisoitumisen myötä väljentynyt niin voimme jopa arvostella häntä itseään Lutheria, Hitleriä ja kirkon pakkovaltaa.

    • tällälaillako

      Niin ja inkvisitio pitäisi eriuskoiset kurissa. Juutalaisia kohdeltaisiin lempeästi, jos he luopuisivat uskostaan, muutoin karkoitus tai kuolema niinkuin katolisessa Espanjassa.

      • rffrfrfrfrfrfrrfrftht

        Suomeen ei haluttu ottaa juutalaisia ollenkaan ja sodan aikana pakolaisia koska kirkon miehet ja porvarit vastustivat asiaa.

    • Kunhan nyt edes pääsisitte jonkunlaiseen yhteisymmärrykseen edes tuosta pedonluvusta tai siitä, että mikä tai kuka se sitten on tuohan on vaihdellut hyvinkin paljon , onpa jopa Lutheria itseään väitetty antikristukseksi, useampaa amerikan presidenttiä on väitetty antikristukseksi ja herra ties ketä kaikkia.

      • gtgtgtggtgtgt

        Lutherissa sikisi antikristuksen henki mutta todellinen paholainen oli Hitler joka toteutti Lutherin ja paholaisen ajatuksia: tuhota juutalaiset ja muut herran kansat.

      • 1234567---

        Saksalainen professori Andeas Helwing (1572-1643 ) selvitti pedon luvun viisaasti. Hänen mukaansa se tulee sanasta VICARIVS FILII DEI.

      • numerot.ja.kirjaimet
        1234567--- kirjoitti:

        Saksalainen professori Andeas Helwing (1572-1643 ) selvitti pedon luvun viisaasti. Hänen mukaansa se tulee sanasta VICARIVS FILII DEI.

        "Vicaris Filii Dei" lukee paavin asussa, se on latinaa ja tarkoittaa "Jumalan Pojan sijainen". Näistä tulkinnoista, joissa kirjain vastaa numeroa, tämä on varmaan uskottavin. Se on uskottava tulkinta sikälikin, että Raamatun mukaan antikristus väittää olevansa Jumala ja menee Jumalan paikalle, vaikkei olekaan. Kristuksen eli Jumalan Pojan sijainen maan päällä on Pyhä Henki eikä kukaan pappi tai muu ihminen.

      • Kauheaoppi
        numerot.ja.kirjaimet kirjoitti:

        "Vicaris Filii Dei" lukee paavin asussa, se on latinaa ja tarkoittaa "Jumalan Pojan sijainen". Näistä tulkinnoista, joissa kirjain vastaa numeroa, tämä on varmaan uskottavin. Se on uskottava tulkinta sikälikin, että Raamatun mukaan antikristus väittää olevansa Jumala ja menee Jumalan paikalle, vaikkei olekaan. Kristuksen eli Jumalan Pojan sijainen maan päällä on Pyhä Henki eikä kukaan pappi tai muu ihminen.

        Oikeasti koko Kristinusko joka uskoo Jeesuksen olleen Jumala ja muuta omituista on antikristus maan päällä, kauheita on oppi ja kauheat teot: tieteen vastaisuus, juutalaisvastaisuus, pakanavastaisuus, naisvihamielisyys, seksivihamielisyys, lahkovastaisuus....
        Orjana pitää pysyä eikä yrittää parantaa oloaan ja ympäristöään(Paavali) ei omaisuutta eikä edes avioliittoa(asketismi,selipaatti).
        Kuoleman odotus ja palkinto tai ikuinen rangaistus kuoleman jälkeen.

    • neljäsenkeli

      Kyllä luterilaiset tunnustuskirjat vakuuttavat paavikunnan antikristukseksi, mutta siellä on paljon vilpittömiä Jumalan omia, joille kuuluu taivaan kutsu: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani..."Ilm.18:4

      • No tuo joukkohan eli helluntailaiset ovatkin kunnostautuneet näissä maailmanlopun maalailuissa. Antikristus on ollut milloin kukakin ja muut siihen päälle siksi en usko noihin. Aimoa mikä on pysynyt kaikki vuodet on se, että kuvittelevat itse olevansa ainoat pelastuvat. Ihan kuten lestaadiolaiset ja jehovatkin.

      • 1234567---
        nähty.on kirjoitti:

        No tuo joukkohan eli helluntailaiset ovatkin kunnostautuneet näissä maailmanlopun maalailuissa. Antikristus on ollut milloin kukakin ja muut siihen päälle siksi en usko noihin. Aimoa mikä on pysynyt kaikki vuodet on se, että kuvittelevat itse olevansa ainoat pelastuvat. Ihan kuten lestaadiolaiset ja jehovatkin.

        Suurella osalla helluntailaisia samoin kuin Lestadiolaisia, kuin Jehovan todistajiakin, on heillä vielä paksu peite silmillä mitä Jumalan antamaan sapattiin tulee.
        On paljon julistajia, jotka julistavat, että sapatti ei kuulu enää Uudenliiton kristityille.

        Ahdas portti löytyy Raamatuista vuosilta 1642 ja 1903 Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi, ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.

    • PasiToivonen

      Ja liittykää Luterilaiseen kirkkoon. Mikä vitsi.

    • " Peto on hallitsija, joka saa ihmeillään tulenkin lankeamaan alas taivaasta ihmisten nähden. "

      Olen lukenut, että jossakin Jeesuksen kirkossa Jerusalemissa, oliko se nyt Pyhä haudan kirkko, ilmestyy tuli jonkun tietyn juhlan aikana. Kaikilla ihmisillä on soihdut, jotka sytytetään tuosta tulesta ja sen jälkeen he menevät kulkueena kulkemaan.

      • Tietosuoja näyttää estävän linkin aukeamisen.
        Mutta jos kiinnostaa, voi kokeilla sanoilla Pyhä tuli .

    • Waw.waw.waw

      Itse uskon pedon olevan internet. Mehän itse kukin oletetusti istumme pöytiemme ääressä ja kirjoitamme hieman kumarassa.

      Heprean kirjain waw on lukuarvoltaan 6.
      Laitapa nettiin waw-waw-waw = www (muistuttaa käärmettä) = 666.

      Ilman internetiä ei tänä päivänä- ja etenkään huomenna - tulla kovin hyvin pärjäämään.

      • fari.g

        Kristinuskon näkökulmasta netti varmasti onkin peto, koska tieto ja totuus ovat kristinuskon vihollisia.

      • AjatteleppaTätä

        Peto on ihminen, ei mikään järjestelmä tai internet. Peto on tuleva antikristus, josta mm Ilm 19 19-20 sanotaan näin.

        Ja minä näin, että peto ja maan kuninkaat olivat sotajoukkoineen kokoontuneet sotimaan hevosen selässä istuvaa ja hänen sotajoukkoaan vastaan. Mutta peto otettiin kiinni ja sen kanssa väärä profeetta, joka pedon nähden oli tehnyt tunnustekonsa. Niillä hän oli eksyttänyt pedon merkin ottaneet ja sen kuvaa kumartaneet ihmiset. Ne molemmat heitettiin elävinä tulikiveä palavaan tuliseen järveen.

        Jos peto olisi internet, niin miten se sotisi hevosen selässä istujaa (Kristusta) vastaan. Ja miten internet otetaan kiinni ja heitetään tuliseen järveen?

      • 1234567---
        AjatteleppaTätä kirjoitti:

        1700-luvun Luterilaiset virret kertovat pedosta antikristuksesta paavista, joka Jumalan käskyi wastaan räyskyi.
        Räyskytty on ! Monet tutkijat, myös katolinen kirkko sijoittaa tämän lepopäivämuutoksen vuoteen 364 jKr. jolloin katolisessa Laodikean konsiilissa PAAVI LIPERIUKSEN JOHDOLLA KEHOITETTIIN KIRKON JÄSENIÄ SAPATIN SIJASTA ALKAMAAN KUNNIOITTAA SUNNUNTAITA.
        Nykyisen Paavin ohje ! Kotimaa24 3.8.2014 Paavin kymmenen ohjetta onneen 5:des ohje: Pyhitä lepopäivä sunnuntai on perheen aikaa.

        Ala-asteen uskontokirjasta luettua: Sunnuntai on lepopäivä. Kirkonkellot kutsuvat meitä kirkkoon.

        Ennen vanhaan käytyäni rippikoulun piti kymmenenkäskyn laki osata selityksineen ulkoa, myöskin sapattikäsky: Muista pyhittää lepopäivä. Seitsemäspäivä on Herran sinun Jumalasi sapatti jne... Kinkereillä tentattiin vielä lisää.

        Ilm.14:12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

        Jos tarkotat pedon olevan sunnuntai, niin eipä sekään sovi Raamatun kuvaan. Vai mitä ajat takaa?

      • 1234567---
        AjatteleppaTätä kirjoitti:

        Jos tarkotat pedon olevan sunnuntai, niin eipä sekään sovi Raamatun kuvaan. Vai mitä ajat takaa?

        Luterilaiset virret 1700-luvulta kertovat pedosta antikristuksesta paavista, joka Jumalan käskyi wastaan räyskyi. HUOM ! Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi.

    • PasiToivonen

      Kaikki palvelimet kasaan ja tuliseen järveen.

    • "Lohikäärme ja heitetään syvyyteen ym. "

      Voisi perustua kreikkalaisen tarustoon Haadeksesta ja sen vartijasta, joka ei päästä manalaan vangittuja vapauteen. Tämä vartija kuvataan joskus hirviokäärmeenä tai kolmipäisenä koirana, jonka nimi on Kerberos.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kerberos

      Jeesus tarinassa tähdennetään sitä, että häntä ei haadeskaan pystynyt pitämään.

      Linkissä kerrotaan muista jotka pelastuivat

      Kerberoksen ohi elävänä pääsivät seuraavat:

      Herakles paini sen kanssa, kunnes se talttui.[7]
      Orfeus nukutti sen musiikilla.[9]
      Hermes juotti sille Lethejoen vettä.[10]
      Aineias syötti sille huumaavia kakkuja.[6]
      Psykhe niin ikään syötti sille huumaavia kakkuja.[11]

    • Kai te nyt ymärrätte, että nuo ovat tarinoita. Toinen toisiinsa kietoutuneena ja muuttuneena.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      68
      3031
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2845
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      49
      2067
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1535
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1329
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1308
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1291
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1243
    9. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1212
    10. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1210
    Aihe