Uskontokiusaaja EclipsE

Vertailtuani kokemuksiani työpaikkakiusaajista tähän tyyppiin tulin tulokseen että kyseessä on ns. uskontokiusaaja. Tämmöiselle on ominaista että valitaan uhri tai pari, kiusataan nämä henkihieveriin painamalla päälle kuin yleinen syyttäjä heti kun nämä uskaltavat suunsa avata. Ivataan, vittuillaan, väännellään sanoja ja keksitään pari termiä joita toistellaan suu vaahdossa. Kiusaaja ottaa usein esille omia ominaisuuksiaan, joista hän alkaa muita syyttää. Tässä on taustalla kiusaajan kyvyttömyys nähdä omaa tunnevammaisuuttaan, kylmyyttään ja itsekeskeisyyttään.

Mikäli uhri on niin julkea että alkaa puolustautua, hänet leimataan kaikilla mahdollisilla termeillä joita uskonnollisesta kuvastosta löytyy. Mikäli uhri edelleen puolustautuu, hänet leimataan ITSE kiusaajaksi, joka alunperinkin on ollut pahempi kuin itse kiusaajansa. Työpaikalla sinun ei ehkä tarvitse kuin kerran sanoa kirosana ääneen, niin se siitä. Olet yhtä paha kuin se joka piinasi sinua kuukaudesta toiseen.

Uskonnollinen kiusaaja demonisoi uhrinsa. Mikäli uhri käyttää viimeisenä/eräänä aseenaan huumoria ja menee leikkiin mukaan, sekin käännetään häntä vastaan ja käytetään todisteena siitä että kyseessä todellakin on sielunvihollisen asiamies/nainen.

Pääasia on, että uhri tajuaa syyllistyä omasta kiusatuksi tulemisestaan. "Olet tämän ansainnut. Varo ettei tule pahempaakin."

Nyt näen EclipsEn kaikessa alastomuudessaan. Yritin hyvällä, yritin pahalla, nyt en enää yritä. Tiedän nyt mikä hän on!!!

Yksityiskohtaisemmin en ala kuvailla. Riittää kun näette mitä hän suustaan päästelee, ja havaitsette että kaikki se kertoo hänen sydämensä tilasta.

Myönnän edelleen että uskoin hänestä pahaa mitä hän ei ehkä ole, mutta nyt uskon hänestä sellaista pahaa mitä hän on. Toivottavasti hyvä joskus hänessä voittaa. Mutta epäilen.
15531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

turhan läpinäkyvästi itseäsi EclipElle. Eikös mies ole naimisissa?

Äänestä
  • Lienet itsekin kiusaaja. Tai sitten sellainen ah niin viaton sivusta seuraaja. Niitähän on maa pullollaan.

    Äänestä

  • Konttorirotta kirjoitti:

    Lienet itsekin kiusaaja. Tai sitten sellainen ah niin viaton sivusta seuraaja. Niitähän on maa pullollaan.

    Tellu on palstan pahimpia kaksinaismoralisteja.
    Aluksi itse aloittaa sodan, ja sitten syyttää vastapuolta mukanaolosta.
    Oikea Baabelin portto, ja ihastumisjuttu taitaa muuten olla toisinpäin kuin tellu sanoi.;)

    Äänestä

Kun tapaus on tunnistettu, voidaan siirtyä muihin asioihin. Koska tällaisilla foorumeilla ei ole olemassa mitään muuta kuria kuin itse itseä kohtaan harrastettu kuri, niin lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon että häpiän nurkassa jos vielä ronkin tyyppiä jota monet täällä ovat jo ruoskineet olan takaa jokatapauksessa. Enhän minä hänelle mitään marttyyrikompleksia halua. Pois se minusta. Eikö je. No eikö jo mene. Etkös usko. Antaa mokoman olla. Ei sille itselleen kumminkaan mikään perille mene.

Olen sitäpaitsi löytänyt paljon kehittävämmän harrastuksen Suomi24:n Piirrä ja arvaa -osastolta. Siinä sielu lepää kun piirtää ja arvaa.

Uskonto-asioille sanon tällä hetkellä että EVVK.

*räkäti räkäti* (Älkää minua syyttäkö jos olen umpihullu, seura tekee kaltaisekseen.)

*nauraa peränsä puhki*

It's been wonderfull with you guys!

Katsokaa nyt vaikka kristallipallosta mitä tämäkin taas tarkoitti. Tai antakaa Raamatun avautua sopivasta kohdasta tuulen mukana.

- Maailma on ihmeitä täynnä ja täällä sitä vaan puhutaan paskaa keskenämme! Jokohan riittäisi.

Äänestä
  • olet varmasti hyvin, hyvin ylpeä itsestäsi nyt kun aluksi itse aloitit sodan minua vastaan, ja nyt sitten poraat kun minä annoin takaisin.
    Raukkamainen pelkuri..
    PS. mihin sinä kristallipalloa, onhan sinun kolmas- silmäsi aktivoitunut.
    (Pers-silmä?)

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    olet varmasti hyvin, hyvin ylpeä itsestäsi nyt kun aluksi itse aloitit sodan minua vastaan, ja nyt sitten poraat kun minä annoin takaisin.
    Raukkamainen pelkuri..
    PS. mihin sinä kristallipalloa, onhan sinun kolmas- silmäsi aktivoitunut.
    (Pers-silmä?)

    Taidatkin olla oikein älyn jättiläinen, ääliö.

    Joko ne tilaamasi valkotakkisedät ovat ovellasi?

    Äänestä

  • Tellu kirjoitti:

    Taidatkin olla oikein älyn jättiläinen, ääliö.

    Joko ne tilaamasi valkotakkisedät ovat ovellasi?

    15 min Telluna riitti, ääliö. Luettuani juttujasi lisää päätin että en otakaan tarjousta vastaan.

    t: Hiippari

    Äänestä

  • Tellu kirjoitti:

    15 min Telluna riitti, ääliö. Luettuani juttujasi lisää päätin että en otakaan tarjousta vastaan.

    t: Hiippari

    tykkäätkö olla telluna? Painukko muualle kuolaamaan, homo!

    Äänestä

yleistä uskonnollisissa yhteisöissä. Samoin pedofilia. En yhtään ihmettele, kun ottaa huomioon että uskonnolliset yhteisöt ovat täynnä eclipsejä.

Äänestä
  • joskin hullujen huoneet ovatkin täynnä pakana(ÄMMIÄ), joihin lukeutuu sinä, ja tellu, jonka persettä nyt toiveikkaasti nuolet.
    Kai se lehmästä käy?

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    joskin hullujen huoneet ovatkin täynnä pakana(ÄMMIÄ), joihin lukeutuu sinä, ja tellu, jonka persettä nyt toiveikkaasti nuolet.
    Kai se lehmästä käy?

    Se tässä vähän ihmetyttää että uskovaisena itseään pitävän (kai?) aktiivisesta sanavarastosta löytyy perseet ynnä muut noinkin helposti.

    Uskovaisen piti muistaakseni tarvittaessa kääntää toinenkin poski. Olisikohan mahdollista että olet sekoittanut tietyt posket toisiinsa?

    Äänestä

  • Hmmm kirjoitti:

    "Se tässä vähän ihmetyttää että uskovaisena itseään pitävän (kai?) aktiivisesta sanavarastosta löytyy perseet ynnä muut noinkin helposti."

    Jos olet streotyyppisiin kukkahattutäteihin tottunut, se ei liene minun vikani.

    "Uskovaisen piti muistaakseni tarvittaessa kääntää toinenkin poski. Olisikohan mahdollista että olet sekoittanut tietyt posket toisiinsa?"

    Nii-in, minkäs posken käännät jos on jo molemmat käännetyt?

    Äänestä

"Vertailtuani kokemuksiani työpaikkakiusaajista tähän tyyppiin tulin tulokseen että kyseessä on ns. uskontokiusaaja. Tämmöiselle on ominaista että valitaan uhri tai pari, kiusataan nämä henkihieveriin painamalla päälle kuin yleinen syyttäjä heti kun nämä uskaltavat suunsa avata. Ivataan, vittuillaan, väännellään sanoja ja keksitään pari termiä joita toistellaan suu vaahdossa."

Kuten huomaat, puhuit juuri itsestäsi.
Sinä tulet, ja valitset itsellesi ihmisryhmän, kuten nyt esim. kristityt. Hyökkäät heidän uskontonsa kimppuun, ja sitten kun joku reagoi, personoit alhaisen vihaisi häneen.
Ivaat häntä julkisesti, valehtelet, ja vääristelet mitä tämä sanoo. Näin sinä olet tehnyt minulle.
Ja sitten vielä jotta tilanne olisi absurdi, käännät asiat päälaelleen.
Mahdat olla aika ylpeä itsestäsi?

Se ehkäpä johtuu seuraavista syistä:
"Tässä on taustalla kiusaajan kyvyttömyys nähdä omaa tunnevammaisuuttaan, kylmyyttään ja itsekeskeisyyttään."

Näin ollen projisoit omat vikasi muille, ja hyökkäät näkemystä vastaan joka on hyvä, kun olet huomannut että mitään hyvää sinusta ei synny. (kun alkuperäinen ongelma on ollut messiaskompleksi jossa luulet että sinä olisit jotain suurta, ja muualta ei tule hyvää kuin sinusta. what a joke!)

"Uskonnollinen kiusaaja demonisoi uhrinsa. Mikäli uhri käyttää viimeisenä/eräänä aseenaan huumoria ja menee leikkiin mukaan, sekin käännetään häntä vastaan ja käytetään todisteena siitä että kyseessä todellakin on sielunvihollisen asiamies/nainen."

Huumoria? Sinusta on hauskaa laittaa sanoja toisen suuhun, ja haukkua häntä esim. pedofiiliksi?
Olet Tellu sairas narttu, erittäin sairas.
Sen huomaa jo siitä että jopa rauhan ehdotuksiini suhtaudut ylenkatsovasti, ja sitten poraatkin kun pommitan sinua.
Äläkä luule että lopettaisin.

"Nyt näen EclipsEn kaikessa alastomuudessaan. Yritin hyvällä, yritin pahalla, nyt en enää yritä. Tiedän nyt mikä hän on!!!"

Yritit hyvällä?`
Pitäiskö tuon olla hauskaa?
Mitä loppuosaan tulee, niin vedä rikka pois silmästäsi, ja pää pois perseestäsi, ja katso peiliin.

"Toivottavasti hyvä joskus hänessä voittaa. Mutta epäilen."

Toivottavasti ei koskaan se "hyvä" mitä sinä edustat!

Äänestä
  • ...pesant...of your imaginatory lord-allmighty, who´s being has never been proved...or ?!?
    lol
    ;-)

    Äänestä

Yritäppä erottaa toisistaan oikeat kiusaajat ja ne joilla viiraa kupolissa. Ehkä sitten tiedät ketä vastaan kannattaa yrittää nousta ja ketä ei. Latvalahous on sellainen asia ettei sen kanssa leikitellä.

Merkillistä on että täällä sitä vaan kaikki kuitenkin nuolevat hullun persettä minkä ehtivät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tellu kirjoitti:

Vertailtuani kokemuksiani työpaikkakiusaajista tähän tyyppiin tulin tulokseen että kyseessä on ns. uskontokiusaaja. Tämmöiselle on ominaista että valitaan uhri tai pari, kiusataan nämä henkihieveriin painamalla päälle kuin yleinen syyttäjä heti kun nämä uskaltavat suunsa avata. Ivataan, vittuillaan, väännellään sanoja ja keksitään pari termiä joita toistellaan suu vaahdossa. Kiusaaja ottaa usein esille omia ominaisuuksiaan, joista hän alkaa muita syyttää. Tässä on taustalla kiusaajan kyvyttömyys nähdä omaa tunnevammaisuuttaan, kylmyyttään ja itsekeskeisyyttään.

Mikäli uhri on niin julkea että alkaa puolustautua, hänet leimataan kaikilla mahdollisilla termeillä joita uskonnollisesta kuvastosta löytyy. Mikäli uhri edelleen puolustautuu, hänet leimataan ITSE kiusaajaksi, joka alunperinkin on ollut pahempi kuin itse kiusaajansa. Työpaikalla sinun ei ehkä tarvitse kuin kerran sanoa kirosana ääneen, niin se siitä. Olet yhtä paha kuin se joka piinasi sinua kuukaudesta toiseen.

Uskonnollinen kiusaaja demonisoi uhrinsa. Mikäli uhri käyttää viimeisenä/eräänä aseenaan huumoria ja menee leikkiin mukaan, sekin käännetään häntä vastaan ja käytetään todisteena siitä että kyseessä todellakin on sielunvihollisen asiamies/nainen.

Pääasia on, että uhri tajuaa syyllistyä omasta kiusatuksi tulemisestaan. "Olet tämän ansainnut. Varo ettei tule pahempaakin."

Nyt näen EclipsEn kaikessa alastomuudessaan. Yritin hyvällä, yritin pahalla, nyt en enää yritä. Tiedän nyt mikä hän on!!!

Yksityiskohtaisemmin en ala kuvailla. Riittää kun näette mitä hän suustaan päästelee, ja havaitsette että kaikki se kertoo hänen sydämensä tilasta.

Myönnän edelleen että uskoin hänestä pahaa mitä hän ei ehkä ole, mutta nyt uskon hänestä sellaista pahaa mitä hän on. Toivottavasti hyvä joskus hänessä voittaa. Mutta epäilen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu