Fariseus danger, danger

Sabattipäivän aamiainen jugurttia ja kaurahiutaleita.
- En jaksa etsiä, en jaksa mennä.
Varovaiset askeleet lumella.

Sama laulu soi nuotin vierestä ja nostaa kyyneleet silmiin.
- Isä tahtoisin jo kotiin. En minä osaa laulaa sinulle ylistystä.
Miksi sinä sellaista edes vaadit?

Ikkunalaudalla on kylmä. Olin tullut pois salista.
Saarna kaikuu etäällä. - Isä näytä minulle tie.
Ohjaa minut oikeaan rakkautesi tähden.

Kuinka paljon voikaan olla mahdollisuuksia olla.
Aistit heräävät uudelleen. - Haluaisinko vielä
profetoida sinusta, kun en ole sellaista edes
aloittanut edes Raamatun viisaiden sanojen vuoksi.
6172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kuoleman aamussa

soivat

viimeiset sanat

tuhoutuminen

on ovella

poimin käsin viimeiset

osoitteet

en olisi voinut

niitä aiemmin kerätä

pätsissä palavina

palasivat

pitäisikö minun herätä?

Äänestä
  • Syyttömät kärsivät

    eniten, kun

    minä kiristyn o,5hz väliin

    katoan latvasta

    kaukaisuuteen.

    Syyttömät kärsivät

    eniten

    synnyttyään

    majaan matalaan.

    - majatalo useammalla

    vuoteella

    niin kovin Raamatullista.

    Äänestä

  • slam80 kirjoitti:

    Syyttömät kärsivät

    eniten, kun

    minä kiristyn o,5hz väliin

    katoan latvasta

    kaukaisuuteen.

    Syyttömät kärsivät

    eniten

    synnyttyään

    majaan matalaan.

    - majatalo useammalla

    vuoteella

    niin kovin Raamatullista.

    Läski vatsa

    huono kunto

    hidas liikkeissään

    japanilainen hikikomori

    lomalla vuoteessaan

    väsynyt ja kuollut

    maailmalle

    ei, sitä viisautta

    vain kiivasta

    uhmaa maata kohtaan, joka

    on kuin unohtanut omansa

    Äänestä

  • putosiko
    pissa
    siki

    Äänestä

  • sitko kirjoitti:

    putosiko
    pissa
    siki

    osta uusi pää. elämä antaa, elämä ottaa.

    Äänestä

  • slam80 kirjoitti:

    Läski vatsa

    huono kunto

    hidas liikkeissään

    japanilainen hikikomori

    lomalla vuoteessaan

    väsynyt ja kuollut

    maailmalle

    ei, sitä viisautta

    vain kiivasta

    uhmaa maata kohtaan, joka

    on kuin unohtanut omansa

    :))))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


slam80 kirjoitti:

Sabattipäivän aamiainen jugurttia ja kaurahiutaleita.
- En jaksa etsiä, en jaksa mennä.
Varovaiset askeleet lumella.

Sama laulu soi nuotin vierestä ja nostaa kyyneleet silmiin.
- Isä tahtoisin jo kotiin. En minä osaa laulaa sinulle ylistystä.
Miksi sinä sellaista edes vaadit?

Ikkunalaudalla on kylmä. Olin tullut pois salista.
Saarna kaikuu etäällä. - Isä näytä minulle tie.
Ohjaa minut oikeaan rakkautesi tähden.

Kuinka paljon voikaan olla mahdollisuuksia olla.
Aistit heräävät uudelleen. - Haluaisinko vielä
profetoida sinusta, kun en ole sellaista edes
aloittanut edes Raamatun viisaiden sanojen vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu