Kepu onnistuu kääntämään omat sotkunsa ja sekoilunsa omien peruskannattajien silmissä aina poliittiseksi ajojahdiksi. Heidän mielestään Juhantalo ei ollut oikeasti mikään talousrikollinen eikä Anneli valehdellut koskaan. Tämänhetkinen vaalirahajupakka koetaan myös ajojahdiksi, vaikka muissa puolueissa on toistaiseksi vaadittu lähinnä vain avointa tiedottamista asiasta. Puolueen puheenjohtakin on alkanut puhua poliittisesta ajojahdista ja esittää välikysymystä oikeaksi tavaksi hoitaa asia.
Pääministeri ei huomaa sitä, että oppositio ei ole suinkaan vaatinut vaalirahoitustietoja ensisijaisesti Kokoomukselta, Vihreiltä eikä RKP:ltä, vaan ainoastaan Kepulta, joka on ollut korviaan myöten suossa. Joka päivä paljastuu jotain uutta ja ihmeellistä. Ja aina on vain sattumaa, että esim. tuen saaja on sama kuin vaalirahan antaja.
Kepun kannattajissa on paljon alamaisasennetta. Luultavasti tuo asenne perityy Ruotsin vallan ajoilta, jolloin juntit olivat juntteja ja ylimystö ylimystöä. Myöhemmin tämä asenne on muuntunut puheeksi Helsingin herroista. Siinä on epäluottamuksen ja jatkuvan epäilyn kaikua muita kohtaan. Aleksin Kivi kuvaa tätä asenneilmapiiriä loisteliaalla tavalla Seitsemässä veljeksessä. Myös veljekset ovat linnoittautuneet omiin oloihinsa ja kokevat ulkopuolisen maailman pelkästään vaarana ja alituisesti epäilyttävänä elementtinä.
Kepu on impivaaralaisuuden poliittinen puolestapuhuja. Sen sanomassa metsäläisyyttä arvostetaan. Lisäksi se on osannut kääntää asiat niin, että myös muiden tulee taloudellisesti tukea niitä, jotka haluavat pysyä ikuisesti metsäläisinä. Kepulainen on kuin kolossaan lymyävä ärhäkkä minkki, joka iskee heti, kun joku onneton osuus kohdalle. Syy on tietysti siinä, joka osuus kohdalle.
Kepu-psykologiaa
11
485
Vastaukset
- jne...
Keskustapuolue on kuin uskonnollinen hurmosliike. Omassa itsessä ei koeta olevan mitään pahaa, vaan se projisoidaan ulkopuolelle. Niin tämä itsessä oleva, kokematta jäävä, paha nähdään vain muissa. Tämä muiden pahuus on sitten uhka omalle pyhyydelle ja puhtaudelle.
- oivahärkönen
...kannattajansa Hesari, sosujohtoinen YLE ja te tämän saitin sossuterroristit kyllä pitävät yllä vaalirahoitusrumpaa erikoisesti kepua kohti. Kaikki suuret puolueet ovat toimineet samalla lailla. Viimeinen uutinen koskee Ahdetta. Kaikki puolueet ovat tunnustaneet niissä säännöissä, joilla valirahoituksen ilmoittamisesta määrätään, olevan korjaamisen varaa, ja ovat sopineetkin niiden korjaamisesta. Valmistelu on käynnissä oikeusministeriössä.
Minua ihmetyttää se, että oikeusministeriö tai eduskunnan puhemiehistö eivät ole valvoneet ilmoituksia, sillä asiaa pahentaa, että on nykyisiä puutteellisiakin säännöksiä rikottu. Lohdullista on, että yhtään rikosta ei tavattu jupakassa. Mutta Suomessa olisi kyllä tärkeämpiäkin asioita, esimerkiksi kenestä tulee sossujen puheenjohtaja.- täekeämpää kuin päätöksen
teon avoimuus ja vaikutteet?
- Wiljami------
Minua edelleen ihmetyttää tuo kepulainen ajattelu: kaikki on sallittua jos se "ei ole rikollista".
Itse asiassa koko jupakka lähti liikkeelle Timo Kallin (kesk) tunnustuksesta että hän on toiminut lain vastaisesti, kun jätti ilmoittamatta vaalirahoituksensa. Perusteeksi hän sanoi että "lain vastainen toiminta on OK jos laki ei määrää tuomiota sen rikkomisesta".
Yleisesti ottaen me rehelliset suomalaiset ymmärrämme että "lain vastainen toiminta" on rikos. Kepulaisille (Oiva etunenässä) tämä ei ole rikos, koska "tuomiota ei ole jaettu oikeusistuimessa". On säälittävää havaita että Oivakin vierittää syytä kepulaisten lainvastaisesta toiminnasta "ei-riittämättömän valvonnan piikkiin".
Lyhyestihän tuo Oivan logiikka menee (TAAS) tällä tavalla: "Kepulainen voi toimia lain vastaisesti jos muutkin toimivat ja valvonta ei ole riittävän tiukkaa." - punikki kääntää
Wiljami------ kirjoitti:
Minua edelleen ihmetyttää tuo kepulainen ajattelu: kaikki on sallittua jos se "ei ole rikollista".
Itse asiassa koko jupakka lähti liikkeelle Timo Kallin (kesk) tunnustuksesta että hän on toiminut lain vastaisesti, kun jätti ilmoittamatta vaalirahoituksensa. Perusteeksi hän sanoi että "lain vastainen toiminta on OK jos laki ei määrää tuomiota sen rikkomisesta".
Yleisesti ottaen me rehelliset suomalaiset ymmärrämme että "lain vastainen toiminta" on rikos. Kepulaisille (Oiva etunenässä) tämä ei ole rikos, koska "tuomiota ei ole jaettu oikeusistuimessa". On säälittävää havaita että Oivakin vierittää syytä kepulaisten lainvastaisesta toiminnasta "ei-riittämättömän valvonnan piikkiin".
Lyhyestihän tuo Oivan logiikka menee (TAAS) tällä tavalla: "Kepulainen voi toimia lain vastaisesti jos muutkin toimivat ja valvonta ei ole riittävän tiukkaa."asiat aina päälaelleen.
- Niinpä niin
Viholliskuvan luominen on varsin tavallista ryhmäkäyttäytymistä. Oikeastaan onkin varsin poikkeuksellista, mikäli ryhmä ei vastustajiaan (tai niiksi kokemiaan) vieroksuisi, tai heidän aikeitaan epäilisi.
Mikäli toimiva yhteisö saadaan aikaiseksi, täytyy olla yhteinen asia (mieluiten ideologinen), riittävästi samanhenkisiä ihmisiä ja toiminta jolla on selkeä päämäärä. Mikäli toiminnalla sitten nähdään yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, aktiivisimmat toimijat ryhtyvät vaikuttamaan. Kohtuullisen Hutikan veljeskunta on varsin hyvä esimerkki, tämän tyyppisestä toiminnasta, iloin pitoon perustettu ryhmä, pyrkii ottamaan kantaa, mikäli alkoholin käyttäjiä demonisoitaan ja alkoholi nähdään vain ongelmana.
Poikkeuksellista Keskustapuolueella on sen johtajien käytös, sitä on vaikea ymmärtää. Johtajien vallankäytön mekanismit eivät ole tästä maailmasta, tämä koskee oikeastaan kaikkia johtoportaita valtion- ja kunnanhallinnossa. Mistä on lähtöisin ajatus, että johtajat eivät ole vastuussa teoistaan ja ennen kaikkea kuva, että kansa koostuu on ensisijaisesti hallintoalamaisista?
Vallantäyteys on piirre, joka on aika tavallinen ihmiselle, joka on valtaan halunnut ja siihen sitten päässyt, vaikka henkisienresususien kannalta, hieman alempi porras olisi ollut parempi. Keskustapuolueen johtohenkilöiden kohdalla tämä (ei aina) pidä paikkaansa. Todellisuudentajun hämärtyminen tapahtuu kuitenkin poikkeuksellisen usein.
Miten siis valikoituminen puolueen johtajiksi tapahtuu ja missä prosessinvaiheessa, päädytään sen tyyppisiin henkilöratkaisuihin, että ongelmia on odotettavissa? Päätöksentekoprosessihan on Keskustapuolueella varsin avoin ja poikkeuksellisen demokraattinen. Kuinka sitten valituksi tulee Vanhasen tyyppisiä ihmisiä, jotka ovat aidosti sitä mieltä, että kansa on sitä varten, että sitä voitaisiin hallita. Mieluiten savuverhon takaa, valmistelusta tietämättömänä pitäen. - suoruus vai epäsuoruus
Kepulaisuuus on kepulaisuutta. Vaalirahojen suhteen on toimittu niinkuin kepussa toimitaan. Otetaan rahat, hoidetaan vastapalveluksena yhteiskunnan varoista yritystukea tai mieluisia kaavoja tukea antaneille.
Demarius on demariutta. Samoilta tahoilta vastaanotettu vaaliraha peitetään puolueen tai puolueen paikalliyhdistyksen kirjoihin ja väitetään lahjoituksen tulleen puolueelle. Heinäluoma, Ahde. Siinä jäävuoren huippua siltä puolelta. Vastapalvelukset ovat tietenkin yhtälaiset kuin kepulaisilla.
Kumpi toimii rehdimmin? Nekö jotka ottavat tuen henkilökohtaiseeen piikkiin vai ne jotka kierrättävät saman tuen puolueen kirjojen kautta?
Mielestäni on paljon rehdimpää kierrättää rahat puolueen kautta, silloin kansalaisille ei synny kuvaa lahjonnasta. MPP lienee samaa mieltä.- kummisetänä
Matti Ahde kelpaa esimerkiksi rehdistä demarista. Hän pesi kätensä kätevästi, ensin kommentit KMS:n 10 000 euron tukeen jonka Ahde palautti kun kohu alkoi:
"Tein päätöksen kun asian laajuus selvisi."
"En ole salaillut"
Ahdehan on aito kummisetä, ainakin rahojen junailijan lapselle, siitäkin pari kommenttia:
"Se ei ole oleellinen kysymys tässä tapauksessa"
"Olisin kenelle tahansa asiasta sanonut, jos olisi kysytty"
Niinpä niin. Annelikin alkaa kalveta selityksineen.
Vai mitä MPP.
Ai niin, MPP painaa päänsä taas pensaaseen ja jättää vastaamatta.
- Sonnimies
Aina ku sossut häviävät vaalit, he syyttävät ensin kansaa, että se äänesti väärin. Milloin on nukkuvia ollut liian paljon, milloin liian vähän, aina ne ovat olleet "sossuja", ne nukkuvat,-jos hävinneet ovat.
Milloin on sää sotkenut sossujen äänestyskäyttäytymisen, milloin mikin tekosyy. Koskaan, toistan koskaan, ei syy ole ollut heidän harjoittamassaan politiikassa
Sitten alkaakin paskapallojen puristelu ja heittely. Siinä sossut ovat osoittaneet mitä melkoisinta taituruutta. Siihen lisättynä ankara populismi, niin tilanne on tämä, mikä se nyt on.
Mutta onneksi kansa on tajunnut tuon sdp:n raadollisuuden ja "palkitsi" sen viime vaaleissa. Myös sinä olet oiva esimerkki perusdemarista ja tyhjänpuhujasta.- Tarx
jupakka ei ole populismia!
Toimittajat vääristelevät asioita ja jättävät tiettyjä asioita aivan tarkoituksella kertomatta, jolloin kyseessä on huijaus. Kansalaisia yritetään huijata esim. väittämällä, että sotku on nykyisen hallituksen syytä, vaikka tosiasiassa syy on sosialistihallituksien, jotka ovat saaneet kytkykauppavaalirahaa mm. SAK:lta jo vuosikymmeniä ja vieläpä olivat nykyistä Vaaliraha-lakia säätämässä jokin aika sitten.
- Vanha demari
Ollos suuresti ylistetty johtajamme Paavo Lipponen!
Toveri Mielipidepankki kirjoittaa (taas) häikäisevän hienosti kepulaisista, noista taantumuksen välikappaleista, joiden syytä suuresti on, ettei maastamme ole vieläkään tullut ihanneyhteiskunta.
Vallankumouksen jälkeen kepulaisuus kiellettäköön ja kaikki impivaaralaiset asutettakoon hienoihin lähiöihin, sellaisiin kuin DDR:ssä aikoinaan oli. Lähiöistä voisi tehdä suljettuja, etteivät maalaistollot sekoittuisi meihin viisaisiin kaupunkilaistovereihin. Tarvittavan piikkilangan voisi ostaa sivistysvaltioiden aateliin kuuluvalta Myanmarilta, onhan se kyseisen onnelan päävientituote. Ah kuinka elämästä tulee auvoisaa!
Toveri Mielipidepankki on äärettömän viisas nykyisyyden kuvaaja ja tulevaisuuden profetoija. Hänen kaltaisiaan aatteen puolesta totuutta tarjoilevia saarnamiehiä vallankumous tarvitsee! Joskus vielä maastamme tulee lähes yhtä onnellinen kuin ultrademokratia Pohjois-Korea on. Suomalaisistakin tulee kuvaamattoman tyytyväisiä proletariaatin diktatuurin herttaisessa syleilyssä. Me toverit olemme ylpeitä tavoitteistamme!
Heläyttäkäämme kolminkertainen Ritari Ässä -teeman alku Mielipidepankin ylistykseksi: käkkäräpää käkkäräpää, käkkäräpää käkkäräpää, käkkäräpää käkkäräpää!!!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad35661- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17553Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523