VT:n vammaislait Mesopotamialaisia

3 Ms. 21:16-23 :

"Kukaan jälkeläisesi, jolla on jokin ruumiinvamma, ei saa milloinkaan tulla uhraamaan ruokaa Jumalalle. Uhraamaan ei saa tulla kukaan, joka on sokea, rampa tai kasvoiltaan tai ruumiiltaan epämuodostunut, kukaan, jolta on katkennut jalka tai käsi, joka on kyttyräselkäinen tai kitukasvuinen, jonka silmäterä on samentunut tai jolla on ihottuma, rupitauti tai vialliset kivekset. Kukaan pappi Aaronin suvun jäsen, jolla on jokin vamma, ei saa astua uhraamaan Herralle kuuluvia tuliuhreja; vammansa takia hän on kelpaamaton uhraamaan ruokaa Jumalalle. Hän saa silti syödä Jumalan ruokaa, sekä erityisen pyhää että pyhää, mutta väliverhon luo tai alttarin ääreen hän ei saa vammansa vuoksi astua, ettei hän häpäisisi mitään, minkä minä, Herra, olen julistanut pyhäksi"."

Kolmannen Mooseksen kirjan laki pappien fyysisen vammattomuuden vaatimuksesta ilmentää samankaltaista käytäntöä kuin Babyloniassa: sielläkin pappisvirka kulki perintönä isältä pojalle suvussa eikä papin virkaan kelvanneet ne, jotka olivat syntyneet avioliiton sivussa eikä kukaan, jolla oli epätäydellinen vartalo tai kasvu, kierot silmät, aukkoinen hampaisto, katkennut sormi tai spitaalia tai sukupuolitautia sairastava.

Uhrialttaria ei saanut lähestyä kukaan tuolla tavalla vammainen tai sairas. Carl Grimberg: Kansojen historia, osa 2, kolmas uudistettu laitos (1980), s. 54-55.

Näin ollen pappislaki Pentateukissa ilmentää heprealaisten Mesopotamiassa eläneiden naapureiden käytäntöä, eikä poikkea siitä millään tavalla.