Piilolinssit (silmien kuivuminen) ja Roaccutan

Eli tiedän, että tämä on luultavasti yksilöllistä, mutta ennen kuurin mahdollista aloittamista (mikäli veriarvot sen sallivat...) haluaisin tietää, että pystyykö piilolinssejä käyttää normaalisti kuurin aikana/sen jälkeen vai ovatko silmät kuivuneet liikaa?
94098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

hyvinkin olla, ettet pystyisi käyttämään. Mulla ainakin silmät oli kauhean kuivat melkeinpä koko kuurin ajan. Silmät olivat aika ajoin punaiset ja ärtyneet. Kevään auringon valon lisääntyminen aiheutti aina aamuisin, kun ensimmäisen kerran ulos astui, muutamia kyyneleitä ja tuulen virekin sai silmät kostumaan. Sivuvaikutukset on kuitenkin hyvin yksilöllisiä, mutta silmien kuivuminen on kai hyvin yleinen oire. Toki annostuksen suuruuskin vaikuttaa sivuvaikutusten määrään ja voimakkuuteen.

Äänestä

Itse en käytä piilolinssejä mutta oon kuullu et ei pysty/kannata käyttää ku silmät kuivuu niin paljo. Voihan sitä aina yrittää, riippuu ihan henkilöstä kuinka pahasti silmät kuivuu. Mä oon syöny vasta 5 päivää roaa ja silmät jo ihan kuivat ja ärtyneet vaikka oon käyttäny koko kuurin ajan kosteuttavii tippoja, eli ite en ainakaa käyttäis piilareita nyt jos niitä tarvitsisin.

Äänestä

Damn it, meneekö silmien kuivuminen yleensä kuitenkin ohi kuurin jälkeen?

Itse olen käyttänyt piilareita jo pidempään enkä todellakaan halua takaisin silmälaseihin. Silmät ovat luonnostaan jo vähän kuivuuteen taipuvaiset (kuten ihokin).

Hieman OT:nä, painan 48 kg, joten mikähän minulle sopiva annostus olisi? En halua kovin isoja sivuvaikutuksia, vaikka niitä väistämättä taitaakin tulla.

Äänestä
  • 30mg/vrk olisi sopiva. Tuo tarkoittaa usein joka toinen päivä yhtä ja joka toinen kahta kapselia. 20mg olisi liian vähän päiväannoksena; suositushan oon 0,5-1,0mg/kg/vrk. Aika yläkanttiin menisi sitten puolestaan 40mg. Aloitusannoshan voi olla pienempikin ja sitä sitten nostetaan sietokyvyn mukaan. Mulla oli kyllä sama annos koko kuurin ajan. Painan saman verran, ja annokseni oli juuri tuo 30mg. Välillä oli oudosti kausittain sivuvaikutukset hieman voimakkaampia ja välillä taas huomaamattomampia. Jos sivuvaikutukset on voimakkaita, niin lääkäriin vaan yhteys ja sitä sitten pienennetään, mutta kuuri kestää tällöin pidempään = kärsit vähemmässä määrin sivuvaikutuksista, mutta pidemmän aikaa. Kuurin onnistuminen laskee sitä mukaan, mitä pienemmällä annoksella syödään. Pitäisi pyrkiä syömään suurimmalla mahdollisella annoksella, jolla sivuvaikutukset ovat kuitenkin siedettäviä. Kokonaisannostus pysyy samana, söi sitten vähän tai paljon päivässä. Jokainen päättäköön itse (lääkärinsä kanssa), kumpi on parempi.

    Äänestä

  • menee ohi kuurin jälkeen, voi olla että helpottuu kuurin aikanaki ku elimistö tottuu...

    Äänestä

itse oon syöny nyt 1kk ja hyvin oon pystyny piilareita pitämään!

Äänestä

Kiitos vastauksista kaikille =)

Mietin, että pystyisinköhän kuurin ajan silmätippojen voimalla edes silti käyttämään piilareita. En harrastukseni takiakaan laseja ihan oikeasti pysty käyttämään, enkä esteettisistäkään syistä erityisesti. :D Jos silmien kuivuminen jää ikuiseksi ongelmaksi, olen kyllä ihan neuvoton.

Äänestä
  • silmätipat eivät auttaneet juuri ollenkaan. Silmät olivat lähes koko ajan kuivat ja enemmän tai vähemmän punoittavat. Silmätipat kirveli aina laittaessa eikä apu ollut kummoinen.

    Äänestä

  • Uncut kirjoitti:

    silmätipat eivät auttaneet juuri ollenkaan. Silmät olivat lähes koko ajan kuivat ja enemmän tai vähemmän punoittavat. Silmätipat kirveli aina laittaessa eikä apu ollut kummoinen.

    käytät piilareita, jos vaan pystyt. Itsehän sen huomaa, jos silmät tuntuu liian kuivilta. Itselläni on Roan lopetuksesta kohta kaksi vuotta, mutta silmäni ovat edelleen kuivat. Käytän siis piilareita sen mukaisesti. -> Lyhyempiä aikoja ja käytän silmätippoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huononäköinen kirjoitti:

Eli tiedän, että tämä on luultavasti yksilöllistä, mutta ennen kuurin mahdollista aloittamista (mikäli veriarvot sen sallivat...) haluaisin tietää, että pystyykö piilolinssejä käyttää normaalisti kuurin aikana/sen jälkeen vai ovatko silmät kuivuneet liikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu