Adventismin harhaopit estävät ihmisten ymmärtävän vastaavien asioiden oikean näkemyksen Raamatun Sanasta. Siksi adventismia arvostellaan ankarasti. Miksi ihmeessä ihminen ottaa sellaiseen tulkitsijan osan jossa tulkitsijana olo kuukuu vain Pyhälle Hengelle?
Miksi adventi ottaa opettajan auktoriteetin joka kuuluu vain Kristukselle?
Sitä minä en ole kyennyt tajuamaan.
Miksi adventi ottaa opettajan auktoriteetin joka kuuluu vain Kristukselle?
Sitä minä en ole kyennyt tajuamaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
sanoo, se on kyllä nähty. Paavalihan selkeästi kertoo, että Pyhä Henki valitsee OPETTAJIA seurakuntaansa. Räpätyksesi adventisteja vastaan johtuu tasan yltiöyksilökeskeisyydestäsi.
Sinun "tasan" kyllä tiedetään.
kalikka kalahtaa.
Korkea-arvoinen kirkonmies kirjoitti taannoin sanomalehdessä seuraavaa:
Vuoden 1973 alusta virallinen kalenterimme on alkanut maanantaista.
Vielä 1970-luvun alussa viikkomme alkoi sunnuntaista.
Kristityt olivat jo varhain "KEKSINEET" tehdä sapatin jälkeisestä päivästä varsinaisen juhlapäivän, vaikka yleinen lepopäivä siitä tuli vasta 300-luvulla.
(sunday) auringonpäivä.
Arvostan tämän kirkon miehen rehellisyyttä.
Chambers' Encyclopaedia
"Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö ensimmäinen laki, kirkollinen tai valtiollinen, jolla sunnuntain vietto tiedetään määrätyn, olisi Konstantinuksen sapattiedikti v.321 jKr. -Artikkeli "Sunnuntai".
Tämä harhaoppi, että sunnuntai on mukas seitsemäs päivä on laajalle levinnyt. Nykynuorisolle joutuu jatkuvasti tätä oikomaan, niin hyvin heidät on aivopesty. Joka viettelee yhden näistä pienemmistä parempi olisi, että myllynkivi laitettaisiin heidän kaulaansa ja upotettaisiin meren syvyyksiin, näin Raamatussa.
Eivät he itsekään käsitä, mutta sielunvihollinen
ymmärtää. Sapattisinetti onkin liekanaru.
Kristityt ovat valmiita laittamaan päänsä pantiksi
Kristuksen todistuksen ja profetian hengen vuoksi.
Mutta ellenisti ei laittaisi tikkua ristiin
oppinsa vuoksi, tosipaikan tullen.
Nyt kun vain sunnuntaita vainotaan, on helppo
leikkiä ja teeskennellä marttyyria - muka
lauantain vuoksi kärsitään yhdessä muiden
adventistien kanssa vainoa.
Itse asiassa lauantailaki on tulossa, eikä
milloinkaan sunnuntailakia.
Antti luulee lauantain, eli sapatti lain tulevan voimaan.
Eihän se voi tulla voimaan, sillä se on ollut voimassa Paratiisista lähtien. Vasta viimeisessä mittelössä kuoleman rangaistus kohtaa niitä, jotka Jumalan sapatin sijasta kumartavat petoa, ja sunnuntai asetusta.
Myöskin pedolla on kuoleman rangaistus sunnuntain pitämisen puolesta, mutta siihen kielteisesti suhtautuville rangaistus on ajallinen.
Väärä valinta Jumalan sapattia kohtaan johtaa kuoleman rangaistukseen niille, jotka kumartavat petoa ja rangaistus on iankaikkinen, sillä sunnuntai on pedon merkki, ja ollut voimassa vuodesta 321 jKr. lähtien.
Jumalan merkki sapatti ja pedon merkki sunnuntai on silloin vastakkain, ja tottelemattomuus rangaistaan kuoleman rangaistuksilla molemmissa tapauksissa.
Pedon rangaistus on ajallinen, mutta tottelemattomuus Jumalan sapatti käskyä vastaan on ikuinen.
Kannattaa lukea Ilmestyskirja loppuun asti, ja tehdä oikea valinta, Jumalan ja pedon merkin suhteen.
Kuka nuo merkit on keksinyt, siinä vasta keksintöjen keksintö. Kuka on valtuuttanut adventistit jakelemaan merkkejä? Montako sapattia pitää viettää saadakseen sapattimerkin?
olevan kirkon vallan "MERKKI" . Monet lausunnot vahvistavat tämän.
He sanovat "Sunnuntai on valtamme "MERKKI". Kirkko on Raamattua ylemmässä asemassa, ja muutos sapatin pyhittämisestä sunnuntain pyhittämiseen osoittaa tämän todeksi.
Saamaamme ihanaan sunnuntaihin jonka itse meidän hyvä peto on meille hyvyydessään lahjoittanut. Älkää kadehdiko itsellenne tuota itsensä Jumalan antamaa merkkiä. Tämän merkin saavat vain itse Jeesuksen käskyille kuuliaiset. Minun tietoni mukaan Jumala jakaa omilleen uskonkuuliaisuuden merkin. Sunnuntai merkkejä tulee 52 kappaletta vuodessa. Koeta olla kiitollinen Pedollesi hänen antamasaan joka viikkoisesta merkistäsi. Ole uskollinen Pedollesi elämäsi loppuun asti. Jumalan merkit eivät ole myynnissä, Ne kuuluvat vain lahjana uskon kuuliaisille, joten älä tavoittele pilkka mielessä Jumalalta mitään merkkiä itsellesi. Ole tyytyväinen ihan omaan itse valitsemaasi Petojumalasi merkkiin. Muista kiittää Semiramista ja Tammusta tästä saamastasi merkistä.
Hännästä kiini ettei hän pääse eksymään Kristittyjen joukkoon. Nyt hän on aloittanut jo luudalla lentämisen taitojen oppimista. Antin uskon sisaret ovat Antille opettajina.
Ei kaikilla ihmisillä ole mahdollisuutta maata lauantaina ja sunnuntaina. Minkäs merkin saa jos lepää keskiviikkoisin?
Oletko muuten löytänyt raamatusta sunnuntain ja sanotaanko siellä sunnuntaille joku viikonpäivänumero?
Mutta valitettavasti ihminen ei pelastu, vaikka
ei jättäisi yhtäkään sapattikoulua väliin - -
jos ei syö lihaa.
Joh 6.
50 Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole.
51 Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää." [Hepr. 10:10]
52 Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: "Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?"
53 Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. [6:53-56: Mark. 14:22-24; 1. Kor. 10:16]
54 Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet.
55 Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma.
56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. [Joh. 15:4; 1. Joh. 2:24, 3:24]
57 Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö.
58 Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti."
Onko syöminen hengellinen asia? On se!