Toivotaan nyt hyviä kelejä viikonlopuksi että kisat onnistuis!
Eliittikisat
2008 Lapua
10825
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
mutta ketä kiinnostaa jokku tyhyjänpäivääset urheelukisat.
niin kisajärjestäjät ovat siinä luulossa, että Lapuan ilmatila on heidän hallussaan, joten saamme kaikki nauttia heidän kailotuksestaan.
Toivokaamme ettei samaan aikaan satu hautajaisia niin kuin vähän aikaisemmin keväällä tuolla Simpsiön juurella.
meteliin, miksi helvetissä pitää kilometrien päässä kuuulua selostajan ulvonta ja kiljuminen, kuurojako nämä urheiluhullut on että kaiuttimet pitää huutaa kuin palosireeni.
Pahin riesa kesäaikaan koko helvetin urheilu, nauti siinä rauhallisesta illasta ulkona kun nämä pässit ulvoo kuin sudet.
"Toivokaamme ettei samaan aikaan satu hautajaisia niin kuin vähän aikaisemmin keväällä tuolla Simpsiön juurella."
Kerro tarkemmin, siis eivätkö olleet hiljaa hautajaisten aikana.
ja sehän koko hommassa olikin uskomatonta. Taisi olla jotkut koululaisten kisat tms. menossa.
Yhtä aikaa kuuntelin sivullisena kappelin kelloja ja urheilutuloksia noin puolen kilometrin päästä.
ja tais kisat mennä nappiin.ite kattoin telkkarista,se riitti mulle...
mutta kailotus oli vissiin ensimäisen kerran Lapuan historiassa niin kohtuullista, että urheilusta kiinnostumattomat ihmiset sai viettää rauhallista sunnuntaipäivää.
Oliko siellä muunpaikkaaset säätämässä volyymia? Lapualaasilta ei löyry taitoa/viittimistä/ymmärrystä muuhun nappulan asentoon kuin helevetin lujaa huutamiseen.
Hyvin järjestetyt kisat Lapualla,hieno ilma ja hyviä tuloksia ja väkeäkin mikavasti.Kyllä lapualaiset osaa hyvät kisat järjestää,kiitos siitä.
Niin mitä käyttöä niillä tuloksilla arkielämässä on?
Mitä näillä urheilutuloksilla ylipäätään tekee, ei niillä ole yhtikäs mitää hyödyllistä käyttöä, aivan yks lysti minne se keppi lentää.
Jonninjoutavaa rahan haaskausta.