Oletko kuullut?

Raamattu vakuuttaa, että maailma loppuu kun kaikille kansoille on julistettu pelastusmahdollisuudesta Jeesuksen nimessä. Oletko sinä henkilökohtaisesti jo saanut kehoituksen kääntyä Jumalan Pojan puoleen?

Se mitä parhaillaan maailmassa tapahtuu, on tarkkaan ilmoitettu Jumalan sanassa. Tuntuu kummalliselta, ettei omilla aivoillaan ajatteleva ihminen niitä noteeraa. Nälänhähätä, sodat, rahanahneus, itsekkyys, ...sanoinkuvaamaton pahuus. Tässä kohtaa sanat todella loppuvat! Jopa näiden Jumalalle selkänsä kääntäneiden asenteenkin Raamattu paljastaa:

3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".
9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. - 2. Piet. 3: 3-10

MIKÄ TEIDÄT HERÄTTÄÄ??
3356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

se hemmetin herästyskello joka arkiaamu kello 07.00

Äänestä
  • ..kännykän herätystoiminto. Paiskasin kellon seinään joskus pari vuotta sitten.

    Äänestä

  • *-*-*-* kirjoitti:

    ..kännykän herätystoiminto. Paiskasin kellon seinään joskus pari vuotta sitten.

    Maailman lopun hetken? Sitä on arvuuteltu tähän mennessä jo reilut parituhatta vuotta. Olisitko sinä nyt se ennustaja, joka ilmoittaa eksaktisti tarkan ajankohdan? Olisihan se hyvä tietää, että voisi jättää turhemmat asiat toimittamatta ja keskittyä oleelliseen. Annappa kuulua ja mielellään ilman lainauksia raamatusta. Sanalle uskoa on synonyymi ja se on olettaa. En halua nyt kuulla oletuksia tulevasta vaan faktaa.
    Hei, anna siis herätys, mutta oikea ja jos et osaa, niin pidä turpas kiinni ja lakkaa vouhkaamasta joutavia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sheep_71 kirjoitti:

Raamattu vakuuttaa, että maailma loppuu kun kaikille kansoille on julistettu pelastusmahdollisuudesta Jeesuksen nimessä. Oletko sinä henkilökohtaisesti jo saanut kehoituksen kääntyä Jumalan Pojan puoleen?

Se mitä parhaillaan maailmassa tapahtuu, on tarkkaan ilmoitettu Jumalan sanassa. Tuntuu kummalliselta, ettei omilla aivoillaan ajatteleva ihminen niitä noteeraa. Nälänhähätä, sodat, rahanahneus, itsekkyys, ...sanoinkuvaamaton pahuus. Tässä kohtaa sanat todella loppuvat! Jopa näiden Jumalalle selkänsä kääntäneiden asenteenkin Raamattu paljastaa:

3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".
9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. - 2. Piet. 3: 3-10

MIKÄ TEIDÄT HERÄTTÄÄ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu