Natoon

Nato Nato Nato
29. toukokuuta 2008
Suomen turvallisuuspoliittista ja vähän muutakin keskustelua on jo pitkään hämmentänyt sana Nato.

Erityisesti useimmille johtaville poliitikoille siitä on tullut miltei kirosana, jonka lausumistakin ääneen on pyrittävä välttämään.

Mikä sitten Natossa niin hämmentää?

Tähän pohjois-atlantin puolustusliittoon kuuluu jo nyt 27 EU-maasta 21 maata. Kuusi maata ei ole liittynyt Natoon, Suomi niiden joukossa.

Aiheen kipeyttä poliitikoille kuvannee osuvasti se, että SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma heitti ajatuksen, että koko natoonliittymiskeskustelu pitäisi lykätä suosiolla yli seuraavankin vaalikauden. Kuningasajatukseen sisältyi klausuuli, mikäli kansan enemmistö näin haluaa?

Aika rohkea kannanotto aikana, jolloin parhaatkaan asiantuntijat eivät mielellään laadi ennusteita vuotta pidemmällä aikajänteellä?

Ennakkotietojen valossa turvallisuuspoliittinen selonteko ei sisällä mitään järisevän uutta Nato-problematiikasta.

Toki asiaa on selvitelty erilaisissa toimikunnissa, laskettu kustannuksia ja fundeerattu potentiaalisen Nato-jäsenyyden etuja ja haittoja.

Kansaa on toistuvasti hämätty mm puhumalla Nato-optiosta, ikään kuin jossain olisi Suomen mahdollinen jäsenyys etukäteen päätetty.

xxxx

Neuvostoliiton romahdettua romahtivat myös sen asevoimat.

Pikkuhiljaa Venäjä on paisuvien energiatulojensa myötä kohentanut sotilaallista statustaan. Samalla itämeren merkitys on entisestään noussut, nyt se on öljykuljetusten takia suorastaan elintärkeä Venäjälle.

Armeijaa on supistettu miesmääräisesti, mutta sen sijaan on satsattu tolkuttomasti rahaa uuteen aseteknologiaan, erikoisjoukkoihin ja niiden varustamiseen.

Viime vuonna Venäjän puolustusmenot olivat 58 miljardia dollaria, yhtä suuret kuin Kiinalla.

Tavoitteeksi on asetettu, että vuonna 2017 summa nousee peräti huikeaan 200 miljardiin dollariin.

Venäjä on mm päättänyt rakentaa 200 supermodernia S-34-hävittäjää, jotka edustavat alansa kiistatonta huippua.

xxxx

Entä sitten Suomen rooli?

Renval-instituutin tutkija, dosentti Arto Luukkanen Helsingin yliopistosta sanoi MTV:n uutisten haastattelussa suoraan, että tietysti Venäjä on jo pitkään ottanut huomioon sen mahdollisuuden, että Suomi jonakin päivänä on Naton jäsen.

- Kenraalien tehtävä on varautua kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan, poliitikot hoitavat sitten muut asiat. Näin on kaikkialla, sanoi Luukkanen.

Pelkästään ilmavoimien joukko-osastoja on Venäjän oman ilmoituksen mukaan sijoitettu itärajan tuntumaan seuraavasti. Tässä 4 Venäjän ilmoittamaa suurinta tukikohtaa lähialueellamme.

Kilpijärvi: 780 miestä, 55 SU-27-hävittäjää

Lotinanpelto: 700 miestä, 34 SU-27-hävittäjää

Viitana: 700 miestä, 34 SU-27-hävittäjää

Soltsy: 950 miestä, 28 TU-26-hävittäjää

Lisäksi Suurmerijoella (n 30 kilometriä Suomen rajasta) on iso helikopteritukikohta, samoin Makslahdella (n 60 kilometriä rajasta).

Balttian maista lakkautettu suurtehotutka on nyt sijoitettu Lehtuseen Kannakselle. Tämän horisontin taakse katsovan tutkan peitto on yli 5 000 kilometriä ja se on osa Venäjän avaruuspuolustusjärjestelmää.

Muurmanskin alueella on mm tukikohtia, joissa on runsaasti strategisia pommikoneita, TU-95 ja TU-22-tyyppejä.

Kuolaan on keskitetty valtaosa Venäjän ydinaseista.

xxxx

Voiton päivän paraatissa Moskovassa tämän kuun alussa Venäjä esitteli pitkästä aikaa mannerten välisiä ohjuksia.

Viesti on selvä: Venäjä haluaa näyttää maailmalle, että se on jälleen suurvalta, myös sotilaallisessa mielessä.

Yksi sen keskeisistä päämääristä on ydinasepelotepotentiaalin säilyttäminen.

Tähän liittyvät viesti-, johtamis-, ohjus- ja sateliittijärjestelmän uusiminen.

Kannaksalle on myös nousemassa uusi, suuri lennonjohtokeskus.

Samanlaisia hankkeita on meneillään myös muualla Venäjällä. Niillä korvataan pienempiä ja vanhempia lennonjohtoja.

xxxx

Upseeriliiton tuoreen jäsenistölleen tekemän Nato-kyselyn mukaan lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista eversti-kenraali-tason upseereista kannattaa Suomen liittymistä Natoon.

Nuorista upseereista sitä kannattaa noin puolet.

Entä poliitikot?

Koska heidän mielestään olisi aika avoimelle Nato-keskustelulle?
1134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Demareiden uusi puheenjohtaja varmasti jo tietää että Euroopassa työväenpuoleet tukevat Natoa. Hallitukset tulevat ja menevät, mutta Naton siipien suojassa. Yhteinen puolustus lännessä, ei koskaan enää yksin. Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ovat yhtenäinen vapaa vyöhyke. Koulutus, tekniikka ja osaaminen. Turvajärjestelyt ja varautuminen pahimpaan. On voimistettava Natoa ja toimittava kansalaisyhteiskunnan puolesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keisaripingviini66 kirjoitti:

Nato Nato Nato
29. toukokuuta 2008
Suomen turvallisuuspoliittista ja vähän muutakin keskustelua on jo pitkään hämmentänyt sana Nato.

Erityisesti useimmille johtaville poliitikoille siitä on tullut miltei kirosana, jonka lausumistakin ääneen on pyrittävä välttämään.

Mikä sitten Natossa niin hämmentää?

Tähän pohjois-atlantin puolustusliittoon kuuluu jo nyt 27 EU-maasta 21 maata. Kuusi maata ei ole liittynyt Natoon, Suomi niiden joukossa.

Aiheen kipeyttä poliitikoille kuvannee osuvasti se, että SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma heitti ajatuksen, että koko natoonliittymiskeskustelu pitäisi lykätä suosiolla yli seuraavankin vaalikauden. Kuningasajatukseen sisältyi klausuuli, mikäli kansan enemmistö näin haluaa?

Aika rohkea kannanotto aikana, jolloin parhaatkaan asiantuntijat eivät mielellään laadi ennusteita vuotta pidemmällä aikajänteellä?

Ennakkotietojen valossa turvallisuuspoliittinen selonteko ei sisällä mitään järisevän uutta Nato-problematiikasta.

Toki asiaa on selvitelty erilaisissa toimikunnissa, laskettu kustannuksia ja fundeerattu potentiaalisen Nato-jäsenyyden etuja ja haittoja.

Kansaa on toistuvasti hämätty mm puhumalla Nato-optiosta, ikään kuin jossain olisi Suomen mahdollinen jäsenyys etukäteen päätetty.

xxxx

Neuvostoliiton romahdettua romahtivat myös sen asevoimat.

Pikkuhiljaa Venäjä on paisuvien energiatulojensa myötä kohentanut sotilaallista statustaan. Samalla itämeren merkitys on entisestään noussut, nyt se on öljykuljetusten takia suorastaan elintärkeä Venäjälle.

Armeijaa on supistettu miesmääräisesti, mutta sen sijaan on satsattu tolkuttomasti rahaa uuteen aseteknologiaan, erikoisjoukkoihin ja niiden varustamiseen.

Viime vuonna Venäjän puolustusmenot olivat 58 miljardia dollaria, yhtä suuret kuin Kiinalla.

Tavoitteeksi on asetettu, että vuonna 2017 summa nousee peräti huikeaan 200 miljardiin dollariin.

Venäjä on mm päättänyt rakentaa 200 supermodernia S-34-hävittäjää, jotka edustavat alansa kiistatonta huippua.

xxxx

Entä sitten Suomen rooli?

Renval-instituutin tutkija, dosentti Arto Luukkanen Helsingin yliopistosta sanoi MTV:n uutisten haastattelussa suoraan, että tietysti Venäjä on jo pitkään ottanut huomioon sen mahdollisuuden, että Suomi jonakin päivänä on Naton jäsen.

- Kenraalien tehtävä on varautua kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan, poliitikot hoitavat sitten muut asiat. Näin on kaikkialla, sanoi Luukkanen.

Pelkästään ilmavoimien joukko-osastoja on Venäjän oman ilmoituksen mukaan sijoitettu itärajan tuntumaan seuraavasti. Tässä 4 Venäjän ilmoittamaa suurinta tukikohtaa lähialueellamme.

Kilpijärvi: 780 miestä, 55 SU-27-hävittäjää

Lotinanpelto: 700 miestä, 34 SU-27-hävittäjää

Viitana: 700 miestä, 34 SU-27-hävittäjää

Soltsy: 950 miestä, 28 TU-26-hävittäjää

Lisäksi Suurmerijoella (n 30 kilometriä Suomen rajasta) on iso helikopteritukikohta, samoin Makslahdella (n 60 kilometriä rajasta).

Balttian maista lakkautettu suurtehotutka on nyt sijoitettu Lehtuseen Kannakselle. Tämän horisontin taakse katsovan tutkan peitto on yli 5 000 kilometriä ja se on osa Venäjän avaruuspuolustusjärjestelmää.

Muurmanskin alueella on mm tukikohtia, joissa on runsaasti strategisia pommikoneita, TU-95 ja TU-22-tyyppejä.

Kuolaan on keskitetty valtaosa Venäjän ydinaseista.

xxxx

Voiton päivän paraatissa Moskovassa tämän kuun alussa Venäjä esitteli pitkästä aikaa mannerten välisiä ohjuksia.

Viesti on selvä: Venäjä haluaa näyttää maailmalle, että se on jälleen suurvalta, myös sotilaallisessa mielessä.

Yksi sen keskeisistä päämääristä on ydinasepelotepotentiaalin säilyttäminen.

Tähän liittyvät viesti-, johtamis-, ohjus- ja sateliittijärjestelmän uusiminen.

Kannaksalle on myös nousemassa uusi, suuri lennonjohtokeskus.

Samanlaisia hankkeita on meneillään myös muualla Venäjällä. Niillä korvataan pienempiä ja vanhempia lennonjohtoja.

xxxx

Upseeriliiton tuoreen jäsenistölleen tekemän Nato-kyselyn mukaan lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista eversti-kenraali-tason upseereista kannattaa Suomen liittymistä Natoon.

Nuorista upseereista sitä kannattaa noin puolet.

Entä poliitikot?

Koska heidän mielestään olisi aika avoimelle Nato-keskustelulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu