Vellova homokeskustelu kertoo, että elämme sekavassa lopunajassa. Jumalan Sana halutaan vesittää tekemällä siitä 'aikahistoriallista'. Kohdasta, missä riittää 'välttävä sisälukutaito' tehdään teologisella oveluudella 'tulkintakysymys'. Keskustelu myös paljastaa, että kirkon identiteetti on pahasti hukassa. Kirkko on kadottanut alkuperäisen tehtävänsä. Se on vaihtanut toimeksiantajansa toiseen.
Kirkon toimeksianto on lähetyskäskyssä, Matt 28:10-20. Se velvoittaa kirkkoa saarnaamaan 'parannusta syntien anteeksisaamiseksi' kaikille (myös homoille ja lesboille). Kirkon tehtävänä ei ole järjestää eri synninharjoittajille omia viihdetilaisuuksia. Tällaiset 'messut' ovat luokiteltavissa sarjaan 'vuohien huvittamnen'. Kirkko on luistanut varsinaisesta tehtävästään ja lähtenyt ottamaan toimeksiantonsa toisaalta - kansalta. Kirkko on tukkinut korvansa Jumalan käskyille, mutta herkistynyt kuulemaan kansan ääntä. Motivaatio lainataan Pilatukselta: 'Pilatus tahtoi tehdä kansalle mieliksi!' (Mark 15:15). Tämä ei kuitenkaan suju aivan kivuitta; tarvitaan Raamatun 'uutta tulkintaa'. Kun tälle tielle lähdetään, joudutaan täydelliseen suhteellisuuteen, relativismiin. Kaikkina aikoina ihmiset ovat pyrkineet vapaaksi Raamatun 'ikeestä': 'Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä' (Ps 2:3). On äärimmäisen vakava asia, että teologit käyvät päästelemään ihmisiä Jumalan Sanan kahleista. Heidän tehtävänäänhän olisi sitoa ihmiset Jumalan lain sanalla, kunnes nämä nöyrtyisivät parannukseen. Aikamme teologit eivät ole lainkaan käsittäneet omaa tehtäväänsä, vaan ovat siitä 'pihalla kuin lumiukot'!
Kansa on alistanut kirkon nöyräksi palvelijakseen. Sen sijaan, että kirkko julistaisi parannusta, mielen- ja elämänmuutosta, se lähtee yleisön pyynnöstä 'siunaamaan', mitä kansa tuottaa. Kirkko tyytyy tähän ja tuntee itsensä jopa imarrelluksi, kun sitä edes johonkin tarvitaan. On unohdettu vanha totuus: 'Kirkko, joka ei osaa kirota, ei osaa myöskään siunata.'
Raamattu kuvaa hyvin kirkon ja kansan nykyistä yhteistyötä: 'Kun kansa rakentaa seinän, (profeetat) valkaisevat sen kalkilla' (Hes 13:10). Tässä meillä on kouluesimerkki 'syntisen vanhurskauttamisesta tänään'. Kirkko ja syntinen toimivat sulassa sovussa ja tiiviissä yhteistyössä. Kirkko valelee syntisen tekosten päälle 'siunauksen kalkin'. Siis kirkko siunaa, mitä kansa tuottaa! Naispappeudessa tämä jo toteutui - ja homoliittojen hyväksyminen on sen jatkeena. Tällä rintamalla turhautuneella kirkolla riittänee vastaisuudessakin tehtäviä. Siitä pitänee huolen kansan yhäti paisuva 'siunauslista'.
Kirkon toimeksianto on lähetyskäskyssä, Matt 28:10-20. Se velvoittaa kirkkoa saarnaamaan 'parannusta syntien anteeksisaamiseksi' kaikille (myös homoille ja lesboille). Kirkon tehtävänä ei ole järjestää eri synninharjoittajille omia viihdetilaisuuksia. Tällaiset 'messut' ovat luokiteltavissa sarjaan 'vuohien huvittamnen'. Kirkko on luistanut varsinaisesta tehtävästään ja lähtenyt ottamaan toimeksiantonsa toisaalta - kansalta. Kirkko on tukkinut korvansa Jumalan käskyille, mutta herkistynyt kuulemaan kansan ääntä. Motivaatio lainataan Pilatukselta: 'Pilatus tahtoi tehdä kansalle mieliksi!' (Mark 15:15). Tämä ei kuitenkaan suju aivan kivuitta; tarvitaan Raamatun 'uutta tulkintaa'. Kun tälle tielle lähdetään, joudutaan täydelliseen suhteellisuuteen, relativismiin. Kaikkina aikoina ihmiset ovat pyrkineet vapaaksi Raamatun 'ikeestä': 'Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä' (Ps 2:3). On äärimmäisen vakava asia, että teologit käyvät päästelemään ihmisiä Jumalan Sanan kahleista. Heidän tehtävänäänhän olisi sitoa ihmiset Jumalan lain sanalla, kunnes nämä nöyrtyisivät parannukseen. Aikamme teologit eivät ole lainkaan käsittäneet omaa tehtäväänsä, vaan ovat siitä 'pihalla kuin lumiukot'!
Kansa on alistanut kirkon nöyräksi palvelijakseen. Sen sijaan, että kirkko julistaisi parannusta, mielen- ja elämänmuutosta, se lähtee yleisön pyynnöstä 'siunaamaan', mitä kansa tuottaa. Kirkko tyytyy tähän ja tuntee itsensä jopa imarrelluksi, kun sitä edes johonkin tarvitaan. On unohdettu vanha totuus: 'Kirkko, joka ei osaa kirota, ei osaa myöskään siunata.'
Raamattu kuvaa hyvin kirkon ja kansan nykyistä yhteistyötä: 'Kun kansa rakentaa seinän, (profeetat) valkaisevat sen kalkilla' (Hes 13:10). Tässä meillä on kouluesimerkki 'syntisen vanhurskauttamisesta tänään'. Kirkko ja syntinen toimivat sulassa sovussa ja tiiviissä yhteistyössä. Kirkko valelee syntisen tekosten päälle 'siunauksen kalkin'. Siis kirkko siunaa, mitä kansa tuottaa! Naispappeudessa tämä jo toteutui - ja homoliittojen hyväksyminen on sen jatkeena. Tällä rintamalla turhautuneella kirkolla riittänee vastaisuudessakin tehtäviä. Siitä pitänee huolen kansan yhäti paisuva 'siunauslista'.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sano ,että löytyykö lopussa uskoa maan päältä. ihmiset turrutetaan synnillä ja uskonnollisella turvallisuuden tunteella ilman että Jeesus itse pääsisi kenenkään sydämmeen Herraksi. meillä uskovien pienellä joukolla on tässä maailmassa todella suuri haaste pitää itsemme puhtaina kaiken maailman opeista ja saada toisillekkin kerrottua mikä on totta ja mikä harha oppia raamatun sanan valossa koska raamattu on tunnettava kokonaisuutena ja Jeesus pidettävä neuvonantajana ihmisten sijaan , muutamien jakeiden painottamisella saadaan paljon uusia opin suuntia aikaiseksi. onneksi Jeesus omistaan huolen pitää kun jokapäivä on Hänelle kuuliainen eikä vain sunnuntaisin
Aina halutaan puhua homoista ja leboista. Niistä on niin helppo puhua, kun ei itse olla sellaisia. Sellaisista synneistä, joita itsestämme löytyy puhutaan paljon harvemmin, esimerkiksi ahneudesta. Luterilaista kirkkoa moititaan paljon liberaalisuudesta. Mutta näkisin, että kaikissa seurakunnissa on epäraamatulliset ongelmat. Liberaalisuus ei tosin taida satuttaa ketään kovinkaan paljoa.