"Taivaassa kiitetään, ylistetään ja palvotaan tauotta", sanoo Martti Kortelainen (NM).
Kuka hitto tahtoo enää taivaaseen? Luulisi viimeistään ensimmäisen vuoden jälkeen tympivän niin, että lähtee mielisuosiolla helvettiin.
Kuka hitto tahtoo enää taivaaseen? Luulisi viimeistään ensimmäisen vuoden jälkeen tympivän niin, että lähtee mielisuosiolla helvettiin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mieluumin hiilen lapiointia tauotta, kuin lauleloa ja tanssia?
Kyllä en minäkään Taivaaseen halua harmaassa palttoossa veisaamaan helluntailaisten virsiä. Ja Helvetissähän ne kaikki kaveritkin kuitenkin on. Ja kuka ei ole, on ainakin tulossa...
Niin kyllä helluntailaisilla on parhaimmat virret. Niitä soitetaan taivaassakin. Tosin joitakuita luterilaisiakin voidaan ottaa soittolistalle. Onhan sitä aikaa laulella niitäkin.. Pekka Simojokea eritoten. Hän on Jumalan ja luterilaisten lahja helluntailaisille.
Harmaa palttoo?
Niin - kaikkea mahdollista synkkää ja ikävää voi kuvitella olevan uskovaisten taivaassa: samaa harmaata laumaa koko sakki mylvimässä taukoamatta kiitosta jollekin epämääräiselle otukselle. Mutta eipä huolta: kun ei rupea helluntailaiseksi, niin sinne joutumisesta ei ole pelkoa.
eihän edes Raamatussa mainita hiilen lapioinnista tai tanssista taivaassa vaan se on nykysukupolven uskovaisten mielikuvituksen ihmisoppia.
milläs vartaloilla siellä taivaassa edes tanssittaisiin?
"...siellä kruunut ja valkeat vaattehetkin..."
sanotaan laulussa, enempää en muista sanoja.
Ennen meitä oli jo sukupolvia joilla oli usko ja mielikuvitus.
"...voittohon, voittohon viepi veri Jeesuksen..."
enempää en muista, tuokin oli laulun sanoista.
"...pukuni hohtava..." nämäkin sanat löytyvät savikiekolta ja monia muita saalem-kuorolaisten lauluja, tarkoittaa sitä että ennen meidänkin sukupolvea on laulettu.
liittyy vain ihmisten väliseen seksuaalisuuteen ja jos tanssia uskovaisen kuvitellussa taivaassa olisi niin se tarkoittaa sitä että uskovainen haluaa taivaasta seksuaalista täyttymystä.
Yksin tanssiminenhan on böffeleiden hommaa vai oletko samaa mieltä ja ei siitä samaa nautintoa saa kuin kahdestaan.
voi liittyä myös taiteellinen näkemys, onko se sitten seksuaalista en tiedä, mutta onhan balettikin jonkinlaista tanssia.
En ole tanssi-ihmisiä ollenkaan perinteisessä mielessä. Tanssia on niin monenlaista: kenelle tanssii, kenen kanssa tanssii, millainen on musiikki jne. Kävin katsomassa tänään tai siis eilen samba-karnevaaleja ja täytyy sanoa, että musiikki kävi hermoon eikä sytyttänyt.
Noh, yksin tanssiminen? böffelöiden hommaa? riippuu kai siitä mikä aiheuttaa yksin tanssimisen. Täytyisi ensin määritellä mitä on tanssiminen? lasketaanko siihen mukaan mm hyppiminen, elehtiminen...vai ajatellaanko tanssi aina soidinmenoiksi.
Saattaisi olla paikallaan kyseenalaistaa ja laajentaa perspektiiviä tämän tanssi-asiakin kanssa.
harmaa on meikäläisen mieliväri. Henkilökohtaisesti olisin iloinen, jos Taivas liekehtisi kullan sijaan harmaan eri sävyissä.
Helluntailasten oppikirjan mukaan Kirkkaus (kirjoitetaan tosiaan tässä tapauksessa isolla fontilla) korvaa kuitenkin kaikki värit Taivaassa, niin olen ymmärtänyt.
"Mylvimässä..." Hmmm. Aika synkeällä tuulella olet näköjään ollut iltayöstä.
Eiköhän hiilen lapiointi liene justiinsa ateistien omaa keksintöä?
Niin kyllä tanssia on muunkinlaista, kuin hikistä tangon tahdissa hipelöintiä Väärälänperän kesälavalla. Pekulla näyttäisi olevan laajennuksen paikkaa tanssin olemusta miettiessään.
Vaikka en olekaan "tanssi-ihmisiä", niin yksi tanssi on jäänyt elävästi mieleeni. Se oli muutama vuosi sitten TV":ssa lähetetyn Vapiksen jumalanpalveluksen yhteydessä esitetty ylistystanssi. Tanssija Titta Tunkkari oli minusta saanut esitykseensä jotain ajstusta Jumalan pyhyydestä. Oikein selkäpiitä vihlaisi, kun katselin tuota Jumalan kunniaksi liikehdintää. Olen varma, että Työmies2kin olisi unohtanut harmaan palttoon tuota esitystä katsellessaan.
...miettiä ennenkuin kiroaa itsensä?
Oletko ihan varmasti perehtynyt asiaan niin hyvin että osaat valita?
Ylistys on myös kiitollista, tyytyväistä, onnellista mieltä...ei mitään vastentahtoista!
onkoha siellä taivaassa pakko laulaa? olin tänään kirkossa rippijuhlissa, eikä irronnu yhtään lausetta laulun muodossa meikäläisen suusta. Osaan kyllä jopa laulaa, mutta noi virret ei kyllä irtoa, ei sitten millään. kauheeta jos joutus ikuisuuden vaan hoilaamaa:)
Nokia mission ja muiden karismaatikkojen johdettu ylistys on korviketta sisäiselle Jumalan tuntemiselle ja pelkkää psykologista pumppausta, jolla saa kyllä hyvät fiilikset, mutta sen jälkeen seuraa paluu arkeen ja väistämätön krapula.
Aidon yhteyden Jumalaan kokee parhaiten hiljaisuudessa, ja silloin ymmärtää, että Jumala ei ole valkokaapuinen vanha herra, jota kumarretaan ja palvotaan, vaan ikuinen todellisuus sinun ja minun sisimmässä. Yhteys Jumalaan ei ole riehumista ja riekkumista vaan hiljaista iloa, eikä siihen tarvita pappeja, lukkareita, ylistysvastaavia, tunnelman kohottajia eikä muitakaan välimiehiä. Tällaista sanomaa vaan ei yleensä kuule saarnapöntöstä, koska se on 'bad for business'.
"Aidon yhteyden Jumalaan kokee parhaiten hiljaisuudessa, ja silloin ymmärtää, että Jumala ei ole valkokaapuinen vanha herra, jota kumarretaan ja palvotaan, vaan ikuinen todellisuus sinun ja minun sisimmässä. Yhteys Jumalaan ei ole riehumista ja riekkumista vaan hiljaista iloa, eikä siihen tarvita pappeja, lukkareita, ylistysvastaavia, tunnelman kohottajia eikä muitakaan välimiehiä. Tällaista sanomaa vaan ei yleensä kuule saarnapöntöstä, koska se on 'bad for business'. "
juuri näin minäkin ajattelen.
...miettiä ennenkuin uskoo tuollaiseen hölynpölyyn ja tekee itsensä naurunalaiseksi?
Oletko ihan varmasti perehtynyt asiaan niin hyvin että osaat valita?
Jos ns. taivas olisi olemassa 60% todennäköisyydellä, saattaisin harkita uskoon tulemista.
Mutta kun jumalan ja tuonpuoleisen olemassaolosta ei ole pienintäkään todistetta, ja siksi todennäköisyys niiden olemassaoloon on äärettömän pieni, niin en kanna huolta "iäisyydestäni".
On n x tärkeämpää huolehtia tästä elämästä, joka on todellinen. En suostu tuhlaamaan resurssejani niin älyttömään kuin "pelastusvarmuus", "taivasosuus", helvetti, Jumala tai Jeesus.
Jumalattomista en sitten tiedä, kun he eivät muutoinkaan pyri taivaaseen, koska Helvetissä on kuulemma niin paljon tuttuja..