Ajelin hetki sitten alapääni täysin posliiniksi.
Iltapäivällä raaputan terskan pään nahattomaksi hiekkapaperilla. Tämän jälkeen menen metsään ja riisun itseni alastomaksi. Levistän terskaani runsaasti hunajaa ja kuivahtaneen hunajanpalan työnnän virtsaputkeen Kerään runsaasti muurahaisia pussiin Pussin sidon vehkeideni ympärille ja lähden kävelemään metsään
Näin olen tehnyt monena vuotena ja tänä vuonna yritän uutta ennatystä. puolta tuntia. Jälkihoitoon olen hankkinut apteekista voiteita.
Jäljet vehkeisssä näkyvät nuutaman viikon, kokemus on kivulias, mutta mahtava.
Valokuvan myös vehkeeni ja kuvia on mukava katsella jälkeenpäin.
Onkio muilla samanlaisia kokemuksia
muurahaisia
5
2247
Vastaukset 5
- mies/vm60
kuten edellisessä viestissä kerroin, annoin muurahaisten syödä vehkeitäni oikein kunnolla.
Peniksen juuren kiristin ensin nahkalenkin erittäin kireällä, jotta seisokki olisi hyvä Tämän jälkeen raaputin terskani täysin verinaarmuille, varmaan menee pitkä aika, ennen kuin terskassa on taas nahka. Tämän jälkeen sivelin vehkeeni hunajalla ja kovettuneen hunajapalan työnsin virstaputkeeni,
Nyt olin valmis muurahaishoitoon, jonka pituudeksi päätin puoli tuntia ja tällä kertaa saisivat kivespussitkin samanlaisen hoidon.
Metsän reunassa riisuin vaatteeni ja otin mukaani pakkausteippiä ja tukevan pussin. Käveltyäni parikymmentä minuuttia pääsin muurahaispesälle. Täällä pistin pussiin suuren määrän muurahaisia ja tämän jälkeen teippasin pussin vehkeitteni ympärille. Teppiä kului varmaan puoli rullaa, mutta nyt pussin irroittaminen oli mahdotonta ilman saksia. Odotin n. 10 minuuttia, nyt olo alkoi olla aika tuskainen. Lähdin takaisin vaatteideni luo, jotta pääsisin eroon muurahaisista. Teippien irroittaminen ei saksillakaan ollut helppoa, jotenka uusi ennätykseni syntyi ja se on 44 min.
Vehkeeni on aika pahan näköiset eikä housujen pitämisestä ainakaan tässä vaiheessa tule mitään.
Jos ei tule mitään tulehduksia, niin viikon päästä kokeilen uudestaan. Silloin on muurahaisten helpompi purra, kun vehkeet eivät ole vielä yhtään parantuneet.
Vehkeet ovat todella kipeät, mutta kokemus oli mahtava. Nyt vain huolellista voitelua ja odotella uutta muurahaiskokemusta - runkkaaja
Ihan noin rajua juttua en ole kokeillut, mutta nokkosrunkkailua olen harrastanut.
Tänään lähden viikoksi mökille ja saan taas harrastaa nokkosia. Puuceen takaa löytyy hyviä polttavia nokkosia.
Hivelen ja runkkaan kulliani kolme kertaa päivässä. Aamulla päivällä ja illalla, päivittäin. Voin vakuuttaa, että polte on kova ja ei ole mitään mahdollisuutta runkata sen jälkeen, saati sitten laueta.
Lisäksi kolme kertaa viikon aikana laitan nokkosia alushousujeni sisään ja menen käymään kaupassa.
Iltaisin nussin nokkospuskaa pitkään. Kimppuja on monta jotta saan heti uuden kun edellinen on nussittu käyttökelvottomaksi.
Että näin meillä päin. Joo, tosiaan on mulla ollut aina kesällä muurahaisia housussa.
Laita kuva tulee se ois kiva...
Juulia- hiekkapaperilla
terskan raaputtaminen. Voit saaada herkimpään ruumiinosaasi penikseesi parantumattoman vamman, kun sen iho arpeutuu. Voit saada myös vaikean tulehduksen, jolloin ääritapauksessa hoitona on amputaatio. Myös jos kyseisen alueen altistaa yhdellä kerralla hyvin suurelle määrälle muurahaisia, pahan tulehduksen tai vaikean turvotustilan ja siitä johtuvan verenkierron häiriintymisen mahdollisuus onolemassa. Kehoittaisin lopettamaan noin rajut leikit oman etusi vuoksi.
- runkkausta
Meni viikko ja kolme kertaa päivässä runkkausta nokkosilla. On paikat aika arat, mutta eipä tee mieli vähään aikaa kullin koskea.
Kauppamatkat nokkoset housuissa olivat hieman kiusallisia, mutta kunniallisesti tein senkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 130792
- 58666
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?72635Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha77576Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55551Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26513- 152454
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett40438- 42428
Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6414