Omenapuu

Omenapuu

Näin suuren omenapuun suoraan sen sivulta katsottuna, kuin puu jonka lapsi olisi piirtänyt. Se oli hyvin leveä ja siinä roikkui suuria hedelmiä (varmaan omenoita).

Omenat kypsyivät, ja sitten ne putoilivat maahan. Aina kun omena putosi maahan, sen paikalle alkoi kasvaa uuden omenapuun taimi.

Mutta suuri omenapuu oli niin leveä ja tuuhea, että se peitti suuren osan auringonvalosta. Siksi taimet eivät saaneet valoa, ja kasvettuaan vähän aikaa ne kuolivat.

Selitys

Tällä näyllä on yksinkertainen selitys. Puu on paikallisseurakunta jonka työ kantaa hedelmää. Sen seurauksena seurakunnassa syntyy kyky aloittaa uusia paikallisseurakuntia (mitä ikinä sana lopulta tarkoittaakaan), eli oikeastaan synnyttää uusia, itsenäisiä paimenviran konteksteja.

Tästä seurakunnasta (puusta) on tullut kuitenkin niin suuri ja väärällä tavalla vahva että se estää uusia seurakuntien tai työmuotojen syntymisen. Yksi syy voi olla se, että vanha seurakunta haluaa jotenkin säilyttää johtavan tai jopa ainutlaatuisen asemansa omalla paikkakunnallaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ne, jotka käyttävät päätäntävaltaa, eivät suostu käytännössä tukemaan uusien seurakuntien syntymistä.

Tämä on samalla yksinkertainen ja yksityiskohtainen asia, joten se tuskin kiinnostaa useimpia tätä sarjaa lukevista. Siitä voi löytää kuitenkin yleisemmän viestin: meille paikallisseurakunnista tulee instituutioita joita vaalimme tarkasti ja joiden perinteitä me suojelemme. Mutta Jeesusta eivät kiinnosta paikallisseurakuntien perinteet vaan pelastuvat ihmiset ja Jumalan elämä heissä. Jos me haluamme joskus siistin niityn jolla kasvaa vain yksi omenapuu, Jeesus haluaisi aina nähdä hedelmiä mahdollisimman paljon.

http://www.yovartio.net/2006/08/omenapuu/
1305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hengessä 7

Äänestä

Kommentoi aloitusta

näky 1/7 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu