Ensin lupaavat pitää Valtran suomalaisena ja kehittävät sitä.
Nyt kävi näin:
Kone on sopinut Valtra-traktoritehtaan myymisestä yhdysvaltalaiselle Agco-yhtymälle. Kauppaan kuuluu myös Valtran tytäryhtiö Sisu Diesel.
Kauppahinta on 600 miljoonaa euroa. Ehtona kaupan toteutumiselle on kilpailuviranomaisten hyväksyntä.
Minkä Pekkarinen (ja valtio) teki?
Kone on petturi
2
410
Vastaukset 2
- Ymmärrän
Kyllä raha ratkaisee. Tottakai Kone myi ulkomaille, jos sai sieltä parhaan tarjouksen! Ei bisneksessä ole varaa tunteiluun.
Sitä paitsi hyvä vaan, ettei veronmaksajien rahoilla lähdetty enää uudestaan traktoreita tekemään.
Suomalaisten tekemän tarjouksen suuruutta ei ole taidettu julkistaa, mutta Kauppalehden mukaan valtio haaveili 20-30% osuutta Valtrasta 50 Meurolla eli koko tarjouksen suuruus olisi tästä laskien ollut parin sadan miljoonan paikkeilla. Jenkit tarjosivat 600 Meur, mikä on jumalattoman paljon enemmän, vaikka siinä nyt sitten Sisu Dieselin nappikauppa menee mukana.
Pekkarista on turha syyttää, sillä Mönkäreen ministeriaikana valtio Partekin (ja Valtran) Koneelle myi. Siitä voidaan toki esittää tulkintaa, oliko Herlineillä aikomustakaan kehittää Partek-konsernia kokonaisena, vaikka niin hurskaasti lupasivat. Tuskin.- niinpä
Näin on!raha ratkasee,olihan se Konecraneskin havittelemassa Partekkia,ja lähes varma kauppa kuivu samantien kokoon kun Herlini näytti miten bisnekset hoidetaan.Mahto mennä Gustafssonin pasmat sekasin, ja tiedä vaikka Herlini ostaisi nosturituotannon takaisin,kun joutu sen jokunen vuosi raha pulassa myymään,se herra ei ajattele kun rahaa.Hyvä että joku osti Valtran ennenkuin työpaikat lähti,niin olis Koneen omistuksessa ajanmittaan käyny.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1302206
- 511009
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160897Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 83737
- 67636
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.153634- 53627
- 59626
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e136586- 4549
- 6534
- 52523
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32508Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.157498- 34497
- 55488
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463