KUULKAA

Jeesus sanoi: "Taivas häviää, ja häviää se, mikä on taivaan yläpuolella. Kuolleet eivät elä, eivätkä elävät tule kuolemaan. Silloin kuin söitte kuollutta, teitte sen eläväksi. Mitä teette, kun tulette valoon? Silloin kun olitte yksi, teistä tuli kaksi. Mitä teette, kun olette kaksi?'"

Oppilaat sanoivat Jeesukselle: "Kerro meille, millainen lopullinen päämäärämme on."
Jeesus sanoi: "Oletteko jo löytäneet alun, kun kerran kysytte lopusta? Loppu on siellä, mistä kaikki on saanut alkunsa. Onnellinen se, joka tavoittaa alun. Hän saa tuntea myös lopun eikä ole näkevä kuolemaa."

Jeesus sanoi: "Jos liha on syntynyt hengen tähden, se on ihme. Vielä suurempi ihme on, jos henki on syntynyt ruumiin tähden. Mutta sitä minä todella ihmettelen, kuinka näin suuri rikkaus on voinut asettua asumaan tähän köyhyyteen."

Jeesus sanoi: "Jos teiltä kysytään mistä olette tulleet, niin vastatkaa, me olemme tulleet valosta, sieltä, missä valo syntyi itsestään. Valo otti paikkansa ja näyttäytyi heidän kuvassaan. Jos teiltä kysytään oletteko te se valo, niin vastatkaa, että me olemme sen lapsia ja elävän Isän valittuja. Jos teiltä kysytään, mikä todistaa teissä Isästä, niin vastatkaa, että sekä liike että lepo."

Jeesus sanoi: "Teidät pelastaa se, mikä on sisimmässänne, jos tuotte sen esiin. Jos teidän sisimmässänne ei sitä ole, se, mikä teiltä puuttuu, vie teidät tuhoon."
4198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
lakkiluke

Äänestä

Ne ovat väitettävästi Juudas Tuomaan evankeliumista, mitä ei ole kanonisoitu Raamatun kirjoihin.
Hurjimmat tutkijat väittävät, että Juudas Tuomas olisi ollut Jeesuksen kaksoisveli.
Vain harvoissa teksteissä nimetään Tuomaan kaksoisveli, vaikka Nag Hammadin kirjastoon kuuluvassa Tuomas Kilvoittelijan kirjassa hänen sanotaan olleen itsensä Jeesuksen: "Kun on sanottu, että olet minun kaksoseni ja todellinen kumppanini, tutki itseäsi…"
Väitetään myös, että Raamatun neljän evankeliumin
alkuperäinen lähde olisi ollut juuri Tuomaan evankeliumi. Mene ja tiedä, vaikka tahtoisi uskoa yhtä, niin toinen jää kalvamaan mieltä, kun on tällainen epäilevä Tuomas, kuten minä.

Äänestä
  • Eivät olleet aloittajan esittämät puheet Jeesuksen sanoja.

    >>Mene ja tiedä, vaikka tahtoisi uskoa yhtä,
    niin toinen jää kalvamaan mieltä, kun on
    tällainen epäilevä Tuomas, kuten minä.

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    Eivät olleet aloittajan esittämät puheet Jeesuksen sanoja.

    >>Mene ja tiedä, vaikka tahtoisi uskoa yhtä,
    niin toinen jää kalvamaan mieltä, kun on
    tällainen epäilevä Tuomas, kuten minä.

    Minusta Raamattu pitää ottaa yhdenlaisena kokonaisuutena. Se, että käydään keskustelua jae kerrallaan, on tavallaan Raamatun sanoman pirstoamista moniin eri sanomiin, "lukee kuin piru Raamattua" on hyvä esimerkki sanan väärinkäyttöstä, ihmisten omien tarkoitusperien tukemiseen ohi Jumalan ilmoitusten.

    Keskustelu Juudas Tuomaan kirjan uskottavuudesta on vaikeaa, koska alkuperäistä käsikirjaa ei ole julkistettu, tai sitten sitä ei ole vielä edes löydetty. Itse uskon, että alkuperäinen Tuomaan evankeliumi on Vatikaanin vahtien takana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JEESUSTA. kirjoitti:

Jeesus sanoi: "Taivas häviää, ja häviää se, mikä on taivaan yläpuolella. Kuolleet eivät elä, eivätkä elävät tule kuolemaan. Silloin kuin söitte kuollutta, teitte sen eläväksi. Mitä teette, kun tulette valoon? Silloin kun olitte yksi, teistä tuli kaksi. Mitä teette, kun olette kaksi?'"

Oppilaat sanoivat Jeesukselle: "Kerro meille, millainen lopullinen päämäärämme on."
Jeesus sanoi: "Oletteko jo löytäneet alun, kun kerran kysytte lopusta? Loppu on siellä, mistä kaikki on saanut alkunsa. Onnellinen se, joka tavoittaa alun. Hän saa tuntea myös lopun eikä ole näkevä kuolemaa."

Jeesus sanoi: "Jos liha on syntynyt hengen tähden, se on ihme. Vielä suurempi ihme on, jos henki on syntynyt ruumiin tähden. Mutta sitä minä todella ihmettelen, kuinka näin suuri rikkaus on voinut asettua asumaan tähän köyhyyteen."

Jeesus sanoi: "Jos teiltä kysytään mistä olette tulleet, niin vastatkaa, me olemme tulleet valosta, sieltä, missä valo syntyi itsestään. Valo otti paikkansa ja näyttäytyi heidän kuvassaan. Jos teiltä kysytään oletteko te se valo, niin vastatkaa, että me olemme sen lapsia ja elävän Isän valittuja. Jos teiltä kysytään, mikä todistaa teissä Isästä, niin vastatkaa, että sekä liike että lepo."

Jeesus sanoi: "Teidät pelastaa se, mikä on sisimmässänne, jos tuotte sen esiin. Jos teidän sisimmässänne ei sitä ole, se, mikä teiltä puuttuu, vie teidät tuhoon."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu