Olen 19 ja minulla on hyvin läheiset välit kohta 8-vuotiaaseen serkkuuni, hän on minulle kuin pikkusisko; kyselee minulta asioita ja totuuksia elämästä. Olen miettinyt, mitä teen jos hän kysyy minulta joskus jumalasta. Minusta tuli ateisti rippikoulun jälkeen. Voinko sanoa tokaluokkalaiselle, että minun mielestä mitään Jumalaa ei ole, vaikka juuri hänelle on koulussa uskonnontunnilla niin sanottu...??
Minusta uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia, ja siihen suhtautuminen tulisi muotoutua itsestään. Koulun uskonnonopetus ei kylläkään tue kantaani..
Minusta uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia, ja siihen suhtautuminen tulisi muotoutua itsestään. Koulun uskonnonopetus ei kylläkään tue kantaani..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sano niin kuin asia oikeasti on. Eli että monet ihmiset uskovat Jumalan olevan olemassa, mutta lähes kaikille J on erilainen, jopa yhden uskonnon sisällä. Ja että täydellistä, yksimielistä varmuutta J:n olemassaolosta ei voida saavuttaa.
Tästä johtaen, toki voit sanoa hänelle että sinun mielestäsi ei ole jumalaa. Voit varmasti sanoa myös jonkun tuntemasi järkevän ihmisen, jonka mielestä on jumala. Voit sanoa hänelle, että hän saa itse päättää uskooko jumalaan, ja minkälaiseen. Ja sanoa sen, että jos kuka tahansa väittää tietävänsä asian oikean laidan (eli Jumala on vissi, tai Ei varmana ole Jumalaa), hän on luultavasti väärässä.
Kyllä lapsille pitää voida puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja oikeilla sävyillä.
Rauhaa & rakkautta.
Adventtikirkkolaiseksi en edes halua itseäsi uskoa, vaanen paneudun postmormooniseen kyselemisoikeuteesi.
Josjakun hän kysyy mielipidettäsi Jumalaan, niin voinet vastata siten, että hän itse valmistaa oman näkemyksensä ko. asioista. Voinet kertoa, että itse omaat (ja tähän teikäläisen katsontakannan) ajattelutavan, mutta että tärkeintä on, että Hän on sitä, mitä hän on.
Onneksi kukaan ei koskaan kysy minulta moista ja jos joku joskus erehtyisi vastaisin näin sanoin:
"Mitä väliä sillä on, että mitä muut uskovat? Minä uskon siihen, että kaikki on sattumaa, mutta vinkuintialainen halpatuontihuora uskoo siihen, että hän on Skidijab Hummanin jatkulainen."
Jos lapselle antaa oman näkökulman, tulee myös annettua varmuus, sillä jokainen lapsi periaatteessa "tietää", että vanhat (eritoten omat vanhemmat) ihmiset tietävät kaiken.
Suurimman lahjan jonka lapselle voi antaa, on antaa hänelle luottamus hänen omaan ajattelu- ja arvostelukykyynsä. Miten tälläisen voi opettaa, siitä minulla ei ole aavistustakaan.
Sanoppa vaikka että jokainen ihminen saa ja voi itse miettiä ja tutkia tätä maailmaa ja päättää uskooko Jumalan olemassaoloon. Itse olen sitä mieltä että jos etsii, niin myös löytää.
Höh, mitäs tuollaista mietit. Jos kysytään totuuksista niin vastaat niinkuin tiedät; ja jos et tiedä, niin sanot: "en tiedä". "Hengen" asioissa juttu on kyllä niin, että mitä nuorempi, sen lähempänä totuutta! Niin että älä suotta rupea ottamaan mitään besserwisserin roolia, ei se läpi mene kuitenkaan! 8-vuotias ymmärtää paljon enemmän kuin sinä ja minä, muttei fiksuuttaan kehtaa sitä näyttää... Siinä iässä kysellään vahvistusta omille oivalluksille, ja valitettavan usein joudutaan huomaamaan, että me aikuiset ollaan ihan eri aallonpituudella!
Ja itsellesi sanoisin että heitä pois turha miettiminen ja katsele vaikka perhostoukkia, niitä sellaisia mustia ja karvaisia, joita näin syksyllä mönkii vähän siellä ja täällä. Niitä kun hetken seurailet ja pohdit elämän tarkoitusta niin aika pian varmaan hoksaat miten vähän meillä siihen asiaan on sanottavaa!
Hyvää loppuelämää teille kaikille jotka tämän viestin satutte lukemaan! :o)
sano: en tiedä.
(eikä kukaan muukaan tiedä. vain sinä voit tietää... ja minäkin voin tietää, mutta sinä et voi tietää sitä mitä minä tiedän ellet itse tiedä...)
kerro että nämä jeesus hommat on sellaisille ihmisille tarkoitettu joilla ei ole normaalia elämää, ja jotka etenee elämässä kun pässit narussa .... muut vie :)