Mainonta, puolustus, kansainvälinen politiikka ja markkinointi.
USA:ssa kaikki ovat yhtä ja samaa. Vapaakaupan viestinviejä on jo jonkin aikaa yrittänyt uusia satoja Takkeri-koneitaan, kun Boeingin 707:ään perustuva KC-35 on tulossa tiensä päähän. Talouden vapautta uhkuvassa maassa tilauksesta laitettiin tietenkin tarjouskilpailu vetämään, mutta tosiasia on, että USA:ssa on vain yksi ainoa valmistaja, joka pystyy tekemään sen kokoluokan koneita: Boeing.
Niimpä Boeing ei edes yrittänyt ottaa tarjouskilpailua vakavasti ja sen ehdotelman, uuteen 777-malliin perustuva KC-87 ei ollut läheskään valmis tarjousten jättöpäivään mennessä. Sen sijaan Northtorp Gruman teki ovelat ja iski vastaan. Sen tarjous oli valmis, mukaan lukien aivan uusi tankkauspuomi ja niin KC-85 sai tilauksen.
Ongelmia oli vain yksi: Kone ei perustunut Northtorpin omiin malleihin (koska sillä ei ole sen kokoisia koneita) vaan sen perustana käytetään Airbus 340- rahtikonetta ja vieläpä eurooppalaisten, tarkemmin Espanjalaisten uutta tankkauspuomia, kaikki tosin koottuna lisenssillä USA:ssa, Northtropin uusilla tehtailla.
Arvatahan saattaa, mitä seuraavaksi tapahtui. Boeingilta paloivat laakerit ja se syöksyi salamana kongressiin huutamaan 'epä-amerikkalaisuutta' ja 'huonoa laatua' ja 'keskeneräisiä tuotteita' ja 'kansallisen turvallisuuden vaarantamista'.
Koko markkinointi soppa oli valmis. Boeing teki koko sivun ilmoituksia New York Timesissä, jossa se kehui laatuaan. Tänään Northrop vastasi Washington Postin mainoksessa, jossa amerikan lipunväreissä kerrotaan yksinkertaisesti KC-85:n saaneen tilauksen ainoalla "amerikkalaisella hyveellä: Ansiosta".
Odotettavissa on korruptio-, epäamerikkalaisuus-, epäpätevyys ym. syyttelyitä taistelutantereena päivälehdet ja tv-spotit. Panoksena tilaus yli kahdestasadasta laajarunkokoneesta erikoisvarusteluin ja pitkäaikainen huoltosopimus.
Ottakaanhan kotimaiset mainostajat, PR-toimistot ym. oppia: Näin tehdään viihdettä!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.