Venäläiset hävittäjät olivat kuulemma tavanomaisella tunnistuslennolla seuratessaan matkustajalentokonetta, jossa mm. pääministeri Matti Vanhanen matkusti. Näistä tunnistuslennoistahan on saatu aiemminkin kokemusta; sääntönä on ilmeisesti se, että tunnistettava ammutaan alas. Näin kävi välirauhan aikana suomalaiselle aseistamattomalle Kalevalle ja korealaiselle, samoin aseistamattomalle KAL 007-jumbolle 1983, jonka tunnistuksessa 269 ihmistä kuoli.
Vastaukset 9
- sisältö lienee
ollut syynä tuohon alasampumiseen. Samoin saivat saksalaiset alasampumastaan englantilaisesta koneesta Pohjanmerellä tietoja Neuvostoliiton kaavailemasta hyökkäyksestä Saksaan jo 1940-luvulla. Siksi luultavasti Hitlerille tulikin hoppu aikaistaa aikataulua.
- ampuneet
Konetta alas.
"sääntönä on ilmeisesti se, että tunnistettava ammutaan alas."
Eikö tuo asia jo tullut selväksi pari päivää sitten?- teki näyttävän
laskeutumisen aikanaan keskelle Punaista Toria slobojen äimistellessä haavi auki.
Jospa niiden ilmapuolustus on hivenen petraantunut. - ei ole totta
teki näyttävän kirjoitti:
laskeutumisen aikanaan keskelle Punaista Toria slobojen äimistellessä haavi auki.
Jospa niiden ilmapuolustus on hivenen petraantunut.kuin siteeksi. Ei edes sukunimi stemmaa. Mene vällyjesi alle puolivainaja, noutajaa odottelemaan. Ei sinusta ole eläjäksi,,,,,
Sehän on Venäjän normaalia toimintaa, että hävittäjät seurailevat matkustajalentokonetta. Jos sitä ei ammuta alas, se on palstan russofiilien mielestä osoitus venäläisten inhimillisyydestä ja ihmisrakkaudesta.
Toinen mahdollisuus tietysti on, että hävittäjät eivät saaneet Vanhasen konetta kiinni tai ampuivat ohi.- sen viimeinkin
Sologdin kirjoitti:
Sehän on Venäjän normaalia toimintaa, että hävittäjät seurailevat matkustajalentokonetta. Jos sitä ei ammuta alas, se on palstan russofiilien mielestä osoitus venäläisten inhimillisyydestä ja ihmisrakkaudesta.
Toinen mahdollisuus tietysti on, että hävittäjät eivät saaneet Vanhasen konetta kiinni tai ampuivat ohi.Toinen mahdollisuus tietysti on, että hävittäjät eivät saaneet Vanhasen konetta kiinni tai ampuivat ohi. OLETKIN HÖLMÖLÄINEN!
- on, vaikka yksi
ei ole totta kirjoitti:
kuin siteeksi. Ei edes sukunimi stemmaa. Mene vällyjesi alle puolivainaja, noutajaa odottelemaan. Ei sinusta ole eläjäksi,,,,,
t-kirjain oli muuttunut ässäksi tuon mathiaksen suhteen. Siis Mathias Rust on oikein.
Alunperin suunnitteli laskeutumista Kremliin, mutta lammaslauman pelastaakseen tekikin sitten laskunsa punaiselle-torille inhimillisistä syistä ja "ihmisten" uraa-huutojen säestyksellä. - .........
Sologdin kirjoitti:
Sehän on Venäjän normaalia toimintaa, että hävittäjät seurailevat matkustajalentokonetta. Jos sitä ei ammuta alas, se on palstan russofiilien mielestä osoitus venäläisten inhimillisyydestä ja ihmisrakkaudesta.
Toinen mahdollisuus tietysti on, että hävittäjät eivät saaneet Vanhasen konetta kiinni tai ampuivat ohi."Vanhasen kone" kun oli kymmeniä kilometrejä sivussa reitiltä.
"Korean kone lensi luvatta Neuvostoliiton ilmatilassa. Venäläiskone sen sijaan lensi täysin luvallisesti kansainvälisessä ilmatilassa"
"Wikipedian tiedoissa oli hiukan puutteita, siellä väitettiin Korealaiskoneen harhautuneen reitiltään mitä se tosiaan ei tehnyt muuta kuin Usa,n propagandassa silloin muinoin.
Koneen miehistö oli ennen lentoa vaihdettu siviili lentäjistä sotilas lentäjiin ja koneessa oli ollut vakoilu laitteistoa. NL oli varoittanut Usa,ta jo aikaisemmin vastaavista tempuista alueella, mutta Amerikkalaiset uskoivat että siviili konetta NL ei uskailtaisi kuitenkaan ampua alas kohtalokkain seurauksin.
Tämähän tieto on tullut jo kauan sitten toteen näytetyksi ja se lopettikin syytökset NL vastaan kylmäverisestä siviilien murhasta ja siirsi vastuun Usa,lle."
"Yhdysvaltain tappiot ja U-2:n kaltaiset imagoriskit alkoivat kertyä siinä määrin, että siviililentokoneet piti varustaa 30 km - 40 km matalammalla 10 km:n korkeudessa lentävinä tiedusteluvarustuksella.
Siksi Neuvostoliitto ei sallinut "siviililentoja" Siperian yli, vaan vielä 1989 piti Japaniin lentään Pohjoisnavan ja Alaskan Anchoragen kautta.
Olisi tietenkin ollut hyvää kuluttajasuojaa ilmoittaa lentomatkustajille, että koska lentokoneessa on sotilaalliseen tiedusteluun liittyviä laitteita, on alasampumisen vaara ilmeinen.
Tässä mielessä olisi tietenkin ollut hyvä, jos matkustajat olisivat valinneet jonkin puolueettoman maan lentoyhtiön. Olisi voinut henki säästyä."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/26108-venalaishavittajat-seurasivat-vanhasen-konetta
>Sehän on Venäjän normaalia toimintaa, että hävittäjät seurailevat matkustajalentokonetta.>
"Kerro yksikin maa, joka lähettää aseistamattoman lentokoneen tunnistamaan?
Suomi lähettää aina aseistetut Hornetit Pirkkalasta!" Sologdin kirjoitti:
Sehän on Venäjän normaalia toimintaa, että hävittäjät seurailevat matkustajalentokonetta. Jos sitä ei ammuta alas, se on palstan russofiilien mielestä osoitus venäläisten inhimillisyydestä ja ihmisrakkaudesta.
Toinen mahdollisuus tietysti on, että hävittäjät eivät saaneet Vanhasen konetta kiinni tai ampuivat ohi.Nimittäin se, että venäläishävittäjien aseet eivät toimineet; jos oli kranaatit unohtuneet tykeistä tai siiven alle olikin ilmasta-ilmaan ohjusten sijaan laitettu ilmasta-maahan-ohjuksia. Tai varusvarikkoporukka oli vahingossa tullut myyneeksi ohjusten polttoaineet ja räjähteet mustaan pörssiin. Mene tiedä!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802127Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3681293Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321210- 1411058
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa155935- 103876
- 62756
- 45747
- 61716
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63692
