Selvisin joskus masennuksesta. Ja se oli paha sellainen. Ainakin omalle kohdalle.
..Kirjoittelin synkkiä runoja, lauluja. Luin kaikkea kuolemasta. Sekä piirtelin kamalia hahmoja. Viiltelin itseeni ja yritin myös tehdä itsarin. Olin aina väsynyt.
Pelkäsin ihmisiä ja vietin aikaa usein yksin. piilottelin kaikkea ja yritin olla niinku mitää ei olisi.
Olin hiljanen ja muuta.
Mutta tiedostin jossain vaiheessa mistä kaikki johtu ja mieli alko kirkastumaan ilman mitää hoitoja. Sillä pelkäsin, että mulle käy samanlailla ku hyvälle ystävälleni kävi joskus.
Taistelin itteni tähän tilaan. Ja koville se otti.
Nyt kaikki tuntuu olevan hyvin. Vaikka säilytän edelleen runokirjaa kaapissa. Joskus lueskelen niitä.
Seurustelen ja ympärilläni on muutama hyvä ystävä.
Mutta toisinaan pelkään takertuvani tuohon masennukseen mitä elin. Mutta yritän parhaani taistella sitä vastaan.
Olen myös kertonut masennuksestani hyvälle ystävälleni ja se on helpottanut asiaa... Puhuminen auttaa.
..Kirjoittelin synkkiä runoja, lauluja. Luin kaikkea kuolemasta. Sekä piirtelin kamalia hahmoja. Viiltelin itseeni ja yritin myös tehdä itsarin. Olin aina väsynyt.
Pelkäsin ihmisiä ja vietin aikaa usein yksin. piilottelin kaikkea ja yritin olla niinku mitää ei olisi.
Olin hiljanen ja muuta.
Mutta tiedostin jossain vaiheessa mistä kaikki johtu ja mieli alko kirkastumaan ilman mitää hoitoja. Sillä pelkäsin, että mulle käy samanlailla ku hyvälle ystävälleni kävi joskus.
Taistelin itteni tähän tilaan. Ja koville se otti.
Nyt kaikki tuntuu olevan hyvin. Vaikka säilytän edelleen runokirjaa kaapissa. Joskus lueskelen niitä.
Seurustelen ja ympärilläni on muutama hyvä ystävä.
Mutta toisinaan pelkään takertuvani tuohon masennukseen mitä elin. Mutta yritän parhaani taistella sitä vastaan.
Olen myös kertonut masennuksestani hyvälle ystävälleni ja se on helpottanut asiaa... Puhuminen auttaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen kokenut vaikeita masennuksia elämäni aikana. Syön mielialalääkkeitä yhä. Olen jo 27-vuotias.
Tulevaisuutta ei liikaa uskalla ajatella kun menneisyys on ollut mitä on ollut, lähinnä vaikeaa... Mutta huomista kohti, ei muu auta...
Sairastuin masennukseen viime keväänä. Syitä on monia: opiskelu tuntui vaikealta ja päämäärättömältä, töitä ei ollut, olin yksinäinen ja tulevaisuus näytti synkältä. Aluksi tunsin vain pientä surullisuutta ja haikeutta, mutta nopeasti se paheni ahdistukseksi ja masennukseksi. Tunsin itseni mitättömäksi, hylätyksi ja turhaksi.
Asun avomieheni kanssa, ja pelkäsin kuollakseni menettäväni hänet masennukseni takia. Itkin ja olin lamaantunut, enkä uskaltanut olla yksin kotona. Joskus hakkasin käsivarteni ja rintakehäni mustelmille ja viilsin reiteeni pitkän haavan. Kanssani oli varmasti lähes mahdoton elää, mutta onneksi mieheni jaksoi olla tukena. Lopulta hänkin kuitenkin tuskastui, kun ei pystynyt oloani helpottamaan, ja vaati minua hakemaan apua lääkäriltä.
Onneksi lopulta suostuin menemään terveyskeskukseen. Sain mielialalääkkeitä ja lähetteen psykologille. Olen nyt syönyt Sepramin muutaman viikon, ja nyt jo helpottaa. Alan pikkuhiljaa tuntemaan oloni omaksi itsekseni. Yksinolo ei ahdista, ja alan uskomaan, että tulevaisuus on valoisampi.
Ja onneksi pysyimme mieheni kanssa yhdessä. Nyt suhteemme tuntuu entistäkin turvallisemmalta ja läheisemmältä. Mies pysyi vierelläni, koska rakastaa minua, ja se tieto tekee minut onnelliseksi.
ei elämä ole tylsää tai synkkää etc, sinä olet, pystyt tekemään ihan mitä haluat jos vaan huvittaa, have some faith, enkä tarkoita mitään seurakuntajuttua vaan pitää uskoa itseensä AINA.
Heijaa! Sinäpä sen sanoit. Kun kaikki maailman masentuneet kuuntelisivat sinua, niin masennuksen lisäksi kaikki muukin paha katoaisi maailmasta kertarysäyksellä.... Suoraan sanoen, tekisi mieleni sanoa, että käyhän perehtymässä siihen, mitä masennus on, ennen kuin tulet tänne neuvomaan.
Tavallaan olet oikeassa. Jos aina uskoisi itseensä ja siihen että lopulta käy hyvin, niin ei varmaan masentuisi. Mutta masentunut on jo huomannut, että huonostikin voi käydä.
Ja lopulta. Itseensä uskominen ei ala sillä, että joku ajattelematon sitä toitottaa netissä. Kyllä se edellyttää paljon tukea, pitkän ajan ja tuhansia hyviä kokemuksia.
*huokaus* Ja ne seurakuntajutut ovat muuten pelastaneet aika monta itsetuholta. Oman käsitykseni mukaan uskon tuoma hyvä, josta ei juuri kerrota, voittaa monin verroin eräiden uskovaisten väärinkäytökset. Siinä on myös se hyvä puoli, että kun on karvaasti saanut kokea oman riittämättömyytensä, ei tarvitse onkia voimavaroja itsestään, jonka tietää jo tyhjäksi.
Olet vielä nuori, vaikeilla depressioilla on taipumus uusia. Vaikea masennustila on kovin henk.koht. mutta yleensä silloin aivoissa on havaittavissa muutoksia, samoin hormoniarvoissa. Ne ovat jo sen tason oireita, että ajattelemalla ne eivät mene pois... ei se katkennut jalka ajattelemalla parane. Esim...
Toivotan kaikkea hyvää ja haluan sinun muistavan ja tsemppaavan joka päivä ettei tila taas huonone.
Itse kuolen tähän sairauteen sen tiedän. EA:t, suljetut yms ovat tuttuja paikkoja. 50 vuotiaaksi en elä, tällä hetkellä huomiseen on liian pitkä aika.