Hyvä kirja! Oili Mäki: "Aabrahamin Siemen ja Kalevala"

Löysin kirjan divarista. Sen on tosiaankin kirjoittanut Oili Mäki, tuo kaikkien tuntema fundamentalistiuskovainen tekstiilitaiteilija, joka on saanut Pro Finlandia -mitalin 1973, UKK:n myöntämän professorin arvon 1978 ja Lausannen yliopiston taideakatemian jäsenyyden 1982. Tunnetuksi hän tuli myös sinnikkäästä taistelustaan toisen värikkään taiteilija-seikkailijan Helina Rautavaaran "shamanistis-okkultista" museota vastaan Espoossa.

Kirjan nimi on siis "Aabrahamin Siemen ja KALEVALA".

Oili Mäki on verrannut toisiinsa Raamattua sekä Kalevalaa ja löytänyt niistä samoja hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä mitä jo esimerkiksi Pekka Ervast ja Martti Haavio aikoinaan ovat löytäneet.

Mäki pohtii muinaisten suomalais-ugrilaisten mahdollisia yhteyksiä antiikin israelilaisiin, Nooan kertomusta, Atlantista, Antero Vipusta ja Raamatun manitsemaa kahden siemenen sotaa, joka kertautuu tarinassa Kullervosta, Kalervon pojasta.

Kalevalan Suuren Tammen hän selittää samalla tavalla kuin Pekka Ervast. Se kuvaa hyvän ja pahan tiedon puuta, ihmisen koko kulttuuria, joka itsessään oli hyvää tarkoittava mutta joka pahuuden vaikutuksesta kasvoi liian suureksi ja peitti jumalallisen auringon valon. Siksi oli pantava kirves puun juurelle kuten Johannes Kastaja sanoi ja löydettävä mies kaatamaan tuo puu. Kaataja oli Logos, Jeesus Kristus, joka nousi merestä, Mare (Maria).

Sammon eli "kirjokannen" hän samaistaa Liiton arkkiin. Molemmissa piili jumallinen voima ja salaisuus. Molempia kannettiin korennoissa, molemmissa oli rivat ja kansi. Molemmissa oli kirjoitusta, Sampo suorastaan "sanainen arkku". Samporetkeltä palaavilla oli päässään kulta- ja hopeariippa aivan kuten liitonarkin luona vierailevalla papilla. Sammolla oli juuret ja liitonarkilla Ilmestysmajassa maahan pistetyt vaarnat.

Tässä vain muutamia esimerkkejä yhtäläisyksistä.

Oili Mäki sanoo, ettemme saa hävetä Kalevalaa. Se on hänen mielestään Suomen kirjallisuuden kulmakivi Raamatun ja Seitsemän Veljeksen ohella. Oili ei kutsu sitä "pyhäksi kirjaksi" samalla tavalla kuin esimerkiksi Pekka Ervast, vaan muinaisten suomalais-ugrilaisten heimojen profaaniksi yritykseksi kurottautua Jumalan puoleen, ja se oli toki historiamme eräässä vaiheessa tuiki tarpeellinen mutta emme enää saa Mäen mukaan ikään kuin "jämähtää" siihen, vaan nousta Jumalan Pyhän Sanan vaikutuksesta kohti Kristuksen valtakuntaa, ottaa menneestä se hyödyllinen oppi mikä siinä hyvää on ja jättää taakse se mikä siinä huonoa on.

Kalevala on Oili Mäen mukaan muinaisten suomalaisten epätoivoinen, shamanistinen yritys kohota jumalallisiin korkeuksiin, mutta josta puuttui Pyhän Hengen voima. Sen kirjallinen, kansallinen, uskontotieteellinen ja teologinen arvo on kuitenkin hyvin suuri toteaa Mäki.

HYVÄ!