Outo evankeliumi

kissanpojan silmät

Millaista iankaikkista evankeliumia adventistit itse julistavat ja poikkeaako se kristittyjen julistuksesta?
Monet adventistit tuntuvat häpeilevän tätä amerikkalaista evankeliumia?

24

407

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eivät adventistit julista evankeliumia Jeesuksesta, vaan kummallista, lakipitoista kristinuskon ja juutalaisuuden sekoitusta, sekauskontoa.

      Pointti tuntuu olevan Mooseksen lain yhden käskyn, eli sapattikäskyn erityinen noudattaminen, käskyn, jonka Jumala ns. kymmenestä käskystä vielä erikseen ja erityisesti on omistanut Israelille.

      • sapatti kuuluu

        ihmissuvulle, siis kaikille. Näin sanoi Jeesus. Jos sapatti kuuluu vain juutalaisille, niin sitten sinä ja minä emme ole ihmisiä.

      • näkisikin

        Todellisuudessahan on kuitenkin niin, ettei adventistit noudata sapattia Raamatun minkään ohjeen mukaisesti oikein.
        Ei adventismin tapojen mukaista sapattia ole löydettävissä Raamatusta.

      • kohta,

        jonka monet muut kumoavat ja siksi syyttävät adventistejä, kun he eivät Herransa sapattia kumoa.

        Sapatin Herra sanoo, sen antaneensa ihmistä varten.
        Mikä on evankeliumi, jossa kielletään Jumaluus ja Hänen oikeuden mukainen lakinsa.

        Tämä on nykyajan piirre, että kumotaan kaikki 10. käskyä ja laitetaan ne vaan juutalaisille. Ennemistö on kuitenkin 1:n käskyn kumoajia. Lepopäiväkäskyn, muista... Kuitenkin väsäävät itselleen oman lepopäivän, jota Suomen laki ylläpitää erilaisillä säädännöillään. Eli sunnuntai tulee korostetusti esille, jo suomen lain säädännöissä! Että tämmöistä korostusta on liikkeellä, jo kauan!

        Sinun mielestä ei saa tuoda esille oikeaa sapatin Herran sapattia, joka löytyy raamatusta! Pitäisikö se mielestäsi lakaista maton alle, vai mitä ajattelet?

      • nöyrä kulkijavaari
        kohta, kirjoitti:

        Kertokaapa sitten syy siihen, miksette te noudata Raamatun sapattisäädöstä?
        Miksi te harrastatte pakanallista uskontoanne sapattina, ikäänkuin pilkaten pyhäksi sanomaanne päivää?

      • uteljas
        sapatti kuuluu kirjoitti:

        ihmissuvulle, siis kaikille. Näin sanoi Jeesus. Jos sapatti kuuluu vain juutalaisille, niin sitten sinä ja minä emme ole ihmisiä.

        Kerroppa meille, mitä me oppisimme sinun teoistasi, joita teet sapattina?
        Tulisimmeko me tehneeksi jotain jopa oikein, jos oppisimme sinusta?

      • kysyt??? sapatti
        uteljas kirjoitti:

        Kerroppa meille, mitä me oppisimme sinun teoistasi, joita teet sapattina?
        Tulisimmeko me tehneeksi jotain jopa oikein, jos oppisimme sinusta?

        on sapatti minusta riippumatta.

      • pidä paikkaansa
        näkisikin kirjoitti:

        Todellisuudessahan on kuitenkin niin, ettei adventistit noudata sapattia Raamatun minkään ohjeen mukaisesti oikein.
        Ei adventismin tapojen mukaista sapattia ole löydettävissä Raamatusta.

        teillä on täysin vääristynyt kuva siitä, mitä sapatti on ja miten sitä vietetään. Kun me emme sitten tee teidän väärien oppienne mukaan, niin ME emme ole väärässä, vaan te.

      • on pakanuutta
        nöyrä kulkijavaari kirjoitti:

        Kertokaapa sitten syy siihen, miksette te noudata Raamatun sapattisäädöstä?
        Miksi te harrastatte pakanallista uskontoanne sapattina, ikäänkuin pilkaten pyhäksi sanomaanne päivää?

        ja puhdasta sellaista. Teidän uskonne ei ole kristinuskoa ollenkaan.

      • Jeesuksen ylistäminen..
        nöyrä kulkijavaari kirjoitti:

        Kertokaapa sitten syy siihen, miksette te noudata Raamatun sapattisäädöstä?
        Miksi te harrastatte pakanallista uskontoanne sapattina, ikäänkuin pilkaten pyhäksi sanomaanne päivää?

        sapattina on pakanuutta????

      • hirvas
        kohta, kirjoitti:

        jonka monet muut kumoavat ja siksi syyttävät adventistejä, kun he eivät Herransa sapattia kumoa.

        Sapatin Herra sanoo, sen antaneensa ihmistä varten.
        Mikä on evankeliumi, jossa kielletään Jumaluus ja Hänen oikeuden mukainen lakinsa.

        Tämä on nykyajan piirre, että kumotaan kaikki 10. käskyä ja laitetaan ne vaan juutalaisille. Ennemistö on kuitenkin 1:n käskyn kumoajia. Lepopäiväkäskyn, muista... Kuitenkin väsäävät itselleen oman lepopäivän, jota Suomen laki ylläpitää erilaisillä säädännöillään. Eli sunnuntai tulee korostetusti esille, jo suomen lain säädännöissä! Että tämmöistä korostusta on liikkeellä, jo kauan!

        Sinun mielestä ei saa tuoda esille oikeaa sapatin Herran sapattia, joka löytyy raamatusta! Pitäisikö se mielestäsi lakaista maton alle, vai mitä ajattelet?

        Raamattua ja ymmärtävät myös mitä Jumala tarkoitti sanoessaan.

        2. Moos. 31:13
        "Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät.

        Adventistit ovat tehneet Jumalastakin valehtelijan.

      • Kirjotit: "Eivät adventistit julista evankeliumia Jeesuksesta"

        Ei nyt ihan noinkaan. Mielestäni adventistit julistaa puhdasta evankeliumia, mutta saman aikaisesti julistuksellaan vesittävät sen täysin EGW pitoisella sanomallaan, eivätkä tätä itse huomaa lainkaan.

        Pidän adventtikirkkoa erehdyksenä(harhoppina), koska EGW:ta pidetään vallitsevana.

      • toistuu >>>>...
        Utulila kirjoitti:

        Kirjotit: "Eivät adventistit julista evankeliumia Jeesuksesta"

        Ei nyt ihan noinkaan. Mielestäni adventistit julistaa puhdasta evankeliumia, mutta saman aikaisesti julistuksellaan vesittävät sen täysin EGW pitoisella sanomallaan, eivätkä tätä itse huomaa lainkaan.

        Pidän adventtikirkkoa erehdyksenä(harhoppina), koska EGW:ta pidetään vallitsevana.

        Adventtikirkossa toki luetaan Raamattua, mutta saarnassa kerrotaan adventismin tulkinta luettuun tekstiin.
        Ja se tulkinta onkin sitten kokonaan eri uskontoa kuin apostolien opetus.
        Adventismiin uskovat saisivat kovat nuhteet apostoleilta .
        -Jopa kovemmat kuin Galatalaiset konsanaan.
        Enkä yhtään ihmettele.

      • toistuu >>>>... kirjoitti:

        Samoin ajattelen.

      • kohta, kirjoitti:

        jonka monet muut kumoavat ja siksi syyttävät adventistejä, kun he eivät Herransa sapattia kumoa.

        Sapatin Herra sanoo, sen antaneensa ihmistä varten.
        Mikä on evankeliumi, jossa kielletään Jumaluus ja Hänen oikeuden mukainen lakinsa.

        Tämä on nykyajan piirre, että kumotaan kaikki 10. käskyä ja laitetaan ne vaan juutalaisille. Ennemistö on kuitenkin 1:n käskyn kumoajia. Lepopäiväkäskyn, muista... Kuitenkin väsäävät itselleen oman lepopäivän, jota Suomen laki ylläpitää erilaisillä säädännöillään. Eli sunnuntai tulee korostetusti esille, jo suomen lain säädännöissä! Että tämmöistä korostusta on liikkeellä, jo kauan!

        Sinun mielestä ei saa tuoda esille oikeaa sapatin Herran sapattia, joka löytyy raamatusta! Pitäisikö se mielestäsi lakaista maton alle, vai mitä ajattelet?

        SAPATTIKANSAN HÄVÄISTYS HYVITETÄÄN TUPLASTI
        - mutta onko Israel sapattikansa vaiko adventistit?

        Jes. 61:7
        Häpeänne hyvitetään teille kaksin kerroin, ja pilkatut saavat riemuita osastansa. Niin he saavat kaksinkertaisen perinnön maassansa; heillä on oleva iankaikkinen ilo.

        Saavat he tosi sapattinsakin takaisin, kunhan ensin pakanoista täysi luku pelastuu ja kun kansat on tuomittu Joosafatin laaksossa.

        Joel. 3:2
        Minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani.

        Joel. 3:12
        Lähtekööt liikkeelle, hyökätkööt kansakunnat Joosafatin laaksoon; sillä siellä hän istuu tuomitsemassa kaikkia pakanakansoja, joka taholta tulleita.

        (Ilm 9. ja 16. vahvistaa Jooelin näyt)

        ISRAEL JA SAPATTI

        Jes 66:23-24

        22 Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. [Jes. 65:17; Jer. 31:35,36]

        23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]
        24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
        Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.
        [Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48]

        Ken uskaltaa, lukekoon myös Sakarjan viimeisen luvun Herran päivästä, josta näyte tässä:

        Sak 14:3-5, 12, 16-18
        3
        Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan, niin kuin hän on lähtenyt ennenkin vihollisen hyökätessä. [Jes. 42:13]
        4
        Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.
        5
        Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan. [Aam. 1:1 | Juud. 14]

        12
        Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.

        16
        Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23]
        17
        Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta. [Jes. 5:6]
        18
        Jos egyptiläiset eivät lähde matkaan ja tule Jerusalemiin, niin hekään eivät saa sadetta. Sen sijaan Herra lyö heitä vitsauksella, niin kuin hän lyö muitakin kansoja, jos ne eivät tule lehtimajanjuhlaan

        HUOM !

        Tarkkaavainen saattaa oivaltaa, ettei kaikille kansoille määrätä viikkosapattia niin vaativasti kuin tuo vuotuinen lehtimajanjuhla.

        Voitonriemuiset vuosijuhlat edessäpäin!

    • ikuinen evanekeliumi

      ei ole amerikkalainen. Se on heprealainen.

      advari

      • kolme noitaa

        Ilmestyskirjaa ei luokitella evankeliumiksi eikä myöskään väärän profeetan uninäkyjä Ilmestyskirjasta.
        Enkelinäyt eivät kuulu ikuiseen evankeliumiin.

        Etkö tajua!?!

      • edes lukenut koko
        kolme noitaa kirjoitti:

        Ilmestyskirjaa ei luokitella evankeliumiksi eikä myöskään väärän profeetan uninäkyjä Ilmestyskirjasta.
        Enkelinäyt eivät kuulu ikuiseen evankeliumiin.

        Etkö tajua!?!

        Ilmestyskirjaa????? Siellä on suoraan sanat "ikuinen evankeliumi" (Ilm. 14:6).

      • Hurbiili
        edes lukenut koko kirjoitti:

        Ilmestyskirjaa????? Siellä on suoraan sanat "ikuinen evankeliumi" (Ilm. 14:6).

        Raamatussa lukee myös lucifer. Sinun logiikallasi Raamattu olisi lucifer.

        Alkeellinen lukutaito on suotavaa, koska oletettavasti et ole samaa tasoa Niiniven asukkaiden kanssa.

      • huru-ukko
        Hurbiili kirjoitti:

        Raamatussa lukee myös lucifer. Sinun logiikallasi Raamattu olisi lucifer.

        Alkeellinen lukutaito on suotavaa, koska oletettavasti et ole samaa tasoa Niiniven asukkaiden kanssa.

        vain hiljaa.

      • noitia ala
        kolme noitaa kirjoitti:

        Ilmestyskirjaa ei luokitella evankeliumiksi eikä myöskään väärän profeetan uninäkyjä Ilmestyskirjasta.
        Enkelinäyt eivät kuulu ikuiseen evankeliumiin.

        Etkö tajua!?!

        kuunnella, joten paasaat tuuleen.

      • sopineeko
        huru-ukko kirjoitti:

        vain hiljaa.

        Eikö niin, että sinä olet kaikkein huonoin muita neuvomaan, vai olenko ymmärtänyt väärin?

      • toistuu >>>>>¤
        noitia ala kirjoitti:

        kuunnella, joten paasaat tuuleen.

        Ellen olisi vieläkin melkoinen noita, jos eläisi?

      • Room. 1:16
        Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.
        [1. Kor. 1:18, 2:5, 4:20; 1. Tess. 1:5]

        ## Ilmestyskirjan
        ikuinen evanekeliumi 11.6.2008 klo 08.21
        ei ole amerikkalainen. Se on heprealainen.
        Advari ##

        Hyvin sanottu! Ja kun sen sanoo evankeelinen advari,
        niin ellenistien on syytä tehdä parannusta kuolleesta egw-opista.

        Matteuksen evankeliumihan on ensisijaisesti hebrealaisille kohdistettu.
        Ilmestyskirja on ikäänkuin jatkoa Hebrealaiskirjeelle. Hebrealaisille se on omistettu,
        vaikka koko kristikunta siinä "siivellä" saa
        siunauksensa.
        Olen huolestunut niistä, jotka siunaamisen sijasta
        kiroavat Israelin kansaa ja valtiota, sillä
        se on kovin ristiriitaista Jumalan suunnitelmiin nähden.

        Ilm. 5:5
        Mutta yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke. Juudan heimon leijona, Daavidin juuriverso, on saanut voiton! Hän avaa kirjan ja murtaa kaikki seitsemän sinettiä." [1. Moos. 49:10; Jes. 11:1; Room. 15:12; Hepr. 7:14]

        Ilm 22:16
        "Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti."
        [Ilm. 1:1 | 4. Moos. 24:17; Jes. 11:1,10; Matt. 1:1 ]

        Johanneksen Ilmestys on varmasti ollut valtava
        toivon kipinä hebrealaisille, joilta oli koko
        Jerusalem tuhottu parikymmentä vuotta aikaisemmin.
        Moni heistä varmaan luuli, että Jumala on heidät
        hyljännyt, mutta sitten Messias antaa Johannekselle ihanat ilmestykset, karkotetulle
        Patmos-saarella.

        USKOVISSA JEESUKSEN TODISTUS JA PROFETIAN HENKI
        - enkelkeitä emme kummarra, emmekä vainajien henkiä

        Ilm. 19:10
        Minä heittäydyin hänen jalkoihinsa kumartaakseni häntä, mutta hän sanoi: "Älä tee niin! Minä olen vain Jumalan palvelija, niin kuin sinä ja veljesi, jotka olette Jeesuksen todistajia. Jumalaa sinun tulee kumartaa!" Jeesuksen todistajissa on profetoimisen Henki. [Ilm. 1:10]

        Ilm. 20:4
        Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
        [Dan. 7:9,22,27; 1. Kor. 6:2 | Ilm. 3:21, 5:10, 6:11]

        Ilm. 22:21
        Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      55
      1217
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      835
    3. 68
      742
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      698
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      625
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      560
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      510
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      492
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      480
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      473
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      425
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      409
    Aihe