Minulla on sellainen muistikuva että sarjan ensimmäisinä vuosina kaikki tiivistyi muotinäytökseen ja sen parhaimpaan pukuun, "showstopperiin". Kuka ne mekot teki, onko ne arvostettuja alan ammattilaisten piireissä, paljonko sellainen maksaa jos ostaisi? Muistelen että niitä taannoin huutokaupattiin, mikäköhän oli hintataso? Olisi aika hupaa vetää päälle "original Forrester", varsinkin jos tietäisi mistä jaksosta se on.
Tahtoo original Forrester mekon!
4
624
Vastaukset
- Cecilia 34
Olen joskus ollut samoissa ajatuksissa.
Kuka kumma oikeasti suunnittelee ne?
Mistä niitä saisi ostaa?
Kumma ettei mikään yhtiö ole tajunnut, että Forrester- muoti voisi toimia aivan reaalimaailmassa.
Ihka oikea Ridgen suunnittelema kolttu! Ah! - Taxi Designer
Los Angelesin taksitolpilta kerrottiin juuri, että ensi syksynä alkaa televisiossa designereiden kilpailureality nimeltä PROJECT FORRESTER.
Siinä suunnitellaan vaatteita vain Boldis-sarjaa varten. Voittajasuunnittelija pääsee oikeasti töihin studioille eli haamusuunnittelijaksi Forrester Creationsiin, kuka sen silloin ikinä omistaakin. Eikö oo jännää! Toivottavasti pitävät myös vaatehuutokaupan.- Rhanna
Joskus vuosia sitten olen lukenut että muotinäytöksissä on käytetty vaatteita ainakin mm. Donna Karanin kokoelmista sekä muiden suurimpien Los Angelesien muotitalojen luomuksia. Eli eivät kaikki vaatteet ole sarjaa varten suunniteltuja.
- Cecília 34
Rhanna kirjoitti:
Joskus vuosia sitten olen lukenut että muotinäytöksissä on käytetty vaatteita ainakin mm. Donna Karanin kokoelmista sekä muiden suurimpien Los Angelesien muotitalojen luomuksia. Eli eivät kaikki vaatteet ole sarjaa varten suunniteltuja.
Kiitos Rhanna, mielenkiintoinen tieto.
Milloinkohan jenkeissä huomaavat, että olisi mahdollista luoda Forrester-brändi, ja menisi varmaan kaupaksi!
Itse olisin potentiaalinen kuluttaja sille tuotesarjalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911330
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51730Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t252622Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä312601Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574