Muistakaa Korvatunturin tontut

Miehitetyn Karjalan palauttaminen on asia, jota on pidettävä esillä, erityisesti kansainvälisissä kontakteissa. Aina kun luontevasti voitte, puhukaa ulkomailla liikkuessanne asiasta, ja myös kotimaassa ulkomaalaisten kanssa. Antakaa todellista tietoa asiasta. Venäläinen/NL:n propaganda on ollut siksi vahvaa, ettei tällaisesta pienemmästä asiasta mitenkään ole voinut saada totuutta läpi.

Yksi unohdettu asia on Korvatunturi ja sen tontut. Korvatunturi on 486 metriä korkea tunturi Suomen itärajalla, Savukosken kunnassa. Tunturissa on kolme huippua, joista keskimmäisen kautta kulkee Venäjän raja. Korvatunturi sijaitsee rajavyöhykkeellä, joten sinne ei pääse vierailemaan ilman rajavartioston lupaa. Korvatunturille menee polku entiseltä Kemihaaran rajavartioasemalta, jonne taas pääse tietä pitkin Tulppiosta. Suomeen vuosina 1920–1944 kuuluneen Petsamon alueen raja erkani nykyisestä valtakunnanrajasta Korvatunturilla. Neuvostoliiton ryöstettyä Suomelta Karjalan se ryösti myös osan Korvatunturia ja Joulupukin lelupajan. Joulupukin tontut joutuivat kolhoosiin, osa Siperiaan. Joulupukki itse onnistui poroineen pakenemaan bolshevikkeja Rovaniemelle.

Aina kun luontevasti voitte, puhukaa ulkomailla liikkuessanne myös tästä asiasta, ja myös kotimaassa ulkomaalaisten kanssa. Muistakaa Joulupukin tontut, älkää uskoko mitä nimierkit bulvaaneineen teille valehtelevat.

Karjala takaisin! Matkailu avartaa.
6395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siis kyllähän minä sen olen tiennyt, että tämä "kerettiläinen" hullu on, mutta.... hohhoijaa.

Äänestä

Puhukaa ulkomailla tästä asiasta.

Havaitkaa, kuinka teitä aletaan pitää pakkomielteisinä jankuttajina.

Katsokaa, kuinka teitä aletaan vältellä.

Viettäkää ravintolailtanne yksin ihmisten kuiskutellessa: "No siinä se taas on, vaahtoamassa niistä kuvitelmistaan. Mistä se eilenkin meille huusi, jostain joulupukista -- ja kun yritimme hienovaraisesti johtaa keskustelua säähän, se alkoi naama punaisena kiljua, kuinka me ollaan kommunisteja..."

Äänestä
  • Ei ne teidän pioneeri-iltoihinne tule, älä pelkää.

    Äänestä

Tonttujen puuhaltahan tää kuullostaakin.

Äänestä

Mutta missä on Erkki?

Äänestä

"Muistakaa Korvatunturin tontut"

...Natosta puhuttaessa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kerettiläinen kirjoitti:

Miehitetyn Karjalan palauttaminen on asia, jota on pidettävä esillä, erityisesti kansainvälisissä kontakteissa. Aina kun luontevasti voitte, puhukaa ulkomailla liikkuessanne asiasta, ja myös kotimaassa ulkomaalaisten kanssa. Antakaa todellista tietoa asiasta. Venäläinen/NL:n propaganda on ollut siksi vahvaa, ettei tällaisesta pienemmästä asiasta mitenkään ole voinut saada totuutta läpi.

Yksi unohdettu asia on Korvatunturi ja sen tontut. Korvatunturi on 486 metriä korkea tunturi Suomen itärajalla, Savukosken kunnassa. Tunturissa on kolme huippua, joista keskimmäisen kautta kulkee Venäjän raja. Korvatunturi sijaitsee rajavyöhykkeellä, joten sinne ei pääse vierailemaan ilman rajavartioston lupaa. Korvatunturille menee polku entiseltä Kemihaaran rajavartioasemalta, jonne taas pääse tietä pitkin Tulppiosta. Suomeen vuosina 1920–1944 kuuluneen Petsamon alueen raja erkani nykyisestä valtakunnanrajasta Korvatunturilla. Neuvostoliiton ryöstettyä Suomelta Karjalan se ryösti myös osan Korvatunturia ja Joulupukin lelupajan. Joulupukin tontut joutuivat kolhoosiin, osa Siperiaan. Joulupukki itse onnistui poroineen pakenemaan bolshevikkeja Rovaniemelle.

Aina kun luontevasti voitte, puhukaa ulkomailla liikkuessanne myös tästä asiasta, ja myös kotimaassa ulkomaalaisten kanssa. Muistakaa Joulupukin tontut, älkää uskoko mitä nimierkit bulvaaneineen teille valehtelevat.

Karjala takaisin! Matkailu avartaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu