Ikivanha kirkko

Jordaniasta on löytynyt vanha kirkko, jossa Jeesuksen opetuslapset kokoontuivat. Arkeologien ajoituksen mukaan kirkkoa ovat käyttäneet jo Jeesuksen henkilökohtaisesti tunteneet ihmiset.

Jeesuksen jalanjäljissä, Hänen paluutaan odottaen ja koko elämänsä Jumalan huolenpitoon antaen jatkaa kristikunta tietään tänäkin päivänä. Missä kaksi tai kolme kokoontuu Hänen nimessään, on Hänkin läsnä lupauksensa mukaan.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200806107775670_ul.shtml
451530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

ajoitus tunnistaa ihmisistä ne, jotka ovat tunteneet Jeesuksen henkilökohtaisesti? Ja mistä ihmisistä, hengetkö siellä kaivauksilla vielä leijuvat?

Vai olettaako vain?

Äänestä

ei osoittaudu virheelliseksi.
Uskotaan, että kirkkoa käyttivät Kristuksen 70 opetuslasta, joista puhutaan Raamatussa.
Tänäkin päivänä Kristuksen palautetussa kirkossa on 70 opetuslapsen ryhmä samoin kuin 12 apostoliakin.

Äänestä
  • Voi ihmisoppeja! Mormonit ovat valinneet itselleen 12 "apostolia" ja sitten vielä tällaisen 70 "opetuslapsen" ryhmän, ja käyttävät sitä yhtenä perusteluna sille, että heidän järjestönsä olisi todellinen Jumalan seurakunta maailmassa! Voi ihmisoppeja!

    Äänestä

  • ihmisoppeja! kirjoitti:

    Voi ihmisoppeja! Mormonit ovat valinneet itselleen 12 "apostolia" ja sitten vielä tällaisen 70 "opetuslapsen" ryhmän, ja käyttävät sitä yhtenä perusteluna sille, että heidän järjestönsä olisi todellinen Jumalan seurakunta maailmassa! Voi ihmisoppeja!

    ihmisopilta vaikuttaa pikemminkin sellainen ajattelu, että kirkossa ei tarvita niitä virkailijoita, jotka itse Kristus valitsi ja asetti.
    Voi voi!

    Äänestä

  • Toivottavasti kirjoitti:

    Siispä jos valitaan 70 tai 12 pedofiilin ryhmä, kyseessä on palautettu kirkko...

    Äänestä

  • ei ole todiste! kirjoitti:

    tarkoitettu minulle, niin pyydän huomaamaan, etten ole ensinnäkään pelleillyt numeroilla enkä myöskään esittänyt mitään todisteita mistään.
    Olenpahan vain kertonut, että palautetussa Kristuksen kirkossa on 12 ja 70 opetuslapsen ryhmät kuten silloinkin, kun Kristus eli maan päällä ja kutsui vastaavat ryhmät.
    Asia näyttää vaivaavan sinua, mutta en mahda mitään sille, että niin on.

    "Palautettu kirkko" pitää luonnollisesti laittaa lainausmerkkeihin. Ei ole mikään todiste palautetusta kirkosta, jos jälkikäteen on kopioitu samoja lukumääriä kuin alkukirkossa oli!

    Mormonismi on pedofiili-Smithin perustama kirkko. Asia tuntuu vaivaavan sinua.

    Äänestä

  • On ensimmäinen presidenttikunta (profeetta ja kaksi neuvonantajaa), 12 apostolin koorumi, ja tällä hetkellä jo kahdeksan kappaletta seitsemänkymmenen koorukeita. Sitten tulevat vyöhykejohtajat, vaarnanjohtajat, lähetyspresidentit, piispat ja seurakunnanjohtajat. Meillä on yli 2200 vaarnaa jo ja 26000 seurakuntaa ympäri maailman. Leviäisikö valekirkko 1830 lähtien tällaista vauhtia, kaikkien vainojen ja koetusten keskellä? Ei leviäisi. Tätä johtaa itse Jumala. Temppeleitäkin on jo peräti 124 kappaletta, ja lisää rakennetaan. nehän ovat paikkoja, joissa tehdään ikuisia liittoja. Temppelit ovat tuttuja Vanhasta Testamentistakin. MAP- kirkko on tosi ja on ainoa Jumalan tosikirkko maan päällä näinä viimeisinä aikoina. MAP- kirkko on antanut esim minulle ja perheelleni evankeliumin aidon tiedon ja elämän tarkoituksen ja mahdollistanut iankaikkiset liitot Jumalamme kanssa. Olen tullut siitä hyvin onnelliseksi. Voin suositella muillekin.

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    On ensimmäinen presidenttikunta (profeetta ja kaksi neuvonantajaa), 12 apostolin koorumi, ja tällä hetkellä jo kahdeksan kappaletta seitsemänkymmenen koorukeita. Sitten tulevat vyöhykejohtajat, vaarnanjohtajat, lähetyspresidentit, piispat ja seurakunnanjohtajat. Meillä on yli 2200 vaarnaa jo ja 26000 seurakuntaa ympäri maailman. Leviäisikö valekirkko 1830 lähtien tällaista vauhtia, kaikkien vainojen ja koetusten keskellä? Ei leviäisi. Tätä johtaa itse Jumala. Temppeleitäkin on jo peräti 124 kappaletta, ja lisää rakennetaan. nehän ovat paikkoja, joissa tehdään ikuisia liittoja. Temppelit ovat tuttuja Vanhasta Testamentistakin. MAP- kirkko on tosi ja on ainoa Jumalan tosikirkko maan päällä näinä viimeisinä aikoina. MAP- kirkko on antanut esim minulle ja perheelleni evankeliumin aidon tiedon ja elämän tarkoituksen ja mahdollistanut iankaikkiset liitot Jumalamme kanssa. Olen tullut siitä hyvin onnelliseksi. Voin suositella muillekin.

    *

    >> Leviäisikö valekirkko 1830 lähtien tällaista vauhtia, kaikkien vainojen ja koetusten keskellä? Ei leviäisi. Tätä johtaa itse Jumala.

    Jehovan todistajilla on jotakuinkin yhtä pitkä historia, eivätkä he kovin kauas jää mormoneiden lukumäärästä. Jos lasketaan järjestöjen jäsenmääriä USA:n ulkopuolella, niin ne ovat aika samanlaiset. Todistaako se jehovantodistajien olevan Jumalan seurakunta maailmassa? Ei todista.

    Jos nyt sitten aletaan puhua erilaisten seurakuntien jäsenmääristä... esimerkiksi helluntaiseurakuntiin kuuluvia on maailmassa enemmän kuin sata miljoonaa. Helluntaiseurakuntien syntyhistoria on (jos ei nyt puhuta ensimmäisestä kristillisestä helluntaista ja Jeesuksen perustamasta seurakunnasta) 1900-luvun alussa. Leviäisikö valheopetus tällaista vauhtia..?

    Suomessa helluntaiseurakuntiin kuuluu noin 50000 jäsentä. Ensimmäinen helluntaiseurakunta Suomeen on perustettu kai joskus 1910-luvun lopussa. Vuosisadan aikana helluntaiseurakuntien kautta on Suomessa arviolta 200-400000 ihmistä (oma arvioini) syntynyt uudesti Jumalan lapsiksi saaden oikeuden vapaasti lähestyä Jumalan kirkkauden valtaistuinta ja saaden sen valtavan perinnön Taivaassa, jonka Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa luvannut lapsilleen.

    >> MAP- kirkko on tosi ja on ainoa Jumalan tosikirkko maan päällä näinä viimeisinä aikoina.

    Sinä uskot niin. Jumala ei ajattele kanssasi samalla tavalla tästä asiasta. Ja minä tahdon uskoa Jumalaa, joten en ajattele kanssasi samalla tavalla.

    *

    Äänestä

  • Toivottavasti kirjoitti:

    ihmisopilta vaikuttaa pikemminkin sellainen ajattelu, että kirkossa ei tarvita niitä virkailijoita, jotka itse Kristus valitsi ja asetti.
    Voi voi!

    kaikki juutalaisia - eikö pidä seurata kaikessa Jeesuksen esimerkkiä, ei joukko ympärileikkaamattomia ei-juutalaisia pomottelijoita ole palautettu kirkko. Jeesus ei määrännyt tai valinnut yhtäkään ei-juutalaista mihinkään.

    Äänestä

  • Sam Andreevitsh kirjoitti:

    *

    >> Leviäisikö valekirkko 1830 lähtien tällaista vauhtia, kaikkien vainojen ja koetusten keskellä? Ei leviäisi. Tätä johtaa itse Jumala.

    Jehovan todistajilla on jotakuinkin yhtä pitkä historia, eivätkä he kovin kauas jää mormoneiden lukumäärästä. Jos lasketaan järjestöjen jäsenmääriä USA:n ulkopuolella, niin ne ovat aika samanlaiset. Todistaako se jehovantodistajien olevan Jumalan seurakunta maailmassa? Ei todista.

    Jos nyt sitten aletaan puhua erilaisten seurakuntien jäsenmääristä... esimerkiksi helluntaiseurakuntiin kuuluvia on maailmassa enemmän kuin sata miljoonaa. Helluntaiseurakuntien syntyhistoria on (jos ei nyt puhuta ensimmäisestä kristillisestä helluntaista ja Jeesuksen perustamasta seurakunnasta) 1900-luvun alussa. Leviäisikö valheopetus tällaista vauhtia..?

    Suomessa helluntaiseurakuntiin kuuluu noin 50000 jäsentä. Ensimmäinen helluntaiseurakunta Suomeen on perustettu kai joskus 1910-luvun lopussa. Vuosisadan aikana helluntaiseurakuntien kautta on Suomessa arviolta 200-400000 ihmistä (oma arvioini) syntynyt uudesti Jumalan lapsiksi saaden oikeuden vapaasti lähestyä Jumalan kirkkauden valtaistuinta ja saaden sen valtavan perinnön Taivaassa, jonka Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa luvannut lapsilleen.

    >> MAP- kirkko on tosi ja on ainoa Jumalan tosikirkko maan päällä näinä viimeisinä aikoina.

    Sinä uskot niin. Jumala ei ajattele kanssasi samalla tavalla tästä asiasta. Ja minä tahdon uskoa Jumalaa, joten en ajattele kanssasi samalla tavalla.

    *

    MAP- kirkko on jumalallisten ilmoitusten ja näkyjen ja käännetyn Mormonin Kirjan perusteella ainoa Kristuksen tosikirkko maan päällä. On paholaisesta, että on miljoonia kirkkosuuntia, mitkä eivät ole oikeassa.
    Onko Helluntaiseurakunnassa jatkuva jumalallinen ilmoitus Profeetan kautta? kuka on antanut valtuuden pappeuteen? Se otettiin pois maan päältä luopumuksen vuosisatoina. mistä helluntaivaltuus?

    Sama peruste jota edellä käytit MAP-kirkon puolesta onkin nyt muiden kohdalla peruste syyttää niitä perkeleen kirkoksi...

    Äänestä

  • Heh! kirjoitti:

    Sama peruste jota edellä käytit MAP-kirkon puolesta onkin nyt muiden kohdalla peruste syyttää niitä perkeleen kirkoksi...

    Sehän sanomani oli vain yksi todiste useiden todisteiden ketjussa MAP- kirkon totuudellisuudesta. Ei se ole ainoa todiste, mutta lisänä kuitenkin. Paras todiste on Mormonin kirja ja Oppi ja Liitot sekä jatkuva profeetallinen ilmoitus ja Pyhän Hengen voima, mikä vallitsee kirkossamme.

    Äänestä

  • ei ole todiste! kirjoitti:

    "Palautettu kirkko" pitää luonnollisesti laittaa lainausmerkkeihin. Ei ole mikään todiste palautetusta kirkosta, jos jälkikäteen on kopioitu samoja lukumääriä kuin alkukirkossa oli!

    Mormonismi on pedofiili-Smithin perustama kirkko. Asia tuntuu vaivaavan sinua.

    ole myöskään se, ettei kirkossa ole samoja tehtäviä eikä lukumääriä. En minä ainakaan osaa pitää todisteena kirkon alkuperäisyydestä sitä, että siinä ei ole apostoleja eikä seitsenkymmeniä niin kuin alkukirkossa oli.
    Sekään, että panet jotakin lainausmerkkehin, ei ole mikään todiste. Eikä sekään, mitä sinä perusteettoamsti täällä väität.
    Minua asia ei sen kummemmin vaivaa.
    Tuo uutinen, ankka tai ei, vain viittasi niin selvästi seitsemänkymmenen apostolin tehtävään, että katsoin aiheelliseksi kertoa saman viran olevan edelleenkin Kristuksen palautetussa kirkossa.

    ei edelleenkään ole todiste kuten ei mikään muukaan täällä esitetty.

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Sehän sanomani oli vain yksi todiste useiden todisteiden ketjussa MAP- kirkon totuudellisuudesta. Ei se ole ainoa todiste, mutta lisänä kuitenkin. Paras todiste on Mormonin kirja ja Oppi ja Liitot sekä jatkuva profeetallinen ilmoitus ja Pyhän Hengen voima, mikä vallitsee kirkossamme.

    Eivät nuo inttämiset ole mitään todisteita.

    Jos sanot että jatkuva profeetallinen ilmoitus on todiste, mainitsepa joitakin merkittäviä ilmoituksia.

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    MAP- kirkko on jumalallisten ilmoitusten ja näkyjen ja käännetyn Mormonin Kirjan perusteella ainoa Kristuksen tosikirkko maan päällä. On paholaisesta, että on miljoonia kirkkosuuntia, mitkä eivät ole oikeassa.
    Onko Helluntaiseurakunnassa jatkuva jumalallinen ilmoitus Profeetan kautta? kuka on antanut valtuuden pappeuteen? Se otettiin pois maan päältä luopumuksen vuosisatoina. mistä helluntaivaltuus?

    *

    >> MAP- kirkko on jumalallisten ilmoitusten ja näkyjen ja käännetyn Mormonin Kirjan perusteella ainoa Kristuksen tosikirkko maan päällä.

    Itse olen elämäni aikana kuullut kymmenistä tai jopa sadoista tapauksista, joissa Jeesus on ilmestynyt ihmisille. Monet, varsinkin muslimimaissa, ovat tulleet tuntemaan totuuden Jeesuksen ilmestymisen kautta. Monet ovat saaneet Jumalalta tehtävän hänen valtakuntansa työssä Jeesuksen ilmestymisen kautta. Eikä näillä ilmestyksillä ole mitään tekemistä mormonijärjestön kanssa.

    Ja sitten on 600-luvulla elänyt eräs Muhammed ja 1800-luvulla eräs Smith, jotka myös väittävät nähneensä ilmestyksiä. Näihin ilmestyksiin liittyi ajatus siitä, että juuri nämä henkilöt tuovat sen lopullisen ja täydellisimmän totuuden maailmaan.

    Mutta ei kiitos! En seuraa Muhammedia enkä Smithiä! Minä seuraan herraani Jeesusta Kristusta ja Pyhän Hengen johdatusta!

    >> Onko Helluntaiseurakunnassa jatkuva jumalallinen ilmoitus Profeetan kautta?

    Jumala on antanut minulle Pyhän Hengen lahjan, kuten hän on antanut maailmassa sadoille miljoonille muillekin lapsilleen. Monet näistä ovat helluntailaisiksi kutsuttuja. Profeettoja Jumalalla on maailmassa varmasti ainakin kymmeniä tuhansia. Itsekin olen kuunnellut heistä joitain.

    >> kuka on antanut valtuuden pappeuteen? Se otettiin pois maan päältä luopumuksen vuosisatoina.

    Sinä teet herrastani Jeesuksesta Kristuksesta valehtelijan. Jos Jumala on ottanut valtuutensa ja sen myötä oman seurakuntansa pois maailmasta pitkäksi aikaa, Jeesuksen sanat seurakunnasta, jota tuonelan portit eivät voita, olivat väärä ennustus.

    >> mistä helluntaivaltuus?

    Jumalalta tietysti.

    Pappeuden valtuus oli poissa maan päältä pitkään luopumuksen aikoina. Noina aikoina eläneet ihmiset voivat kuulla evankeliumin henkimaailmassa ja tehdä siellä parannuksen. Sijaistoimituksina tehdään kaste ja temppeliliitot. Eivät he joudu kadotukseen, jos olisivat ottaneet evankeliumin vastaan toisenlaisissa olosuhteissa. Herramme tietää kunkin uskollisuuden.
    Pappeus otettiin pois maan päältä ja palautettiin Joseph Smithin kautta 1800- luvulla, siinä pappeus tuli valtuutettujen sanansaattajien kautta takaisin. pappeus tuli Jumalalta. Pappeutta ei ole muissa kirkoissa kuin MAP- kirkossa. Samoin valtuus on vain siellä. Tuhatvuotisen valtakunnan aikana tehdään loppuun temppelityöt kaikkien uskollisten parannuksentekijöiden puolesta. Muita tosikirkkoja ei ole maan päällä. Samoin pyhän hengen lahjan saa vain MAP- kirkossa valtuutettujen pappien pannessa kädet pään päälle kasteen jälkeen. muuta tapaa saada se ei ole. Mutta pyhän hengen valo johdattaa ihmisiä kaikkialla, mutta se ei ole sama asia.
    Kaikkien on syytä tutustua palautetun, aidon Jeesuksen Kristuksen evankeliumin pelastaviin periaatteisiin ja toimituksiin, mitkä vaaditaan kaikilta.

    Äänestä

  • lukija vain kirjoitti:

    Olen kuullut nämä tarinat ja lauseet kymmeniä kertoja. Mutta nämä ovat totuudelle ja todellisuudelle vieraita tarinoita.

    Itse olen lukuisia kertoja tälläkin palstalla kertonut mm. siitä, mitä minussa ja muissa Jumalan lapsissa oleva Pyhän Hengen lahja on saanut aikaiseksi. Mutta koska mormonien silmät ovat sokeita totuudelle, eivät he voi ottaa vastaan totuutta, koska heissä oleva Joseph Smithin oppi sokaisee heidän silmänsä.

    Tiedän, että nämä ovat kovia sanoja. Mutta eipä Jeesuskaan puhunut pehmeästi silloin, kun hän halusi kaataa maahan ihmisten pystyttämiä uskonnollisia järjestelmiä.

    *

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    MAP- kirkko on jumalallisten ilmoitusten ja näkyjen ja käännetyn Mormonin Kirjan perusteella ainoa Kristuksen tosikirkko maan päällä. On paholaisesta, että on miljoonia kirkkosuuntia, mitkä eivät ole oikeassa.
    Onko Helluntaiseurakunnassa jatkuva jumalallinen ilmoitus Profeetan kautta? kuka on antanut valtuuden pappeuteen? Se otettiin pois maan päältä luopumuksen vuosisatoina. mistä helluntaivaltuus?

    että meillä helluntalaisissa saa profetioita naiset ja miehet silloin tällöin. Viktor Klimenkollakin oli oma profetiansa sihen asti kun hänen keräämänsä kolme miljoona markkaa haihtui johonkin?

    Eräs sukulaiseni profetoi lapsensa edestä, etei hänen rakastettunsa ole sopiva kumppani hänelle.
    Nyt tuo lapsi kamppailee mielenterveys ongelmiensa kanssa jo viidettä vuotta, että se siitä profetoimisesta.

    Äänestä

  • ei ole todiste! kirjoitti:

    ei edelleenkään ole todiste kuten ei mikään muukaan täällä esitetty.

    se, joka alkoi puhua täällä todisteesta. Mistä se tulikaan mieleesi?
    Miksi väität kiivaasti, että jokin, mitä kukaan ei ole todisteeksi väittänyt, ei ole todiste? Et kai yritä vakuuttaa itsellesi jotakin?
    Jokin sinua nyt tässä asiassa hiertää, ja kovasti hiertääkin.

    Äänestä

  • Sam Andreevitsh kirjoitti:

    *

    >> MAP- kirkko on jumalallisten ilmoitusten ja näkyjen ja käännetyn Mormonin Kirjan perusteella ainoa Kristuksen tosikirkko maan päällä.

    Itse olen elämäni aikana kuullut kymmenistä tai jopa sadoista tapauksista, joissa Jeesus on ilmestynyt ihmisille. Monet, varsinkin muslimimaissa, ovat tulleet tuntemaan totuuden Jeesuksen ilmestymisen kautta. Monet ovat saaneet Jumalalta tehtävän hänen valtakuntansa työssä Jeesuksen ilmestymisen kautta. Eikä näillä ilmestyksillä ole mitään tekemistä mormonijärjestön kanssa.

    Ja sitten on 600-luvulla elänyt eräs Muhammed ja 1800-luvulla eräs Smith, jotka myös väittävät nähneensä ilmestyksiä. Näihin ilmestyksiin liittyi ajatus siitä, että juuri nämä henkilöt tuovat sen lopullisen ja täydellisimmän totuuden maailmaan.

    Mutta ei kiitos! En seuraa Muhammedia enkä Smithiä! Minä seuraan herraani Jeesusta Kristusta ja Pyhän Hengen johdatusta!

    >> Onko Helluntaiseurakunnassa jatkuva jumalallinen ilmoitus Profeetan kautta?

    Jumala on antanut minulle Pyhän Hengen lahjan, kuten hän on antanut maailmassa sadoille miljoonille muillekin lapsilleen. Monet näistä ovat helluntailaisiksi kutsuttuja. Profeettoja Jumalalla on maailmassa varmasti ainakin kymmeniä tuhansia. Itsekin olen kuunnellut heistä joitain.

    >> kuka on antanut valtuuden pappeuteen? Se otettiin pois maan päältä luopumuksen vuosisatoina.

    Sinä teet herrastani Jeesuksesta Kristuksesta valehtelijan. Jos Jumala on ottanut valtuutensa ja sen myötä oman seurakuntansa pois maailmasta pitkäksi aikaa, Jeesuksen sanat seurakunnasta, jota tuonelan portit eivät voita, olivat väärä ennustus.

    >> mistä helluntaivaltuus?

    Jumalalta tietysti.

    *

    väitteissäsi.
    Tulkitset väärin sekä islamia että mormonismia.
    Islamin mukaan profeettoja on ollut monta, ja profeetta Muhammed oli viimeinen profeetta, profeettojen sinetti.
    Mormonismin mukaan profeettoja on ollut monta kautta aikojen, ja heitä on myös Joseph Smithin jälkeen. Tällä haavaa profeetta on Thomas S. Monson.
    Muslimit eivät pidä Muhammedia Jumalana vaan Hänen profeettanaan. Mormonitkaan eivät pidä Thomas S. Monsonia Jumalana vaan hänen profeettanaan.
    Helluntailaisten profeettaa en tunne, vaikka aikoinani helluntailaisten kokouksissa olen käynytkin.
    Jumala meillä kaikilla on sama.

    Äänestä

  • Toivottavasti kirjoitti:

    se, joka alkoi puhua täällä todisteesta. Mistä se tulikaan mieleesi?
    Miksi väität kiivaasti, että jokin, mitä kukaan ei ole todisteeksi väittänyt, ei ole todiste? Et kai yritä vakuuttaa itsellesi jotakin?
    Jokin sinua nyt tässä asiassa hiertää, ja kovasti hiertääkin.

    Lukuisia kertoja kun tällä palstalla on pyydetty todisteita siitä, että mormonikirkko on se oikea, on vastaukseksi heitetty kirkon organisaatio lukumäärineen.

    Äänestä

  • ei ole todiste! kirjoitti:

    Lukuisia kertoja kun tällä palstalla on pyydetty todisteita siitä, että mormonikirkko on se oikea, on vastaukseksi heitetty kirkon organisaatio lukumäärineen.

    Huomasit varmaan kuitenkin, että minä vain otin esiin kiintoisan yhtäläisyyden tämän ikivanhan kirkon käyttäjiksi väitettyjen Kristuksen 70 opetuslapsen ja palautetun Jeesuksen Kristuksen kirkon 70 opetuslapsen välillä.
    Jokainen lukija voi halutessaan tehdä siitä omat johtopäätöksensä.
    Koska kuitenkin otit puheeksi todisteet, totean vielä kerran, että minua ei vakuuttaisi jonkin kirkkokunnan totuudesta se, että siinä ei olisi samaa organisaatiota kuin alkuperäisessä Kristuksen kirkossa.
    Hyvää juhannusta!

    Kopiointi ei ole todiste.

    Äänestä

  • ei ole todiste! kirjoitti:

    Kopiointi ei ole todiste.

    ole väittänyt, että 70 opetuslasta Kristuksen palautetussa kirkossa olisi todiste mistään. Otinpahan esiin vain tuonkin mielenkiintoisen yksityiskohdan. Rupeaa hiljalleen kuitenkin tuntumaan siltä, että jotkut uskovat tai ainakin pelkäävät sen olevan todiste, niin moneen kertaan minulle on täällä jo vakuutettu, ettei se ole todiste.
    Kopioinnistakaan ei ole todisteita - vai onko sinulla?
    Mutta tulkoon nyt vielä kerran sanotuksi, että palautetussa Kristuksen kirkossa on 70 opetuslasta eli apostolia - ja myös 12 - aivan kuten Kristuksen perustamassa kirkossa. En väitä sen olevan todiste mistään, mutta en osaa pitää todisteena kirkon "oikeudesta" myöskään sitä, että siinä ei näitä tehtäviä ole.

    Sinä et siis hairahdu pitämään kopiointia todisteena.

    Puhut palautetusta Kristuksen kirkosta vaikka kysymyksessä on Joseph Smithin perustama kirkko;-)

    Äänestä

  • ei ole todiste! kirjoitti:

    Sinä et siis hairahdu pitämään kopiointia todisteena.

    Puhut palautetusta Kristuksen kirkosta vaikka kysymyksessä on Joseph Smithin perustama kirkko;-)

    Jos kovasti kaipaat todisteita niin kannattaa käydä paikanpäällä keräämässä todisteita puolesta ja vastaan. Oletko itse koskaan käynyt Mormonien kokouksissa ja ottanut selvää itse syyllisiltä mikä kirkko on ja mitkä sen opetukset ovat? Vai uskotko kaiken mitä 3 osapuoli sinulle kertoo tai mitä netissa ja palstoilla kirjoitetaan?

    Jos et ole, niin silloin kehottaisin sinua ottaamaan selvää itse syyllisiltä mikä on homman nimi jos uskallat. Tämä foorumi ei ole oikea paikka todisteiden esittämiseen vain tiedon jakamiseen ja jokainen voi sitten tehdä omat päättelynsä. Muuten tunnetko henk.kohtaisesti yhtään kunnon mornomia joka elää myös uskonsa mukaan?

    Äänestä

  • kokeile kirjoitti:

    Kristillisiäkin suuntauksia on kai yli 30 000. En toki ole käynyt kaikkien tilaisuuksissa eikä minulla ole syytäkään yrittää ehtiä varsinkaan jos esitetään vain heppoisia tai olemattomia todisteita jonkun suuntauksen oikeassa olemisesta.

    Äänestä

  • ei ole todiste! kirjoitti:

    Kristillisiäkin suuntauksia on kai yli 30 000. En toki ole käynyt kaikkien tilaisuuksissa eikä minulla ole syytäkään yrittää ehtiä varsinkaan jos esitetään vain heppoisia tai olemattomia todisteita jonkun suuntauksen oikeassa olemisesta.

    todisteet - jopa heppoiset tai olemattomat. Muistanet, että ainakaan minä en ole pyrkinyt täällä mitään todisteita esittämään.
    Mielenkiintosi MAP-kirkoa kohtaan näyttää heränneen. Huomenna on jälleen sunnuntai, ja MAP-kirkossa jumalanpalveluksia, joihin on vapaa pääsy. Tervemenoa tai -tuloa!

    Äänestä

  • Toivottavasti kirjoitti:

    todisteet - jopa heppoiset tai olemattomat. Muistanet, että ainakaan minä en ole pyrkinyt täällä mitään todisteita esittämään.
    Mielenkiintosi MAP-kirkoa kohtaan näyttää heränneen. Huomenna on jälleen sunnuntai, ja MAP-kirkossa jumalanpalveluksia, joihin on vapaa pääsy. Tervemenoa tai -tuloa!

    Mainitsemaan ohimennen kaksi lukua? Ihan noin ohimennen ja vailla mitään pyrkimystä osoittaa yhtään mitään? Ainakaan sitä, kuten sattumallinen lukija saattaisi tulkita, että olisi jokin erityinen merkitys juuri noilla kahdella luvulla ja että juuri nuo kaksi lukua osoittavat jonkinlaista yhteyttä kahden eri kirkon välillä?

    Et tietenkään pyri esittämään todisteita. Kuinka voisitkaan? Tyhjästä on paha...

    Äänestä

  • Toivottavasti kirjoitti:

    todisteet - jopa heppoiset tai olemattomat. Muistanet, että ainakaan minä en ole pyrkinyt täällä mitään todisteita esittämään.
    Mielenkiintosi MAP-kirkoa kohtaan näyttää heränneen. Huomenna on jälleen sunnuntai, ja MAP-kirkossa jumalanpalveluksia, joihin on vapaa pääsy. Tervemenoa tai -tuloa!

    pyri erityisesti minnekään - oppikouluun olin pyrkimässä, samoin yliopistoon ja sittemmin muutamiin työpaikkoihin. Kaikkiin pääsin. Eläkkeelle en vielä halua pyrkiä. Taivaaseen tietysti olisin mielelläni menossa, mutta se asia on korkeammassa kädessä.
    Mainitsin luvun 70 siksi, että arvelin mormonipalstan lukijoita kiinnostavan sen, että palautetussa Kristuksen kirkossa on edelleen 70 apostolia eli opetuslasta samoin kuin oli Kristuksen perustamassa kirkossakin. Alkuperäisessä uutisessahan arveltiin, että ikivanhaa kirkkoa olisivat käyttäneet juuri nuo 70 opetuslasta. Mene ja tiedä sitten.
    Todistella minun ei tarvitse tässä mitään. Esille ottamani asia on kenen tahansa tarkistettavissa useista eri lähteistä.

    Äänestä

  • Toivottavasti kirjoitti:

    todisteet - jopa heppoiset tai olemattomat. Muistanet, että ainakaan minä en ole pyrkinyt täällä mitään todisteita esittämään.
    Mielenkiintosi MAP-kirkoa kohtaan näyttää heränneen. Huomenna on jälleen sunnuntai, ja MAP-kirkossa jumalanpalveluksia, joihin on vapaa pääsy. Tervemenoa tai -tuloa!

    Kauniina sunnuntaipäivänä minulla on todellakin järkevämpää tekemistä kuin mennä mormonikirkkoon...

    Sinullakaan ei ole esittää mitään todisteita;-)

    Äänestä

  • Toivottavasti kirjoitti:

    todisteet - jopa heppoiset tai olemattomat. Muistanet, että ainakaan minä en ole pyrkinyt täällä mitään todisteita esittämään.
    Mielenkiintosi MAP-kirkoa kohtaan näyttää heränneen. Huomenna on jälleen sunnuntai, ja MAP-kirkossa jumalanpalveluksia, joihin on vapaa pääsy. Tervemenoa tai -tuloa!

    olet saanut päähäsi, ettei minulla ole mitään todisteita? Mitä todisteita sinulla siitä on? Väitteesi kaipaa todisteita.

    Äänestä

  • Toivottavasti kirjoitti:

    todisteet - jopa heppoiset tai olemattomat. Muistanet, että ainakaan minä en ole pyrkinyt täällä mitään todisteita esittämään.
    Mielenkiintosi MAP-kirkoa kohtaan näyttää heränneen. Huomenna on jälleen sunnuntai, ja MAP-kirkossa jumalanpalveluksia, joihin on vapaa pääsy. Tervemenoa tai -tuloa!

    on tosiaan ollut kaunis. Kerropa, mitä järkevää olet tehnyt.
    Minä kävin MAP-kirkossa.

    Äänestä

  • Toivottavasti kirjoitti:

    todisteet - jopa heppoiset tai olemattomat. Muistanet, että ainakaan minä en ole pyrkinyt täällä mitään todisteita esittämään.
    Mielenkiintosi MAP-kirkoa kohtaan näyttää heränneen. Huomenna on jälleen sunnuntai, ja MAP-kirkossa jumalanpalveluksia, joihin on vapaa pääsy. Tervemenoa tai -tuloa!

    Jauhat tyhjää. Tarjoamasi numerotieto itsessään on täysin merkityksetön. Että joku kirkko on kopioinut jotain jostain, ei tee siitä yhtä tuon toisen kanssa. Että MAP-kirkolla on "70 opetuslapsen ryhmä samoin kuin 12 apostoliakin", ei osoita yhtään mitään. Ei etenkään, että kyseessä olisi, kuten ilman mitään perusteita yrität väittää, palautettu kirkko. Toistuva luku ei osoita jatkuvuutta.

    "Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, ettei minulla ole mitään todisteita? Mitä todisteita sinulla siitä on? Väitteesi kaipaa todisteita."

    Tämä oli huippu. Jos vetäisit syvään henkeä niin voisit ehkä huomata pienen järjettömyyden.

    Äänestä

  • Toivottavasti kirjoitti:

    todisteet - jopa heppoiset tai olemattomat. Muistanet, että ainakaan minä en ole pyrkinyt täällä mitään todisteita esittämään.
    Mielenkiintosi MAP-kirkoa kohtaan näyttää heränneen. Huomenna on jälleen sunnuntai, ja MAP-kirkossa jumalanpalveluksia, joihin on vapaa pääsy. Tervemenoa tai -tuloa!

    vedetty, mutta mitään sellaista, mistä kerrot, en ole huomannut. Selittäisitkö sinä, mitä tarkoitat?
    Se, että palautetussa Kristuksen kirkossa on 70 apostolia kuten Kristuksen perustamassakin kirkossa, on minusta mielenkiintoinen yksityiskohta. En ymmärrä, miksei sitä saisi mainita tässä keskustelussa.

    Äänestä

  • Toivottavasti kirjoitti:

    todisteet - jopa heppoiset tai olemattomat. Muistanet, että ainakaan minä en ole pyrkinyt täällä mitään todisteita esittämään.
    Mielenkiintosi MAP-kirkoa kohtaan näyttää heränneen. Huomenna on jälleen sunnuntai, ja MAP-kirkossa jumalanpalveluksia, joihin on vapaa pääsy. Tervemenoa tai -tuloa!

    Tuossa oli minulle kysymys sunnuntaipäivän vietosta. Lähdin tuolloin pois netin äärestä järkevien tekemisten kimppuun ja palasin vasta nyt. Työasiat olivat järkeviä, mutta tärkeämpää oli lastan kanssa vietetty aika mm. uimarannoilla.

    Äänestä

noin pian Jeesuksen kuoleman jäkeen ei tunnu todennäköiseltä varsinkin kun Jeesuksen koko lähipiiri oli juutalaisia. Ajatus Jeesuksen palvomisesta levisi pikemmin ei-juutalaisten parissa ja erilliset jumalanpalvelukset Palestiinassa syntyivät vasta kun juutalaiskristityt oli saatu häädettyä pois synagogista, mikä ei ollut ihan helppoa ja kesti kauan. Tiedetään kristittyjen lähteneen kapinaa pakoon itään,mutta kapina oli vasta 68-70.

Äänestä
  • Kirkon ajoitus täsmentyy, kun kaivaukset etenevät. Jos löytyy esineistöä tai tekstejä, voidaan saada hyvinkin tarkka ajoitus, samoin jos rakentamisessa on käytetty puuta, joka on säilynyt.

    Tuo uutisen 2000 vuotta on tämänhetkinen summittainen arvio, joka voi heittää muutamalla sadalla vuodella.

    Kiinnostava löytö kertakaikkiaan.

    Suomessa on rakennettu monissa paikoin samoin, uusi kirkko vanhan päälle. Meilläkin täällä Hattulassa on Pyhän Ristin Kirkon sijoilla ollut mahdollisesti kaksi aikaisempaa vaatimattomampaa kirkkorakennusta. Kristityt rakensivat kirkon mieluiten muinaissuomalaisten vakiintuneen palvontapaikan päälle, niin täälläkin. Kirkon luona ollut kuppikivi on siirretty, mutta oli kirkkopihassa vielä joku sata vuotta sitten.

    Äänestä

en kyllä yhtään ihmettelisi jos havaittaisiin noiden 70 olevan ne joita kutsuttiin 70neksi ja sitten oli vielä apostolit sen lisäksi, jolleivät he jo sillon olleet kuolleet... eikä ehkä usia ymmäretty valita...

Äänestä

Nyt kenenkään ei pitäisi intää sitä "Jumala ei tarvitse kirkkoa"-lauseta, kun on löytynyt kirkko alkukristillisyyden ajoilta.
Muuten, ensimmäiset kristityt käyttivät kokouspaikoistaaan nimitystä synagooga. Joten nyt pitäisikin puhua kristittyjen synagoogasta, eikä kirkosta.

Äänestä
  • Ei Jumala silti tarvitse kirkkoa...

    Äänestä

  • kristityt olisivat kutsuneet omia jumalanpalveluspaikkojaan synagogiksi, miksi ihmeessä? Sopiiko mormoneille että joku alkaa kutsua teidän temppeleitänne moskeijoiksi?

    Äänestä

Hienoa että sellainenkin löytyi, jossa olevaiset ovat olla oleilleet olemisensa kanssa, uskonasioista puhuen. Argeologit ovat arvokasta työtä tekeviä omalla tavallaan. Mielipiteet Jeesuksen tuntemisesta ovat jokaisen oman mielikuvituksen varassa.

Jeesuksen jalanjäljistä määräämättömässä ajassa puhutaan ajoittain aika paljon, ainakin lumen jättäessä jäljet maaperään hangen pintaan.Ne jotka kokoontuvat, uskovat yhteiseen asiaan, on se aivan mikä vain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

calmato kirjoitti:

Jordaniasta on löytynyt vanha kirkko, jossa Jeesuksen opetuslapset kokoontuivat. Arkeologien ajoituksen mukaan kirkkoa ovat käyttäneet jo Jeesuksen henkilökohtaisesti tunteneet ihmiset.

Jeesuksen jalanjäljissä, Hänen paluutaan odottaen ja koko elämänsä Jumalan huolenpitoon antaen jatkaa kristikunta tietään tänäkin päivänä. Missä kaksi tai kolme kokoontuu Hänen nimessään, on Hänkin läsnä lupauksensa mukaan.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200806107775670_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu