Olen tätä kerran aiemminkin kysynyt ”Jeftalta” eräässä ketjussa mutta se täisi hävitä horisontin taakse ennen kuin kukaan ehti vastata. Siksi kysynki uudelleen kaiklta jotka uskovat tietävänsä yksityiskohtia ennallistetusta paratiisista. Nimittäin käytetäänkö siellä lainkaan autoja. Teksteistä joita olen lukenut ei asiasta mainita mitään. Ei myöskään lehtien tai kirjojen kuvissa, jotka kertovat tuosta paratiisista näy yhtään autoa. Voi tietenkin olla että niitä siellä on mutta niiden olemisesta kertominen tai kuvan piirtämine ei ehkä ole joidenkin mielestä tärkeää? Itse olen kuitenkin sitä mieltä että auto on vähintäänkin yhtä vahingollinen kuin tupakkakin. Oikeastaan autoilu pitäisi jehovantodistajilta olla kiellettyä jo nyt. Saastuttaahan parhaillakin katalysaattoreilla varusteltu auto enemmän käyttäjiään ja sivullisiakin kuin tupakka. Lisäksi auton käyttö rappeuttaa käyttäjänsä lihaskuntoa vallankin kun paratiisimaassa ei muutenkaan ole tarvis itseään isommin rasittaa. Eihän siellä enää päde että maa on tullut kirotuksi Aatamin synnin tähden. Ja että otsan hiessä pitäisi leipänsä syödä. Itse en ole autoa ajanut 1970 jälkeen. Tupakanpolton lopetin 1985. Enkä edes ole jehovantodistaja.
Ilman pilluu
kirjanoppinut
15673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jospa menisit siihen city maasturiisi ja antaisit sen käydä tyhjäkäyntiä senaikaa kun vedät askin north statea. Kunnes se seuraava järkevä kysymys bongahtaa päähsi.
Eikö tämä muka ole hyvin olellinen kysymys? Siis vaikka en itse siellä ennallistetussa paratiisissa tulekkaan liikumaan niin niiden puolesta jotka siellä joutuvat/saavat kulkea tämä on todella olellista. Jatkankin samantien kysymystä myös lentokoneisiin, juniin ja laivoihin. Saavatko niiden päästöt saastuttaa paratiisia. En muuten edes silloin kun autoilin, ajanut kuin "mossella" ja wartburgilla ja poltin ainoastaan piippua. (hinnan tähden) paitsi jos joku tarjosi savukkeen.
>>Ei myöskään lehtien tai kirjojen kuvissa, jotka kertovat tuosta paratiisista näy yhtään autoa.
Kyseiset Kuvat ovat itärannikon amerikkalaisten puritaanisen mielen tuotantoa ja ainoastaan suuntaa-antavia. Sen havaitsee parhaiten ihmisten vaatetuksesta, Raamatun mukaan alkuperäisessä paratiisissa elettiin alasti. Vartiotorniseuran mukaan paratiisi ennallistetaan Raamatussa mainittuun alkuperäiseen asuun, jossa käärmeet tosin syövät edelleen tomua.
Tuosta voit päätellä.
En valitettavasti tunne noita amerikan kultuuri suntauksia. Pitäsikö mielestäsi siis noille piirtäjille opetaa täsmällisempää raamatun tuntemista? Jospa niissä kuvissa kulkisikin nuoria alastomia tyttöjä yhtä taitavasti piirettyinä kuin aiemmatkin kuvat niin luulisin tulevani kiinnostuneeksi. Otsikooni vitatessasi taisit tosin erehtyä. "ilman pilluu" on suomalainen murre ilmaus joka kirjakielellä sanottuna tarkottaa ilman pilaamista.
>>En valitettavasti tunne noita amerikan kultuuri suntauksia.
En minäkään asiantuntija ole, mutta jaan alueen kolmeen osaan, siis kahteen rannikkoon ja etelävaltioihin. Uuden Englannin alueeseen ts. itärannikkoon viitaataan yleisesti viimeisenä kaksinaismoralistisena uskonnon linnakkeena ko. alueella.
>> Pitäsikö mielestäsi siis noille piirtäjille opetaa täsmällisempää raamatun tuntemista?
Hyvä alku kun lopettaisivat tietoisen harhauttamisen, paratiisikuvat saisi poistaa, ne ovat pelkkiä houkutuskuvia. Toki maailmanloppukuvatkin, joita taas käytetään pelotteena.
>>Jospa niissä kuvissa kulkisikin nuoria alastomia tyttöjä yhtä taitavasti piirettyinä kuin aiemmatkin kuvat niin luulisin tulevani kiinnostuneeksi.
Toki uskonto olisi kyseisessä tilanteessa pelkkä riippa.
>>Otsikooni vitatessasi taisit tosin erehtyä. "ilman pilluu" on suomalainen murre ilmaus joka kirjakielellä sanottuna tarkottaa ilman pilaamista.
En erehtynyt mikrosekuntiakaan, toki mieleen tuli, että oikeaoppisemmin se voisi olla iliman pilluu. Erilaisista sanailulajeista kiinnostuneet kyllä tunnistavat otsikkoni "toisen täyttymyksen", jos tällainen kiertoilmaisu näissä piireissä sallitaan.
Vaikka en näihin pireihin kuulkkaan joten puhun vain omasta puolestani. Mutta kuten näyt tietävän että se sellun joukkoon joutunut pienikin muovinpala on suurin sellun keiton pilaaja.
Heh, joo, sellunkeitosta en tiedä yhtään mitään, siitä ei ollut kyse.
Olen itse nänhnyt laitoksissa joissa tuotetaan sellun raaka-ainetta haketta, tauluja seinillä, joissa ilmoitetaan että pienikin muovinpala pila sellun. Arvelin vain että sinäkin olisit nähnyt moisen ilmoituksen.
Ehei, tunnen vasta nelivärioffsetrotaatiopainokoneen ratakatkon ja sen seuraukset.
Että ihan vakavalla mielellä aloitettu ketju toisi edes yhden aidon jehovantodistajan kommentin. Onhan täällä nyt noita: Jefta, neitoni, ja ainakin Ari-jt näyttävät aidoilta. Ihan varmasti ovat lukeneet aloituksen. Missä viipyy aitojen jehovantodistajien vastaus. Edes yksikin. Sitten voidaan jatkaa keskustelua muuhunkin kuin vitsen suuntaan.
autoja tai kulkuneuvoja, koska paikasta toiseen pääsee ajatuksen voimalla, meillä on silloin toisenlaiset ruumiit, sellaiset kuin Jeesuksellakin ylösnousemuksen jälkeen, tuli läpi lukittujen ovien. Ne jotka herätetään, saavat ylösnousemus ruumiin, ja jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, muutumme. meidän alennustilamme ruumis muuttuu Hänen kirkastettunsa ruumiin kaltaiseksi
Kysyt asioita jotka vain Jehova tietää?
Nyt sine varastaminu kommenti !! minun piti sanoa noin ,ei sinu!!
Koska jehovantodistajat väitävät tietävänsä senkin että tupakanpoltto estää pääsemästä sekä taivaaseen että maanpääliseen paratiisin. Eikö muka muukin saastutmisen muoto olisi samanlaisessa tiedossa jehovantodistajien päätelmissä. Kummastakaan ei todellakaan löydy yhtäkään mainintaa raamatusta. Siis vain päätelmiä.
Elä nyt kaikkea lopeta! En ole jaksanut lukea aikaisempia.
Tuli kerran 1971-1973, opetuslapsi ja (hänen) tytär siis naisia (heikko suomenkieli tässä mielessä) lauantai- aamuna lukemaan minulle herran sanaa (vaimo oli töissä). Koska minulla ei ollut kirjaa, niin aloitettiin lukea samasta kirjasta. Olin aikaisemmin ollut suihkussa niin oli vähän yllä. Kummallisella tavalla alkoi kyynärpää painua minun jakojen väliin ja herran sanan ääni nousi ja minullakin alkoi nousta. Hän sanoi mukana olevalle tytölle, että mene ostamaan jäätelöä. En lähde, sanoi hän, oli kai huomannut, mikä oli ajatus. Kun lähtivät, sanoi -jos haluat lähetän nuoria tyttöjä---.
Yksi asia ei tullut esiin. Miksi? Jehovan todistajat ovat samanlaisia, kuin me kaikki. Kaikilla meillä on jonkunlainen usko.