Mitä tapahtunut

Parina päivänä olen katsonut pitkästä aikaa tätä sarjaa. Sitä ennen katsoin, silloin kun Abe kuoli ja moni muukin ja Marlena kai oli murhaaja. Nyt ihmettelin, että Hope ei ole enää näköisensä. Abe on ihan toisen näköinen (laihempi) ja taitaa olla sokea. Enkä muista, että Bo(?)lla olisi ollut tyttöä. Nyt hän on sitten ajanut Zackin päälle. Kaikki tututkin näyttelijät olivat kovasti vanhentuneet, Bo, John, Jennifer. Marlena mielestäni oli aivan entisen näköinen. Enkä juuri muita tunnistanutkaan, mitä porukkaa lienee?
2622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

samat näyttelijät kyllä ovat, paitsi belle on vaihtunu.

Äänestä
  • Ainoastaan Bellen näyttelijä on vaihtunut. Abe tosiaan on sokea. Chelsea (eli Bon ja Billien tytär) tuli kuvioihin muutama kuukausi sitten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näyttelijöille? kirjoitti:

Parina päivänä olen katsonut pitkästä aikaa tätä sarjaa. Sitä ennen katsoin, silloin kun Abe kuoli ja moni muukin ja Marlena kai oli murhaaja. Nyt ihmettelin, että Hope ei ole enää näköisensä. Abe on ihan toisen näköinen (laihempi) ja taitaa olla sokea. Enkä muista, että Bo(?)lla olisi ollut tyttöä. Nyt hän on sitten ajanut Zackin päälle. Kaikki tututkin näyttelijät olivat kovasti vanhentuneet, Bo, John, Jennifer. Marlena mielestäni oli aivan entisen näköinen. Enkä juuri muita tunnistanutkaan, mitä porukkaa lienee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu