Tuskin tämä nyt enää ketään kiinnostaa, mutta teen kuitenkin omalta kannaltani yhteenvedon siitä miksi olin osaltani pilaamassa tätä foorumia - jota pahoitteluni kaikille järkeville ja asiallisille kirjoittajille!
Oma uskonkäsitykseni on melko new agelainen (karkeasti sanottuna), ja olen siinä hörhö-uskossa että uskontojen pitäisi hävitä tai yhtyä suureksi maailmanuskonnoksi. Tällä linjalla suurten uskontojen sisältämät vastenmieliset piirteet ovat olleet inhoni kohde. Kristinusko - joka on tämän maan pääuskonto - jostain syystä näyttäisi tekevän ihmisistä omahyväisiä, itsekeskeisiä, ulkokultaisia ja julmia lähimmäisiään kohtaan. Luultavaa on että itseasiassa ihmiset ovat JO valmiiksi kaikkea tuota, ja käyttävät uskoaan vain tekosyynä antaa itsensä olla mitä ovat.
Olen arvostellut kristinuskoa aina toisinaan tässä parin vuoden ajan, ja tällä toiminnallani olen ärsyttänyt mm. EclipsEä. En ole osannut asettua hänen asemaansa ja kokea että rienaisin jotakin pyhää, sillä joka kerran kun hän on hyökännyt vastaamaan aloituksiini, olen kokenut että tuossa on taas yksi tyypillinen omahyväinen ihminen jolle ei käy laatuun että HÄNEN omimaansa foorumia käyttävät muutkin. En PYSTY ymmärtämään sellaista tilannetta että ihmisen uskonnollisuus oikeuttaa hänet mielestään mihin tahansa (haistatteluun ja asioiden kääntämiseen päälaelleen). Kuitenkin lopulta koin itse oikeudekseni sanoa A I V A N M I T Ä T A H A N S A, koska tunsin itseni jatkuvan vainon kohteeksi. En kaiketi puolustanut uskoa - joka minulla on sen verran abstrakti ettei se kaipaa puolustamista - vaan itseäni. SE on synti ja häpeä.
Elämässäni olen kokenut yhtä sun toista inhottavaa muutaman ihmisen taholta, koska olen tyyppiä "kaikkien kanojen nokittava kana". Sellaisen yksilön leiman saa jo lapsena, jos ei pysty pitämään puoliaan lasten kesken. Ja se leima pysyy aikuisenakin, jos ei tee mitään. Vasta viimeisenä parina vuonna olen yrittänyt oppia laittamaan hanttiin niille joiden koen pyrkivän alistamaan toisia. Eikä välttämättä kyse ole aina vain itsestäni. Minussahan on maailmanparantajan vikaa.
Kyllästymiseen asti olen muuten jankuttanut että käytän sanaa minä viljalti sen vuoksi, että kysymys on koko ajan minun mielipiteistäni ja tunteistani, ei mistään jumalan sanasta!
Tietysti se myös on minun henkilökohtainen tapani ilmaista itseäni että olen kovin henkilökohtainen (sori toisto) ja minulla on rasittavuuteen asti sanottavaa mistä hyvänsä asiasta. Monet kokevat sen itserakkautena, enkä tiedä, vilpittömästi sanoen, onko se sitten vain niin. Toiset syntyvät tänne suurinpiirtein virkkuukoukku kädessä, minulla on tämä lörppä suu aina auki.
Uskosta ja uskonnoista täällä tietysti pitäisi puhua eikä itsestään! Mutta EclipsEnkin tapauksessa tulee mieleen että ihminen nimenomaan ON oma uskonsa. Yksi yhteen. Ja siksi on helppo vihata toisia, koska saattaakin itse olla väärässä uskonsa kanssa, ja silloinhan oman olemassaolon oikeutuskin tulee kyseenalaiseksi!
Onko tältä palstalta nyt lähdettävä syvästi pettyneenä itseensä ja muihin ihmisiin? Voiko mutapainiin osallistuttuaan kuvitella että viattomuuden aika enää palaa takaisin?
Omaan paljon katkeruutta ja kaunaa juuri ihmisten tuottamien pettymysten vuoksi. Haluaisin kuitenkin uskoa että jopa netissä voi olla jotain hyvää, puhdasta ja rakastavaa. Varmasti melkolailla kaikki tätä palstaa lukevat ovat sinänsä ihan ok ihmisiä, minä vain menetin lopullisesti hermoni jatkuvan näykkimisen ja ärsyttämisen jälkeen. Koska asiaan osallistunut taho kokee vilpittömästi tehneensä oikein, tuskin saan hänen mieltään ikinä muuttumaan vaikka kuinka haluaisin sanoa että hän tekee väärin. Uskon nimissä ihmiset tekevät aina oikein - omasta mielestään.
Tämän parempaan en pysty, enkä haluakaan pystyä. Minulla on oikeus omiin tunteisiini, vaikka ne välillä tietysti johdattavat vääriin johtopäätöksiin ja vääriin tekoihin. Olin vielä jokin aika sitten sitä mieltä että älyllisyys on paras juttu elämässä... Mutta onko se?
Loppujen lopuksi, olen vain nainen. Mitä enempää voin tehdä kuin olla sitä, kun se on tällä kertaa osunut osaksi? ;)
Tuskin tätä enää kukaan muu lukee kuin yksi tietty taho, mutta samapa tuo... Palaan tänne sitten joskus kun keksin jonkun oikein hyvän nikin TAI kun minulla on jotain kunnon asiaa! Veetuilun pyrin jättämään, vaikka taas ärsytettäisiinkin. Täällä on sentään muutamia ihmisiä kuten Ava ja Vaisnava, joilta voi ottaa oppia tässä asiassa.
Yritys hyvä 10... (Ihan oikeasti yritän parantaa tapani. Uskokaa tai älkää. Nih!)

Vastaukset 21
Vanhimmat
Toisia ei pysäytetä ja toiset eivät muuten vaan anna periksi?
Tosi ikävää.
Täällä kyllä helposti saa tuntea itsensä hieman omituiseksi jos sanoo oman mielipiteensä.
En ole lukenut sinun ja E:n välistä "sotaa", mutta kuvittelisin, että se on ollut kova ja karkea.
Toivottavasti jonakin päiväni vielä palailet ja saamme nauttia sinunkin ajatuksistasi.
Täältä alkavat pikkuhiljaa putoilemaan pois ns. fiksut , koska kyllästyvät siihen että perimmäinen asia ei mene perille vaan ainainen riita ja sota senkun jatkuu... eihän sitä kestä.
Tyynemmillä vesillä olen minäkin päättänyt käydä soutelemassa.
Saa ainakin rauhassa miettiä asioita.
Kiitti Tellu sulle ja oikein hyvää jatkoa;)
mikä perimmäinen ei mene perille ja saa sinut kyllästymään?
..uskontoja ylipäätään tarvitaan,jollei ole oikeaa uskontoa?
Kyllä tämän varmaan muutkin lukee kuin Eclipse, kaikki ei vaan kommentoi. Minä esmes en keksi nyt mitään kommenttia. Joten sanon vain: Tsemppiä!
Tai keksinpäs:
"Onko tältä palstalta nyt lähdettävä syvästi pettyneenä itseensä ja muihin ihmisiin? Voiko mutapainiin osallistuttuaan kuvitella että viattomuuden aika enää palaa takaisin? "
Minkä verran mahdat tuntea armon käsitettä?
normaalisti, tuo saattaisi saada minut ojentamaan käteni sovinnoksi.
Ei minulla ole sinulle tarvetta kantaa kaunaa, tai olla vittumainen enempää kuin olet sitä tilannut.
Ehkäpä on lipsahtanut kohtuuttomuuden puolelle.
Mutta en oikein luota sinuun enää, olet käyttänyt useita kertoja sopuisuutta taktiikkana, ja välineenä alistamiseen, ja hyökkäämiseen.
Mistä tiedän että et tee sitä nyt?
Toisaalta, tarvitsetko edes minun sovintoani, onko tärkein vain saada ihmisten huomio pois virheistäsi?
Tätä en kirjoittanut ollakseni vittumainen, ja epäsovinnainen, tämän kirjoitin koska haluan tietää.
Sillä tunnustit viimein asioita jotka minua olivat haitanneet, tunnustit syyt jotka saivat minun vihani sinua kohtaan nousemaan. Se on tie parempaan että itse pystyt näkemään sen mitä on vialla.
Syy miksi petyin sinuun onkin siinä että haluat tuhota sen mikä on minulle pyhää, vaikka minä haluaisin myöskin yhtä suurta yhteyttä Jumalaan, tuota ihmiskunnan viimeistä messiaanista exodusta.
Sen sijaan sinä teitkin tästä oman ristiretkesi, sillä olet jumalaton.
tuo viljalti täällä käyttämäsi sana, "vittumainen", se kun viittaa jo kättelyssä naisen jonkinlaiseen alisteiseen asemaan. (kaipa se ex-tellu oli naispuolinen henkilö?) Mikäs kummajainen on sinänsä pyhää, elo kun se vain virtaa, uomissaan ? Kehnoa.
tulee muinaisindoeurooppalaisesta kantasanasta, joka merkitsee mädäntynyttä.
Olen jostain kuullut että VITTU tarkoittaa REIKÄÄ.
tai kenen?
reikää.
jotkut varhaisnuoret käyttävät sitä myöskin lauseissaan pilkkuna, alotuis-sanana, sekä pisteenä.
'Vittu, sikspäkin join vittu enkä ollu viälä missää vittu.'
Artikuloivaa nuorisoa.
Pimennys oli lähempänä totuutta (melkoinen ihme) kuin sinä. Sana tulee kantagermaanisesta sanasta, joka tarkoittaa vastenmielistä hajua. "Pthyi" on myös samaa alkuperää.
Suomessa käytössä oleva "hunsvotti" tulee saksien sanasta "hundsvot" tai "huntsvot", joka tarkoittaa "koiranvittu".
Suomen kielen sana "pillu" tulee suomensukuisten kielten "rakoa" tarkoittavasta "pilu"-sanasta.
Kirjoitin eilen sinulle vilpittömimmät ajatukseni mitä olen täällä pystynyt sinulle esittämään, ja sitten joku ottaa ja poistaa ne koska ilmeisesti meidän pitäisi vain haastaa riitaa loputtomiin? Ja minun piti myös LÄHTEÄ täältä.
Sopi se nyt jollekulle tahi ei, niin sanonpahan vaan kuitenkin että nyt kuvittelisin ymmärtäväni sinua paremmin. Olen tuntenut ihmisen, joka menetti läheisen karmeassa onnettomuudessa, ja tämän jälkeen pamahti uskoon. Siispä ehkä jollekulle usko voi tuoda lohtua, vaikka minä en itse olekaan sellainen että siihen lähtisin nojaamaan.
Totesin eilen että olemme oppositioasetelmassa koska sinä koet uskon tervehdyttävän, ja minusta taas pitää olla ensin terve, jotta voi vapaasti valita mihin uskoa.
En halua riistää keneltäkään hänen pyhäksi kokemiaan kokemuksia, enkä suostu siihen että jonkun kokemukset ovat ok ja toisen eivät. Totesin että kirjoista ei voi oppia sitä miten kenenkin kuuluu kokea (tämä niistä tsakroistakin todettakoon). Itse olen lukenut kirjoja liian pitkään. Pohjana ne ovat toimineet omille ajatuksilleni, mutta jossain vaiheessa apupyörät on hylättävä ja lähdettävä ajamaan itse.
En myöskään arvosta mitään perinnettä.
Se mitä itse koin täällä hyökkääväni vastaan oli omahyväisyys, teennäisyys, salaseuraisuus ("vain meidän joukko on valittu"), ylimielisyys jne. Opin mielestäni kuitenkin tässä että tällainen toiminta ei hyödytä. Eivät ihmiset ymmärrä mitä ajan takaa, kun he vain ärsyyntyvät minun persoonastani ja tavastani sanoa jyrkästi(?) Ehkäpä tässä meillä on SAMA VIKA...?
Sanoin myös jossakin ketjussa että kärsimykset eivät ole jotain mikä jalostaa ja ylentää ihmisen olemaan ABSOLUUTTISEN OIKEASSA. Tämä on ehkä sinusta pahasti sanottu kun olet kokenut mitä olet, ja ajattelet että mistä minä mitään tiedän. Mutta mistä meistä kukaan tietää mitään että mitä kaikkea kaikki ovat kokeneet, kaikki kun eivät mölyä pidä kaikesta... (Voi mitä lauseita...) En minäkään tänne kaikkea laita. En edes MINÄ. Köh...
Sopuisuus mitä olen täällä YRITTÄNYT viljellä hetkittäin oli valheellista, koska yritin pakottaa itseni rauhaan ennenkuin tunsin sitä sisälläni. Meidät naiset on kasvatettu niin, että meidän pitäisi aina ja kaikessa olla ensisijaisesti kilttejä ja ymmärtäviä. Niin pitäisi, mutta olemmeko me? Minä en edes halua enää olla. Haluan olla rehellinen. Minun olisi pitänyt suoraan sanoa että olen vihainen. Olin vihainen siitä että sinä tukahdutit yritykseni olla ekumeeninen, kun noin kk sitten aloitin jutun "Miten katsomuksesi kehittyi". Halusin KERRANKIN yrittää ymmärtää muita ja kaikki ymmärtäisivät kaikkia, ja se meni riitelyksi... Kuka on muka kokenut oikein ja muut väärin jne. Se että kirjatietojesi(?) sekoittamana mäkätit vielä tsakrakokemuksistani sai minut raivoihini. Olen vuosikausia joutunut aina olemaan jotenkin altavastaajana hieman normaalista poikkeavien kokemusteni kanssa, joutunut tuntemaan ihmisten pilkallisuuden ja epäuskon - ja täällä taas. Ajattelin että mitä tämä uskovainen änkeää Idän uskontoihinkin minun kimppuuni.
Keräsin kaunaa ja katkeruutta sinua kohtaan, ja käyttämäsi haistattelu-tyyli tottakai raivostutti lisää.
Homma paisui kuin pullataikina, ja lopulta olin vuoroin vihainen, vuoroin masentunut. En minä enää tiennyt mitä vastata tai tehdä. Tuntui että elämä alkaa ihan liikaa pyöriä tämän - sori kaikille - PASKASAITIN ympärillä. (Tosin olen ollut pidempään masentunut myös muista syistä, ja tämä ei ole se pääsyy.)
Lupasin jo viime viikolla kaverille poistua täältä, ja tässä sitä vaan edelleen ollaan... Ja vain sen takia että haluan ettei kenellekään jää mitään väärää mielikuvaa mistään.
Mitä helvettiä sen yleensä on väliä mitä kukakin mistäkin ajattelee? Parempina hetkinäni olen todella kokenut että minut voi puolestani julistaa vaikka syyntakeettomaksi, viekää tuhkatkin pesästä ja hastalavista... (Siksi "vapaa telluus" -pelleily.)
Minkä takia näiden uskon asioiden pitää olla tällainen raivon, vihan ja taistelun paikka? Mitä IHMEEN VÄLIÄ sillä on millä tavoin me kaikki uskomme tai mikä uskossamme on tärkeää meille itsellemme? - Ehkä minä voin sanoa näin koska minä olen pakana?
En tiedä. Olen kurkkuani myöten täynnä tätä kaikkea, ja haluan vain hittoon täältä.
Rauhaa, EclipsE. Oli veemäistä kanssasi, mutta en minä enää kanna kaunaa. Myönnän kernaasti että en ole mikään erinomainen ihmistuntija, sillä vuosikaudet nenä kirjoissa kiinni ei tee välttämättä sillä saralla fiksuksi.
Muutenhan en olisi luullut sinua keski-ikäiseksikään... Jonka virheen tein koska tytöttelit minua ja arvelin että tyypillinen keski-ikäisen vittuilukeino. Sitäpaitsi joskus kuulostat vanhalta kun oikein innostut uskosi kanssa.
En tarvitse sovintoasi. En tarvitse muiden ihmisten mieltymystä itseeni. Tarvitsen sovinnon vain itseni kanssa. Ja se ei tipahda jos kaikki tämä lätsähtää vain johonkin epämääräisyyteen sen vuoksi että vilpittömät viestit viedään tuotapikaa kun ne tänne saa. Kun taas kaikki muu paska saa täällä varmaan olla vaikka ikuisuuteen?
Hyvästi, toivottavasti. JUMALA kanssasi.
>En tarvitse sovintoasi. En tarvitse muiden ihmisten mieltymystä itseeni. Tarvitsen sovinnon vain itseni kanssa.
Tätä ei sanottu kädet puuskassa nuttura täristen, vaan hyvällä mielellä. Mitä olen täällä oppinut, on se että aina pitäisi sanoa asiat suoraan, niin karvaita kuin ne olisivatkin. Ei kierrellen, kaarrellen, salavihaa kantaen.
Katsoisin että sikäli kaikki pottuilu ei ole ollut turhaa, sillä olen alkanut nyt vähän aidommin nähdä että ME KAIKKI OLEMME VAIN IHMISIÄ. Aiemmin tämä oli minulle teoreettinen totuus... Nyt enemmän totta.
Joskus myötätuntoa voi olla sekin että kykenee sanomaan suoraan että en ymmärrä sinua ja tapojasi...
Loppujen lopuksi loppu? Vai vain yksi selitys lukuisten joukossa?
Ehkä olisi vain pitänyt kirjoittaa kertomuksia kaikki tämä aika. Mutta toisaalta tästä oppi enemmän.
"Kirjoitin eilen sinulle vilpittömimmät ajatukseni mitä olen täällä pystynyt sinulle esittämään, ja sitten joku ottaa ja poistaa ne koska ilmeisesti meidän pitäisi vain haastaa riitaa loputtomiin? Ja minun piti myös LÄHTEÄ täältä."
Juu, ihmettelin itsekkin että täältä on hävinnyt keskeisimpiä "kirjeenvaihtojamme".
Minusta muuten tuntuu että olet oikeassa tuon suhteen että meidän pitäisi taistella. Ihmiset ovat ihastuneet kauniit ja rohkeat-tyyliseen dramatisointiin, ja kommunikointiin.
Leipää ja sirkushuveja kansalle.
Noh, minä yhdenkään viholaiseni kanssa, ainakaan aio, riidellä sen enempää kuin on pakko.
"Sopi se nyt jollekulle tahi ei, niin sanonpahan vaan kuitenkin että nyt kuvittelisin ymmärtäväni sinua paremmin. Olen tuntenut ihmisen, joka menetti läheisen karmeassa onnettomuudessa, ja tämän jälkeen pamahti uskoon. Siispä ehkä jollekulle usko voi tuoda lohtua, vaikka minä en itse olekaan sellainen että siihen lähtisin nojaamaan.
Totesin eilen että olemme oppositioasetelmassa koska sinä koet uskon tervehdyttävän, ja minusta taas pitää olla ensin terve, jotta voi vapaasti valita mihin uskoa."
Uskohan tervehdyttää. Esim. ahneus. Silloin kun hyväksyt armolla itsesi, ei sinun tarvitse kokea riittämättömyydentunteesta johtuvaa kompensointia, eli ahneutta.
Se on ongelman, ja oman heikkoutensa tunnustamista.
Saatana on Belial, joka on tyhjyys ja mitättömyys. Jumalakin on kyllä ei-mitään, mutta ei silti kuin Belial, näissä kahdessa Nirvanassa on suunnaton ero.
Kuin yöllä ja päivällä.
Hyveeseen ja paheeseen on sama lääke; tunnustus.
Jos tiedostat olevasi erinomainen ihminen, alkaa ylpeys syömään nöyryyttä. Siis jos se menee kohtuuttomaksi.
Sen sijaan, kun asia on päinvastoin, tunnustat synnin, alkaakin nöyryys syömään ylpeyttä.
"En halua riistää keneltäkään hänen pyhäksi kokemiaan kokemuksia, enkä suostu siihen että jonkun kokemukset ovat ok ja toisen eivät."
Tässä on ongelma.
Eli jos sinusta jokainen saa uskoa, niin älä aseta rajoja heidän uskonsa harjoittamiseen.
Vaan hyväksy Kristitty, joka ei hyväksy muita jumalia.
Silloin et riko sanojasi vastaan, etkä myöskään häntä vastaan.
Jooko?
"Totesin että kirjoista ei voi oppia sitä miten kenenkin kuuluu kokea (tämä niistä tsakroistakin todettakoon). Itse olen lukenut kirjoja liian pitkään. Pohjana ne ovat toimineet omille ajatuksilleni, mutta jossain vaiheessa apupyörät on hylättävä ja lähdettävä ajamaan itse."
Juuei.
Mutta jos jokin asia opitaan kirjasta, ja se ei menekkään kuten kirjassa on sanottu, ollaan törmätty ongelmaan jossa ei ehkäpä enää puhutakkaan kirjassa tapahtuneesta asiasta.
Vaan jostain muusta. Ja tätä tarkoitan myöskin tuosta mitä tulee chakroihin.
"Se mitä itse koin täällä hyökkääväni vastaan oli omahyväisyys, teennäisyys, salaseuraisuus ("vain meidän joukko on valittu"), ylimielisyys jne. Opin mielestäni kuitenkin tässä että tällainen toiminta ei hyödytä. Eivät ihmiset ymmärrä mitä ajan takaa, kun he vain ärsyyntyvät minun persoonastani ja tavastani sanoa jyrkästi(?) Ehkäpä tässä meillä on SAMA VIKA...?"
Jälleen peräänkuuluttamani tiedostaminen. SInun on tiedostettava tuo mitä sanot lopussa, ja huomattava että se ei käy 1:1 sen mitä sanoit alussa.
Minä en väitä olevani suvaitsevainen sitä kohtaan mitä pidän vääränä, eikä kukaan olekkaan.
Jos olisin, pettäisin itseäni. Kasvatukseni itsepetosta vastaan on ollut niin kouriintuntuva, että se ei minulta suju. Selkä ei taivu edes oman perseen nuolentaan.
Mene ja tee sinä samoin, älä teeskentele ettetkö kuuluisi yhden henkilön eliittiin.
Se tuo ristiriidan, ja pistää heti ainakin minun silmään.
Mutta jos et sellainen mielestäsi ole, niin toimi myöskin siten.
"Meidät naiset on kasvatettu niin, että meidän pitäisi aina ja kaikessa olla ensisijaisesti kilttejä ja ymmärtäviä. Niin pitäisi, mutta olemmeko me?"
Ette ole. Siksi teidän tulisi olla.
" Olin vihainen siitä että sinä tukahdutit yritykseni olla ekumeeninen, kun noin kk sitten aloitin jutun "Miten katsomuksesi kehittyi". Halusin KERRANKIN yrittää ymmärtää muita ja kaikki ymmärtäisivät kaikkia, ja se meni riitelyksi... Kuka on muka kokenut oikein ja muut väärin jne. Se että kirjatietojesi(?) sekoittamana mäkätit vielä tsakrakokemuksistani sai minut raivoihini. Olen vuosikausia joutunut aina olemaan jotenkin altavastaajana hieman normaalista poikkeavien kokemusteni kanssa, joutunut tuntemaan ihmisten pilkallisuuden ja epäuskon - ja täällä taas. Ajattelin että mitä tämä uskovainen änkeää Idän uskontoihinkin minun kimppuuni."
Yritä ymmärtää minuakin. Sinä yhtälailla vetosit chakrakokemuksissa kirjalliseen lähteeseen. Ja myönsit että sinäkin olet ottanut asioista selvää kirjoista.
Eli mikä tekee siis sinun kirjanvastaisesta ja siten mielivaltaisesti arvostelemastasi kokemuksesta toden?
Kristityn kuuluu koetella omat ja muiden ilmiöt.
Toinen syy reaktiooni oli tulehtuneet välimme, minusta se lähinnä vaikutti silti että kysyt, ja ennen kuin kukaan ehtiää vastata jo pälätät itsestäsi.
Se sai minut näkemään punaista.
Luuletko että minä en vihaa omahyväisyyttä?
"Keräsin kaunaa ja katkeruutta sinua kohtaan, ja käyttämäsi haistattelu-tyyli tottakai raivostutti lisää."
Varoitinhan minä että se ei toimi minuun. En anna yhdenkään voittaa, jos se vain minusta on kiinni, minua pahalla.
"Lupasin jo viime viikolla kaverille poistua täältä, ja tässä sitä vaan edelleen ollaan... Ja vain sen takia että haluan ettei kenellekään jää mitään väärää mielikuvaa mistään."
Minullakin oli tuo vaihe..mutta olen kesästä saakka jäänyt tänne suustani kiinni.
Se oli eräänlainen tulivuorenpurkaus jossa kaikki kärjistyi, ja en pidätellyt enää yhtään.
Päätin että joka ikinen mulkku joka astuu varpailleni saa tuta minun vihani.
Onnistuin aika hyvin, kunnia taisi vähetä joidenkin tekopyhien silmissä, mutta mainetta tuli lisää.
Kyseenalaista on että minkälaista.
"Minkä takia näiden uskon asioiden pitää olla tällainen raivon, vihan ja taistelun paikka? Mitä IHMEEN VÄLIÄ sillä on millä tavoin me kaikki uskomme tai mikä uskossamme on tärkeää meille itsellemme? - Ehkä minä voin sanoa näin koska minä olen pakana?"
Juuri niin, sinä olet pakana. Mutta unohdat että minä en ole.
"Rauhaa, EclipsE. Oli veemäistä kanssasi, mutta en minä enää kanna kaunaa. Myönnän kernaasti että en ole mikään erinomainen ihmistuntija, sillä vuosikaudet nenä kirjoissa kiinni ei tee välttämättä sillä saralla fiksuksi.!"
Rauhaa sinullekkin..kanna vain kaunaa jos siltä tuntuu, että saat sen tiedostettua, ja purettua pois. Jos olen auttanut sen sinulle keräämisessä, voin auttaa sen pois-saamisessakin, jos niin on ollakseen.
"Hyvästi, toivottavasti. JUMALA kanssasi."
Kiitos, samoin.
"Tätä ei sanottu kädet puuskassa nuttura täristen, vaan hyvällä mielellä. Mitä olen täällä oppinut, on se että aina pitäisi sanoa asiat suoraan, niin karvaita kuin ne olisivatkin. Ei kierrellen, kaarrellen, salavihaa kantaen."
Hyvä kuulla. Mutta et sinä minulle kirjottaisi jos täysin tuohon uskoisit? Enkä usko että tuollainen ylpeyden nieleminen ei välttämättä tee pahaa kenellekkään?
"Joskus myötätuntoa voi olla sekin että kykenee sanomaan suoraan että en ymmärrä sinua ja tapojasi..."
Opposition is true friendship?
"Ehkä olisi vain pitänyt kirjoittaa kertomuksia kaikki tämä aika. Mutta toisaalta tästä oppi enemmän."
Usko pois, se on ollut minunkin mielessäni.
PS. Äläkä nyt taas jätä vastaamatta näihin, on tärkeää että dialogi jatkuu, kunnes asiat ovat selvät.
Naisilla on outo tapa minua kohtaan luimistella kun aletaan puhua tosi asioista.
Pitäisikö siis rikkoa lupaus olla tulematta tänne (Uskonto/Uskonto-osastolle)? Tulihan se tietysti rikottua jo. Vaan ei silti ole sen väärtti että rypisin ADDIKTION synnissä. :)
Minusta tämä on tässä. Kai sitä voi vaihteeksi jättää asiat hyvällekin tolalle...
Itä on itä ja länsi on länsi, eivätkä ne ikinä kohtaa... Niin sanottiin ennen vanhaan.
- Kävin vain katsomassa että viesti tuli perille. Minusta meidän kummankin kannattaisi tehdä tervehenkisempiä juttuja kuin kupata täällä!
-end-
"Pitäisikö siis rikkoa lupaus olla tulematta tänne (Uskonto/Uskonto-osastolle)? Tulihan se tietysti rikottua jo. Vaan ei silti ole sen väärtti että rypisin ADDIKTION synnissä. :)"
Älä koskaan sano ei koskaan. Tosin, jos tunnet että olet saavutettavasi saavuttanut, niin eikai siinä mitään.
"Minusta tämä on tässä. Kai sitä voi vaihteeksi jättää asiat hyvällekin tolalle..."
Ja pitääkin jättää..
EI anneta auringon laskea vihan ylle..jookoste?
"Itä on itä ja länsi on länsi, eivätkä ne ikinä kohtaa... Niin sanottiin ennen vanhaan."
Kyllä muuten kohtaa; purjehdi tarpeeksi kauan länteen, ja katso, oletkin idässä. ;)
..minäkin vähitellen. Lähdin täältä monta kuukautta sitten, koska en nähnyt mitään keskustelumahdollisuutta palstalla.
Joku harva kerta olen tänne kurkannut ja jopa laittanut olemattoman viestin.
Sinua, Tellu, olen aina ihaillut, mutta jotenkin olen ymmärtänyt aikoinaan, että kiusaannuit positiivisesta palautteestani, joten jätin sen mahdollisimman vähiin..
Nyt sanon kuitenkin, että olit palstan mieleisin kirjoittaja. Järkevänä, tuntevana ja syvästi sielun viisaana ihmisenä olit palstan valo, eikä sitä yhtään himmennä se, että olet menettänyt hermosi täällä tai mennyt mukaan loan heittoon. Itse en ole edes niitä viestejäsi lukenut, mutta vaikka olisit kirjoittanut mitä, en muuta käsitystäni sinusta.
Sinä tulet takaisin..
Niinhän me aina..
Aika vaikeahan täältä on poissa pysyä jos on sopivasti päästä pehmeä...
Ei vais. On se positiivinenkin palaute välillä kivaa, ettei tule sellainen olo että kaikki mitä kirjoittaa on pelkkää paskaa, koska vastaanotto on paskamainen. Kuitenkin vihamielisiäkin tahoja tarvitaan. He ovat hyviä kylmiä ja kovia seiniä joihin voi hakata päätään jos alkaa liikaa nousta kusi päähän!