Enemmistö uusista teologian opiskelijoista on naisia.
Miehet hylkäävät taikauskon, mutta milloin valistus saavuttaa tavalliset naiset, jotka äiteinä, lastenhoitajina ja opettajina tekevät parhaansa juurruttaakseen luterilaisen huuhaan jo pikkulapsiin?
Miehet hylkäävät taikauskon, mutta milloin valistus saavuttaa tavalliset naiset, jotka äiteinä, lastenhoitajina ja opettajina tekevät parhaansa juurruttaakseen luterilaisen huuhaan jo pikkulapsiin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miten taikauskoisten ihmisten elämästä on
sinulle tullut psykoottisen käyttäytymisen aihe?
Oletko ajatellut? Tarvitset apua.
Meillä on perustuslain suoma turva uskoa aivan miten haluamme.
Onko sinulla muita rasistisia tai fasistisia harrastuksia?
Minulla ei ole mitään tarvetta mennä ilkkumaan
ateistien sivuille.
-----------
Miehet hylkäävät kaiken muunkin opiskelun. Yliopistoissa jylläävät naiset.
Miehet ovat, ikävä kyllä, typeryksiä ja eräänlainen ongelma.
ihmiset ovat typeryksiä sukupuolestaan riippumatta.
Yliopistoissa on sellainen tilanne, että aloilla, missä vaaditaan loogista ajttelua esim. matematiikan muodossa, on edelleenkin paljon miehiä, kun taas pseudotieteilyyn vivahtavilla sekä ahkeraa ulkolukua vaativilla aloilla on useimmiten naisenemmistö.
Hyvänpuoleinen äly on noin 1-2% ihmisistä, ja siihen joukkoon mahtuu sekä miehiä että naisia, miehiä mahdollisesti jopa enemmän kuin naisia. On viitteitä, että miesten ominaisuudet noudattavat Gaussin käyrää hiukan eri parametreillä kuin naisten.
Olen itse nainen, enkä pidä kummankaan sukupuolen aiheettomasta haukkumisesta.
Kyllä matemaattisia välineitä korkealla tasolla käyttävien joukossa on valtava määrä typeryksiä, kun kerran älykkyysprofiilin erilaisuus merkitsee typeryyttä sinun arvomaailmassasi.
Päättelykyky on heikäläisilläkin usein varsin heikko, kuten nyt itse kuulutat itsestäsi julki.
Puheesi pseudotieteistä ja ulkoluvusta kielivät asennevammasta tai käsiteavaruuden ahtaudesta.
Ei ainakaan yliopistosta pitäisi päästää ketään paperein ulos tuollaisin tiedoin.
Tämä palsta muuten käsittelee luterilaista uskoa.
Mitä täällä teet, kun et kerran mitään usko?
Oletko niitä, jotka käyvät nauramassa vammaisia, ihonväriltään toisenlaisia tai kulttuurinsa puolesta poikkeavia?
Rasismiahan tämä toimintasi kiistatta on.
mieltä, että uskonnot ja taikausko ovat täysin eri asia, sillä taikauskolle on täysin oma palstansa, jonne voit mennä keskustelemaan horoskoopeista, siitä, että musta kissa juoksi tien poikki, perjantaista 13. päivästä jne. Huuhaa tarkoittaa hölynpölyä. Jos sinun mielestäsi luterilaisuus tai yleensä kristinusko on hölynpölyä, niin nyt kun olet tuon mielipiteesi ilmaissut, niin voit rauhallisin mielin siirtyä muualle. Ihmisten uskonnollisuuteen tai sen puutteeseen vaikuttavat lähinnä geenit, kasvatus ja ympäristö. Niin varmaan sinullakin. Voit omassa mielessäsi miettiä sitä, mikä noista vaikutti eniten sinun uskonnollisuuden puutteeseesi.
Ateismipalstalla ei tarvitse keskustella uskonnoista tai uskonnollisuudesta yleensä eikä uskontoaiheisilla palstoilla tarvitse keskustella uskonnon puutteesta ja siihen liittyvistä asioista. Kullekin on oma palstansa.
kun väestö muuttuu fiksummaksi.
"Brittiprofessori: Älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa
Ulsterin yliopiston emeritusprofessori Richard Lynn on herättänyt kiivasta keskustelua Britanniassa väitteillään, että älykkyys vähentää uskon merkitystä paitsi yksilölle myös kokonaisille yhteiskunnille.
Lynnin mukaan viime vuosisadalla kiihtynyt länsimaisten yhteiskuntien maallistuminen on yhteydessä keskimääräisen älykkyysosamäärän kasvuun. Professorin mukaan uskonnollisuus väheni ja keskimääräinen älykkyys lisääntyi 137 kehittyneessä maassa 1900-luvulla.
Lynn perustelee väitettään muun muassa sillä, että arvostetun Royal Society -tiedeseuran jäsenistä vain reilu kolme prosenttia ilmoittaa olevansa uskossa, kun Britannian koko väestön keskuudessa osuus on liki 70 prosenttia."
Geenit eivät muutu niin nopeasti, mutta ympäristötekijätkin, kuten vanhempien koulutuksen vaikutus, voivat kasvattaa lapsen älykkyyttä ja siten pienentää hänen taipumustaan yliluonnollisiin uskomuksiin.
Tämä palsta keskustelee luterilaisuudesta.
Mene sinne!
Tänne älynlahjasi eivät näy riittävän.
>>Ateismipalstalla ei tarvitse keskustella uskonnoista tai uskonnollisuudesta yleensä
Ihan rehellisesti:
Olen yllättynyt näiden ateistien matalaotsaisuudesta. Älyllisesti samaa tasoa kuin prätkäjengit.
sillä älyllään loista.
Ihan rehellisesti sanottuna.
Kiitti. mut älä tule riehumaan tänne.
Tämä palsta on tarkoitettu luterilaisille uskoville.
vaan sanoi niinkuin asia on.
Miksi valehtelet ja vääristelet asioita?