Raamatun mukaan maailma luotiin 6000vuotta sitten, mutta tiedemiehet ovat löytäneet dinosauruksen luurankoja jotka ovat miljoonia vuosia vanhoja, joten kysymykseni kuuluu, että eikös nämä asiat ole vähän ristiriidassa?
Kysymys
spdofjåasp
5215
0Äänestä
Vastaukset 5
Vanhimmat
1.Mooseksen kirja:
1:1 Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
Raamattu alkaa kertomalla maailmankaikkeuden luomisen tapahtuneen alussa.
Raamatun aikaa ei lueta meistäpäin vaan alusta alkaen.
Luomisen ensihetki oli maailmamme alku, eikä sen ajankodasta ole mainintaa muuten, kuin että se tapahtui alussa.
N. 6000 vuotta on aika, Aadamin asettamisesta tähän maailmaamme, meihin eikä mitään muuta ole tiedossamme.
Se, kuinka kauan luomisen jälkeen Aadam oli Paratiisissa, sitä ei ole meille kerrottu.
Luomiskertomuksen päivät alkavat vasta kun maa ja taivas olivat jo luodut.
Alkukielisessä luomiskertomuksessa ei ensimmäistä päivää kuvata järjestystä ilmoittavalla sanalöla. Ensimmäinen päivä on ilmoitettu siinä päivänä YKSI = aika ilman jakoa.
Raamatussa ensimmäisellä on kaikessa erikoisasema, sillä se on aina samalla jonkun asiaryhmän luomisen hetki.
Sama periaate toistuu Aadamin luomisen yhteyteen.
Aadam luotiin maan tomusta, mutta Eevaa ei, vaan Eevan tarpeet otettiin ensimmäisestä ihmisestä, AADAMISTA. Ja samoin kaikki jälkeenpäin syntyvät otetaan kukin aina vanhemmistaan.
Jumalan luomaa suoraan on aina ENSIMMÄINEN, ja muut ovat TOISsijaisesti syntyneitä ensimmäisestä.
Kunnia aluista (ensimmäiset) on Jumalalla.
Tämä on eräs Raamatun sanoman perustperiaatteita, ja näiden periaatteiden ymmärtäminen auttaa koko Raamatun sanoman Raamatun ymmärtämistä, sillä tämä sama merkityksen ominaisuus on sekä hyvissä että huonoissa asioissa.
Yhtenä ensimmäisenä on kuoleman asettamisesta kerrottu kertomus.
Kun Jumala oli asettanut kuoleman tottelemattomuuden seuraamukseksi, ei kuolemaa ollut Aadamin jälkeläisillä ennenkuin KAIN tappoi veljensä.
Näin Kainin aiheuttama väkivaltainen kuolema oli ENSIMMÄINEN, eikä ihmisen luonnollinen kuolema.
Täten luonnollinen kuolema >(Jumalan säädös)tuli toisena eikä ensimmäisenä.
Hyvässä Jumalan teko on aina ensimmäinen, ja huonossa asiassa se ensin on ihmisen teko (kuten Aabelin tappo).'
Se, mikä meidän pitäisi oppia, on periaatteen perusteet, jotta ymmärtäisimme kokonaisuuden.
Ja periaatteet ovat teoriaa eli oppia.
On siinäkin yhtä ja toista ihmeteltävää.
Aika vankkojan todisteiden mukaan ihmiskunta on käynyt läpi kivikauden, pronssikauden ja lopulta rautakauden. Kivikausi oli se pisin ja kun metallit keksittiin, kehitys rupesi nopeutumaan.
Raamatun mukaan kuitenkin Aadmin jälkeen jo seitsemännessä sukupolvessa tunnettiin raudan käyttö. Aika vähän jäi aikaa kivi- ja pronssikausille.
Kun luet Aadamin suvun olevan sen aloitussukupolven jota Raamattu seuraa, ei mielestäni ole mitään ongelmaa. Millään muulla ei Raamatun sanoman kannalta ole merkitystä. Jos ihmisiä oli aiemminkin, he olivat asemaltaan eläinten kanssa yhtä.
Israelilaiset saivat erityisen aseman, ja pakanoille jäi sama asema kuin oli mahdollisilla "aiemmillakin ihmisillä". Kun Jeesus tuli sovitustekoineen, koko ihmiskunta taannehtienkin tuli kuitenkin osalliseksi yhtäläisestä sovittamisesta.
Israelin tottelemattomuus näet teki israelilaiset pudotetuiksi kaikkien muiden kanssa samaan asemaan.
Roomalaiskirje:
8:21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
Raamatun mukaan maailmaa ei luotu 6000 vuotta sitten. Joten, ei ole ristiriitaa tuon suhteen jota esitit.
Lääkäri Pekka Reinikainen on tutkinut paljon tieteenkannanottoja aiheesta. Kuuntelin äskettäin muutaman kasetin hänen luennoistaan. Kuva ja Sana on julkaissut hänen kirjojaan aiheesta. Kyllä evöluutio on hataralla pohjalla, kaikesta hulimatta. Näistä toisenlaisita tutkimustuloksista ei vain rummuteta niin suurta "haloota", vaikuttaahan tieteen maailmassa suuresti myös raha, maine ja tämän maailman henki.