Vanhanen hätää kärsimässä eduskunnassa

Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen oli hätää kärsimässä eduskunnan kyselytunnilla tänään.

Oppositio grillasi Vanhasta mainioon tapaan ja Vanhanen punoitti ja änkytti vastaillessaan kiperiin kysymyksiin epämääräisyyksillä. Vanhanen vältti antamasta suoria vastauksia mihinkään ja toisaalta lasketteli välillä sellaisia valheita, että kaiken nähnyt eduskuntakin niitä hämmästeli.

Luurangot kolisevat KEPUn kaapeissa ja KEPUn sontatunkiota tonkimalla tulee päivittäin esiin uusiin epämääräisyyksiä.

Vanhanen on menettänyt sekä oman puolueensa että eduskunnan luottamuksen. Vanhanen on samassa tilanteessa kuin KEPUn edellinen puheenjohtaja. Jäätteenmäkikin kaatui valehteluun.

2

288

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulee.,

      ensi tiistaina. Asia ei tähän jää, todettiin oppositiosta.

      Koska Vanhanen ei halunnut tänään vastailla, niin sitten on syytä katsoa, ovatko kaikki hallituspuolueet kuinka hirttäytyneitä tähän linjaukseen.

    • Hiljainen tarkkailija

      Samaa mieltä olen minäkin. Vanhanen selitteli ja sekoili. Yritti ylimielistä nauramistaktiikkaakin, mutta vaikutelma epäonnistui. Eipä saanut Vanhanen tukea puolueensa jäseniltäkään saati muilta ministereiltä.

      Tulee mieleen Jäätteenmäen viimeiset päivät pääministerinä ja Jäätteenmäki sekoilemassa eduskunnassa. Tässä Vanhasen tämän päivän esiintymisessä oli paljon samaa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      461
    10. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    Aihe