Kiitos

Eläköön demokratia!!!!! (Jota Suomessa valitettavasti ei ole)
11491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mitä demokratiaa on, että enemmistö kolmesta miljoonasta kaataa 500 miljoonan ihmisen Euroopan Unionin tahdon?

Mitä demokratiaa on, että Suomen eduskunta halusi valtavalla enemmistöllä saada Suomelle EU:n turvatakuut, mutta noin miljoona irlantilaista päätti, että emme sitä saakaan. Natolla alkaa kohta olla täällä kysyntää.

Äänestä
  • ei jostain kumman syystä annettu äänestää asiasta, että sellaista "demokratiaa".

    Äänestä

  • "Mitä demokratiaa on, että Suomen eduskunta halusi valtavalla enemmistöllä saada Suomelle EU:n turvatakuut, mutta noin miljoona irlantilaista päätti, että emme sitä saakaan."

    EU tosiaan on demokratian irvikuva. Kaikkien EU-maiden kansalaisten olisi pitänyt saada äänestää näin tärkeästä asiasta.

    Äänestä

  • kansa päättää asioista. Lissabonin sopimuksessa taas on kyse eliittien harvainvallasta, oligarkiasta. EU-maiden hallitukset pelkäävät oman kansansa tahtoa, eivätkä siksi, Irlanti poikkeuksena, halunneet riskeerata sopimustaan sellaisen asian kuin kansan tahdon toteutumisen takia.

    Äänestä

  • ihmiseltä äänioikeuden ja suomalaiset eu-mieliset poliitikot vai saitko sinä jossain äänestää sopimuksen puolesta tai vastaa,viiden miljoonan Suomi ei myöskään saanut äänestää joten älä sinä sönkötä paskaa.

    Äänestä

Kiitos ! Se oli MIEHENTEKO!

Nyt pitää vaan taistella eu:Ta vastaan tiukemmin koska nwo kyllä keinot keksii miten saada liittovaltionsa!


Eläköön IRLANTI

Äänestä
  • Hyvä Irlanti.

    Olisimmepa mekin saaneet äänestää, mutta Suomi EI ole demokraattinen maa.

    Äänestä

  • zenia kirjoitti:

    Hyvä Irlanti.

    Olisimmepa mekin saaneet äänestää, mutta Suomi EI ole demokraattinen maa.

    Toivottavasti maamme pääsee kohta jälleen oman vahvan markkansa turvin maailmalle menestymään.

    Turvatakuut, joita Lissabonin sopimuksessa olivat, ovat heikkoja varten. Kyllä Suomi pärjää yksin! Eivät Irlantilaisetkaan välittäneet turvatakuista, vaikka hekin ovat Euroopan Unionin reunamaita.

    Hieno päivä Suomelle!

    Äänestä

  • kaikille! kirjoitti:

    Toivottavasti maamme pääsee kohta jälleen oman vahvan markkansa turvin maailmalle menestymään.

    Turvatakuut, joita Lissabonin sopimuksessa olivat, ovat heikkoja varten. Kyllä Suomi pärjää yksin! Eivät Irlantilaisetkaan välittäneet turvatakuista, vaikka hekin ovat Euroopan Unionin reunamaita.

    Hieno päivä Suomelle!

    1800-luvulle? Jolloin olisi taas 65-tuntiset pakkotyöviikot, orjuus, suomenpojat viedään vieraan maan multaan ja jos sitten päätätkin sanoa eriävän mielipiteesi - saat kuolemantuomion. Tämä on sitä helvetin hienoa diktatuuria, mitä sä kakara et osaa kuvitella pahimmissa painajaisissasikaan!

    Äänestä

Pitkästä aikaa paras uutinen mitä olen kuullut,täytynee ruveta pelkän kunnioituksen vuoksi ostamaan muutama irkkubisse joka viikko

Äänestä

Kun vaan ihmiset tietäisivät mitä ja millä perusteilla äänestävät. Joku meppi äsken sanoi, että Lissabonin paperi on niin monimutkainen, ettei siitä ota muutamallakaan lukemisella selvää. Virhe sinänsä laatijoilta.
Todennäköisesti irlantilaisten äänestämistä ei ohjannut tieto esilläolevasta asiasta, vaan tunteet summanmutikassa. No, karavaani kulkee ja koirat haukkuvat, EU kehittyy Irlannista huolimatta.
Näissä laitamaissa kun tahtoo riittää änkyröitä, jotka periaatteesta vastustavat keskusalueiden viisaampia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Irlantilaiset kirjoitti:

Eläköön demokratia!!!!! (Jota Suomessa valitettavasti ei ole)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu