KEPUn puoluekokouksessa kaikki eivät nielleet Jarmo Korhosen julkista anteeksipyyntöä keskustan vaalirahoitussotkusta.
Minusta tuntuu, että kaikkea ei ole vielä kerrottu. Olen ollut pitkää puolueessa mukana ja tunnen meidän puoluetoimiston toimintatavat hyvin.
Kokouksen tauolla tunnettu puolueaktiivi jakaa julkisuudessa olleet epäilyt, joiden mukaan KEPUn johto uhrasi nuoren Lasse Kontiolan pelastaakseen oman nahkansa.
Tuntuu aivan uskomattomalta, että nuori kaveri voisi siirrellä huomattavia rahasummia ilman, että joku puoluejohdossa siitä tietäisi. En usko sitä ollenkaan, sanoi tunnettu puolueaktiivi.
Nimettömänä pysyttelevän KEPUvaikuttajan mukaan KEPU ja sen johto on joutunut viime viikkoina valtavan mediaryöpytyksen kohteeksi
Puolueessa onkin havaittavissa pelon ilmapiiri. Monet eivät uskalla vaatia nyt muutosta, koska pelätään, että samalla menee koko puolueen maine. Ihmisille on tullut tällainen suojamekanismi päälle. Mielestäni puolueen oma likapyykki tulisi kuitenkin pestä joka tapauksessa.
Olen aivan varma, että jos Korhonen jatkaa vielä huomisen jälkeen puoluesihteerinä, puolueessa alkaa armoton koston kierre.
Jarmo Korhonen on pitkään ollut KEPUn likaisten temppujen osaston johdossa ja hän osaa loanheiton. Tätä hän on väläyttänyt jo puoluesihteerikisassa, jossa hän esitti törkeyksiä kilpailijastaan Kimmo Tiilikaisesta.
KEPUssa nyt pelon ilmapiiri
3
130
Vastaukset
- Vanhanenkin siellä
vaahdonnut siihen tyyliin, että ei saisi edes epäillä? Se nyt vielä puuttuisi, kun kaikenlaista omituista ilmenee, niin ei saisi edes epäillä? Toivoa vain sopii, että Suomessa tomisi valpas lehdistö ja tutkiva journalismi. Siihen tyyliin nyt kyllä ajetaan poliitikkojen ja elinkeinoelämän hyviä vuorovaikutussuhteita.
- Höpötyksesi jatkuu
Tuhansia uhkauksia.
Ja kaikki hukkaan.
Laukauksia omaan jalkaan.
Sitkeä kaveri. - pyhänä hoksaat
kuinka yhtenäinen se on.ja arvaa mitä sen jälkeen alkaa paljastus kuka sitä vaalirahaa oikein käyttikään.hm.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011795- 591170
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4441139- 1701043
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän131822- 58821
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51718
- 57681