Kuinka moni..

järkyttyi oikeasti Ruotsalaisen poliitikon kuolemasta????? Alkaa välillä tuntua, että se järkytys saattaa olla vähän niin kuin teeskentelyä. Lehdet hehkuttaa että KANSA SUREE. Paskat sanon minä. Lähipiirissä en ole huomannut ketään, joka olisi edes vähääkään surevan näköinen. Telkkarissa jotkut tavalliset kadun tallaajat väittävät olevansa järkkyttyneita. niin, onhan se niin ettei sitä ilkeä koko kansan nähden sanoa että EVVK. Suomen poliitikkojen surun ja järkytyksen minä ymmärrän, koska ko. vainaja saattoi olla heidän tuttunsa.
Tulee väkisinkin mieleen, että sanaa järkytys käytetään kovin kepein perustein.
6281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minua ei ainakaan hetkauttanut yhtään sen enempää tai vähempää kuin muutkaan kuolonuutiset, joista saa päivittäin lukea lehdissä, aina on joku puukotettu jossain päin maailmaa. Jotenkin tuntuu ironiselta, että jonkun poliitikon arvo on noin paljon korkeampi, että sitä surraan ja uutisoidaan päivätolkulla. Murhia tehdään joka päivä ja minulle ainakin jokainen mattimeikäläinen on yhtä arvokas kuin joku ministeri.

Äänestä

ei järkyttänyt yhtään. ihmisiä kuolee joka päivä.

Äänestä

Ruotsalaiset ovat kuulemma surun murtamia. Kruunun arvokin meinasi tipahtaa, mutta se onneksi toipui. Voi vittu tuota uutisjeesustelua.

Äänestä

ja ruotsissakin livenä telkassa oli ihan iloisia ilmeitä ihmisillä vaikka olevinaan oltiin niin järkkyjä.

Äänestä

Järkyttyneitä ovat oikeasti Lindhin omaiset ja muut läheiset, ja varmaan suuri osa ruotsalaisistakin. Minä en järkyttynyt, kiinnostuinpahan vain että käykö tutkinnassa kuten Palme-tapauksessakin: surmaajaa ei tavoiteta.

Kun länsimainen ministeri kuolee väkivaltaisesti, on tapahtuma ennen kaikkea poliittinen. Kuoleehan keski-ikäisiä ihmisiä liikenteessä, tapaturmissa, sairauksiin jne. Mutta tämän Lindh-jutun seuraukset Ruotsin euroäänestykseen, pohjoismaiseen yhteiskuntaan laajemmin, kaikenlaiseen kontrolliin ja valvontaan... NE ovat merkittäviä jokaiselle meistä.

Äänestä

Kylmät väreet meni, kun kuulin. To iltana tuli mieleen että oliskahan Anna ollut kaks päivää aikasemmin yhtä pyhä henkilö kuin nyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Järkyttynyt kirjoitti:

järkyttyi oikeasti Ruotsalaisen poliitikon kuolemasta????? Alkaa välillä tuntua, että se järkytys saattaa olla vähän niin kuin teeskentelyä. Lehdet hehkuttaa että KANSA SUREE. Paskat sanon minä. Lähipiirissä en ole huomannut ketään, joka olisi edes vähääkään surevan näköinen. Telkkarissa jotkut tavalliset kadun tallaajat väittävät olevansa järkkyttyneita. niin, onhan se niin ettei sitä ilkeä koko kansan nähden sanoa että EVVK. Suomen poliitikkojen surun ja järkytyksen minä ymmärrän, koska ko. vainaja saattoi olla heidän tuttunsa.
Tulee väkisinkin mieleen, että sanaa järkytys käytetään kovin kepein perustein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu