EU:n idea on

EU:n idea on, että kansallisvaltiot hajoitetaan, siten, että mm. tehdään suuria väestönsiirtoja paikasta toiseen.
Suomessa Hallitus on pohjustanut tätä jo puhumalla "työvoimapulasta", ja että tänne Suomeen täytyy saada satojatuhansia ulkomaalaisia sitä paikkaamaan.

Olipa jossain lehdessä juttua, että Suomeen voitaisiin tuoda jopa miljoona ulkomaalaista paikkaamaan tätä työvoima pulaa vuoteen 2020 mennessä.

Jos Lissabonin sopimus menisi lävitse, niin kaikki päätösvalta siirtyisi sen nojalla Brysseliin, ja tämä Lissabonin sopimus, eli EU:n perustuslaki kumoaisi AINA Suomen perustuslain.

Suomi valtiona siis lakkaisi olemasta.

Suomalaiset houkuteltiin EU:hun, "että ruuan hinta laskee ja viinan hinta myös"
No, ruuan hinta laski, mutta nyt se on noussut korkojen kera.

Tavoite oli saavutettu, Suomi oli saatu jallitettua EU:hun.

Kun oli kansanäänestys EU:hun liittymisestä, niin EU myönteiset poliitikot sanoivat, "että tämä ei merkitse markasta luopumista, oma talouspolitiikka säilyy"

Miten kävi?
EURO tuli, ilman kansanäänestystä.
Ruotsissa oli kansanäänestys EURO:sta, ja Ruotsi torjui EURO:n.

Myös vakuuteltiin, että ei EU:sta ole tarkoitus tulla liittovaltiota.

Nyt sitä EU-littovaltiota kuitenkin ajetaan kuin käärmettä pyssyyn.

Lissabonin sopimus on kaiken kulmakivi, jos se ratifioidaan, niin suomi on valtiona loppu.

Suomeen voidaan Brysselin päätöksellä tuoda vaikka ydinjätteitä loppusijoitettavaksi, ja suomella ei ole siihen mitään sanottavaa, koska itse annoimme ylimmän päätösvallan Lissabonin sopimuksen hyväksymisellä Brysseliin.

Myös tässä on tietoa, mitä EU tarkoittaa:

EU:n direktiiveihin kuuluu valtion omistuksen rajoittaminen ja pääoman siirto ulkomaille. Siitä taas seuraa se, että eipä tule valtiolle mistään tulojakaan. Millä sitten hoidetaan kaikki Kelan maksut sairaille, eläkeläisille ja työttömille? Mistä valtio ja kunnat repii rahat sosiaalitoimistoon toimeentulotukeen niille, jotka ovat sen tarpeessa?

Tehtaat on kohta siirretty ulkomaille ja lopetettu, pienenee ihmisten tulot, ostovoima ja samalla maksetut verot. Kun ei oo töitä, ei tuu verotulojakaan.

Kuka vaan voi tulla tänne ja ostaa vaikka puoli Suomea, - jos siltä tuntuu, ja viedä siitä kaikki rikkaudet vaikka “vinkuintiaan”, kun pääoman siirtoja ei saa estää. EU mahdollistaa sen.

Kaikki ulkomaalaiset rynnistää tänne tekeen kaivosvaltauksia ihmisten takapihoille ja kaivaan uraania jos vaikka mistä, ja samalla saastuttavat ja tuhoavat meidän kauniin ja vielä kohtalaisen hyvin puhtaana säilyneen luontomme. Ranskanhan ne on jo raiskannu ja tuhonnu monesta paikasta jättäen jälkeensä saasteita ja radioaktiivisia jätteitä, mutta ei se mitään, mehän ollaan niin vieraanvaraisia, että otetaan ne ilomielin tännekin raiskaan meidän kansallismaisemat. Saavathan arkadianmäkeläiset hekumoida taas ruskeakielisinä tyhjäpäisyyttään, ja mainostaa hurmioissaan, että tuleehan työpaikkoja, ihan kun niitä ei muka muulla tavoin saisi.

Ydinjäteongelmia ei enää ole, kun Olkiluoto on oiva paikka kaikkien EU maiden ydinjätteiden säilömiseen ja Suomihan on niin harvaan asuttu maa, että tänne kyllä mahtuu! Joku Saksalainen professori senkin keksi,. Eikä sitä paitsi ydinjäte oo mikään ongelmajäte, sehän on kauppatavaraa ja viis radioaktiivisuudesta, kun siitä ei tuu muka hiilidioksidipäästöjä.

Ei tarvi maksaa Suomalaisille 8- 10 euron tuntipalkkoja, kun Virosta ja Puolasta saa 5 eurolla tuntipalkalla työntekijöitä huomattavasti halvemmalla, eikä niitä estä mikään tulemasta tänne. Ollaanhan kaikki yhtä.

Oman maan kansan köyhistä ei tartte kovasti huolehtia, kun katukuvassa alkaa olla jo kokonaisia perheitä kerjäämässä muista maista, ja sehän on tietysti kansainvälistä huolehtia naapurin kakaroista omien sijaan, kun ollaan “niin sivistyneitä”. Syydetään loputkin roposet niille, kun niiden oman maan ihmiset ei välitä niitä auttaa, niin kyllä meidän pitää, kun ollaan niin viksuja. Kukahan tulis kohta ruokkiin meidän kansan, kun se on ensin perusteellisesti putsattu?

Kasvatetaan vaan pellot täys hamppua ja kuminaa, ym. mausteita. Eihän niitä voi syödä, mutta tukiaisia kannattaa niistä kyllä maksaa kovasti, kun sitten maanomistajat eivät oo pilaamassa ruuantuotannolla ranskalaisten kuivaks rutistettujen peltojen ravintoarvotonta tuotantoa omillaan, vaan mahdollistavat sen, että ruuan hinnan voi kohta nostaa pilviin, kun ei ole kilpailua, ja saadaan myydyksi enemmän vitamiinejä ihmisten jatkuvasti kasvavaan tarpeeseen.

Kasvaahan samalla lääketeollisuus huimaa vauhtia, kun ihmiset sairastelee virusten ja bakteerien lisäks kaikenlaisten puutostilojen takia, eikä onneksi enää ole esteenä omanmaan ravintorikkaissa pelloissa viljellyt jyvät, sen kummemmin kun kohta muutkaan vihannekset. Sokerikin on paremman makusta Tanskasta tuotuna. ja ainakin kalliimpaa heti sitten kun sitä ei enää täällä omaan käyttöön valmisteta.

Moni ressukka luulee, että EU on hyväntekijä, ja ne maat siellä sulasta ihanuudestaan lähettää tänne ruokaa pilkkahintaan. Tosiasiassa sen tarkotus on kyllä eliminoida Suomen kilpailukykyisyys ja ajaa alas loppukin hyvinvointi tästä maasta.

Itsenäisyys meni jo aikoja sitten, mutta mitäs siitä, pääseehän eurolla lällättään ilman passia pitkin euta, ei tartte rasittua rahan vaihdosta. Sehän oli vaan “extreamea” kun meidän isät ja isoisät ja moni muu makoili 40 asteen pakkasessa hangella rynkky kourassa puolustamassa maataan, rämpi soilla ja saloilla, mikä milläkin tavoin silpoutuen, sen sijaan, että olis saanu nauttia normaalista elämästä kotonaan vaimonsa ja lastensa kanssa. Oltiin kato niin ahdasmielisiä mettäläisiä, ettei ymmärretty mikä “suuri lahja” olis ollu toi kansainvälisyys eikä tykätty kuulua venäjään. Siihen aikaan vielä rakastettiin omaa maata, eikä kruunu eikä rupla vetänyt vertaa omalle markalle, jonka sittemmin sydämettömät ja arvottomat pöyhistelijät päättivät vaihtaa euroon.

Äänestäähän ei tiätysti kannata. Sehän saattais haitata jotain suurempaa Suomen tuhoksi suunniteltua hanketta, jolla liituraidat saa lisää roposia taskuunsa. Eikä varsinkaan muuta kun jo eduskunnassa istuvaa puoluetta, niin varmasti samat naamat, jotka on jo ajanu maan hyvinvointia alas, saavat jatkaa saman mielisten kaveriensa kans mellastustaan täysin palkein. Kun panttivankisyndroomassa on niin kiva elää, niin mikäs tässä on ollessa.
2177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

EU tulee ajautumaan sisäisiin konflikteihin tämän lissabon homman seurauksena. Tuollaista valtakuntaa ei rakenneta ilman vallankumouksia.
Jopa suomalaisille riittää kohta tuo pelleily.

Lopputulos on sitten joko hajonnut eu tai euvostoliitto.

Uskomatonta, että suomessa on päättäjiä ja tavan kansalaisia, jotka ovat valmiita luopumaan itsenäisyydestä ja omasta maasta. Ei helvata, sitä se on kun aina ollaan oltu jonkun muun maan alusvalta.

Kuinka monelle suomalaiselle on ihan sama, että syntyy suomalaisena ja kuolee eurooppalaisena vaikka asuu edelleen mukamas suomessa?
Monen olen kuullut sanovan, että tuntuu siltä kuin ei enää edes asuisi suomessa.
Se on sitä menetettyä kansallisidentiteettiä. Tunnen samoin.

Äänestä
  • Maataloustuet eu:sta, tai suomenkansalta yksi hailee, mafia porskuttelee ideaparkeilla, lähikaupoista ei niin väliä.
    Kepu on sun taskuilla €U:n tuella.
    Pahvikulissi toivot hallitsee, meno on sen mukaista.
    Pääministerin morsian on maan tärkein ykkösasia, muut tukiaiskähminnät on hoidettu valtakunnassa "hyvin".
    Kansan valitsemalta presidentiltä otetaan valtakirja pois että pääministeri voi mellastaa tulevaisuudessa miten tahtoo ja edunsaajat eduskunnassa saa nukkumalla palkkaa, unityö lisää.
    Pääministeri saa pitää tulevaisuudessakin kahtalautasta, panonsa kuittaamiseen.
    Kaiken tämän suomenkansa maksaa, polttoaineveroa, korotettu ruokalaskumaksua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TÄMÄ. kirjoitti:

EU:n idea on, että kansallisvaltiot hajoitetaan, siten, että mm. tehdään suuria väestönsiirtoja paikasta toiseen.
Suomessa Hallitus on pohjustanut tätä jo puhumalla "työvoimapulasta", ja että tänne Suomeen täytyy saada satojatuhansia ulkomaalaisia sitä paikkaamaan.

Olipa jossain lehdessä juttua, että Suomeen voitaisiin tuoda jopa miljoona ulkomaalaista paikkaamaan tätä työvoima pulaa vuoteen 2020 mennessä.

Jos Lissabonin sopimus menisi lävitse, niin kaikki päätösvalta siirtyisi sen nojalla Brysseliin, ja tämä Lissabonin sopimus, eli EU:n perustuslaki kumoaisi AINA Suomen perustuslain.

Suomi valtiona siis lakkaisi olemasta.

Suomalaiset houkuteltiin EU:hun, "että ruuan hinta laskee ja viinan hinta myös"
No, ruuan hinta laski, mutta nyt se on noussut korkojen kera.

Tavoite oli saavutettu, Suomi oli saatu jallitettua EU:hun.

Kun oli kansanäänestys EU:hun liittymisestä, niin EU myönteiset poliitikot sanoivat, "että tämä ei merkitse markasta luopumista, oma talouspolitiikka säilyy"

Miten kävi?
EURO tuli, ilman kansanäänestystä.
Ruotsissa oli kansanäänestys EURO:sta, ja Ruotsi torjui EURO:n.

Myös vakuuteltiin, että ei EU:sta ole tarkoitus tulla liittovaltiota.

Nyt sitä EU-littovaltiota kuitenkin ajetaan kuin käärmettä pyssyyn.

Lissabonin sopimus on kaiken kulmakivi, jos se ratifioidaan, niin suomi on valtiona loppu.

Suomeen voidaan Brysselin päätöksellä tuoda vaikka ydinjätteitä loppusijoitettavaksi, ja suomella ei ole siihen mitään sanottavaa, koska itse annoimme ylimmän päätösvallan Lissabonin sopimuksen hyväksymisellä Brysseliin.

Myös tässä on tietoa, mitä EU tarkoittaa:

EU:n direktiiveihin kuuluu valtion omistuksen rajoittaminen ja pääoman siirto ulkomaille. Siitä taas seuraa se, että eipä tule valtiolle mistään tulojakaan. Millä sitten hoidetaan kaikki Kelan maksut sairaille, eläkeläisille ja työttömille? Mistä valtio ja kunnat repii rahat sosiaalitoimistoon toimeentulotukeen niille, jotka ovat sen tarpeessa?

Tehtaat on kohta siirretty ulkomaille ja lopetettu, pienenee ihmisten tulot, ostovoima ja samalla maksetut verot. Kun ei oo töitä, ei tuu verotulojakaan.

Kuka vaan voi tulla tänne ja ostaa vaikka puoli Suomea, - jos siltä tuntuu, ja viedä siitä kaikki rikkaudet vaikka “vinkuintiaan”, kun pääoman siirtoja ei saa estää. EU mahdollistaa sen.

Kaikki ulkomaalaiset rynnistää tänne tekeen kaivosvaltauksia ihmisten takapihoille ja kaivaan uraania jos vaikka mistä, ja samalla saastuttavat ja tuhoavat meidän kauniin ja vielä kohtalaisen hyvin puhtaana säilyneen luontomme. Ranskanhan ne on jo raiskannu ja tuhonnu monesta paikasta jättäen jälkeensä saasteita ja radioaktiivisia jätteitä, mutta ei se mitään, mehän ollaan niin vieraanvaraisia, että otetaan ne ilomielin tännekin raiskaan meidän kansallismaisemat. Saavathan arkadianmäkeläiset hekumoida taas ruskeakielisinä tyhjäpäisyyttään, ja mainostaa hurmioissaan, että tuleehan työpaikkoja, ihan kun niitä ei muka muulla tavoin saisi.

Ydinjäteongelmia ei enää ole, kun Olkiluoto on oiva paikka kaikkien EU maiden ydinjätteiden säilömiseen ja Suomihan on niin harvaan asuttu maa, että tänne kyllä mahtuu! Joku Saksalainen professori senkin keksi,. Eikä sitä paitsi ydinjäte oo mikään ongelmajäte, sehän on kauppatavaraa ja viis radioaktiivisuudesta, kun siitä ei tuu muka hiilidioksidipäästöjä.

Ei tarvi maksaa Suomalaisille 8- 10 euron tuntipalkkoja, kun Virosta ja Puolasta saa 5 eurolla tuntipalkalla työntekijöitä huomattavasti halvemmalla, eikä niitä estä mikään tulemasta tänne. Ollaanhan kaikki yhtä.

Oman maan kansan köyhistä ei tartte kovasti huolehtia, kun katukuvassa alkaa olla jo kokonaisia perheitä kerjäämässä muista maista, ja sehän on tietysti kansainvälistä huolehtia naapurin kakaroista omien sijaan, kun ollaan “niin sivistyneitä”. Syydetään loputkin roposet niille, kun niiden oman maan ihmiset ei välitä niitä auttaa, niin kyllä meidän pitää, kun ollaan niin viksuja. Kukahan tulis kohta ruokkiin meidän kansan, kun se on ensin perusteellisesti putsattu?

Kasvatetaan vaan pellot täys hamppua ja kuminaa, ym. mausteita. Eihän niitä voi syödä, mutta tukiaisia kannattaa niistä kyllä maksaa kovasti, kun sitten maanomistajat eivät oo pilaamassa ruuantuotannolla ranskalaisten kuivaks rutistettujen peltojen ravintoarvotonta tuotantoa omillaan, vaan mahdollistavat sen, että ruuan hinnan voi kohta nostaa pilviin, kun ei ole kilpailua, ja saadaan myydyksi enemmän vitamiinejä ihmisten jatkuvasti kasvavaan tarpeeseen.

Kasvaahan samalla lääketeollisuus huimaa vauhtia, kun ihmiset sairastelee virusten ja bakteerien lisäks kaikenlaisten puutostilojen takia, eikä onneksi enää ole esteenä omanmaan ravintorikkaissa pelloissa viljellyt jyvät, sen kummemmin kun kohta muutkaan vihannekset. Sokerikin on paremman makusta Tanskasta tuotuna. ja ainakin kalliimpaa heti sitten kun sitä ei enää täällä omaan käyttöön valmisteta.

Moni ressukka luulee, että EU on hyväntekijä, ja ne maat siellä sulasta ihanuudestaan lähettää tänne ruokaa pilkkahintaan. Tosiasiassa sen tarkotus on kyllä eliminoida Suomen kilpailukykyisyys ja ajaa alas loppukin hyvinvointi tästä maasta.

Itsenäisyys meni jo aikoja sitten, mutta mitäs siitä, pääseehän eurolla lällättään ilman passia pitkin euta, ei tartte rasittua rahan vaihdosta. Sehän oli vaan “extreamea” kun meidän isät ja isoisät ja moni muu makoili 40 asteen pakkasessa hangella rynkky kourassa puolustamassa maataan, rämpi soilla ja saloilla, mikä milläkin tavoin silpoutuen, sen sijaan, että olis saanu nauttia normaalista elämästä kotonaan vaimonsa ja lastensa kanssa. Oltiin kato niin ahdasmielisiä mettäläisiä, ettei ymmärretty mikä “suuri lahja” olis ollu toi kansainvälisyys eikä tykätty kuulua venäjään. Siihen aikaan vielä rakastettiin omaa maata, eikä kruunu eikä rupla vetänyt vertaa omalle markalle, jonka sittemmin sydämettömät ja arvottomat pöyhistelijät päättivät vaihtaa euroon.

Äänestäähän ei tiätysti kannata. Sehän saattais haitata jotain suurempaa Suomen tuhoksi suunniteltua hanketta, jolla liituraidat saa lisää roposia taskuunsa. Eikä varsinkaan muuta kun jo eduskunnassa istuvaa puoluetta, niin varmasti samat naamat, jotka on jo ajanu maan hyvinvointia alas, saavat jatkaa saman mielisten kaveriensa kans mellastustaan täysin palkein. Kun panttivankisyndroomassa on niin kiva elää, niin mikäs tässä on ollessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu