Nato selvitys kertoo selvästi että jäsenyys vahvistaa Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Yhtään vastustajien selvitystä ei ole näkynyt.
selvitys
missä??
3169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
miten merkittävä yhteistyökumppani Venäjä-Venäjä-Venäjä on Suomelle rauhan vallitessa...
-
kyllä jenkkilä tarjoaa tuhoa, kurjuutta ja kuolemaa.
Venäläiset muuttavat Natomaihin ja mersut ovat lännestä. Hyvin pienen osan Venäjästä on Nato toistaiseksi puhdistanut, Suomenlahti saa venäläistä kusta surutta.
Natomaat vievät tehtaita Moskovaan ja humanitääriseksi avuksi voi lukea myös tavaroiden viennin esim. lääkkeet rekkajonossa.
Venäläistä mefurstia tiedetään kuitenkin suomalaiseksi, kun Ladakin oli italialaisten keksintö. Natomaat rakentavat Venäjällä tehtaita ja tuovat länteen energiaa ja raaka-aineita.
Meille on Nato aivan erikoisen tärkeä ja vahva puolustus takaa voiman alistaa venäläiset.
Suomi on länsi.
Emme voi jatkaa "se kuuluu kulttuuriin". Venäläiset saavat jatkuvasti vainota toisinajattelijoita, varastaa kaupoista, pestä rahaa, tuhota Tallinnan ja Viipurin. Myös avustusrekat ryöstetään ja miliisit varastavat lapsia ei pelkästään kadulta, myös suoraan kodista.
USA on korkean teknologian maa Suomen tärkeä ystävä kuten Saksa. Kaikki vapaat ihmiset vastustavat putinisteja.
USA on täynnä kuten Saksakin Venäjältä paenneita.
Harvoin paetaan Venäjälle? Nato vain kelpaa!
Turvamme on Nato!