Mä kärsin paniikkihäiriöstä ja muistakin
päänsärkykohtauksista.. ja mulla on ihan syyni...
viimeinen vuosi on ollut mulle yx helvetti.
Ensin juhannuksena 2000 löysin rakkaan appiukkoni
sängystään kuolleena, oli ollut jo tunnin
kuolleena, yritin häntä herättää, mutta hän oli
niin kylmä ja eloton. Menin silloin shokkiin, en
ollut ikinä ollut niin lähellä kuolemaa. No,
siitä selvisin todella kamalin paniikkikohtauksin
ja terapian avulla.
Sitten viime vappuna (2001) löysin kihlattuni
sängystä toisen tytön kanssa, sitä juttua oli jo
jatkunut kuukausia, minun selkäni takana, ja
kukaan ei kertonut siitä minulle, vaikka koko
pieni paikkakuntani siitä tiesi! Se sattui
todella paljon, en ikinä toivo sellaista kipua
kenellekään en edes pahimmalle vihamiehelleni. En
syönyt, itkin päivät ja yöt, ja sain taas
paniikkikohtauksia... Kukaan meidän perheesse ei
tajunnut mua auttaa, vaikka olisin tarvinnut
apua. He vain katselivat mua, että voi voi, on
sydänsuruista ennenkin selvitty. Suljin tuskani
sisääni ja päätin vain pitää hauskaa sinkkuna
hammasta purren. Ja sitten en tiedä mitä ihmeen
hellyydenkaipuuta oon hakenut, mutta sen jälkeen
mulla on ollut yhenillanjuttuja ihan kamalasti..
joka perjantai ja lauantai ja parhaimmillaan
kolme samana iltana!!! se helpotti, mutta sitten
aina krapulassa iski kamala morkkis ja masennus!
No sitten mun ukki kuoli yllättäin, olisin
tarvinnut kamalasti exsän tukea, mutta sen kivun
taas jotenkin siirsin kuoreni sisään ja jatkoin
bailaamista.
Sitten kuoli todella yllättäin mun kummisetä
(43v),oli nukahtanut saunanlauteille ja kuollut.
Ei siis mitään terveyteen kuuluvaa, ihan vaan oli
nukahtanut. Se otti taas mua syvältä... Miten voi
tollasta tapahtua!!
Sitten tää mun ex-kihlattuni on alkanut mua taas
saartamaan... On yrittänyt keinolla millä hyvänsä
saada mut takas, lupaa ettei enää koskaan voisi
mua satuttaa tai tehdä jotain noin tyhmää. Sanoo
että rakastaa mua ja tietää että mä oon se ainut
oikea hänelle. Ollaan tapailtu ja menty hiukan
liian pitkällekin tapaamisissa, ja joka
tapaamisen jälkeen oon masentunut ja alkanut
itkemään typeryyttäni. Tiedän että se varmaan
vaan käyttää mua hyväkseen ja pystyy
valehtelemaan päin naamaa...
Joten tässä nyt sitten ollaan.. 19-vuotiaan tytön
pää ihan sekasin.. Ei tiedä mitä tehdä, mihin
turvautua, mihin enää uskoa, mihin luottaa!!
Paniikkihäiriöistä selviäminen on tällä hetkellä
ainut asia josta yritän päästä läpi...
Elämä on kamalaa!!!!
päänsärkykohtauksista.. ja mulla on ihan syyni...
viimeinen vuosi on ollut mulle yx helvetti.
Ensin juhannuksena 2000 löysin rakkaan appiukkoni
sängystään kuolleena, oli ollut jo tunnin
kuolleena, yritin häntä herättää, mutta hän oli
niin kylmä ja eloton. Menin silloin shokkiin, en
ollut ikinä ollut niin lähellä kuolemaa. No,
siitä selvisin todella kamalin paniikkikohtauksin
ja terapian avulla.
Sitten viime vappuna (2001) löysin kihlattuni
sängystä toisen tytön kanssa, sitä juttua oli jo
jatkunut kuukausia, minun selkäni takana, ja
kukaan ei kertonut siitä minulle, vaikka koko
pieni paikkakuntani siitä tiesi! Se sattui
todella paljon, en ikinä toivo sellaista kipua
kenellekään en edes pahimmalle vihamiehelleni. En
syönyt, itkin päivät ja yöt, ja sain taas
paniikkikohtauksia... Kukaan meidän perheesse ei
tajunnut mua auttaa, vaikka olisin tarvinnut
apua. He vain katselivat mua, että voi voi, on
sydänsuruista ennenkin selvitty. Suljin tuskani
sisääni ja päätin vain pitää hauskaa sinkkuna
hammasta purren. Ja sitten en tiedä mitä ihmeen
hellyydenkaipuuta oon hakenut, mutta sen jälkeen
mulla on ollut yhenillanjuttuja ihan kamalasti..
joka perjantai ja lauantai ja parhaimmillaan
kolme samana iltana!!! se helpotti, mutta sitten
aina krapulassa iski kamala morkkis ja masennus!
No sitten mun ukki kuoli yllättäin, olisin
tarvinnut kamalasti exsän tukea, mutta sen kivun
taas jotenkin siirsin kuoreni sisään ja jatkoin
bailaamista.
Sitten kuoli todella yllättäin mun kummisetä
(43v),oli nukahtanut saunanlauteille ja kuollut.
Ei siis mitään terveyteen kuuluvaa, ihan vaan oli
nukahtanut. Se otti taas mua syvältä... Miten voi
tollasta tapahtua!!
Sitten tää mun ex-kihlattuni on alkanut mua taas
saartamaan... On yrittänyt keinolla millä hyvänsä
saada mut takas, lupaa ettei enää koskaan voisi
mua satuttaa tai tehdä jotain noin tyhmää. Sanoo
että rakastaa mua ja tietää että mä oon se ainut
oikea hänelle. Ollaan tapailtu ja menty hiukan
liian pitkällekin tapaamisissa, ja joka
tapaamisen jälkeen oon masentunut ja alkanut
itkemään typeryyttäni. Tiedän että se varmaan
vaan käyttää mua hyväkseen ja pystyy
valehtelemaan päin naamaa...
Joten tässä nyt sitten ollaan.. 19-vuotiaan tytön
pää ihan sekasin.. Ei tiedä mitä tehdä, mihin
turvautua, mihin enää uskoa, mihin luottaa!!
Paniikkihäiriöistä selviäminen on tällä hetkellä
ainut asia josta yritän päästä läpi...
Elämä on kamalaa!!!!
Vastaukset 20
Vanhimmat
rauhoitu hyvä ihminen,eihän tuo niin kamalaa!!
normaalia elämänmenoa.ei saa ottaa niin
vakavasti,kaikkihan tässä ennen pitkää kuolee
pois.anna elämän soljua omalla
painollaan,tarkkaile mitä tapahtuu
ympärilläsi.älä syöksy bailaukseen ja
suhteisiin,koska selvästi tarvit omaa
rauhaa.PYSÄHDY kuuntelemaan ITSEÄSI,sydäntäsi ja
saat tasapainoa elämään.sen kyllä tuntee ja
tietää kun "latu" on oikea.lue kirjoja ja
mietiskele.bailata ehtii sitten kun sen aika
on.tarkoittaa ettei ole mitään "morkkiksia".
paniikit voi oppia hallitsemaan ,jokainen joutuu
kokemaan joko lievänä tai rajumpana.tätä se
ihmiselo on.
Kiitos tosi paljon... tuo auttoi... ku mä olen jo
ajatellut että ei kaikki kamala voi tapahtua
mulle.. Mutta tiedän että monelle on tapahtunut
kaikkea kamalempaa, mä oon vasta 19 ja mulle on
kuitenkin tapahtunut vuoden aikana enemmän ku
jonkulle koko elämän aikana...
Mutta kiitos mummeli..
super pusihalit sulle!!!
ja onnea sullekin elämässä!!
Kyllä tämä tästä!
Mummeli on ihan oikeassa,elämässä aina välillä on
stressipisteet vähän korkeammalla.Ja ikävät asiat
vielä monesti sattuu samaan syssyyn.Reagointi
ihmisillä voi olla vähän erilaista,mutta älä anna
näiden kokemustesi katkeroittaa mieltäsi,vaan ota
ne asioina ,jotka kokeneena pystyt entistä
vahvempana jatkamaan elämääsi."mikä ei tapa,se
vahvistaa"Tsemppiä,terv.eräs paljon myös kokenut
PS.mene luontoon,kävelemään,juoksemaan,mitä
vaan,se rauhoittaa ja antaa asioille uutta
näkökulmaa(on ainakin minua auttanut aina!)
Joo, mä oon ajatellut just tota että kaikki tämä
vaan vahvistaa, mutta tuntuu että mulle on kohta
niin paksu kuori ympärillä, että kukaan ei enää
pääse muhun. Tai en päästä ketään lähelleni, kun
pelkään että se kaikki satuttaa...
Mutta kiitos sulle kuitenkin paljon, ja
jaksamista myös sulle!!
*hali*
sun pitää rauhottaa
ottaa vähän aikaa
iisisti
jokainen uusi päivä
avaa uusia mahdollisuuksia
jos se exä porsastelee silleen
niin jätä se, mutta
elä silti ala myydä
itseäsi halvasta
sinä olet arvokas ihminen
osta itsellesi ruusu
*pusuttaa*
*halaa*
kiitos sait mut hiukan hyvemmälle tuulelle.. Oot
säkin arvokas ku noin sanot toisestakin
tuntemattomasta ihmisestä.. Ihana ihminen olet!
Kuoleminen on luonnollinen asia.
Mutta silti outo.
Mulla on kuollut viime viiden vuoden aikana
paljon kavereita ja sukulaisia, mitenkään
erittelemättä. Kipeää se on tehnyt, tekee
vieläkin. Mutta oon yrittänyt siirtyä elämässä
eteenpäin. Olen mielestäni onnistunut siinä
hyvin, vaikka tutun nimen kuuleminenkin vielä
vihlaisee vatsanpohjaa.
Yritin minäkin aikoinani eri keinoja.
Join muistoja pois. Olin todella "iloinen" mutta
kuori ei pitänyt.
Nyt olen rauohoittunut, ihme kyllä, ja toivon
että sinäkin rauhoitut pian ja alat elää lisää.
Eikä kannata viedä kipua toisiin sänkyihin tai
baaritiskille. Eihän elämä sinkkuna niin pahakaan
voi olla. jos pystyt niin hemmottele vain
itseäsi, ota aika hierojalle ja kuuntele
klassista. Pieniä mutta hyviä asioita pystyy
löytämään elämästä, vaikka olisi hieman yksinkin.
Kyllä se siitä tuhraantuu.
kiitos kirjoituksestas... Kyllähän tästä pitää
pikkuhiljaa päästä yli... Nyt on taas mennyt
hiukan huonommin vähän aikaa... Oon itkeny pari
päivää, ja kun katsoin tänään ton elokuvan "miksi
jimmy", missä kokoajan käsiteltiin kuolemaa, niin
sain taas paniikkikohtauksen.. aina tulee
sellainen olo, että ei vaan jaksa...
Oma elämäni on ollut kanssa yhtä sekamelskaa
aina, olen nyt 35vee ja silti hengissä.
Koeta kestää, älä päästä pahoja ajtuksia
mieleesi. Koeta tehdä niitä asioita joista
nautit.
Elämä on välillä tylyä ja kovaa, ja jotenkin
ne vaikeudet ja hankaluudet näyttää kertyvän
yksille ja samoille ihmisille.
Itse olen kokenut avioliiton hajoamiset, burn
outit, väkivallan ja kaikkea muuta skeidaa,
mutta hegissä ollaan- vaikka välillä toivoisi
vallan muuta.
Ja jos tuntuu pahalta, älä jää yksin. Hae
apua vaikka mistä. TK:n puolelta saat ammatti-
apua,(vaitiolovelvollisuudella) sukulaisten ja
tuttavien neuvoihin
ei kannata aina turvata.
Pää pystyyn !! :-)
Joo, mä voin kuvitella kun olet mua puolet
vanhempi että olet kokenut myös kaikkea kamalaa..
Äh, mä en jaksa edes ajatella kuinka paljon
kaikkea kamalaa olen sitten sun ikäisenä kokenut.
Ei tätä elämää vaan jaksa... mutta kai tää kaikki
vaan vahvistaa.. :/
Sitä ei kannata etukäteen alkaa surra mitä
pahaa on tulossa !
Mun yksi tuttava , joka
harkitsi itsaria, päätyi siihen lopputulokseen
että silloin jää ne HYVÄTKIN asiat kokematta.
Eiks olekin totta?
think positive !
Elämällä on sulle vielä paljon annettavaa.
Kai mullekin joskus sitten tapahtuu jotain
positiivista, onnex on aina kasa ystäviä, ketkä
kuuntelee ja lähtee mun kanssa ulos, kun haluun
ajatukset muualle.
Kiitos sulle rakas isosisko... :)
Jaksamishali sullekin!
En vilkassut kuin muutamaan viesttin ja alkoi
tympimään se, että ei autettu niitten
paniikkikohtausten kanssa. Jos joku on niistä
maininnut niin OK. Mut pelkällä hyssyttelemisellä
ja täällä kirjoittelemalla ei päästä
paniikkikohtausten yli. Olen 15, mut tiedän mitä
tarkoittaa paniikkikohtaus. Se on aivan hirveää.
Tosin voit tuntea erilaisia kohtauksia kuin mä.
Itsellä on tällaisia tuntemuksia, että hävettää,
hävettää niin hirveesti, toivoo jopa kuolevansa.
Häpee ihteensä ja tekee kaikkee kohtauksen
jälkeen. Joku voi pitää mua nyt sairaana, mutta
en osaa tarkalleen kertoa, miten ahistavaa
sellainen on. Ja kohtaukset voivatolla suurta
pelkoa ja sitä, että on epäonnistunut elämässään.
Hassua, että puhun tällaista, olen 15, mut
epäonnistunut. Herätkää maailma, me nuoret
kärsimme pahasti!!! Emme kerro näitä julkisesti,
emme tosiaan, mutta moni meistä kärsii
kirjaimellisesti. Kattoko kukaan sunnuntaina
neloselta sitä elokuvaa, missä poika teki
itsarin. Tosi liikuttava elokuva.. Yhteiskunta
voisis pitää parempaa huolta, kuin pitää auttavia
nuortenpuhelimia vain päivisin auki. Ja
takaamalla terveyspalveluja. Haavan parantaminen
polvesta ei auta sisimmällä, valitettavasti...
Kiitos vastauksestas... Oon samaa mieltä..
Todella monella on mielenterveysongelmia,
paniikkikohtauksetkin on psyykkisiä, mielestä
johtuvia... Mun kohtaukset on sellasia, kun
hermostun, niin mulla alkaa sydän tekeen
rytmihäiriöitä, en saa henkee, joudun hengittään
paperipussiin, tärisen kauttaaltaan ja luulen
kokoajan että kuolen just nyt.. se on kamalaa, ja
sit itken sen jälkeenkin ihan hysteerisesti
pitkään... Mäkin katoin sen sunnuntain
elokuvan "miksi jimmy".. se oli ihan hyvä, vaikka
mulle tuli siitäkin tosi huono olo, ja sydän
alkoi hyppimään... Kyllä elämä taas koittelee...
Eilenkin vaan itkin, ja tuijotin jotain
seinää... :/
Koita sä pärjätä... *jaksamishali*
hei onko olemassa mitään lääkettä noihin
kohtauksiin? Tai miten niistä ylipäätään
pääsee yli ?
Tiedätkö kävi tuli toissapäivänä samanlainen
juttu; mun piti ajaa autolla semmoiseen paikkaan
mihin en tosiaan olis halunnut ja yhtäkkiä
olin täysin kykenemätön tekemään mitään. puristin
rattia rystyset valkeena, pumppu hakkasi kun
viimeistä päivää ja olin aivan lamassa.
Toimintakyky hävisi kerta kaikkiaan. Pelkäsin että
ajan kolarin tai jotain, oli pakko luovuttaa.
Illan sitten itkin ja tärisin kun en tiennyt
mikä mulla on.Karmee fiilis, sen voin
sanoa. Ymmärrän tuskasi .
Mikä siihen sitten aina auttaa ?
Mulla on sellasia sydämen tykytys ja tärinä
kohtauksiin lääkkeitä... Ne on vaan jotain 10mg,
mut se vaan ku ottaa tabun ni heti auttaa, ku
luulee että se auttaa... ymmärrätkö?? Ihan sama
vaikka ottaisi karkin suuhunsa.. :) Se on niin
psyykkistä.... Sit mulla on sellaisia mahaa
rauhottavia pahoinvointitabuja... Ne todellakin
auttaa, jos on huono olo... ja mäkin kun reagoin
aika usein mahalla, ja jännitän sillä.
Terapia auttaa ja kavereiden läsnä olo.. mua
helpottaa aina, ku soitan sillon mun yhelle
kaverille ja että puhun siitä avoimesti ystävien
ja muitten kanssa... tääkin nyt auttaa..
Koita säkin jaksaa, rakas isosisko!!
Kyllä me hei selvitään.
Kun sun seuraava kohtaus tulee niin ajattele
vaikka että joku muukin voi olla just silloin
jossain muualla samassa mielentilassa.
Kävin minäkin terapiassa sen burnoutin takia,
nyt se vaan on jäänyt. Muka kiire..
Muuten olen ollut monesti itse olkapäänä,
esim pari viikkoa sitten tyttäreni kaveri 17v.
hukkui yllättäen, kriisiryhmä oli (taas)
meillä,mutta hyvä niin. (olen yh,2lasta)
Paras apu tulee tosiaan siitä että on joku joka
kuuntelee ja välittää susta; arvostelematta,
tuomitsematta.
Kiitos neuvoista lääkkeen suhteen, ehkäpä
mäkin tarviin ne "karkit" ..
Jaksetaanhan taas tää päivä, jooko !
:-) :-) :-)
Oot oikeesti tosi ihana ihminen, kun jaksat muita
auttaa, kun kirjoitit mullekin vaikka
itselläsikin meni huonosti... Me taidetaan olla
kummatkin tälläsiä vahvoja, itsenäisiä naisia.
Kyllä me pärjätään, haistatetaan pitkät
maailmalle ja paniikkikohtauksille!
Otan osaa tyttäresi kaverin hukkumasta, kamala
tapaus, ei tollaista voi ymmärtää.. :/
*hali*
mutta ootko kertaakaan pysähtynyt miettimään
ettet varmasti ole yksin? Ihan varmasti
suvussasi/perheessäsi on muitakin jotka surevat
kuolleita. Samoin he voivat tarvita sinun apuasi.
Koeta suunnata tarmosi muiden auttamiseen, autat
siinä sivussa itseäsi myös.
Ja mikä tärkeintä: ÄLÄ jää avuntarpeesi kanssa
kotiin odottamaan apua, vaan mene avun luo!
Keskustele lähimpiesi kanssa asioista, avoimesti.
Kerro miltä sinusta tuntuu!
Jos et saa perheestäsi apua, kannattaa mennä
jonkun luokse, joka oikeasti osaa auttaa
(=psykologi).
Mitä EXääsi tulee, ken pettää kerran, pettää aina!
Jos vähänkin häntä epäilet, älä ota takaisin,
sillä muuten elät pelossa ja pettämisen
odotuksessa loppuelämäsi!
Nenä pystyyn vaan, ja selkä suoraksi. Hoe
itsellesi: MInä pystyn, Minä selviän, Minä
jaksan.
Harrasta jotain, lue, liiku, tai kirjoita
tunteesi paperille. Siitä alkaa selviäminen.
Sinulla on vain yksi tie : Ylöspäin =)
Kiitos viestistäsi... Joo, onnex mulla on tosi
ihanat kaverit jotka kuuntelee mua... ja aina
porataan ja halitaan yhdessä, ja nekin kertoo
mulle murheensa... Perheessä nyt ei ole oikein
ketään, ku ollaan aika huonoissa väleissä,
varmaan just kaiken tollasen stressin takia. Olen
mä psykiatrillakin ollut, mutta olen nyt
ajatellut että pärjään ilman.
Mutta isot kiitokset ja halit sulle!