pilipalia ole. tiedän itse kokemuksesta. Oli sitten enkeli tai henkiopas en tiijä kumpi, mut jokin ihme hahmo se kyl oli. Uskon Jumalaan enkä kuulu kirkkoon, mut eräinä öinä näin unen unen ja valveen rajamailla. Tai oikeestaan olin unessa, kun näin valkoisen hahmon, se hahmo oli pukeutunut valkoiseen kaapuun sillä oli olkapäille asti ulottuvat vaaleat hiukset. ekassa unessa se hieroi mun päätäni korvien yläpuolelta niin että tunsin sen. Tunnen vieläkin sen hieronnan. sitten heräsin ja näin hänet silmieni edessä sänkyni vierellä. kun taas toisessa unessa sama hahmo puhalsi oikeaan korvaani kahdesti ja sitten kosketti kasvojani sivu otsasta. sitten taas heräsin ja näin hänet uudemman kerran.
Ei ne enkelit
välttämättä
7524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tätini kertoi nähneensä unen, jossa hänen kuollut tyttärensä (serkkuni) tuli esille hiukset puhtaina ja sanomalla että kaikki on hyvin. Me kummatkin asumme asunnossa numero 13 ja olenkin epäillyt että onkohan enkelin tai henkioppaan näkeminen minulle varoitus, josko seuraavaksi minun puoleltani joku kuolisi?
Kuvauksen perusteella se pitkätukkainen oli astraaliauttaja. Heillä on samanlaiset kehot kuin meillä nyt, tosin keveämpää ainetta.
Omasta puolestani auttajan näkeminen on normaalia ja ei ole enne mistään. Kevyessä unitilassa ja unen/valveen rajamailla heitä voi nähdä, tosin näkyy myös oman alitajunnan elottomia itse luotuja tuotoksia.
Jos päivällä hereillä heitä jatkuvasti tai häiritsevästi näkyy, niin se merkitsee sitä että on turhan herkkä.
Enkelit voivat näkyä hologrammimuodossa ihmisenkaltaisena ihmisten mieliksi, mutta heidän perusmuotonsa on muodottomuus - pelkkä energia.
>>>Enkelit voivat näkyä hologrammimuodossa ihmisenkaltaisena ihmisten mieliksi, mutta heidän perusmuotonsa on muodottomuus - pelkkä energia.
on energiaa, vain eri muodossa.
...
anus - no no no, annus mirabilis. :-)
Just joo. Kyllähän kaikki kannattaa uskoa kun kerran oot ihan untakin nähnyt. Voi jeesus...