epäkohta

Surullista on, että EU ei ole demokraattinen, vaikka kuinka kansan mielipidettä kysyttäisi.
Vain tietämätön voi toimia eurooppalaisen raha- ja sotilasmahdin keulakuvana (en väitä, että ulosjääminen olisi enää sen parempi).
Surmatusta poliitikosta on nyt kuitenkin tehtävä lähes pyhimys.
2143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin mahtoiko joutua politiikan syntiuhriksi.
Raamatun sananlaskuista, ja Profeetoista, löytyy kyllä tukea tällaisellekkin olettamukselle

Äänestä
  • ..alkaa kirjoitteleen samalla nimimerkillä koska luettavuutesi tekstistä paistaa jo läpi.

    Tiedoksesi ; jo Jehovat opettelivat tavan miten maailman menoa voi selittää Raamatun avulla - otetaan kappale sieltä ja kappale täältä.

    Eihän Jumala tai Jeesus ole Raamattua kirjoittanut? Tiettävästi ko. teoksen mukaan ainoa kirjallinen mitä taivaasta tuli oli Mooseksen laintaulut. Ihmisethän sitä on kirjoitelleet vuosisatojen saatossa. Se varmastikkin suurelta osin istuu myös tämän päivän arkielämään en sitä kiellä, mutta eihän se nyt käske elämään missään savimajassa ja syöden pettuleipää, eihän? Kyse on siitä, että 2000-luku pitää myös istuttaa tuohon maailmaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


otso kirjoitti:

Surullista on, että EU ei ole demokraattinen, vaikka kuinka kansan mielipidettä kysyttäisi.
Vain tietämätön voi toimia eurooppalaisen raha- ja sotilasmahdin keulakuvana (en väitä, että ulosjääminen olisi enää sen parempi).
Surmatusta poliitikosta on nyt kuitenkin tehtävä lähes pyhimys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu