88 vuotias omaishoitajan hermot pettivät

88 hoiti kahta 50 vuotiasta tytärtään. Vaimon sairastuttua tulos on luettevissa lehdestä.

ONKO NIIN että 88 -vuotiaan pitää olla omaishoitaja ?

Tällaista tuottaa kokoomuksen kyykytyspolitiikka.
18534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Otsikossa kaikki

Äänestä
  • pikkuporvari, 2000€/kk tuloilla. Onnittelut, toivottavasti sulla on 2 miljoonaa velkaa.

    Äänestä

mistä sitä tietää, olisiko sielläkään säilynyt hengissä vai olisiko vähintään raiskattu. kehitysvammainen on heikko puolustamaan itseä.
isällä taisi voimat loppua, ehkä tunsi loppunsa lähestyvän ja päätös oli tämä.

Äänestä

Tälläistä politiikkaa ajaa just Kokoomus.Tunsin tämän perheen.Kyllä olo on surullinen.Samanlaista politiikkaa tehdään täällä Ylitorniolla.Sairaat ja vanhukset saa pärjätä miten haluaa.Tämä rintamamiesveteraani hoiti lapsiaan 50 vuotta.Hän ei varmaan enää jaksanut.Herrat vain pelaa,vaikka millaista vilunkia mm.vaalirahojen kanssa.

Äänestä

mukaan,kun työläinen pääsee eläkkeelle niin kela lähettää tiedotteen ek
läke on tulossa seurravan kuun alusta, pappi ehtii ennen eläkeenn tuloa tuomaan suruviesti eläkkeele päässeen menehtymisestä

Äänestä

Jos todella 88 vuotias on ollut omaishoitaja niin missä on hyvinvoiti yhteiskunnan uskottavuus

Äänestä
  • Hoitajat muistaa kokoomuksen valheet ja lääkärit eivät voi toimia ilman heitä.

    Ai niin.
    Jyrki. Sä oot kyllä ihan mies ääneltäsi.

    Äänestä

  • mahdollisuudet vaikuttaa. 95% kunnan menoista on lakisääteisiä.
    Kuntapäättäjille jää jaettavaksi se 5%. Kun ei oo rahhaa niin ei oo rahhaa,
    ei siihen vaikuta valtuuston paikkajakautuma.
    Vastuu on eduskunnalla, joka on siirtänyt ennen valtiolle kuuluneita
    kustannuksia kuntien vastuulle mutta samalla ottanut niiden hoitamiseen
    tarvittavat varat.

    Äänestä

Jotka eivät välttämättä ole päteviäkään, jos on jokin porsaanreikä löydetty. Sukulaisuus yleensä riittää.

Tuskinpa siellä yhtään kokoomuslaista on.

Pienissä kunnissa savustetaan toisinajattelijat ulos.

Mie ymmärrän jotenkin tuon teon, vaikka niin ei saisi sanoa. Kammottava ja kova valinta. Sotaveteraaniuskin selittää sen, että tuo ratkaisu on tullut mieleen. Minun vanhempani olisivat saman ikäisiä, jos eläisivät.

Äänestä
  • ovat. Näiden jotka kunnissa päättää pitäisi myös tuntea vammaisten sekä omaishoitajien arkea.

    Ei ole vammaisten ihmisten hoito tänä kovana aikana helppoa. Kunnat säästää menoissa. Täytyisi olla korvamerkityt rahat näihin tarkoituksiin. Mikä sen helpompaa on säästää kuin noilta jotka eivät pysty itsestään meteliä pitämään. Ei saa kuntoutusta, lomia ... kaikesta karsitaan. Vain vahva omaishoitaja pärjää "tappelussa". leimana: vaikea ihminen.

    Oli nuori tai vanha omaishoitaja vastuu on suuri, työ on raskasta ja kokopäivätoimista. Tuossa tapauksessa omaishoitaja tiesi aikansa olevan rajallinen ja jotenkin kyllä ymmärrän häntä. Vaimon sairaus pahensi vielä asiaa. Hän pelkäsi lasten kohtaloa sitten , kun omaisia ei enää ole.

    Vammaisilla on oltava joku joka hankkii heille kuntoutusta ja muutenkin huolehtii tarvittavista asioista ja asuinolosuhteista. Olisi nämä omaishoitajatkin tarvinneet rauhaisat eläkepäivät.

    Oliko omaishoitajalla huonoja kokemuksia? Sitä ei voi jälkikäteen tietää. Toivottavasti asiaa ja sen syitä tutkitaan kunnolla eikä peitellä villaisella piiloon unohduksiin.

    Äänestä

  • puolueesta ne viranhaltijat kirjoitti:

    ovat. Näiden jotka kunnissa päättää pitäisi myös tuntea vammaisten sekä omaishoitajien arkea.

    Ei ole vammaisten ihmisten hoito tänä kovana aikana helppoa. Kunnat säästää menoissa. Täytyisi olla korvamerkityt rahat näihin tarkoituksiin. Mikä sen helpompaa on säästää kuin noilta jotka eivät pysty itsestään meteliä pitämään. Ei saa kuntoutusta, lomia ... kaikesta karsitaan. Vain vahva omaishoitaja pärjää "tappelussa". leimana: vaikea ihminen.

    Oli nuori tai vanha omaishoitaja vastuu on suuri, työ on raskasta ja kokopäivätoimista. Tuossa tapauksessa omaishoitaja tiesi aikansa olevan rajallinen ja jotenkin kyllä ymmärrän häntä. Vaimon sairaus pahensi vielä asiaa. Hän pelkäsi lasten kohtaloa sitten , kun omaisia ei enää ole.

    Vammaisilla on oltava joku joka hankkii heille kuntoutusta ja muutenkin huolehtii tarvittavista asioista ja asuinolosuhteista. Olisi nämä omaishoitajatkin tarvinneet rauhaisat eläkepäivät.

    Oliko omaishoitajalla huonoja kokemuksia? Sitä ei voi jälkikäteen tietää. Toivottavasti asiaa ja sen syitä tutkitaan kunnolla eikä peitellä villaisella piiloon unohduksiin.

    Tuo aloitus oli vain provokatiivinen, vastasin siihen. Vaikka se siinä oikein oli, että mieki uskon, että tuo on juuri se heikoin lenkki: vanhat omaishoitajat. Olen mie itsekin joutunut/saanut seurata dementia-osaston arkea. Siellä oli yksi huone "lomailijoille", missä sai olla muistaakseni viikon. kerran siellä oli sellainen mies, joka ei pysynyt edes pystyssä, kaatuili. Sellainen ihminen oli jollakin kotihoidossa. Se oli muuten inhimillinen ja hyvä hoitopaikka, ei-kunnallinen. Mutta sinne oli pitkät jonot. Kun ajattelee asiaa, tuntuu merkilliseltä se, että mielenterveys ei reistaa omaishoitajilla niin että naksahtelis useamminkin. Tuossa asiassa en tosin usko, että oli siitä kysymys. Hän ei luottanut viranomaisiin, siihen että lapsensa olisivat saaneet rakkautta. Näinkin voisi ajatella...

    Äänestä

  • Pohjan-Akka kirjoitti:

    juuri omaishoitajana oloon. Nyt vielä melko nuori, mutta...

    Ihan samaa mieltä koko kirjoituksestasi. Tuota vanhustenkin asiaa läheltä seuranneena.

    Äänestä

  • tutustunut hyvin läheisesti kirjoitti:

    juuri omaishoitajana oloon. Nyt vielä melko nuori, mutta...

    Ihan samaa mieltä koko kirjoituksestasi. Tuota vanhustenkin asiaa läheltä seuranneena.

    Latteita sanoja, mutta eipä muutakaan voi.

    Oma elämäkin on arvokas. Kannattaa miettiä niinkin, jos on kyseessä dementiaa sairastava, että olisiko hän terveinä päivinä halunnut hänelle rakkaiden heittävän oman elämänsä sivuun. Aivan täysin ei ole ehkä "oikein" uhrautua...vuosiksi, kymmeniksi.

    joku taho joka "puhaltaa pelin poikki" jossain vaiheessa. Taho johon voi sitten myös luottaa omaisensa.

    Äänestä

Kyllä kokoomuksella on sisäänrakennettu päätös eutanasiasta; ihmiset, joilla ei ole tuotannollista arvoa, ovat epäihmisiä.
Heidät tulisi kokoomuksen mielestä asettaa hyväksikäytön alttarille, tekemään töitä, joiden palkalla he eivät voi elää ihmisarvoista elämää.
Voi herra jumala, oleteko te siellä kokoomuksessa mielentilatutkimuksen tarpeessa?

Äänestä
  • että apua tulee antaa niille, jotka sitä eniten tarvitsevat eli - kokoomuslaisille!

    Äänestä

näyttää siltä, että isukki otti vastuuta perheestä!

Ajatellaan nyt; itse 88v, vaimo sairaalassa kenties hiihtämässä käytävällä lukon takana, kaksi vammaista tytärtä yksin kotona.

Maan hallitus huolehtii osakkeen omistajan hyvästä, vähemmän ylitorniolaisen tai kemijärveläisen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tätäkö kokoomus ajaa ? kirjoitti:

88 hoiti kahta 50 vuotiasta tytärtään. Vaimon sairastuttua tulos on luettevissa lehdestä.

ONKO NIIN että 88 -vuotiaan pitää olla omaishoitaja ?

Tällaista tuottaa kokoomuksen kyykytyspolitiikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu