Jokaisen kolmen suuren puolueen puoluekokoukset on nyt pidetty. Aika lailla erilaisia, toisistaan poikkeavia, olivat jokainen. Ainoa yhdistävä tekijä taitaa olla puolueen varajohdon nuorentuminen jokaisessa puolueessa. Liiankin nuoreksi kenties mahdollisia yllätyksiä ajatellen?
Kokoomuksen kokous sujui auvoisen harmonisissa tunnelmissa. Yksimielisyys oli suorastaan liikuttava, ja tyytyväisyys niin suurta, että se sai jo omahyväisyyden vivahteen. Suotta ei ryhmäjohtaja Pekka Ravi varotellut kokoomuslaisia ylpistymästä. Aina ei ole noin sävyisää ollut kokoomuksenkaan puoluekokouksissa, joissa varsinkin henkilöistä, mutta joskus myös poliittisista linjauksista on käyty kiivasta keskustelua, jossa puoluejohtajan päätä ei ole silitetty hellällä kädellä vaan kalikalla. Melko läheisestäkin menneisyydestä muistanemme Salolaisen ja Itälän tiputtamisen.
Tapahtuihan nytkin henkilömuutoksia varapuheenjohtajistossa, mutta ilman vähäisintäkään dramatiikkaa, kuin yhteisestä sopimuksesta. Vaikea olisi saadakin erimielisyyksiä aikaan, kun puolue porskuttaa kannatukseltaan suurimpana. Se on saavutus, johon puolue ei ole koskaan vaaleissa päässyt. Lähimmäksi suurinta kokoomus pääsi Ilkka Suomisen johdolla vuoden 1987 vaaleissa, jolloin se sai Holkerin pääministeriksi 53 edustajalla, vaikka sdp sai 56 edustajaa. Tässähän Koivisto hyvitti kokoomusta romutettuaan Väyrysen masinoiman kassakaappisopimuksen, jolta putosi kyllä pohja siksikin, että Väyrysen johtama keskusta sai vain 40 edustajaa. Sen kai Väyrynen arvasi ennakkoon ja yritti pelastaa asemansa ministerinä tuolla surullisen kuuluisalla sopimuksella. joka vaikutti ratkaisevasti myös Suomisen tippumiseen puolueen johdosta.
Katainen näkyy nyt saavuttaneen aseman, joka viimeksi puolueessa oli Niinistöllä. Yhdessäkään puheenvuorossa ei ollut edes rivien välistä luettavissa hänen asemansa kyseenalaistamista. Yksimielisyys Kataisen linjaamasta politiikasta hakattiin kokouksessa graniittiin muuten, paitsi presidentin valtaoikeuksien osalta, kun Sauli Niinistö vastoin puoluejohdon ja kokousväenkin enemmistön kantaa on presidentin nykyisten oikeuksien säilyttämisen kannalla. Miksi? :)
Demarien kokouksessa muutoksen tuulet puhalsivat rajusti. Koko puoluejohto meni uusiksi. Ukkopuolueeksi leimautunut sdp valitsi johtajakseen nuoren naisen, uhkean oloisen vaalean kaunottaren, jolla varmaan virtaa riittää. Toivottavasti kykyjäkin. Intoa ainakin näkyy olevan, sillä valituksi tultuaan hän tuuletti niin villisti, että harvoin sellaisia nähdään urheilukilpailujen voittajiltakaan.
Haluamakseen suunnaksi uusi johtaja ilmoitti eteen ja ylöspäin, mutta olisikohan pitänyt myös sanoa, että hieman oikealle. Sitähän käytännössä tarkoittaa se, että Jutta määritteli demarit poliittisessa keskustassa olevaksi arvopuolueeksi, ei enää luokkapuolueeksi. Keskustaan on siis tunkua, kun Katainen määritteli kokoomuksen keskustaoikeistolaiseksi – ja tietenkin myös arvopuolueeksi. Kumpikaan noista ei varmasti halua määrittää puoluettaan sellaiseksi keskustalaiseksi, jota keskusta-puolue edustaa.
Jutan tavoite on varmasti oikea. Mutta saako hän varmasti tarvitsemansa tuen myös puolueensa rasvanahkaista työväkeä edustavalta ukkokaartilta? Kova joka tapauksessa tulee olemaan urakka nostaa puolue suurimmaksi. Vaalirahoitussuhmuroinnissaan, johtajiensa henkilökohtaisissa sekoiluissa, puolueen sisäisissä erimielisyyksissäkin ja pitkän hallitusvastuun rasitusten kanssa kipuilevan keskustan ohittaminen saattaa olla helppoa, mutta kokoomuksen ohi ei helpolla päästä. Korvaakohan Jutan into kokemuksen, joka hänellä on vähäinen? Hänen puheensa ei ollut poliittisen agitaattorin puhetta Jarmo Korhosen tai edes Jyrki Kataisen tyyliin, vaan paremminkin luokanopettajan puhetta luokalleen. Usein toistunut toverit-sana kuulosti teennäiseltä. No – käyttihän Paavo Lipponenkin aina puoluekokouksissa tuota sanaa, jota muulloin ei juuri hänen huuliltaan kuultu, ja lipposlainen demarihan Jutta lienee.
Kepunkin puoluekokous sujui näennäisesti sävyisästi, mutta puolueen sisäiset voimakkaat jännitykset eivät jääneet ulkopuolisiltakaan piiloon. Vaalirahoitusasia lakaistiin maton alle, mutta mattoon jäi melkoinen pullistuma, joka saattaa ruveta siellä vielä pahastikin haisemaan.
Korhonen ei yrittänytkään kiellellä, etteikö hän olisi vilunkipeliä pelannut, vaan keskittyi ylistämään sitä, millaisesta tilasta on kepun talouden nykyiseen kukoistukseen nostanut mm. kerjuureissuillaan taloissa ja torpissa ja kontatessaan polvensa ruvelle yritysjohtajien edessä. Kokousväki sai siis valittavakseen, kumpi painaa enemmän, moraali vai euro, ja euro voitti kirkkaasti. ”Raha ei haise”, totesi jo muinaisen Rooman keisari Vespasianus, joka tiettävästi ensimmäisenä maailmassa perusti julkisia maksullisia käymälöitä. Samanlainen asennoituminen on luontevaa juuri kepulle, jonka ydinkannattajakunta on tottunut sonnanhajuun kuten myös muualta saatuun rahaan, jonka avulla mm. sitä sontaa pelloilleen levittää.
Vaikka Vanhanen valittiin muodollisesti yksimielisesti, hän sai parikin melkoista näpäytystä. Puoluesihteerivaalissa Korhonen sai lähes kolme kertaa sen äänimäärän, jonka sai Vanhaselle varmasti mieluisampi, ehkä hänen asialle kannustamansakin Tiilikainen, ja Matin luottotyttö Mari Kiviniemi tiputettiin varapuheenjohtajistosta. Marin tippumista voidaan Helsingissä pitää joko huonona tai hyvänä asiana. Huonona siksi, että ainoa helsinkiläinen ja myös helsinkiläisten etujen puolesta itsensä likoonpannut henkilö tippui johtajistosta; hyvänä siksi, että se yhä heikentää kepun mahdollisuutta saada jonkinlaista asemaa Helsingissä. Kepu leimautui vuosikokouksessaan yhä enemmän maaseudun junttipuolueeksi; Korhosen vahvistunut asema sitä leimaa yhä vahvisti.
On se merkillinen puolue tuo kepu. Se meillä pienessä, viiden miljoonan asukkaan Suomessa pystyy pitämään maailman toiseksi suurimman puoluekokouksen, suuremman kuin esim. 80 miljoonan asukkaan Saksan kristillisdemokraatit tai 60 miljoonan Iso-Britannian valtapuolueet lobour tai konservatiivit! Kiinan kommunistisen puolueen kokouskin jää toiseksi, ainoastaan USA:n demokraattien kokous sen osallistujamäärässä voittaa. Kyllä tuollaiseen rahaakin tarvitaan, ja myös sellaista uskonnollissävytteistä hurmosta, jota muista puolueistamme ei löydy. Mistä hurmos syntyy? Sitä tuskin kepulainenkaan pystyy järjellä selittämään. Kepu ei ole järjen vaan tunteen asia.
- - -
Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen, kuten Ahti Karjalainen aikoinaan viisaasti totesi. Silti räväytän ennusteeni mainittujen puolueiden kannatuksen suunnasta lähitulevaisuudessa:
Kokoomus porskuttaa edelleen, mutta tuskin sen kannatus enää kovin paljon voi nousta, sillä onhan kokoomus sittenkin selkeästi parempiosaisten puolue. Sen näki jo kokousväestäkin. Kepun kokousväessä oli huomattavan paljon kuin suoraan pellolta tulleita juntteja huonosti istuvissa puvuissaan, demareissa sliipatumpien lisäksi myös kaulusköyhälistöä ja duunareitakin ruutupaidoissaan mutta kokoomusväestä jo ulkoisestikin näkyi menestyminen ja hyvinvointi, eikä sellaista väkeä kansastamme ole ainakaan neljäsosaa enempää.
Demarien nousussa ollut kannatus ehti jo notkahtaa vaalirahajupakan aikana ilmeisesti Heinäluoman ärhentelyn johdosta – Heinäluoma ei todellakaan näy olevan kansan innostaja – mutta on viimeisten tietojen mukaan taas nousussa puheenjohtajan vaihduttua. Ja jos Jutta ei ihan huonosti leiviskäänsä hoida, niin demareiden kannatus kyllä tulee taas nousemaan, mutta tuskin ohittaa kokoomuksen kannatusta ihan lähiaikoina.
Kepun kannatus tulee edelleen laskemaan. Siihen suuntaan antavat vauhtia edellä kepun kohdalla mainitsemani ”luonnolliset tekijät” ja sitä vauhtia vielä lisää tuo puoluekokouksen saama suuri julkisuus, joka selvästi näytti, että pesemätöntä likapyykkiä kepussa on edelleen paljon. Sitä pesemättä kepu ei selviä huonostikaan, ja parhainkaan pesu ei sitä saa niin puhtaaksi, että se vetäisi puoleensa ihmisiä, jotka panevat enemmän painoa muille asioille kuin niille, joilla Jarmo Korhonen puolustautui. Kepu tulee jäämään kolmesta suuresta kannatukseltaan selvästi viimeiseksi.
Vähän pitemmällä tähtäimellä, vuoden 2011 eduskuntavaaleja ajatellen – ellei ennenaikaisia vaaleja tule – voisin ehkä ennustaa, että Suomi saattaa niiden tuloksena saada historiansa toisen naispääministerin. Toivottavasti sitä ensimmäistä pitempiaikaisen ;).
Kokoomuksen kokous sujui auvoisen harmonisissa tunnelmissa. Yksimielisyys oli suorastaan liikuttava, ja tyytyväisyys niin suurta, että se sai jo omahyväisyyden vivahteen. Suotta ei ryhmäjohtaja Pekka Ravi varotellut kokoomuslaisia ylpistymästä. Aina ei ole noin sävyisää ollut kokoomuksenkaan puoluekokouksissa, joissa varsinkin henkilöistä, mutta joskus myös poliittisista linjauksista on käyty kiivasta keskustelua, jossa puoluejohtajan päätä ei ole silitetty hellällä kädellä vaan kalikalla. Melko läheisestäkin menneisyydestä muistanemme Salolaisen ja Itälän tiputtamisen.
Tapahtuihan nytkin henkilömuutoksia varapuheenjohtajistossa, mutta ilman vähäisintäkään dramatiikkaa, kuin yhteisestä sopimuksesta. Vaikea olisi saadakin erimielisyyksiä aikaan, kun puolue porskuttaa kannatukseltaan suurimpana. Se on saavutus, johon puolue ei ole koskaan vaaleissa päässyt. Lähimmäksi suurinta kokoomus pääsi Ilkka Suomisen johdolla vuoden 1987 vaaleissa, jolloin se sai Holkerin pääministeriksi 53 edustajalla, vaikka sdp sai 56 edustajaa. Tässähän Koivisto hyvitti kokoomusta romutettuaan Väyrysen masinoiman kassakaappisopimuksen, jolta putosi kyllä pohja siksikin, että Väyrysen johtama keskusta sai vain 40 edustajaa. Sen kai Väyrynen arvasi ennakkoon ja yritti pelastaa asemansa ministerinä tuolla surullisen kuuluisalla sopimuksella. joka vaikutti ratkaisevasti myös Suomisen tippumiseen puolueen johdosta.
Katainen näkyy nyt saavuttaneen aseman, joka viimeksi puolueessa oli Niinistöllä. Yhdessäkään puheenvuorossa ei ollut edes rivien välistä luettavissa hänen asemansa kyseenalaistamista. Yksimielisyys Kataisen linjaamasta politiikasta hakattiin kokouksessa graniittiin muuten, paitsi presidentin valtaoikeuksien osalta, kun Sauli Niinistö vastoin puoluejohdon ja kokousväenkin enemmistön kantaa on presidentin nykyisten oikeuksien säilyttämisen kannalla. Miksi? :)
Demarien kokouksessa muutoksen tuulet puhalsivat rajusti. Koko puoluejohto meni uusiksi. Ukkopuolueeksi leimautunut sdp valitsi johtajakseen nuoren naisen, uhkean oloisen vaalean kaunottaren, jolla varmaan virtaa riittää. Toivottavasti kykyjäkin. Intoa ainakin näkyy olevan, sillä valituksi tultuaan hän tuuletti niin villisti, että harvoin sellaisia nähdään urheilukilpailujen voittajiltakaan.
Haluamakseen suunnaksi uusi johtaja ilmoitti eteen ja ylöspäin, mutta olisikohan pitänyt myös sanoa, että hieman oikealle. Sitähän käytännössä tarkoittaa se, että Jutta määritteli demarit poliittisessa keskustassa olevaksi arvopuolueeksi, ei enää luokkapuolueeksi. Keskustaan on siis tunkua, kun Katainen määritteli kokoomuksen keskustaoikeistolaiseksi – ja tietenkin myös arvopuolueeksi. Kumpikaan noista ei varmasti halua määrittää puoluettaan sellaiseksi keskustalaiseksi, jota keskusta-puolue edustaa.
Jutan tavoite on varmasti oikea. Mutta saako hän varmasti tarvitsemansa tuen myös puolueensa rasvanahkaista työväkeä edustavalta ukkokaartilta? Kova joka tapauksessa tulee olemaan urakka nostaa puolue suurimmaksi. Vaalirahoitussuhmuroinnissaan, johtajiensa henkilökohtaisissa sekoiluissa, puolueen sisäisissä erimielisyyksissäkin ja pitkän hallitusvastuun rasitusten kanssa kipuilevan keskustan ohittaminen saattaa olla helppoa, mutta kokoomuksen ohi ei helpolla päästä. Korvaakohan Jutan into kokemuksen, joka hänellä on vähäinen? Hänen puheensa ei ollut poliittisen agitaattorin puhetta Jarmo Korhosen tai edes Jyrki Kataisen tyyliin, vaan paremminkin luokanopettajan puhetta luokalleen. Usein toistunut toverit-sana kuulosti teennäiseltä. No – käyttihän Paavo Lipponenkin aina puoluekokouksissa tuota sanaa, jota muulloin ei juuri hänen huuliltaan kuultu, ja lipposlainen demarihan Jutta lienee.
Kepunkin puoluekokous sujui näennäisesti sävyisästi, mutta puolueen sisäiset voimakkaat jännitykset eivät jääneet ulkopuolisiltakaan piiloon. Vaalirahoitusasia lakaistiin maton alle, mutta mattoon jäi melkoinen pullistuma, joka saattaa ruveta siellä vielä pahastikin haisemaan.
Korhonen ei yrittänytkään kiellellä, etteikö hän olisi vilunkipeliä pelannut, vaan keskittyi ylistämään sitä, millaisesta tilasta on kepun talouden nykyiseen kukoistukseen nostanut mm. kerjuureissuillaan taloissa ja torpissa ja kontatessaan polvensa ruvelle yritysjohtajien edessä. Kokousväki sai siis valittavakseen, kumpi painaa enemmän, moraali vai euro, ja euro voitti kirkkaasti. ”Raha ei haise”, totesi jo muinaisen Rooman keisari Vespasianus, joka tiettävästi ensimmäisenä maailmassa perusti julkisia maksullisia käymälöitä. Samanlainen asennoituminen on luontevaa juuri kepulle, jonka ydinkannattajakunta on tottunut sonnanhajuun kuten myös muualta saatuun rahaan, jonka avulla mm. sitä sontaa pelloilleen levittää.
Vaikka Vanhanen valittiin muodollisesti yksimielisesti, hän sai parikin melkoista näpäytystä. Puoluesihteerivaalissa Korhonen sai lähes kolme kertaa sen äänimäärän, jonka sai Vanhaselle varmasti mieluisampi, ehkä hänen asialle kannustamansakin Tiilikainen, ja Matin luottotyttö Mari Kiviniemi tiputettiin varapuheenjohtajistosta. Marin tippumista voidaan Helsingissä pitää joko huonona tai hyvänä asiana. Huonona siksi, että ainoa helsinkiläinen ja myös helsinkiläisten etujen puolesta itsensä likoonpannut henkilö tippui johtajistosta; hyvänä siksi, että se yhä heikentää kepun mahdollisuutta saada jonkinlaista asemaa Helsingissä. Kepu leimautui vuosikokouksessaan yhä enemmän maaseudun junttipuolueeksi; Korhosen vahvistunut asema sitä leimaa yhä vahvisti.
On se merkillinen puolue tuo kepu. Se meillä pienessä, viiden miljoonan asukkaan Suomessa pystyy pitämään maailman toiseksi suurimman puoluekokouksen, suuremman kuin esim. 80 miljoonan asukkaan Saksan kristillisdemokraatit tai 60 miljoonan Iso-Britannian valtapuolueet lobour tai konservatiivit! Kiinan kommunistisen puolueen kokouskin jää toiseksi, ainoastaan USA:n demokraattien kokous sen osallistujamäärässä voittaa. Kyllä tuollaiseen rahaakin tarvitaan, ja myös sellaista uskonnollissävytteistä hurmosta, jota muista puolueistamme ei löydy. Mistä hurmos syntyy? Sitä tuskin kepulainenkaan pystyy järjellä selittämään. Kepu ei ole järjen vaan tunteen asia.
- - -
Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen, kuten Ahti Karjalainen aikoinaan viisaasti totesi. Silti räväytän ennusteeni mainittujen puolueiden kannatuksen suunnasta lähitulevaisuudessa:
Kokoomus porskuttaa edelleen, mutta tuskin sen kannatus enää kovin paljon voi nousta, sillä onhan kokoomus sittenkin selkeästi parempiosaisten puolue. Sen näki jo kokousväestäkin. Kepun kokousväessä oli huomattavan paljon kuin suoraan pellolta tulleita juntteja huonosti istuvissa puvuissaan, demareissa sliipatumpien lisäksi myös kaulusköyhälistöä ja duunareitakin ruutupaidoissaan mutta kokoomusväestä jo ulkoisestikin näkyi menestyminen ja hyvinvointi, eikä sellaista väkeä kansastamme ole ainakaan neljäsosaa enempää.
Demarien nousussa ollut kannatus ehti jo notkahtaa vaalirahajupakan aikana ilmeisesti Heinäluoman ärhentelyn johdosta – Heinäluoma ei todellakaan näy olevan kansan innostaja – mutta on viimeisten tietojen mukaan taas nousussa puheenjohtajan vaihduttua. Ja jos Jutta ei ihan huonosti leiviskäänsä hoida, niin demareiden kannatus kyllä tulee taas nousemaan, mutta tuskin ohittaa kokoomuksen kannatusta ihan lähiaikoina.
Kepun kannatus tulee edelleen laskemaan. Siihen suuntaan antavat vauhtia edellä kepun kohdalla mainitsemani ”luonnolliset tekijät” ja sitä vauhtia vielä lisää tuo puoluekokouksen saama suuri julkisuus, joka selvästi näytti, että pesemätöntä likapyykkiä kepussa on edelleen paljon. Sitä pesemättä kepu ei selviä huonostikaan, ja parhainkaan pesu ei sitä saa niin puhtaaksi, että se vetäisi puoleensa ihmisiä, jotka panevat enemmän painoa muille asioille kuin niille, joilla Jarmo Korhonen puolustautui. Kepu tulee jäämään kolmesta suuresta kannatukseltaan selvästi viimeiseksi.
Vähän pitemmällä tähtäimellä, vuoden 2011 eduskuntavaaleja ajatellen – ellei ennenaikaisia vaaleja tule – voisin ehkä ennustaa, että Suomi saattaa niiden tuloksena saada historiansa toisen naispääministerin. Toivottavasti sitä ensimmäistä pitempiaikaisen ;).
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vaikka ei olisi televisiota katsonut tai lehtiä lukenut, tuossa se kaikki tarpeellinen noista kokouksista siistissä paketissa. Hyvä.
Pääpuolueemme ovat lähentyneet toisiaan ja niillä kaikilla on halu määrittää itsensä poliittiseen keskustaan, mutta kyllä ne silti edelleen omalaatuisiansa ovat. Onneksi niin. Kepu se vain on niin vaikeaselkoinen, että tajunneeko sen moni kepulainenkaan, mikä se on. Periaatteessa keskustalaisista keskustalaisin, mutta eräissä asioissa enemmän vasemmalla kuin demarit ja joissakin toisissa asioissa enemmän oikealle kuin kokoomus. Kun se on tarjoavinaan jokaiselle jotain, niin sillä tavoin se saa ihmisiä sitä äänestämään aivan erilaisin tarkoitusperin. Sekö lie sen suuruuden salaisuus. Siis taitava hämäys.
Ennusteesi suhteen olisin epävarmempi demareiden noususta suurimmaksi puolueeksi seuraaviin vaaleihin mennessä. Ei siihen ehkä pysty nuori nainen, vaikka olisi millaista intoa, mutta vielä huonommin olisi pystynyt vanha risuparta Tuomioja. Kyllä kokoomus psyy suurimpana ja kasvattaa etumatkaansa. Parhaassa tapauksessa demarit voi nousta kakkoseksi, jolloin päästään sinipunaan, mikä parhaiten vastaisi ajan vaatimuksia.
Porvaripuolueet itse, sekä taittuva talouskasvu palauttavat taas nämä "lisää hyvää" tavoittelevat "liukuporvarit" ruotuun, kun alkaa nälkä ja rahapula vaivaamaan. Ainoastaan todella varakkaat voivat lainarahalla rikastua (lisää). "Liukuporvarin" unelma varallisuudesta alkaa puhjeta, ja silloin huudetaan yhteiskuntaa taas apuun. Eli, jos osaa tämä uusi SDP;n PJ. pitää juttunsa järkitasolla, porvaripuolueet hoitavat SDP;n kannatuksen kasvun.
En pane vastaan, vaan tarkemmin ajatellen yhdyn käsitykseesi, että niin todennäköisesti tulee tapahtumaan. Optimismin tai pessimismin sivuun heittäen noin voi ajatella ihan realistisesti.
puoluemonopolistisessa Suomessa kirjoittaa. Ei siis mitään uutta auringon alla. Jatka vaan samaan malliin, niin viimekertainen rökäletappio uusiutuu.
Kepukaunaa ja demarisuitsutusta tuo kirjoituksesi henkii ja osoittaa mistä demarien alamäki johtuu, ja miksi se jatkuu. Kaltaisesi perusdemari näyttää edelleen vihaavan kepua ja luovan niitä vastakkainasetteluja joiden vuoksi SDP kärsi sen rökäletappion jonka paikkaamiseen Urpilainen puoluejohtoon vaihdettiin. Kun puolue on kuitenkin väärällään näitä jormakorhosia joiden ajattelu pohjaa jonnekin 70-luvulle niin taitaa Jutalla olla mahdoton tehtävä.
tämä porvarihallitus ajaa meitä kovaa vauhtia takaisin -60, 70-luvulle, ja nyt jälkikäteenkään ajatellen, se tuskin on toivottavaa, mutta selittää myös miksi ja mihin tarvitaan SDP;tä. sehän meidät loppujen lopuksi toi siihen mihin ollaan päästy. Tai oltiin päästy, nyt mennään taas alamäkeä niin että soi. Ei tällainen vastakkainasettelu ole kertakaikkiaan mahdollista näin pienen kansan sisällä.
Voi olla että hallitus ajaa meitä johonkin mutta vastakkainasettelun lietsonta on ihan vasemmiston omaa toimintaa, hallitus ei sitä harjoita. Ja kun vasemmistossa on vallalla tälläisten jormakorhosten ajattelu jossa kokoomus on paha ja kepu se vasta paha onkin tekevätpä nr mitä tahansa niin rakentavaan yhteistyöhön ei ole edellytyksiä. Sen kansa tajuaa ja jättää äänestämättä tai jos äänestää niin porvarillisia puolueita, kaiken punaisimpia jormakorhosia lukkunottamatta
Niin kauan kuin olen politiikkaa seurannut (70-luvun lopulta), niin kauan on Kepun kuolemaa ennustettu ja aina samoilla argumenteilla. Mutta niin se vaan juntti-agraari-paskanhajuinen-kepuli-patavanhoillinen-impivaaralainen-eristäytyjä-yhteiskunnanelätti -puolue yhä hallitsee 2000-luvun teknologia-Suomea.
Joskus olisi mukava lukea vähän järkiperäisempääkin analyysiä miksi näin on. Johan nuo Korhosen ja kumppaneiden selitykset aliarvioivat Suomen kansaa. "Kyllä kansa tietää", sanoi Vennamo aikoinaan ja siitä on lähdettävä. Miksi Kepu on vaalista vaaliin niinkin vetovoimainen vaihtoehto?
Jos itsestäni puhun, niin kannatan Kepua nimen omaan sen takia, että se on keskellä. En ole koskaan kannattanut minkään sortin sosialismia, koska sosialismista tulee mieleen lähinnä se reaalisosialismi, jota harjoitettiin rautaesiripun takana, valitettavasti se haju on tarttunut tiukasti myös sosialidemokraatteihin vaikka myönnän kyllä että aiheetta. Keskustasta oikealla olevilla puolueilla on samalla tavalla yksioikoinen maailmakäsitys kuin vasemman laidan kulkijoilla. Talouelämän liberalisointi ei mielestäni ole vastaus kaikkiin ongelmiin eikä sotilasliiton jäsenyys Suomen turvallisuustarpeisiin.
Keskusta taas on pragmaattinen puolue, jolla ei ole mitään ideologisia painolasteja kannettavanaan vaan siellä voidaan poimia parhaat ideat joko oikealta tai vasemmalta, ihan miten kulloisenakin aikana parhaalta tuntuu. Ymmärrän kyllä, että se saattaa joskus ulospäin näyttäytyä opportunistisena toimintana ja linjattomuutena, mutta se nyt vaan on niin, että "toisissa tilanteissa täytyy toimia eri tavalla kuin toisissa". Tämän myös iso osa kansasta ymmärtää.
Nythän keskustan tontille rynnitään sekä oikealta että vasemmalta. Tervetuloa vaan! Kepu onkin saanut siellä melko rauhassa hääriä jo vuosikymmeniä. Kilpailu äänestäjistä varmaan kovenee, mutta uskon kuitenkin, että Kepu on vahvoilla jos pelaa korttinsa oikein. Uudistumista toki tarvitaan, mutta niinhän se on aina ollut ja niin on aina oleva.
Kun tuossa parissakin vastineessa on määritelty minut hyvin punaiseksi, suorastaan punaisimmaksi poliittisesti, niin pyydän ottamaan huomioon:
Olen sinivalkoisen Suomen sinivalkoisen armeijan kapteeni evp, vaatimattomalla urallani erinomaisesti menestynyt niin kouluissani (mm. RUK:n komppaniani ja Esikuntakoulun luutnanttikurssini priimus) kuin palvelustehtävissäni (puolustusvoimiemme ensimmäiseen ylennysrään kuulunut toimiupseerikapteeni).
Häivähdys punaista minussa lienee, koskapa olin 1972 kuntavaaleissa Helsingissä varuskunnallisena ehdokkaana demarien listoilla saaden 244 ääntä, jotka eivät kuitenkaan riittäneet läpimenoon, kun kokoomuksen listoilla ollut eversti Korvenheimo sai yli 800 ääntä ja meni läpi. Mutta järjestely oli taustaryhmiemme – upseeri- ja silloisten aliupseerikerhojen – taktinen, ei poliittinen, sillä sitoutumattominahan me molemmat olimme.
Pidän kyllä kaikkialla maailmassa menestyneitä sosialidemokratian inhimillisiä perusperiaatteita hyvinä ja historian harrastajana arvostan suuresti sosialidemokraattien saavutuksia meillä, sillä elämme itse asiassa sellaisessa sosialidemokraattisessa yhteiskunnassa, joka oli aikoinaan Väinö Tannerin ja monien muiden tavoitteena. Suomi on ollut sosialidemokraattinen menestysprojekti, kuten Paavo Lipponen kerran totesi.
Mutta siitä huolimatta melko harvoin olen sosialidemokraatteja äänestänyt. Aikoinaan äänestin kansanpuoluetta niin kauan kuin se oli, sittemmin lienen äänestänyt kokoomusta useammin kuin demareita. Niin tein vuoden 2007 eduskunta- kuten myös vuoden 2004 kuntavaaleissa.
Kepua en ole koskaan äänestänyt, koska pidän sen puolueen ohjelmaa kuten käytäntöjäkin vain opportunistisena, en minkään sortin ideologisena, ja pohjimmiltani olen idealisti. Mutta olen myös realisti, ja mielestäni kepu on menneen ajan arvoihin ankkuroitunut, takaisin menneisyyteen halajava puolue. joka vaikuttaa vain haitallisesti nykyaikana.
Yhdestä asiasta olen erityisen ylpeä poliittisessa käyttäytymisessäni: siitä, että selviydyin 25 vuotta joutumatta kertaakaan äänestämään presidentiksi Kekkosta, jota jo nuorukaisena opin inhoamaan hänen kaksinaamaisuutensa, takkinsa täydellisen kääntämisen vuoksi. Sen johdosta jouduin äänestämään kerran Veikko Vennamoa, ja toisen kerran Ahti M. Salosta (perustuslaill.), jotka eivät todellakaan minua poliittisesti innostaneet, mutta olivatpahan kuitenkin vaihtoehtoina Kekkoselle, jonka taake olivat menneet niin kokoomus kuin demaritkin.
Vain näillä saiteilla – varsinkin kepusaitilla – olen kuullut olevani punikki. Epäjohdonmukaista sikäli, että siellä tänäänkin minua on kadehdittu taloudellisesta hyvinvoinnistani, joka ilmenee mm. paljona matkusteluna, ja kadehtijoina ovat olleet kepulaiset, jotka määrittävät itsensä porvareiksi – siis rikkaiksi – ja minut punikiksi – siis köyhälistöön kuuluvaksi!
Katselkaapa täsrtä aukeavaa keskustelua kepusaitilla, niin ehkä ymmärrätte paremmin edellä sanomani:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000035923087
Mikähän sen syy perimmiltään on. Selityksesi ei ole oikein uskottavan kuuloinen.
Kaksinaismoralismia tihkuva, pikkuporvarillinen ja pikkusieluinen kirjoitus edustaa alansa huippua tällä palstalla. Kun siihen liittyy vielä marxilaisen aatteen "valkaisua", on homma täydellistä. Aniharvoin saa lukea noin aivopestyä, älytöntä, idioottimaista kyhäelmää. Vai pitäisikö sanoa "ulostetta".
tuon vanhan kuluneen tarinasi.
Ei sinun puaisuutesi mihinkään häviä, sen kummemmin kuin stadilaisuutesikaan tule, vaikka yrität kuinka venkoilla ja kieroilla, sekä pettää itseäsi.
Aivan naurettavan narsistin itkuunpillahdukselta vaikuttava vastineesi on.
Jättäisit ainakin tuon upseerin arvon taakse vetäytymisen yrittäessäsi kieltää punaisuutesi, koska olet ollut jo silloin demariehdokkaana. Sitoutumattomuus oli ainoa vaihtoehto silloin olla sotilaana ja ehdokkaana. Mutta sinähän olitkin punalistalla, mitä et saa sinivalkoiseksi edes selittämällä.
Mikä saa itseään miehenä pitävän noin naurettaviin selityksiin vetoamaan, ihmettelen?
Et vaikuta kovinkaan tervepäiseltä muutenkaan, vaikka tuo narsismisi peittää kylläkin aika paljolti tuon kaiken muun.
e65rty709p