Suomen sotahistorian verisin vaihe ei ollut talvisota eikä kesä 1944, jolloin Neuvostoliiton offensiivi kahteen otteeseen murskasi suomalaisten rintaman ja taistelutahdon, vaan katkerien taistelujen vuosi 1941. Maksoi kyllin suomalaisia ihmishenkiä edetä vanhalle valtakunnanrajalle, mutta uhrien määrä kasvoi edelleen, kun hyökkäystä jatkettiin rosvoretkenä Venäjän puolelle, kunnes suomalaisten oli saksalaisten tapaan keskeytettävä hyökkäyksensä voimien kertakaikkiaan kuluttua loppuun joulukuussa 1941 - mutta ei ennen Englannin itsenäisyyspäivälahjaa, sodanjulistusta joka sinetöi huonon kansainvälisen asemamme sodanjälkeisissä rauhanteoissa.
Yksi hyvä kuvaus vuoden 1941 kauhuista tietysti on: Väinö Linnan Tuntematon sotilas. "Hyökkeemään, hyökkeemään..." Se oli kesän ja syksyn tunnuslause 1941. Hyökkääjän tappiot ovat miltei aina puolustajaa suuremmat. Sen saivat venäläiset kokea 1939-1940 ja 1944, suomalaiset 1941. Oma isosetäni, joka huonon kuntonsa vuoksi talvisodassa ja -44 oli takalinjoilla, pakotettiin hyökkäyskolonnaan automaattikiväärillä räiskimään 1941. Suomi ponnisti voimansa äärimilleen osallistuakseen Natsi-Saksan kanssa itänaapurinsa tuhoamiseen suurvaltana. Se oli pieneltä maalta melkein epätoivoista uhkapeliä. Kaikki tietävät laskusta, joka siitä maksettiin vuoden 1944 "viimeisenä kesänä", mutta kyllä raskasta tiliä peritiin jo 1941.
Summassa, Kollaalla ja jälleen Ihantalassa suomalainen taisteli selkä seinää vasten, mutta kesällä 1941 pikemminkin selkä omien upseerien pistoolinpiippuja vasten. Joukkoja ajettiin kohti päämäärää, joka useimmille ei merkinnyt mitään: Itä-Karjalan sotilaallista valloittamista, etnistä suomalaistamista ja uskonnollista pakkoluterilaistamista - toteuttaman pienen yhteiskuntakerroksen, Olavi Paavolaisen osuvasti "kirkonkylän sivistyneistöksi" nimittämän kansanosan pinttynyttä haavetta.
Ja koko valloitettu alue, pienen Suomen historiansa ainoa siirtomaa, menettiin muutamassa viikossa kesän 1944 kaaoksessa. Olivatko Vienan, Vepsän ja Aunuksen hyökkäystaistelujen uhrit tarpeellisia? Oliko Kiestingin ja Uhtuan korpimaiden valtauksella mitään sotilaallista merkitystä. Mitä hyötyä oli "kolmen kannaksen puolustuslinjasta", kun venäläiset lähestyivät Viipuria kesäkuussa 1941? Kaikki kuulostaa pelkiltä verukkeilta. Sen sijaan ne suomalaiset rivimiehet, jotka kieltäytyivät jatkamasta vanhan rajan yli, kuuntelivat oikeaa omatuntoaan ja noudattivat kansainvälistä oikeutta...
Yksi hyvä kuvaus vuoden 1941 kauhuista tietysti on: Väinö Linnan Tuntematon sotilas. "Hyökkeemään, hyökkeemään..." Se oli kesän ja syksyn tunnuslause 1941. Hyökkääjän tappiot ovat miltei aina puolustajaa suuremmat. Sen saivat venäläiset kokea 1939-1940 ja 1944, suomalaiset 1941. Oma isosetäni, joka huonon kuntonsa vuoksi talvisodassa ja -44 oli takalinjoilla, pakotettiin hyökkäyskolonnaan automaattikiväärillä räiskimään 1941. Suomi ponnisti voimansa äärimilleen osallistuakseen Natsi-Saksan kanssa itänaapurinsa tuhoamiseen suurvaltana. Se oli pieneltä maalta melkein epätoivoista uhkapeliä. Kaikki tietävät laskusta, joka siitä maksettiin vuoden 1944 "viimeisenä kesänä", mutta kyllä raskasta tiliä peritiin jo 1941.
Summassa, Kollaalla ja jälleen Ihantalassa suomalainen taisteli selkä seinää vasten, mutta kesällä 1941 pikemminkin selkä omien upseerien pistoolinpiippuja vasten. Joukkoja ajettiin kohti päämäärää, joka useimmille ei merkinnyt mitään: Itä-Karjalan sotilaallista valloittamista, etnistä suomalaistamista ja uskonnollista pakkoluterilaistamista - toteuttaman pienen yhteiskuntakerroksen, Olavi Paavolaisen osuvasti "kirkonkylän sivistyneistöksi" nimittämän kansanosan pinttynyttä haavetta.
Ja koko valloitettu alue, pienen Suomen historiansa ainoa siirtomaa, menettiin muutamassa viikossa kesän 1944 kaaoksessa. Olivatko Vienan, Vepsän ja Aunuksen hyökkäystaistelujen uhrit tarpeellisia? Oliko Kiestingin ja Uhtuan korpimaiden valtauksella mitään sotilaallista merkitystä. Mitä hyötyä oli "kolmen kannaksen puolustuslinjasta", kun venäläiset lähestyivät Viipuria kesäkuussa 1941? Kaikki kuulostaa pelkiltä verukkeilta. Sen sijaan ne suomalaiset rivimiehet, jotka kieltäytyivät jatkamasta vanhan rajan yli, kuuntelivat oikeaa omatuntoaan ja noudattivat kansainvälistä oikeutta...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä vuoden 1941 hyökkäysvaihe on käsitelty sotahistorian tutkimuksessa niin kuin kaikki muutkin vaiheet.
Miten Suopmen eteneminen NL:n alueelle on rikollisempaa kuin NL:n eteneminen Suomnen alueelle?
Tietysti sukottiin Saksan vpoitoon, ei sotaan muuten olisi lähdettykään.
Uhrit olivat raskaat ja joitain kieltäytymisiä sattui, mutta eio armeija sentään pistooleilla uhaten taistellut.Degtjarevin voisi pysyä touuudessa, vaikka onmkin rehellisempi kuin stallarit yleensä.
Jälikäteen on aina helppo olla viisas ja jaella tuomioita.On syytä muistaa, että kesällä 1941 pääosa kansasta oli armeijan takana. Myös sellaiset, jotka pian ilmoittivat tienneensä paremmin.
Englanti ja NL, USA:sta puhumattakaan, ovat varmaan oikeita maita syyttämään toisia hyökkäyssodasta.
"Kyllä vuoden 1941 hyökkäysvaihe on käsitelty sotahistorian tutkimuksessa niin kuin kaikki muutkin vaiheet."
Periaatteessa kyllä tutkimuskirjallisuudessa, mutta ei siinä kokonaiskuvassa joka nykykansalaisilla tuntuu Suomen sodista olevan. Hyökkäyssodan uhrausten tarpeellisuutta ei kyseenalaisteta. Harva miettii, mitä ihmettä suomalainen sotilas teki jossain Syvärillä tai Karhumäessä, Kiestingistä puhumattakaan. Hyökkäysvaihe kesti puoli vuotta, mutta kaikki mitä voittettiin menetettiin melkein kokonaan muutamassa viikossa 1944. Miltäköhän tuntui Aunuksen joukoista paeta häntä koipien välissä takaisin Suomeen samaa reittiä, joka oli avattu verisin uhrauksin 1941? Ei ihme että moraalin luhistuminen oli lähellä.
"Uhrit olivat raskaat ja joitain kieltäytymisiä sattui, mutta eio armeija sentään pistooleilla uhaten taistellut.Degtjarevin voisi pysyä touuudessa, vaikka onmkin rehellisempi kuin stallarit yleensä."
Kyllä varsinkin loppuvuodesta 1941 sattui monessa yhteydessä, että ainoastaan kuolemanrangaistuksen uhka sai tietyn osan sotilaista vaarantamaan henkensä itselleen käsittämättömien hyökkäystavoitteiden vuosi. Armeijan henki oli huono jo 1941. Kyse oli "herrojen sodasta", jonka tarkoitus ei rivimiehelle kirkastunut. Hän tiesi vain pelon, nälän, vilun ja väsymyksensä. Isänmaan puolustaminen oli syvälle Itä-Karjalaan edetessä muuttunut pelkäksi abstraktioksi. Lähellä oli ajatus, että Suomen politiikan johtajat käyttivät sotilaita tykinruokana ikäänkuin olisi ollut isommankin suurvallan armeijasta kysymys. Ei pienellä maalla ole moiseen varaa. Kärsivätkö Ryti, Mannerheim ja Tanner koskaan omatunnonvaivoja hyökkäysvaiheen kymmenistätuhansista uhreista?
Paasikiven ja Kekkosen ulkopoliittisen linjan koko yhteiskunnan läpäisevä kannatus johtui juuri siitä, että koko kansa, myös kokoomuslaiset, tiesi sodan jälkeen, että pieni maa oli pahasti yliarvioinut voimavaransa ja tajunnut huonosti pysyvän geopoliittisen asemansa. Tämä pitäisi nykyisin muistaa kaikkien NATO-sapelinkalistelijoiden, joiden varomattomuus on jo ehtinyt heikentää suhdettamme Venäjään entistä huonommalle tolalle. Voidaan puhua jopa uusista yöpakkasista... Miksi Kokoomus ei enää noudata paasikiviläisen realismin linjaa? Tosiasioiden tunnustaminen ei ole taistolaisuutta, vaan J.K. Paasikiven vanha tunnettu ohjennuora.
Kirjoittajalle on annettava tunnustus jonkin tason perehtymisestä asiaan.
Aivan varmsti hyökkäys tajuttiin virheeksi jo loppuvuodesta 1941. Päättäjäthän olivat lähinnä Mannerheim ja Ryti. Tanner oli koko ajan sitä vastaan. R. ja M. kuvittelivat voivansa pitää Itä-Karjalan jonkinlaisena vaihtovälineenä ja saada se luovuttamalla pitää Viipurin. NL:n johto ei jostain syystä ollut samaa mieltä.
Linjanveto vuodesta 1941 tämän päivän Nato-kysymuyykseen onkin sitten kokonaan toinen juttu.Tietääkseni rajan takana ei edes ole Nevostoliitto-nimistä maata eikä 1941 ollut NATO:a.
Ovatkohan nämä asiat Degtjarevin tiedossa?
"Hyökkäyssodan uhrausten tarpeellisuutta ei kyseenalaisteta. Harva miettii, mitä ihmettä suomalainen sotilas teki jossain Syvärillä tai Karhumäessä, Kiestingistä puhumattakaan."
Täyttä roskaa. Vanhan rajan ylittäminen on yksi jatkosodan suurimpia kysymyksiä ja sitä on kyllä pohdittu huomattavasti.
"Miltäköhän tuntui Aunuksen joukoista paeta häntä koipien välissä takaisin Suomeen samaa reittiä, joka oli avattu verisin uhrauksin 1941?"
Ja miltäköhän tuntuisi nyt, jos tuo vetäytyminen olisi aloitettu vanhalta rajalta? Voisi olla venäjänkielen alkeet huomattavasti paremmin hallussa...
"Armeijan henki oli huono jo 1941. Kyse oli "herrojen sodasta", jonka tarkoitus ei rivimiehelle kirkastunut."
Ja ilmeisesti olet itse tehnyt gallupin asiasta? Taas täyttä paskapuhetta. Eivät tietenkään kaikki olleet samalla sivulla, mutta kyllä talvisodasta oli rivimiehilläkin hampaankolossa.
"Isänmaan puolustaminen oli syvälle Itä-Karjalaan edetessä muuttunut pelkäksi abstraktioksi. Lähellä oli ajatus, että Suomen politiikan johtajat käyttivät sotilaita tykinruokana ikäänkuin olisi ollut isommankin suurvallan armeijasta kysymys."
Kummallista, että oletat, että kaikki rivimiehet ovat täysin homogeenista samoin ajattelevaa joukkoa. Ei tämä mikään Neuvostoliitto ole!
"Kärsivätkö Ryti, Mannerheim ja Tanner koskaan omatunnonvaivoja hyökkäysvaiheen kymmenistätuhansista uhreista?"
Kysymys ei valitettavasti kerro meille mitään ja vastausta et tiedäkään.
"Paasikiven ja Kekkosen ulkopoliittisen linjan koko yhteiskunnan läpäisevä kannatus johtui juuri siitä, että koko kansa, myös kokoomuslaiset, tiesi sodan jälkeen, että pieni maa oli pahasti yliarvioinut voimavaransa ja tajunnut huonosti pysyvän geopoliittisen asemansa."
Roskaa. Poliittinen tilanne oli sodan jälkeen täysin toinen kuin ennen sotaa ja siihen oli pakko sopeutua. Idiootti täytyy olla jos ei sitä ymmärrä. Neuvostoliitto myös viimein tiesi aliarvioineensa suomalaisten puolustustahdon ja -kyvyn.
"Tosiasioiden tunnustaminen ei ole taistolaisuutta, vaan J.K. Paasikiven vanha tunnettu ohjennuora."
Ja tosiasia on, että NATO on Venäjää tasapainottava vastavoima, jota Suomen kannattaa käyttää hyväkseen.
Veikko Erkkilä on kirjoittanut kirjan: Vaiettu sota.
Kirja kertoo Neuvosto-partisaanien teoista Suomessa. Sotasaavutukset rajoittuivat hyökkäyksiin erämaa-taloihin, joissa oli vain naisia, lapsia ja vanhuksia. Todella inhottavaa ja raukkamaista toimintaa. Ei ihme, että siitä eivät kommunistit halua puhua.
Suomalaisten keskitysleirit miehitetyssä Itä-Karjalassa ja tuhansien venäläisten kuolema epäinhimillisissä panevat vaakakupin tasoihin. Jos suomalaiset tunnustavat sodanaikaiset syntinsä, on venäläistenkin helpompi myöntää tekemänsä virheet. Monia vanhoja asioita Venäjän valtio on meiltä julkisesti jo pyytänyt anteeksikin, kunnes viime vuosina taitamaton idänpolitiikkamme on jälleen viilentänyt hyviä naapurisuhteita.
johtuivat neuvostosysteemistä. 20 vuoden nälänhätä, joukkomurhat ja pakkokollektivisointi sekä väestön pääosan sulkeminen leireihin oli jo vienyt elämänhalua. Tiedettiin entuudestaan, että piikkilangan takaa ei ollut paluuta. Että vartijat olivat suomalaisia, ei auttanut.
Aikanaan olot saatiin parempaan tilaan. Kun puna-armeija palasi, olivat leiriläiset paremmassa kunnossa kuin palanneetsiviilit. Tämä laukaisi raivokkaan vastapropagandan, johon moni suomalainenkin tutkija on langennut. Kärjessä tietysti Marja-Leena MIkkolan kaltaiset kommunistit.
Degtjarevinkin kannattaisi ensin hieman miettiäNL/Venäjän tekemisiä ennenkuin lakaa syytellä Suomea.
>> Suomalaisten keskitysleirit miehitetyssä Itä-Karjalassa ja tuhansien
>> venäläisten kuolema epäinhimillisissä panevat vaakakupin tasoihin.
Suomalaisia sotavankeja kuoli tuhansittain Neuvostoliiton keskitysleireissä, siinä asiassa vaakakuppi on suunnilleen tasoissa. Mutta se, että Neuvosto-partisaanit teloittivat lapsia, jopa vauvoja, naisia ja vanhuksia, on täysin oma lukunsa.
Liittoutuneiden valvontakomissio tutki suomalaisten kaukopartioiden tekemiset hyvin tarkkaan. Mitään valittamista ei löytynyt, ketään ei syytetty sotarikoksista.
Degtrajev. Lue Veikko Erkkilän kirja: Vaiettu sota ja katso kirjassa olevat valokuvat "partisaanien" ( = sotarikollisten ) teoista.
Taas yks huoltiksen baarissa jassoa hakkaava katkeroitunu punikki! Ihan vaan tiedoksi: Kaikki mikä tulee sinulle uutena ei ole vaiettua. Ja jopa punikin tehokeinona tuo vaietuksi väittäminen alkaa vanhentua. Vaihda siis levyä ja maisemaa.
saksalaisten ja venäläisten suhteen jotta Suomi olisi pysynyt sivussa 2MS kärsimyksistä?
Ehkä opit lukemaan hiljattain, mutta sotahistoriassamme on aina tiedetty, kerrottu ja dokumentoitu vuoden 1941 hyökkäysvaihe sotiemme verisimmäksi. Se saattoi olla jäkytys sinulle, mutta suurempi järkytys lienee se, että asia ei ole koskaan salailtu mitenkään. Ja mitä taas tulee vanhan rajan ylitykseen, niin sekin on dokumentoitu ja kerrottu jo vuosikymmeniä sitten ettei se ollut mitenkään yksiselitteinen asia edes 1941. Teille pilteille tai jälkijättöisille nämä jutut voivat olla uusia ja yllättäviä, mutta meille aikuisille ei. Me tiedettiin nämä kuules jo vuosikymmeniä sitten. Mitään salaamatta ja mitään spekuloimatta, vääristelemättä ja tulkitsematta. Olen pahoillani puolestasi.
Jos Neuvostoliiton hyökkäys olisi käynnistynyt vuonna 44 talvisodan rauhan rajoilta puolustustaistelu olisi ollut toivotonta eikä torjuntavoittoihin olisi kyetty.