Alussa kunnallisvaaliohjelman lehdistötiedote ja linkki koko ohjelmaan löytyy tiedotteen lopusta.
http://www.skp.fi/ajankohtaista.php?juttu=1425&ots=SKP julkisti vaaliohjelman Kontulan ostarilla
"SKP julkisti vaaliohjelman Kontulan ostarilla
Suomen kommunistinen puolue syyttää kunnallisvaaliohjelmassaan eduskuntapuolueita siitä, että ne ovat yksimielisesti hyväksyneet puitelain kunta- ja palvelurakenteiden muutoksesta, jolla karsitaan lähipalveluja, lisätään kilpailuttamista, laajennetaan yksityistämistä ja keskitetään valtaa pieneen piiriin vähentämällä rajusti kuntien määrää.
Kunnista ollaan tekemässä eräänlaisia yrityksiä, jotka järjestävät palveluja markkinaehtoisesti tai toimivat vain palvelujen tilaajina yksityisiltä markkinoilta. Markkinaehtoisesta linjasta kärsivät niin palvelujen tarvitsijat kuin kuntien työntekijät, SKP arvioi.
SKP haluaa pelastaa julkiset lähipalvelut, laajentaa kuntien toimintaa uusille alueille ja avata lisää vaikuttamisen väyliä asukkaille, kertoi vaaliohjelman esitellyt SKP:n puheenjohtaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen.
- Tuomme kunnallisvaaleihin rehellisen vasemmistolaisen ja punavihreän vaihtoehdon, jonka edustajilla ei ole peiteltävää sen enempää toimissaan kunnanvaltuustoissa kuin vaalirahoituksessaan. Tätä kuvaa sekin, että julkistamme vaaliohjelmamme Kontulan ostarilla emmekä jossain kabineteissa, Hakanen totesi.
Maksuttomat terveysasemat ja päivähoito
SKP:n valtakunnallisessa vaaliohjelmassa vaaditaan perusterveydenhuollon muuttamista maksuttomaksi, terveysasemien kehittämistä lähipalveluina ja hoitotakun toteuttamiseen riittävästi resursseja. Vanhustenpalveluihin SKP esittää hoivatakuuta, joka velvoittaa turvaamaan vanhustenpalvelujen riittävyyden ja laadun. Kunnallisia palveluja ei saa korvata palveluseteleillä.
Köyhyyden torjumiseksi SKP esittää 850 euron perusturvaa kuukaudessa verottomana kaikille täysi-ikäisille, jotka eivät vanhuuden, työttömyyden, opiskelun, sairauden tai muun vastaavan syyn takia voi muulla tavalla saada toimeentuloaan.
Ohjelmassa esitetään siirtymistä maksuttomaan kunnalliseen päivähoitoon ja päivähoidon lapsiryhmien pienentämistä. SKP vaatii turvaamaan lähikoulujen toimintaedellytykset ja myös peruskoulun jälkeisen koulutuksen maksuttomuuden.
Kuntien työntekijöiden palkkoihin tasokorotus
Kuntien työntekijöiden palkkojen jälkeenjääneisyys on korjattava tasokorotuksella kuntakohtaisilla toimilla, esitetään SKP:n vaaliohjelmassa. Lisäksi on vakinaistettava perusteettomat pätkätyösuhteet.
Asumiskustannusten nousun SKP pysäyttäisi palauttamalla vuokrasääntelyn ja edulliset aravalainat. Kuntiin on lisäksi perustettava omia rakennusosastoja tai kunnan liikelaitoksia asuntojen rakentamista ja peruskorjausta varten.
Ilmastonmuutosta SKP torjuu alentamalla joukkoliikenteen lippujen hintoja, lisäämällä joukkoliikenteen palveluja ja tekemällä kunnissa energiapoliittiset ohjelmat, joilla vähennetään kasvihuonepäästöjä.
Pääomatuloista perittävä kunnallisvero
Kuntien valtionosuuksiin tehdyt leikkaukset SKP vaatii perumaan seuraavan neljän vuoden aikana. Samalla puolue vaatii peruspalvelujen alibudjetoimisen lopettamista. Kunnallisvero tulee muuttaa progressiiviseksi ja alle 1 000 euron kuukausitulot tulee vapauttaa kunnallisverosta. Pääomatuloista on ryhdyttävä perimään kunnallisveroa. Kunnallisia palvelumaksuja ei saa korottaa, ohjelmassa todetaan.
Kuntien tulee ottaa huomioon monikulttuurisuuden vaatimukset ja kehittää monikielisiä palveluja. Maahanmuuttajien oikeus niin omaan äidinkieleen kuin suomen kielen opiskeluun tulee turvata.
Seutu- ja maakuntavaltuustot
Suurkuntien ja ylikunnallisten yhtymien sijasta SKP haluaa kehittää lähidemokratiaa ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia, mm. osallistuvaa budjetoimista, kunnanosavaltuustoja ja asukkaiden aloiteoikeutta. Nykyinen hajanainen ja epädemokraattinen seutu-, maakunta- ja lääninhallinto on yhdistettävä kunnallisvaalien yhteydessä valittavan seutu- tai maakuntavaltuuston alaisuuteen. Kuntaliitoksia ei saa toteuttaa ilman asukkaiden sille kansanäänestyksessä antamaa hyväksyntää, SKP:n valtakunnallisessa kunnallisvaaliohjelmassa todetaan."
Lue vaaliohjelma kokonaisuudessaan SKP:n vaalisivuilta:
http://www.skp.fi/vaalit.php?juttu=1280

Vastaukset 3
Vanhimmat
Köyhän paras ystävä on vahva valtiontalous.
Ja siihen edellytetään laskutaitoa!
SKP ei taida olla ymmärtänyt, että nyt on tulossa kunnallisvaalit eikä eduskuntavaalit. No, punikkilaumalla on tietenkin vaalit menneet sekaisin ja vaaliohjelmat ovat sen mukaisia.
Muutamia otteita:
"Köyhyyden torjumiseksi SKP esittää 850 euron perusturvaa kuukaudessa verottomana kaikille täysi-ikäisille, jotka eivät vanhuuden, työttömyyden, opiskelun, sairauden tai muun vastaavan syyn takia voi muulla tavalla saada toimeentuloaan."
Ja kunta maksaa, vai??
Ettekö te punikit ymmärrä, että tälläisistä asioista ei kunta päätä vaan päätös tehdään eduskunnassa - jos tehdään.
"Ohjelmassa esitetään siirtymistä maksuttomaan kunnalliseen päivähoitoon ja päivähoidon lapsiryhmien pienentämistä. SKP vaatii turvaamaan lähikoulujen toimintaedellytykset ja myös peruskoulun jälkeisen koulutuksen maksuttomuuden."
Ja mistä rahat??
Kunnallisveron korotuksellako?
Vaiko terveyskeskusmaksuja nostamalla??
Punikit lupaa maat ja mannut mutta eivät kerro, että mistä rahat tulee. Ja vielä muistutukseksi punatulkuille: kysymyksessä on kunnallisvaalit eikä eduskuntavaalit, joten on hyvä muistaa ettei veropohjaa ja verotusperiaatetta muuteta kunnanvaltuuston päätöksellä. Taisi olla uutta tietoa punatulkkuparveen.
"Pääomatuloista perittävä kunnallisvero"
Hahaa, tämä on yksi esityksen helmistä. Vittu, montakohan kommunistia tarvitaan Tampereen kaupunginvaltuustoon jotta Tamperelaisten pääomatuloista voitaisiin periä kunnallisvero??
100% ei riitä mutta mahtaisiko 200%:n ääniosuus SKP:lle Tampereella antaa meille kunnallisveron pääomatuloista???
HAHHAA. KYLLÄ TE PUNATULKUT OLETTE TODELLA HAUSKOJA - VAI PÄÄTTÄÄ KUNNAVALTUUSTO PÄÄOMATULOJEN KUNNALLISESTA VEROTUKSESTA.
Kalle ei usein kirjoita viestiään "Caps Lock" alas painettuna mutta tällä kertaa se täytyi tehdä sillä näin hauskaa ei ole ollut sitten Kallen viedessä punikkia kuin kuoriämpäriä ja vauhtia ämpärille antoi punanuttujen omat viestit.
äänestäkään. Mutta hyvin perusteltuja vaatimuksia silti.