Koska suurin osa palstalaisista jo ymmärtää, että 9/11 ja kuussakäynti on täyttä kusetusta, niin avataanpa hieman laajemmasta näkökulmasta sitä, mitä maailmassa on nyt tapahtumassa. Turha jäädä jumittamaan yksittäiseen "false flagiin."
Tämä on jo yhdessä ketjussa ollutkin, mutta laitetaan nyt ihan omaksi avauksekseen.
************************************************
Vallan globalisoituminen, kansallisvaltioiden vallan alasajaminen ja maailmanhallituksen perustaminen
Kansainvälisen eliitin lopullisena ja ehdottomana päämääränä on rakentaa maailmaan yksi maailmanhallitus, jonka avulla eliitti alistaa kaikki maailman ihmiset ja kansat oman (mieli)valtansa alle.
Koska jokainen ymmärtää, että siirtyminen suoraan tuollaiseen imperialistiseen järjestelmään olisi täysin mahdoton ajatus, täytyy asiassa edetä porrastetusti siten, että massat havaitsevat eliitin todelliset tarkoitusperät mahdollisimman myöhään.
Juuri tämän takia eliitti on ottanut työkalukseen eri unionit, kuten mm. Euroopan Unionin, jonka avulla eurooppalaisten kansallisvaltioiden valta ajetaan vähitellen alas ja keskitetään harvojen ja valittujen käsiin.
Tämä sama ilmiö tapahtuu globaalisti ympäri maapalloa, sillä kansainvälinen eliitti tulee poistamaan kansallisvaltioiden itsenäisyyden porrastetusti kansainvälisten sopimusten sekä säädösten avulla.
Euroopan Unioni – Eliitin välitavoite matkalla kohti yhtä maailmanhallitusta
EU käyttää vuosittain miljardeja puntia EU-myönteiseen propagandaan, [1] joka on suunniteltu ja kohdistettu erityisesti nuorille, joiden mieliä sekä asenteita on helpoin manipuloida. Eliitin tarkoitus on pyrkiä vähentämään kansalaisten EU-kriittisyyttä, sillä Euroopan Unioni on erittäin tärkeä välietappi matkalla kohti yhtä maailmanhallitusta. Juuri tämän vuoksi EU-myönteiseen propagandatyöhön on satsattava valtavat määrät voimavaroja.
EU:n perustuslakiuudistus
EU:n perustuslakiuudistus on pelkkää silmänlumetta, sillä uusi sopimus on n. 90-96% samanlainen, kuin entinen hylätty sopimus. [2] Asia paljastui myös Saksan liittokanslerin Angela Merkelin EU-jäsenmaiden hallituksille lähettämässä kirjeessä, joka vuodettiin julkisuuteen Ruotsissa. [3]
Kirjeessä tiedustellaan mm. eri jäsenmaiden hallitusten mielipiteitä siitä, että uudessa sopimuksessa käytettäisiin eri terminologiaa muuttamatta kuitenkaan alkuperäisen sopimuksen juridista sisältöä. Kyse on siis pelkästä silmänkääntötempusta, sillä vanhan sopimuksen keskeinen sisältö jää uudessa sopimuksessa voimaan, ainoastaan terminologia muuttuu.
Koska vuonna 2007 julkaistu suuri EU-tutkimus [4] osoittaa, että kansalaiset kautta Euroopan vastustavat EU:n vallan lisäämistä nykyisestään, niin voidaan lähes varmuudella sanoa, että uudissopimusta ei koskaan hyväksyttäisi, mikäli se alistettaisiin kansanäänestykselle unionin jäsenmaissa.
Juuri tämän takia asiasta ei siis järjestetä EU:n jäsenmaissa kansanäänestystä, vaan päätös alistetaan jäsenmaiden parlamenteille. Eliitti pyrkiikin antamaan vaikutelman, että kyseessä ei olisi perustuslaki, vaan pelkästään eräänlainen minisopimus.
EU:n presidentti
Uuden uudissopimuksen myötä EU:sta tulee oikeushenkilö, [5] joka käytännössä tarkoittaa liittovaltion kehittämisen jatkumista kansallisvaltioiden jäädessä eräänlaisiksi EU:n osavaltioiksi. Näin EU:n valtaa kasvatetaan hiljalleen, samalla kun jäsenmaiden vaikutusvaltaa ja kansallisia hallinto-organisaatioita ajetaan vähitellen alas. Tästä esimerkkinä mm. läänien lakkauttaminen Suomessa vuoteen 2010 mennessä. [6]
Toinen hyvä esimerkki on kansallisvaltioiden presidenttien valtaoikeuksien kaventaminen, joka näkyy paitsi täällä Suomessa, myös mm. Ranskassa:
Nicolas Sarkozy plans constitutional reforms:
"France took a step towards reforming Charles de Gaulle's vision of government yesterday with proposals for a new constitution that would dramatically reduce the power of the president." [7]
Tarkoitus onkin tehdä "tilaa" EU:n presidentille, johon tehtävään Britannian ex-pääministeri ja Irakin sodan salaliittovehkeilystä syytetty Tony Blair [8] on jo antanut suostumuksensa:
"I'll be president of Europe if you give me the power – Blair" [9]
Vaikka Irlanti sanoi EI Lissabonin sopimukselle, eliitti jatkaa sopimuksen ratifiointia niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Siinä on esimerkkiä tulevasta EU-"demokratiasta".
Seuraava lainaus kertoo kaiken oleellisen Euroopan Unionista ja sen todellisesta luonteesta ja eliitin päämääristä:
"Europe's nations should be guided towards a super state without their people understanding what is happening.
This can be accomplished by successive steps each disguised as having an economic purpose, but which will eventually and irreversibly lead to federation."
- Adrian Hilton
http://en.wikipedia.org/wiki/Jean_Monnet#A_European_ideal
Suomennos:
"Euroopan kansoja pitäisi ohjata kohden supervaltiota niin, että niiden kansat eivät ymmärrä, mistä on kysymys.
Tämä voidaan saavuttaa toinen toistaan seuraavilla askelilla, joista jokainen on puettu taloudellisen päämäärän muotoon mutta jotka väistämättä ja peruuttamattomasti johtavat liittovaltioon."
Muut Unionit
Tämä sama kaava toistuu pääpiirteittäin myös muiden unioneiden kohdalla. Näitä ovat mm. Pohjois-Amerikan Unioni [10], Afrikan Unioni [11], Aasian Unioni [12], Etelä-Amerikan Unioni [13] ja Tyynenmeren Unioni. [14]
Afrikan Unionista Wikipedia sanoo seuraavaa:
"Eventually, the AU aims to have a single currency (the Afro) and a single integrated defense force, as well as other institutions of state, including a cabinet for the AU Head of State." [11]
Yksi maailmanhallitus – One World Government
"Today, America would be outraged if UN troops entered Los Angeles to restore order. Tomorrow they will be grateful! This is especially true if they were told that there was an outside threat from beyond, whether real or promulgated, that threatened our very existence.
It is then that all people of the world will plead to deliver them from this evil. The one thing every man fears is the unknown. When presented with this scenario, individual rights will be willingly relinquished for the guarantee of their well-being granted to them by the world government." [15]
- Henry Kissinger, Bilderberg Meeting 1991
Tummennettu kohta suomeksi:
”Tämän skenaarion mukaan yksilön oikeuksista luovutaan mielihyvin maailmanhallituksen heille takaaman hyvinvoinnin vuoksi”.
- Henry Kissinger, Bilderberg-kokous 1991
"We shall have World Government, whether or not we like it. The question is only whether world government will be achieved by consent or by conquest." [16]
- James Paul Warburg, (Feb. 17, 1950, to the United States Senate Committee on Foreign Relations)
Suomennos:
”Meille tulee maailmanhallitus halusimme sitä tai emme. Kysymys on vain siitä, tuleeko se sopimalla vai valloittamalla.”
- James Paul Warburg
"We are grateful to The Washington Post, The New York Times, Time Magazine and other great publications whose directors have attended our meetings and respected their promises of discretion for almost forty years. It would have been impossible for us to develop our plan for the world if we had been subject to the bright lights of publicity during those years.
But, the world is now much more sophisticated and prepared to march towards a world government. The supranational sovereignty of an intellectual elite and world bankers is surely preferable to the national autodetermination practiced in past centuries." [17][18]
- David Rockefeller, June 1991 Bilderberg Meeting, Baden, Germany
Suomennos:
"Olemme kiitollisia The Washington Postille, The New York Timesille, Time-lehdelle ja muille julkaisuille, joiden johtajat ovat ottaneet osaa kokouksiimme ja kunnioittaneet hienotunteisia lupauksiaan melkein 40 vuotta. Meille olisi ollut mahdotonta kehittää suunnitelmaamme maailmalle, jos olisimme näiden vuosien aikana olleet alttiita julkisuuden kirkkaille valoille.
Mutta nyt maailma on sivistyneempi ja valmiimpi marssimaan kohti maailmanhallitusta. Älykkään eliitin ja maailman pankkiirien ylikakansallinen määräämisoikeus on varmasti parempi, kuin viime viime vuosisatoina harjoitettu kansallinen itsemääräämisoikeus."
- David Rockefeller 6/1991 Bilderberg-kokous, Baden, Saksa
Kansallisten identiteettien hämärtäminen ja hävittäminen
Jotta elitiin suunnitelma yhdestä maailmanhallituksesta helpottuisi, pitää kansalliset identiteetit tuhota ja korvata ne globaalilla, maailmankansalaisen identiteetillä. Ensin poistui oma raha, sitten kavennetaan presidentin valtaoikeuksia ja seuraavaksi lakkautetaan läänit.
Saa nähdä meneekö lopulta myös nimi Suomi vaihtoon, kun kansalliset poliitikot ja vaikuttajat kilpaa nuolevat globalisaatiohuumassaan eliitin takalistoja Bilderberg-kokouksissa Matti Vanhasen, [19] Jyrki Kataisen, Olli Rehnin, Atte Jääskeläisen, Teija Tiilikaisen ja Jorma Ollilan johdolla. [20]
Eräs tehokas tapa tuhota kansallisidentiteettiä on tukea kaikin mahdollisin tavoin kansainvälistä ja monikulttuurista yhteiskuntaa. Maahanmuuttajien määrä kasvaa kasvamistaan, eikä kyse ole mistään sattumasta, vaan perinteisestä hajoita ja hallitse -politiikasta.
Kansainvälinen eliitti tekee kaikkensa, jotta kansallisvaltioista saadaan monikulttuurisia kansojen sulatusuuneja kansallisten virkamiesten toimiessa lähinnä kumileimasimen roolissa. Eliitin tavoite on siis sekoittaa eri kulttuureja ja rotuja toisiinsa, joka pitkällä aikavälillä johtaa kansallisten identiteettien hämärtymiseen ja lopulta niiden häviämiseen.
Monikulttuurista yhteiskuntaa tuetaan myös Suomessa kaikin mahdollisin tavoin. Mm. ulkoasiainministeriön global.finland -nettisivulla jaetaan monikulttuurisuusaineistoa lapsille, nuorille ja opettajille, jotta he pystyvät sopeutumaan paremmin monikultturisoituvaan Suomeen. [21]
Yhteenveto
Kaikki suuremmat poliittiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset uudistukset ja linjavedot tähtäävät lopulta yhteen ainoaan päämäärään; maailman valtioita valmistellaan toimimaan yhden maailmanhallituksen alaisina. Tämän takia kansallisvaltioiden valta on ajettava alas, jolloin valtiot alistuvat ensin eri unioneiden hallinta- ja määräysvallan alle.
Kun aika on viimein kypsä, tullaan nämä unionit lopulta yhdistämään yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka yläpuolelle rakennetaan yksi maailmanhallitus, jonka alaisuudessa kaikki muut hallitukset ja parlamentit tulevat toimimaan. Mikäli siis niitäkin ei lakkauteta syyn X nojalla.
YK (Yhdistyneet Kansakunnat) on tulevan maailmanhallituksen todennäköisin perusta ja jonka roolia ja valtaa tullaan hiljalleen kasvattamaan.
Suomi ja suomalaiset ovat vain yksi osa eliitin globaalia palapeliä, jonka tavoitteena on lopulta kansalaisten ja hallintojen alistaminen yhden tahon/hallitsijan alaisuuteen. Käynnissä on siis vallan siirto kansallisvaltioilta ylikansalliselle eliitille, jonka tavoitteena on ehdoton ja totaalinen maailmanherruus.
Tällä kaikella on myös nimi: New World Order eli Uusi maailmanjärjestys.
Edessä iso uusjako
"Suomessa pohditaan todella vähän, mitä maailman aluillaan oleva uusjako tarkoittaa meillä ja Euroopassa. Puhemies Sauli Niinistön mielestä nyt olisi ehdottomasti syytä pohtia, miltä maailma näyttää 15 vuoden kuluttua.
- Se on varmaa, että se näyttää aivan toiselta kuin nyt. Edessä on väistämättä mullistusten aika: talouden, vallan ja rahan uusjako, puhemies sanoo."
-Sauli Niinistö, 7/2007 [22]
Viitatut lähteet:
[1] http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2007/07/01/weu101.xml
[2] http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2007/07/24/nhague124.xml
[3] http://www.europaportalen.se/index.php?newsID=25606&page=2001&more=1
[4] http://www.openeurope.org.uk/research/mainfindings.pdf
[5] http://europa.eu/lisbon_treaty/glance/index_fi.htm
[6] http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ty%C3%B6ryhm%C3%A4 ehdottaa l%C3%A4%C3%A4nien lakkauttamista 2010/1135234820464?ref=rss
[7] http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2007/10/30/wfra130.xml
[8] http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2007/06/11/nblair111.xml
[9] http://www.guardian.co.uk/uk/2008/feb/02/world.politics
[10] http://en.wikipedia.org/wiki/North_American_Union
[11] http://en.wikipedia.org/wiki/African_Union
[12] http://en.wikipedia.org/wiki/Asian_Union
[13] http://en.wikipedia.org/wiki/Union_of_South_American_Nations
[14] http://en.wikipedia.org/wiki/Pacific_Union
[15] http://en.wikiquote.org/wiki/Henry_Kissinger
[16] http://en.wikipedia.org/wiki/James_Warburg
[17] http://www.atimes.com/atimes/Front_Page/GE10Aa02.html
[18] http://en.wikipedia.org/wiki/David_Rockefeller#Quotations
[19] http://www.turkishdailynews.com.tr/article.php?enewsid=74829
[20] http://en.wikipedia.org/wiki/2007_Bilderberg_Meeting
[21] http://global.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15835&contentlan=1&culture=fi-FI
[22] KS 5.7.2007

Vastaukset 16
Vanhimmat
Kiitos tekstistäsi, noinhan sitä on suunniteltu tapahtuvaksi.
Mutta ei pidä vaipua epätoivoon.
Eivät nuo eliittin kuuluvat ole mitään Jumalia.
Eli tuo kauhuskenaario voidaan välttää, jos tietty määrä ihmisiä herää tiedostamaan mistä on kysymys.
Paljon todella kertoo tuo yhden EU:n arkkitehdin Jean Monetin lausunto:
"Euroopan kansoja pitäisi ohjata kohden supervaltiota niin, että niiden kansat eivät ymmärrä, mistä on kysymys.
Tämä voidaan saavuttaa toinen toistaan seuraavilla askelilla, joista jokainen on puettu taloudellisen päämäärän muotoon mutta jotka väistämättä ja peruuttamattomasti johtavat liittovaltioon."
Eli EU-eliitti on tietoisesti luomassa tätä "supervaltiota" juuri Monetin oppien mukaan.
Valtamedia on eliitin hallussa, joten sieltä totuutta ette kuule.
EU asioissa Suomen valtamedia haastattelee monesti
professori Esko Antolaa, joka työskentelee Monet-instituutissa.
No, vastaukset ovat oppi-isän mukaisia.
Olli Rehn, ja muut ajavat tätä NWO-agendaa, ja haluavat EU:sta "superliittovaltion" vaikka väkisin, juuri Monetin opeilla.
Tuossa lueteltiin unioneja. Joko jo olemassa olevia tai sitten tulevia.
On Euroopan unionia, Afriikan unionia, Aasian unionia. Otteko ajatelleet tuleeko vielä Soviet unionin tilalle jokin unioni.
Ivy oli hetken, mutta tuntuu kuin siinä olisi nyt aukko unionille. Länsi ei sallisi mitenkään Venäjän muodostavan minkäänlaista unionia kenenkään kanssa.
Jokin unioni sinne kuitenkin joskus vielä tulee, sillä unionit tulee ja sille ei voi mitään.
Vai voiko. Kuuntelen ehdotuksia. Olen kiinnostunut kuulemaan huuhaata.
"Koska suurin osa palstalaisista jo ymmärtää, että 9/11 ja kuussakäynti on täyttä kusetusta"
Ai ymmärtää vai? Miksi kummastakaan kusetuksesta ei sitten ole olemassa yhtäkään todistetta?
Hohhoijaa teitä tyhmiä hihhuleita.
tarvitset.
Et oikein tajua, kun et ole tarpeeksi älykäs, ettei sulle tartte mitään todisteita esittää.
Sinä olet tyhmä retard ja hörhö. Sinunlaisen päänuppi on tehty niin ohuesta aineesta, että sen läpi näkee, että siellä kusivesi lainehtii ja paska tekee patoja ja järki seilaa pienellä lautalla.
Miksi hörhöilet retard? Vain te salkkari-hörhöt olette tyhmiä retardeja ja hörhöilette. Hihhulointinne on aivan naurettavaa pelleilyä. Osoitan jokaikisen "todisteesi" silkaksi huuhaa-paskaksi hetkessä ja helposti vasemmalla kädellä. Tai olen tehnyt sen jo jokaisen hörhöilynne kohdalla noin sata kertaa, mutta saa nähdä menisikö jo noin tuhannennella kerralla perille teidän umpiluihinne. Hohhoijaa.
Alatko väittämään, että ihminen on käynyt Kuussa 60-luvulla ja että Bushin 911 satu on totta? No jos tuollaista väittää, niin voisi esittää jotain todisteita sillä ovat väitteen sen luokan ufoilua että huhhuh.
Varo varo ettei se siru ylikuumene. Voi vielä hajota. Siinähän sortuisi unelma NWO:sta.
Kuu huoralle kun on asennettu katsokaas sellainen siru mistä nyt paljon puhutaan ja siru on ohjelmoitu siten, että hohhoijaa toistaa samoja mantroja joka kerta ja laittaa linkkejä tänne virallinentotuusdebunkkaus sivustoilta. Näin hänet on ohjattu helppoon orjatyöhön, kuten hän itsekkin mainitsi eräässä viestissään jonkin aikaa sitten.
Kyllä vain Kuussa on käyty, ja 911-tapahtumat olemme nähneet televisiosta ja tiedemiehet ja ammattitutkijat ovat tutkineet ne tarkemmin. Kuuhuijaus-hihhulien uskonnolle ei ole löytynyt liki 40 vuodessa ainoatakaan todistetta, kuten ei myöskään räjähdepurku-hihhulien uskonnolle liki 7 vuodessa.
Hohhoijaa.
Melkoisen huonossa hapessa ovat kaikki salaliittoteoriat nykyään. Hihhulien määrä laskee jatkuvasti ja jäljellä on enää vain kaikkein mielisairaimmat retardit, jotka hörhöilevät kaikkein aivottomimmin.
Hohhoijaa. Haukotus.
Aiotko retard tuhlata koko säälittävän elämäsi tuohon aivottomaan hörhöilyysi? Miksi?
Hohhoijaa.
40 vuodessa ei "tiedemaailma" ole kyennyt esittämään yhtäkään todistetta Kuu-harhaopista. Myöskään Bushin 911 tarinan tueksi ei olla esitetty ainoatakaan todistetta. Jos muuta väittää, niin voisi esittää jotain todisteita vai onko kyseessä pelkkä uskonto?
Miksi hörhöilet loputtomasti retard? Miksi kirjoitat tuollaista paskaa? Miksi valehtelet?
Todistamisvastuu on teillä retardeilla, jotka intätte loputtomasti ihmiskunnan tietoa ja historiaa vastaan. Mutta todistamatta on toistaiseksi jäänyt.
Hohhoijaa teidän umpityhmien hihhuli-retardien hörhöilyjä. Haukotus.
Kyllä se kuitenkin taitaa niin olla, että jos kertoo käyneensä Kuussa, niin taitaapi todistusvastuu olla niillä jotka niin väittävät.
Jos väittää, että terroristit aiheuttivat 3 pilvenpiirtäjän sortumisen samana päivänä, niin silloin pitää jo löytyä jotain todisteita. Ei se riitä, että näytetään Osaman tunnustusvideo jossa ei edes esiintynyt Osama. Kyllä nyt vaaditaan tieteelliset yhtälöt esille.
hihhuli olet!!!
Jätkä roikkuu täällä aina vaan (viimeksi kävin täällä yli ½ vuotta sitten pyörähtämässä).
Tavastasi puolustaa "totuuksia" ei kukaan voi erehtyä.
Jos joku ei sinulle täällä roikkumisesta MAKSA, niin sinun päässäsi se viiraa ja pahasti. :D
Uskomaton tyyppi.....
ps. get a life!
yhtä hyvin voidaan kysyä miksi 911-virallisen tarinan oikeellisuudesta ei ole yhtäkään vedenpitävää todistetta olemassa. on vain sepite, "kompromissiratkaisu", ei tutkintaa!
George W. Bush on pelkkä juoppo texasilainen karjatilallinen, josta on noussut rosvojoukon johtaja, joka toteuttaa Villin Lännen lakeja: nopea lynkkaus ilman oikeudenkäyntiä: ammutaan oitis todennäköisimmät syylliset ja sitten ratsastetaan helvetin kyytiä takaisin saluunaan vetämään viskit naamaan.
Kerrassaan mahtavaa, että tällä palstalla vierailee ajatteluun kykeneviä itsenäisiä ihmisiä. Tämmöiset tekstit todistavat tämän. Suorastaan nautinto lukea tuollaista sen jatkuvan "retard vittu saatanan salkkarit Bush ei valehtele" -hulluttelun jälkeen.